Olemme menossa naimisiin. Mitä tehdä tässä tilanteessa kun avopuolisoni ja toivottavasti tulevien lasteni äiti ei suostu avioehtoon kuin erotapauksessa. Molemmat olemme töissä ja avokkini tienaa selvästi minua paremmin ja tulisi siis maksamaan enemmän yhteisistä menoista kuten suunnittelemastamme asuntolainasta puoliksi omistamaamme asuntoa varten. Itse koen ongelmaksi sen, että jos emme saa lapsia, niin avokkini perisi minun edesmenneeltä äidiltäni perinnöksi saaman ison kesämökkitilan rantatontteineen. Itse haluan tehdä testamentin siskojeni hyväksi. Avokillani ei ole mökkiin tunnesiteitä kuten on omilla sisaruksillani (jotka kyllä saivat omat mökkitonttinsa). Hänen mielestään asetan jotenkin sisarukseni hänen edelleen, vaikka asia ei ole näin, avokkini on minulle tärkein, mutta isänikin mielestä mökki ei voi mennä muille kuin siskoilleni. Eihän avioliitto sitä tarkoita, että minun omaisuus menisi valitsemalleni elämänkumpanilleni jos sattuisin kuolemaan ennen häntä. Miten selvitän tilanteen niin, että hänen kanssaan haluan jakaa kaiken paitsi tämän ainoan minulle sekä tunnepuolelta että taloudellisesti arvokkaan asian. Vaikka kuolleena tuskin vaivaan päätä sillä kenellä se on.
Avokki ei suostu ehtoon
Jared_34
626503
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 62
Vanhimmat
Ymmärrän avokkiasi oikein hyvin. Hän on ilmeisesti valmis jakamaan kanssasi kaiken, mutta sinä et hänen kanssaan. Ei se reilua olisikaan. Vaihtoehtona on, että ette mene naimisiin, ja sitä minä teille suosittelisin.
Et ilmeisestikään ajattele vaimoa sellaisena perheenjäsenenä ja läheisenä, kuin pidät esimerkiksi sisariasi ja tulevia lapsiasi.
Puolustelet mielipidettäsi sillä, että sisarillasi on mökkiin tunnesiteitä, joita tulevalla vaimollasi ei ole. Huomaatko, että tuolla tavalla vaimollasi ei varmasti mökkiin tunnesiteitä koskaan tulekaan?
Miten ajattelit, että hoidatte taloudelliset järjestelyt? Mökki ei pysy pystyssä ilman huolenpitoa ja kunnostusta, ja molemmat vievät rahaa. Pelkät vakuutukset maksavat, vaikka mökkiä ei edes käytettäisi.
En ymmärrä, miksi vaimosi pitäisi osallistua mökin ylläpitokuluihin millään tavalla, enkä ymmärrä, miten sinä voisit osallistua niihin millään tavalla. Palkkasihan on avio-oikeuden alaista tuloa, jolla tulisi kartuttaa yhteistä omaisuutta eikä omaansa.
Älkää menkö naimisiin tai laatikaa avioehto, joka kattaa kaiken, eron ja kuoleman varalle. Laskekaa tarkasti, miten ne palkat ja lainojen lyhennykset menevät, ja sopikaa esimerkiksi tilistä, jonne vaimosi voi säästää itselleen jotain, jota sinä et koskaan häneltä peri.
Jos haluat lopullisesti pilata avioliittonne, voisit mainita sisarillesi, että he perivät mökin, jos sinulle ei tule lapsia. Ethän ota sitten tosissasi onnitteluja esikoisesi syntymästä?
Kyllä jokainen vakka kantensa löytää. Jos tämä avokki ei suostu haluamaasi avioehtoon, löydät varmasti jonkun, joka suostuu. Toivottavasti löydät jonkun sellaisen, jolla on valmis asunto, johon saat avaimet allekirjoittamalla ehdon, jota ei edes perustella. Meinaan, että tulee täti, joka kertoo sinun paikkasi jo kynnyksellä.
Jos totta puhutaan, en usko kirjoituksestasi sanaakaan, sillä se on liian hölmöä ollakseen edes totta.
Minä aikankin sinuna vaatisin ehdottomasti avioehtoa tulevalta puolisoltasi. Se ei ole kummaltakaan pois ja eihän sitä toisen omaisuuden takia (ainakaan ehkä useimmiten) naimisiin mennä, että siinäkin mielessä kummastuttaa miksi avioehtoa ei voisi tehdä. Minä ainakin haluan ehdottomasti avioehdon ennen avioliiton solmimista, sillä esim erotilanteessa sitä on melkeimpä turha odotella. Joku varmaan taas ajattelee, että hyvä lähtökohta ajatella jo eroa ennekuin on naimisiin päässyt, mutta se on vaan karu totuus, että useat avioparit eroavat ennenpitkään. Näistä eroriidoista ei ole mukava kuulla ja nimenomaan, kun ei olla tehty avioehtoa, niin siitä saattaa kehkeytyä mojova riita...
Kannatan avioehtoa.
Ehkä ei sitten kannattaisi mennä naimisiin ollenkaan, jos tarvitsee avioehtoa miettiä? "Joo, joo, tahdon, tahdon, ja läpä läpä". Tehkää vielä testamenttikin, ettei toinen saa penninhyrrää, pyytäkää vanhempiannekin tekemään testamentti, jossa suljetaan aviopuoliso omaisuuden ulkopuolelle, ja henkivakuutuksen edunsaajaksi naapurin kissa, ettei vaan se nainen/mies saa euron euroa. Hinnoitelkaa avioliiton aikaiset palvelunne, koska raha on teille niiiin tärkeää.
Jos pelkäätte kerran niin paljon, että menettää rahaa. Ei se avioehto suojele miltään rahan menetykseltä, voi sitä toinen ketkuttaa sulta rahasi avoliitossakin, jos et puoliasi pidä...Voitte tehdä myös vääriä sijoituspäätöksiä, mutta tehkää jokin paperi senkin turvaamiseksi. Muuttakaa pumpulitaloon.
Älkää menkö naimisiin ollenkaan. Tuskin siitä liitosta pitkää tai rakkauden täytteistä tulisi, jos tässä vaiheessa suku on tärkeämpi (ja joku maallinen mammona) kuin oma tuleva puoliso. Sinä et halua antaa hänelle osuutta eron/kuoleman sattuessa, mutta sen sijaan olet valmis elämään hänenkin rahoillaan, jos kerran enemmän ansaitsee ja on maksamassa "sinunkin puolikasta asuntolainasta". En voi kuin ihmetellä...
Ihmetyttää, mitä hän sillä mökillä niin tekisi sinun kuoleman jälkeen. Jos teille ei sattuisi tulemaan lapsia, saatte elämänne aikana säästettuä monekin mökin verran jos haluatte. Ehkäpä hän kuitenkin vielä ymmärtäisi kun selität.
Miksi ette tekisi avioehtosopimusta, joka koskisi tätä määrättyä omaisuutta (mökkikiinteistöä) niin, että avioliiton päättyessä kuolemaan tai avioeroon puolisollasi ei olisi avio-oikeutta siihen. Sitten tekisit testamentin, jossa ensisijaiseksi perillisiksi nimeäisit rintaperillisesti eli lapsesi ja toissijaiseksi perilliseksi siskosi. Tuntuisi tosi omituiselta, jos avokkisi ei voisi suostua tällaiseen, suorastaan epäilyttävää eli onko hänellä ketunhäntä kainalossa...
Jos en nyt kauhean väärässä ole, niin asiassa ei pitäisi olla ongelmaa, jos avokki suostuu tekemään avioehdon avioeron varalle. Testamentinhan jokainen voi tehdä omaisuudestaan ilman muiden suostumusta, eli jos avioero tulee katettua ehdolla, niin testamentilla ap. voi kattaa mökin kohtalon kuolintapauksessaan. Ihan ilman avokin lupaa. Eikä tarvita edes ensi- ja toissijaisia perillisiä, vaan jos näyttää, ettei omia rintaperillisiä siunaannu, niin testamentin voi tehdä siskojen hyväksi suoraan. Siis jos en ole vallan väärässä. Odotellaan, kun vaikka M36 ehtii palstalle...
Sekin tosin on totta, mitä joku jo sanoi, että hyvää karmaa siitä ei liiton alkajaisiksi saa, jos kovin olette eri linjoilla noista asioista. Avokki eli tuleva puoliso voi mielestään oikeutetusti ottaa nenäänsä.
Jos avioliitto päättyisi puolison kuolemaan, voi leskellä olla oikeus saada tasinkoa. Mahdollisen tasingon suuruuteen kuitenkin vaikuttaa kummankin puolisoiden varallisuusasema, ja se, löytyykö jäämistöstä kesämökin ohella muita varoja, joita voi käyttää tasingon maksamiseen.
hallinta-oikeus pysyy leskellä loppuelämän ajan, vaikka aviomies olisi testamentannut omaisuutensa vaikka indokiinaan. Muuten lapset perii (tai testamentissa mainitut henkilöt), ei puoliso.
Kaksinkeskisen testamentin voi tehdä. Siinä kuolleen omaisuus siirtyy lesken hallintaan ja pesä jaetaan vasta leskenkin kuoltua. Useimmiten varmaan tuo testamentti tehdäänkin, kumma ettei siitä ole oikein lakivelvotteiseksi tehty (asunnon hallintaoikeudella on yritetty paikata tuota).
Mistä tiedät vaikka sisarukset myy koko paskan ja mistä kenenkään "tunnearvot" voi varmaksi tietää sillä ihmiset osaa esittää lahjakkaasti?
Minä taas pidän huolen ettei ahneet sisarukseni saa mitään jos kupsahdan. Kyllä kaikki kuuluu elämänkumppanilleni jonka kanssa arjen, elämänkin jakaa. Puolisoni joka on aina auttanut, tukenut ja jaksanut sietää minua :) ansaitsee kaikki. Ihmettelen kuinka joillain sisarukset menee elämänkumppanin ohitse, jotenkin sairasta!
En varmasti suostuisi tuollaisiin ehtoihin, jos lasta ei tule niin sisarukset perii. Kuoleman jälkeen voi tapahtua mitä vaan ja mitä se enään hetkauttaa pysyykö suvussa vai ei? Sisaruksillasi on omat mökkitonttinsa ja oletko varma että he pystyisivät kaikkee edes pitään ja heidän perillisensä saattaa myydä viimeistään koko paskan pois. Ihan sama sitten vaikka olisit heti lahjoittanut osuutesi sisaruksille jos ne omaa muijaa tärkeempiä niin ovat. Jos saat lapsen niin hänkin voi myydä koko helahoidon pois. Ei kannata huolehtia noin pitkälle asioita kun mikään ei ole niin varmaa kuin kuvittelisi.
Minä, maalaistalon poikana, olen kovasti kiintynyt kotitilaani, vaikka se toisaalta on usein melkoinen riesa. Tulen perimään tuon tilan, mutta lapseni eivät siitä piittaa. Laittavat myyntiin heti, kun minusta aika jättää.
jäädä kummittelemaan tilalle ja kävelemään "sinun" tiluksillesi kuolemasi jälkeen. Talo on lastesi omaisuutta kuoltuasi. Miksi haluaisit lasten pitävän pystyssä taloa jonkun muistoarvon takia, kun jos se ei kenenkään lapsesi elämään sovi. Sukupolvet vaihtuu ja sukutarina jatkuu omalla tavallaan lasten myötä...sille ei voi mitään.
Ärsyttää, kun ihmiset ajattelee vaan itseään "no kun tää on mun tekemä ja täällä oon asunu". Eikö se ole niin, että pitää olla iloinen, jos jää jotain annettavaa jälkipolvilleen, ja se pitää antaa ilolla ja toisten parhaaksi ja hyväksi katsoen, eli niin että "toivottavasti teille on tästä antamastani jotain hyötyä ja iloa".
Lapsillesi on heidän omat tulevat omat ostamansa maat ja mannut se ykkösasia, ja se mikä se heidän oma kotinsa ja tärkeät asiansa ovat. Perityt jutut tulee sitten kivoina yllätyksinä ja lisinä siihen päälle.
Vaikeata on vanhasta sukutilasta luopuminen. Minäkin voisin laittaa sen tilan myyntiin ja aloittaa eläkepäivät. Työelämässä kuitenkin sinnittelen eläkkeelle asti.
Karjalaakin halutaan takaisin, vaikka minä en evakon poikanakaan näe siinä mitään järkeä. Saman seikan sanominen olisi poliitikolla paha moka.
Herkkiä asioita nämä ovat.
täysjärkisen jalat maassa ihmisen puhetta!!
"Eihän avioliitto sitä tarkoita, että minun omaisuus menisi valitsemalleni elämänkumpanilleni jos sattuisin kuolemaan ennen häntä."
Kyllä se yleensä tätä tarkoittaa.
Mieti nyt mikä on tärkeämpää sinulle.
Miksei mahdollisella vaimollasi olisi tunnesidettä paikkaan jossa sinä olet myös varttunut ja paljon ollut.
Tekisi mieleni kyllä sanoa rumasti mutta olkoon.
En tiedä miten on ap. kirjoittajan ja hänen vaimonsa laita, mutta JOS he viettävät mökillä useita kesiä vaikka 30 vuoden ajan niin kyllä vaimollekin voi tulla mökkiin tunnesiteitä. Ja mitä jos vaimo maksaa mökin remontteja? Silloin siinä voi olla hänen rahojaankin kiinni.
Tuossa kyseessä vain valkoisten juonï.
Samalla tavalla meiltä punaisilta vietiin isän maa ja Berliinin muurikin murrettiin.
Lahtari vie duunaria kuin litran mittaa.
Miksi ihmeessä sinun pitäisi antaa vaimollesi mitään. Meidän vasemmistolaisten mottona kun on,että se mikä on meidän on meidän, mutta mikä on toisten kuuluisi olla meidän!
ennen kuin menette naimisiin. Tai teette paperin, että tul. vaimollasi on hallintaoikeus mökkiin loppuelämänsä ajan, sen jälkeen kun vaimostakin aika jättää niin voisitte paperiasioilla hoitaa asian niin, että jotkut sinun puolen sukulaiset saavat mökin haltuunsa. Mieslestäni tälläisissä tapauksissa, kun toiselta rajataan pois jotain avio-oikeudesta, niin itse haluaisin niin, että myös toiselta osapuolelta rajataan pesämunan verran pois, jotta tavallaan erotilanteessa rahatilanteesta tulee oikeudenmukainen. Jos toisella on mökki, jota on käytetty niin ettei ole tullut hankituksi omaa yhteistä mökkiä joka on kummankin nimissä, niin jos minulla tulevana vaimonasi olisi omaisuutta, niin rajaisin sitä sinulta pois, jotta erotilanteessa se kummallekkin jää omaa ja sitten yhteinen jaetaan tasan. Ettei niin, että pidät oman mökkisi ja vielä yhteisestä otat puolet. Jos olisin tuleva vaimosi ja avioehto tehty kuoleman ja eron varalle, katsoisin vähän mihin asioihin laittaisin rahaa mökissä, jos ei ole lapsia. Ei ole järkeä maksaa siitä, mikä menee itseltä ohi anyway jos jotain tapahtuu. Tai joku diili sitten, että isommat remanttihommat korvataan rahassa takaisin.
Itse kirjoittaisin avioehtosopimuksen mökistä yllä kuvaamini ehdoin eli että sinulla on myös rajoituksia minun ennen liittoa hankittuun omaisuuteeni, samoin vaikka eron tai kuoleman varalta sen mukaan mitä avioehtoimme haluamme laittaa.
Eli jos siis kuolisit tai avioero tulisi, niin mökki säilyisi sinulla tai tahtomillasi perillisillä (jos ei lapsia). Se tarkoittaa tietysti sitä, että siskosi voivat heivata lesken pois mökistä, vai onko mökkiin sama asuttamisoikeus kuin asuntoon nykyään.
Toisaalta onhan se tietty vähän rumaa, kun leskivaimosi joutuu luopumaan "omasta" kesäpaikastaan.
VÄHÄN LEIKKIÄ TULEVAISUUDEN NÄKYMILLÄ:
Todennäköisesti kuolet yli 6kymppisenä ja siskosi ovat siloin jo varmaan samanikäisiä.Miksi ihmeessä aiheutat vaimollesi sellaisen vanhuuden että siskojesi lapset saavat kantaa vanhan lonkkavikaisen vaimosi ulos mökistä jota hän on vaalinut kesäpaikkananne vuosikymmeniä?Siskosi eivät mökkiä enää silloin kaipaile itse.
yhteisistä menoista sekä asuntolainasta myös puolet. Et halua , että tuleva vaimosi saa hyötyä omaisuudestasi, mutta olet itse valmis kartuttamaan omaisuuttasi toisen kustannuksella.
Ethän myöskään velvoita avopuolisoasi ottamaan osaa kesämökkitilan kustannuksiin mitenkään. Siis avopuolisosi maksaa suuremman osan yhteisistä menoista , jotta sinulla on mahdollisuus ylläpitää perintöäsi.
Kuinka vanha muuten olet , kun isäsi mielipide tuntuu olevan sinulle laki?
siellä mökillä vain sisarustesi kanssa ? Tekevätkö he mökkisi eteen töitä ?
Odotatko, että tuleva vaimosi elelee mökilläsi sinun kanssasi ja touhuaa sen hyväksi kaikenlaista ja sitten kun sinusta aika jättää, luovuttaa kaiken suosiolla sisaruksillesi jotka mahdollisesti eivät ole laittaneet tikkua ristiin mökkisi hyväksi ?
Miten käy niiden tunnesiteiden jostka mahdollisesti tulevat vuosien saatossa vaimollesikin tuohon kesäpaikkaan ? Eikö niillä ole väliä ?
Hei, älä mene naimisiin sellaisen naisen kanssa kenen kanssa et halua jakaa kaikkea, maallistakin omaisuuttasi !
vastauksia yleensä mutta nyt näemmä on ihmeen selväjärkistä porukkaa liikkeellä.
Ystävänäsi lemppaisin sinut typerien mökkijuttujesi kanssa.
Toisaalta teille kyllä mielestäni sopii ainoastaan totaalinen avio ehto.
Koska ehkä tuleva vaimosi tulee maksamaan tulevan omaisuutenne lähestulkoon yksin niin olkoon sekin sitten vain ja ainoastaan hänen yksin.
Mikset muuten nai siskoasi niin kaikki menee ok.
Miksi sinun on tehtävä avioehto. Tee ennemmin testamentti, jossa testamenttaat paikan siskoillesi. suomen lain mukaan voi testamentilla vaikuttaa perimysjärjestykseen kaikkien muiden paitsi rintaperillisten osalta. Eli jos teillä ei ole kuollessasi lapsia, vaimo ei voi vaatia tonttia itselleen. toki hänellä on oikeus tasinkoon...
jos teette avioehdon. Eli vaatimuksesi on todella tyhmä sinun kannaltasi! Jos teille ei tule rintaperillisiä, niin kesämökki menee kyllä väliaikaisesti vaimollesi (jos kuolet ensin), mutta hänen kuolemansa jälkeen se menee sinun perillisillesi eli sisaruksillesi (tai näiden perillisille). Huolesi mökistä on aivan turha. Sinuna minä todella jättäisin avioehdot väliin.
Vielä tarkennusta aloittajalta: ongelma siis on se, että avokkini hyväksyy totaalisen avioehdon mutta vain avioeron varalle, mutta itse haluan pitää mökin suvussa kaikissa tapauksissa – siis myös kuolemani - ja että se olisi ainoa poikkeus, muuten kaikki olisi yhteistä ja yhdessä hankittua. Eihän siitä mitään tule, että laskettaisiin kaikki tarkkaan puoliksi, jota hän ehdotti, vaikka pitää itsekin sellaista parisuhteessa hulluutena ja perheen yhteistä taloutta ihanteena. Ehdotti, että asuntokin ostettaisiin maksamisen suhteessa, kun uskoo pystyvänsä maksamaan enemmän. Vielä kummempaa oli hänen ehdotuksensa siitä, että hän puolestaan tekee testamentin kummilapsensa hyväksi jos lapsia ei meille tulisi. Ja ei haluaisi tulevaisuudessa ottaa osaa mökin kustannuksiin, mm. saunamökin uusimiseen, vaikka mielellään käy kyllä mökillä. Nytkin hän tosin maksaa vuokrat, pääosin ruuat, auton, huonekalut, koska on parempituloinen. Tilanne kyllä tulee muuttumaan kun itse pääsen kohta töihin valmistuttuani. Että ei ihan helppo yhtälö ja tämä on alkanut jo rassata suhdettakin selvästi, koska yhteisen tulevaisuuden suunnitteleminen on mennyt vaikeaksi ja alkanut jo puolileikillään huomauttelemaan esim. että käytä vaan minun sohvaa ja autoa ihan kuin omiasi. Eli ihan kuin varautuisi jo eroon, vaikka emme ole naimisissakaan vielä.
Hankkikaa ensin lapset ja sen jälkeen avioon mikäli avokilla on haluja.
Lapset perii kaiken!!!!!!1
Elämäsi tulee olemaan vaikeampaaa avioero tilanteessa ja siinä voittaa vain lakimiehet.
Varsinkin kun rahasta ollaan tarkkoja ennen avioliittoakin.
Nyt minä kyllä tipahdin kärryiltä. Sinähän sanot suoraan, että mökin pitää olla erityisasemassa myös siinä tapauksessa, että kuolla kupsahdat teistä kahdesta ensin. Toisaalta sanot, ettei vaimo mielestäsi saa tehdä testamenttia omasta omaisuudestaan kuten haluaa, vaikka sinun mökkiäsi pitäisi teidän kummankin arvostaa juuri haluamallasi tavalla. Sinulla siis pitää olla tällainen erityisoikeus, mutta vaimokullalle et suo samaa?
Taitaa olla sinulla koko asiassa ketunhäntä kainalossa eli taidat vähän vedättää palstan ärhäkästi kommentoivaa yleisöä? En jaksa uskoa, että voisit oikeasti olla niin yksisilmäinen, että vielä palaat tarkentamaan viestiäsi kummastelemalla, ettei vaimoke tosiaan ehdotuksesi jälkeen halua satsata mökin ylläpitoon.
Kun nyt kerran saamiasi vastauksia silmäilet ja asiaan palasit, niin vastaapa pariin suoraan kysymykseen: miksi näet oikeaksi, että vaimon pitäisi satsata mökkiin, vaikkei hän sitä lesken asemassa saisikaan vaan hänen panostuksensa menisi siskolikkojesi hyväksi? Ja miksi näet oikeaksi, että kaikki muu teidän tulisi pitää yhteisenä eli vaimolle et soisi oikeutta testamentin tekoon kummilapsensa hyväksi, vaikka itse rajaat mökin avio-oikeuden ulkopuolelle?
Melko reilua?
Ihan hyvä, että tarkensit. Entistä selvemmin kävi ilmi oma rahanhimosi ja omaan napaan tuijottelusi.
Suomeksi sanottuna haluat, että sinun mökkisi pysyy sinun suvussasi, mutta hänen suvun rahat (esim. palkka) jaetaan kyllä sinunkin suvun kesken (sinulle). Olet sitä mieltä, että hyvä juttu, kun hän maksaa enemmän asumiskuluista ja mökin kunnostuksestakin, mutta omistaa hän ei saa. Miksi on kummallista, että avokkisi tekee testamentin kummilapsensa hyväksi? Etkös sinä itse ole juuri sitä mieltä, ettei puolisolle kuulu pätkääkään, mihin oma omaisuus menee, esim. sisaruksille?
Miksi ihmettelet, ettei hän ole ottamassa osaa mökin kunnostuskustannuksiin? Pitäisikö hänen maksaa vielä siitä, että ylläpitää ja kartuttaa sinun/sisarustesi omaisuutta?
Luojan kiitos, en ole menossa naimisiin kanssasi. Taitaisi jäädä häät tanssimatta...
Vaimosi maksaa jo suuren osan teidän varsinaisen asunnon kuluista, ja ihmettelet, ettei tämä halua maksaa myös sinun sukusi mökin kuluja, jotka sinä haluat jättää omille siskoillesi? Et luule olevasi mitään velkaa "vaimollesi", et luule joutuvasi maksamaan hänelle takaisin, mökki kuuluu osaksi hänellekin. On maksanut kulujasi, sinun elämänmenojasi, jotta olet päässyt nauttimaan siitä mökistä, ja tässä kiitos.
Miksi maksaa tyhjästä, viisas nainen, aikamoinen kameleontti luulet olevasi, mutta ei mene meikäläisellä läpi.
Eli kaikki mitkä on vaimon on myös sinun, mutta mitkä on sinun ei ole vaimon? Kuten mökki?
Vaimo yksinään maksaa vaikka sohvan ja auton, jota te molemmat käytätte ja kulutatte. Te molemmat maksaisitte sen sijaan saunamökin remontin mitä molemmat käytätte? Ja vaimo maksaa suurinmanosan asunnosta, jonka sinä vaimon kuoltua perisit? Naisen pitäisi maksaa vielä mökinkin remontoinnit yms.. Mökki ei kuitenkaan jää naiselle. Mitä jos nainen esim. laittais 20000 mökin remontointiin ja kuolet vuoden päästä?
Voisihan ajatella, että kun vaimo maksaa suurinmanosan asunnosta, ja se on kuitenkin 50/50 teidän molempien ja jäisi sinulle, jos hän kuolee niin hänen ei tarvitse enää osallistua mökin kustannuksiin. Eiköhän vaimon osuus ole jo maksettu muulla tavalla?
Sinun ihanne olisi, että ei lasketa menoja tarkkaan puoliksi ja olisi "perheen yhteinen talous"? Kunhan nainen on se joka maksaa enemmän, etkä sinä? Koska hänellä on isommat tulot? Tämmöisen kuvan ainakin saa?
Miksipä nainen ei voisi ihan yhtä hyvin jättää omaisuuttaan kummilapsille, jos sinä voit jättää oamisuutesi siskoille? Etkös sinä kuitenkin halunnut avioehdon, että kumpikaan ei saa toisen omaisuudesta mitään avioeron tai kuoleman sattuessa? Vai oliko se niin, että sinä saisit, mutta vaimo ei?
Eli kaikki mitkä on vaimon on myös sinun, mutta mitkä on sinun ei ole vaimon? Kuten mökki?
Vaimo yksinään maksaa vaikka sohvan ja auton, jota te molemmat käytätte ja kulutatte. Te molemmat maksaisitte sen sijaan saunamökin remontin mitä molemmat käytätte? Ja vaimo maksaa suurinmanosan asunnosta, jonka sinä vaimon kuoltua perisit? Naisen pitäisi maksaa vielä mökinkin remontoinnit yms.. Mökki ei kuitenkaan jää naiselle. Mitä jos nainen esim. laittais 20000 mökin remontointiin ja kuolet vuoden päästä?
Voisihan ajatella, että kun vaimo maksaa suurinmanosan asunnosta, ja se on kuitenkin 50/50 teidän molempien ja jäisi sinulle, jos hän kuolee niin hänen ei tarvitse enää osallistua mökin kustannuksiin. Eiköhän vaimon osuus ole jo maksettu muulla tavalla?
Sinun ihanne olisi, että ei lasketa menoja tarkkaan puoliksi ja olisi "perheen yhteinen talous"? Kunhan nainen on se joka maksaa enemmän, etkä sinä? Koska hänellä on isommat tulot? Tämmöisen kuvan ainakin saa?
Miksipä nainen ei voisi ihan yhtä hyvin jättää omaisuuttaan kummilapsille, jos sinä voit jättää oamisuutesi siskoille? Etkös sinä kuitenkin halunnut avioehdon, että kumpikaan ei saa toisen omaisuudesta mitään avioeron tai kuoleman sattuessa? Vai oliko se niin, että sinä saisit, mutta vaimo ei?
(toivottavasti viesti ei tullut monta kertaa, oli ongelmia lähetyksessä…)
"Eihän avioliitto sitä tarkoita, että minun omaisuus menisi valitsemalleni elämänkumpanilleni jos sattuisin kuolemaan ennen häntä."
Ilmeisesti avioliitto kuitenkin tarkoittaa, että vaimon omaisuus menisi hänelle! Eli tämä pätee vain toisinpäin? Kummaa logiikkaa?
On eri asia haluta säilyttää mökki suvussa kuin testamentata se vittuilumielessä jollekin kummilapselle.
Minun kummilapseni ainakin on minulle sukua, ja nyt oli kyse siitä, että aikuinen mies jättää perimänsä mökin mieluummin siskoilleen kuin omille lapsilleen, joita sanoo haluavansa. Miksei aikuinen nainen saisi jättää omaisuuttaan kenelle haluaa, koska aikuinen mieskin haluaa niin tehdä? On testamentti tehty sitten missä mielessä tahansa, tuskin se perijä siitä pahastuu..
Jos teillä kaikki pitään olla ylhäällä mikä on kenenkin hankkimaa ja särkemää, niin kuulostaa kyllä aika rasittavalta. Valittettavasti se koulutus ja raha vaikuttavat naisiin juuri tuolla tavalla - tai sitten ne jotenkin valikoituvat.
Meillä ei ole tuollaisia keskusteluja käyty, avioehto on ja jos rakas vaimo päättää lähteä, vieköön kuppinsa ja kalunsa muunkin vietävissä olevan, mutta varsinaista rahanalaista omaisuutta ei vie.
Niin, kun nainen tienaa enemmän kuin mies, ja omaisuus lasketaan paperille, se on rasittavaa. Sitä se koulutus teettää naisille, sanot. Entä tuolle miehelle, joka nauttii sen naisen rahoista? Aivan okei, koska hän on mies?
Minun käsitykseni mukaan rikkaampi yleensä vaatii sitä avioehtoa, tässä aloittajan tapauksessa sitä vaatii se köyhempi. Eli joskus se koulutus olisi ihan hyväksi, että tietäisi avioehdon yleisen tarkoituksen, estää omien rahojen valumisen toiselle. Ehkä tuo aloittaja on aidoilla tunteilla liikkeellä, tosin miksi sitten haluaisi testamentata mökkinsä siskoilleen, hekun sen muutenkin saavat, ilman aloittajan saamia lapsia. Se koulutus olisi edelleen hyvä asia joillekin...
Aloittajan nainen aikoo testamentata omaisuutensa kummilapselle, eli vaikkei suostuisi miehen vaatimaan (hah) avioehtoon, ei mies saisi siltikään mitään.
Teillä on avioehto, eli teilläkin omaisuus on laskettu paperille? Se ei ole rasittavaa teille? Sanot, ettei varsinaista rahanalaista omaisuutta ole, jos ei ole, mihin tarvitsette avioehtoa?
Ei sitä tosi mihinkään sen kummemmin laskettu ole. Molemmilla on aina ollut omat säästönsä ja sijoitukset, mutta ei niitä mihinkään avioehtoihin ole sen kummemmin kirjattu. Ehto vain sulkee pois avio-oikeuden molemmin puolin.
että kyseinen mökki tai siitä saadut rahat pysyvät joka tapauksessa suvussasi, vaikka vaimosi ne kuolemantapauksessa perisikin ellei hän sitten tuhlaa kyseisiä rahoja. Vaimosi kuoleman jälkeen sinun puoliskosi yhteisestä omaisuudesta periytyy näet sinun puolellesi sukua, mikäli yhteisiä lapsia ei ole.
kun sai keksimälleen jutulle näinkin paljon huomiota.
Sillä jos juttu ei ole keksitty niin joku on täys ääliö.
Toisaaltä kyllähän vanhemmatkin tekevät testamentteja niin, että lapsen aviopuolisolla ei ole avioikeutta esim. kesämökkitilaan. Ja jos heidän lapsensa kuolee sen perii joku muu. Esim. veli tai naapuri, tai vanhempien ystävä, kummilapsi tms. Se hyväksytään paremmin kuin se, että joku haluaisi itse jättää puolison mökittä?
Eli olisiko teistä ok, jos kysyjän äiti olisi tehnyt aikoinaan testamentin, että pojan siskot perii pojan kuoltua tilan? Olisiko eri asia jos äiti päättää omaisuudestaan. Ei hänen tarvitse ajatella pojan puolisoa, joka ei ole välttämättä äidille kovin läheinen ihminen. Mutta pojan ehkä tarvitsisi ajatella omaa puolisoaan. Vai?
Lopputulos tosin on sama, että tila jäisi sukuun.
Haluat lapsia tuon naisen kanssa, mut et esim. halua jättää tuota kesämökkitilaa tuleville lapsillesi, vaan siskoillesi? Mahtavaa. Siskosi lapset saavat tilan, mutta sinun lapsesi eivät. Oletko ajatellut tätä? Miksi haluat elää naisen kanssa, jonka kanssa haluat lapsia, mutta et halua jättää näille lapsille mitään? Haluat hetken hubaa, mutta ajattelet jo eroa. Minä haluan jakaa kaiken omaisuuteni mieheni kanssa, ja minä en ajattele eroa, kuten sinä. Jos ajattelee eroa, ja valmistautuu eroon, se myös tulee. Isä, joka ajattelee siskojaan, joka ei ajattele lapsiaan, näiden perintöoikeutta, ei ole mikään oikea isä. Älä tee lapsia tuon naisen kanssa, he ansaitsevat parempaa.
Moi ! Joka tapauksessa pitäisi tehdä jokin paperille sopimus koska kihloissa kun olet 30.vuotta niin teillä nuo kaikki kuulostaa yhteistaloudelta jolloin kaikki perii sinun kihlattusi = eroa joka 10.vuosi kihloista hymm.riittääkö siihen sormusen pois ottaminen ja ilmoitus BABELLE kun kihloja ei virallisesti ei julkaista. Mutta varmista vaikka yksi kaavake jonneki virastoon rustailen itsesi sinkuksi ALL RIGHT...
Siloinpa ainoastaan omaisuutesi minkä olet koonut menee ensin Lähiperijöille (sinun isä ja äiti) ja sen jälkeen jollei heitä ole niin siskoilesi siis etäisperijöille kun kerran et aijo tehdä rintaperillisiä.
T:Marko
>
Toivon ettet ole ollut tosissasi kirjoittaessasi tuota roskaa. Mutta jottei jää kenellekkään epäselväksi, kihlaus ei todellakaan aiheuta kuvaamaasi tilannetta... eikä edes avoliitto. Nainen/mies ei tosiaankaan peri kihlattuaan, vaikka olisivat olleet kihloissa 90 vuotta.
>
Jep jep... voihan tuonkin tehdä, vaikkei sillä ole mitään merkitystä. Ks. yllä ollut vastaus.
>
Tuollainen kaavake olisi jännä nähdä, ja kuulla mihin virastoon neuvoisit sen kiikuttamaan.
...asioita on ollut varmaankin yhteistalous riitoja ratkottavana oikeudessa onko aika ja panos yhteiseen talouteen ollut riittävä verrattavaksi naimisissa oloon.
Jos verottaja katsoo yhteisen asumisen olevan kihloissa siis virallista vaikka sormusta ei olisi niin muuta vaikka kirjasi äitisi luo muuten voisi olla niin että olet aina kihloissa siis väliaikaisesti mammalle.
Tarkista sana yhteistalous laista ja järjestä parisuhteesi niin kuin haluat.
T:marko
Avioliittolaki: "Nainen ja mies, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet"
Kuinka moni äiti/poika tai äiti/tytär sopii tälläisestä? (eivätkä he voi edes mennä naimisiin)
Avoliitto tai yhteistalous vaikuttaa joihinkin sosiaalietuuksiin (esim. asumistukeen). Avioliiton avio-oikeutta vastaavaa juridista tilannetta ei synny, "avoliitto-oikeutta" tai "yhteistalousoikeutta" toistensa omaisuuksiin ei ole.
Juridisesti kihlaus syntyy, kun sovitaan avioliiton solmimisesta... ei sillä muuta merkitystä ole.
Outoa kun jotkut haukkuvat aloittajaa rahanhimosta ja muusta. Jos vastaajat eivät piittaisi rahasta, niin asia ei vaivaisi heitä (siis todistavat tilanteen päinvastaiseksi omilla vastauksillaan).
Totuus: Sukupolvien ketjussa voi olla moraalisesti sitovia velvoitteita omaisuuden suhteen. Älkää niin helposti rahallisilla arvoilla mitatko sitä miten on oikein toimia. Huomatkaa vielä, että tunnepurkaukset jonkun jossain hypoteettisessa tilanteessa mahdollisesti kärsimästä pienestä taloudellisesta tappiosta kuvaa tosiaan lähinnä sitä, miten teille itsellenne on raha kaikkkein tärkeintä.
Ei ole olemassa vain kahta ääripäätä: rahanhimoinen jolle raha on tärkeintä ja ihminen joka ei ajattele ollenkaan rahaa ja on ihan sama mihin hänen rahansa menee. Ja paljonko sitä on.
lauseesi oli se kokonaisuuden älykkäin. Ehdotan, ettei kannata omistaa mitään jos tuottaa noin pahasti pään vaivaa.
Toinen, very simple advice: vaihda eukkoa jos ei vastaa toiveitasi!
Ihmettelyyn siitä, onko juttu keksitty, vastaan että ei ole. Mutta aloituksessa käänsin tilanteen toisin päin eli olen itse sen avokin asemassa ja alkanut ihmetellä olenko itse se vedätettävä tyhmä. Eli olemme pohtineet naimisiin menoa ja ehdotukset ovat olleet aikaisemmissa viesteissä kuvaamani kaltaisia. Eli hän ei halua totaalista avioehtoa, ainoastaan varmistuksen että minulla ei ole osaa eikä arpaa mökkiin missään tilanteessa. Ymmärrän avioehdon eron varalta ja pidän sitä reiluna, jotta kenenkään motiivina avioitua ei ole toisen rahat tai omaisuus. Mutta en kuolemantapauksessa. Jos on yhdessä eletty kunnes kuolema meidät erottaa – kuten ihannetapauksessa – niin totta kai sitä haluaa, että oma puoliso pärjäisi ja pystyisi nauttimaan mahdollisimman hyvin omasta loppuelämästään. Isoin merkitys ja minulle ehkä asian ydin omassa päässäni on sillä, että en koe olevani yhtä hyvä ja tärkeä kuin hänen sisaruksensa tai hänelle tärkein ihminen ja sellainen perheenjäsen kuin mahdolliset tulevat yhteiset lapset. Kyse on enemmän periaatteesta koskien parisuhteen ja erityisesti laillistetun sellaisen perimmäistä luonnetta. Jotenkin tämä näyttäytyy minulle rakkauden mittarina tai kokeena: olenko rakastetulleni tärkein vai enkö ole? Korostan asian periaatteellista puolta, sillä tulevaisuuttahan ei ole ja tilanne saattaa loppumetreillä olla sellainen, että minulla on enemmän omaisuuttakin eli todennäköisesti hän hyötyisi siitä, että avioehtoa minun ensin kuollessa ei olisikaan. En voi mennä tässä ainoassa elämässäni naimisiin sellaisen ihmisen kanssa, jolle en ole tärkein ihminen niin sanojen kuin tekojen tasolla. Tästä on kyse.
Parhaiten ehkä omia tuntojani kuvasi nimim Ehdotontaaaa, joka kirjoitti:
” Et ilmeisestikään ajattele vaimoa sellaisena perheenjäsenenä ja läheisenä, kuin pidät esimerkiksi sisariasi ja tulevia lapsiasi.” Näin koen ja tämä todella tuntuu surulliselta, koska itse ajattelen että puoliso, jonka itse rakkaudesta valitsen, on minulle läheisin ja tärkein.
” Puolustelet mielipidettäsi sillä, että sisarillasi on mökkiin tunnesiteitä, joita tulevalla vaimollasi ei ole. Huomaatko, että tuolla tavalla vaimollasi ei varmasti mökkiin tunnesiteitä koskaan tulekaan?”
Tunnesiteitä ko. tulevaan ”yhteiseen” kesänviettopaikkaan tuskin syntyy, se on selvää jo nyt.
” Miten ajattelit, että hoidatte taloudelliset järjestelyt? Mökki ei pysy pystyssä ilman huolenpitoa ja kunnostusta, ja molemmat vievät rahaa.” En todellakaan halua laittaa latin latia kiinni siihen.
” Laskekaa tarkasti, miten ne palkat ja lainojen lyhennykset menevät, ja sopikaa esimerkiksi tilistä, jonne vaimosi voi säästää itselleen jotain, jota sinä et koskaan häneltä peri. ” Kaikkein kypsintä olisi alkaa laskemaan tasan kaikki ja säästää itselle parisuhteessa ja pitää kirjaa joko kirjaimellisesti tai mielessään siitä, kenelle mikäkin purkki kuuluu. Nyt olen käyttänyt kaikki rahani ”yhteisen” kodin hankintoihin ja vuokriin.
Ongelmana onkin se, että miten asiaa lähtisi purkamaan yhdessä avokin kanssa. Avokin sukuhan tietysti on asiasta tiettyä mieltä, mutta joku arvokeskustelu on pakko käydä, mutta en oikein kykene näkemään muita ratkaisuja kuin kaiken kattavan avioehdon eron varalta (kaiken kattavan siksi, että sopimus on samanlainen molemmille, itselleni toivottavasti tulee joskus perintöä myös) mutta kuolemantapauksessa avioehtoa ja testamenttia sisarusten hyväksi on vaikea hyväksyä ja itselleni ei tulisi mieleenkään testamentata omille sisarille tai veljille mitään, jos minulla on puolisokin olemassa ja/tai lapsia.
Mitä jos näyttäisit sille avolle nämä kirjoitukset. Hän vaikuttaa kovin itsekkäältä tuossa mökkijutussaan ja muutenkin. MIksi mennä naimisiin jos on tuollainen asenne, että minun on minun ja sinä saat maksaa minunkin osuuden elämisestä. Kyllähän ne kulujen jakamiset pitää mennä reilusti esim. suhteessa tuloihin. Niin, että se on molempien kannalta reilua.
Taidat olla kiltti? MItä jos pidät omat rahasi ominasi ja huolehdit että se toinenki maksaa oman osuutensa. Jos ei yhteistä säveltä löydy, niin varmaan sitä naimisiinmenoa kannattaa harkita. Säästyy turhilta murheilta...
puolisostasi, "avokki", kertoo paljon suhteestanne.
Tehkää osittainen avioehto, jolla mökki jätetään avio-oikeuden ulkopuolelle.
Minusta on luonnollista, että perintömaa pysyy suvulla. "Avokki" ei ole sukulainen.
sellaista ihmistä, joka olisi jo ennen naimisiin menoa hamuamassa perintöjäni niin kuin sinä.
Johan sellaisen kanssa on henkikulta vaarassa.
Toivottavasti se sinun AVOKKIsi saa silmänsä auki ja näkee, millainen korppikotka sinä olet.
Toivottavasti olet jo selvittänyt ajatuksesi, kirjoitan silti.
Et tunnu tajuavan mitä rakkaus ja yhteiselämä ja toiseen sitoutuminen on. Avioliiton solmiessaan ihminen elää puolisolleen ja lapsilleen ja silloin jäävät vanhemmat ja sisaret sivuun.
Avokas on täysin oikeassa. Avioehto eron varalle merkitsee juuri sitä, että saat erotessa pitää omasi ja viettää kaikki kesäsi rakkaiden siskojen ja isukin kanssa. Jos äidilläsi oli tarkoitus, että isäsi antaa ohjeita, niin miksi ei paikka mennyt hänelle? Miksi et jo nyt lahjoita tilaa heille?
Onko tarkoituksesi viettää paikassasi vaimosi kanssa kesät. Korjata ja huoltaa sitä siskoja varten. Vaimon kestitessä sisaria, jotka tulevat kuin omaansa. Parempituloisena hän myös osallistuisi kustannuksiin. Jos elätte yhdessä seuraavat 40v, niin eikö paikka tulisi rakkaaksi myös puolisolle?
Avokkaanasi alkaisin katsella sellaista miestä, joka ymmärtää toiseen rakastumisen ja sitoutumisen merkityksen suhteelle. Jos erehdytte näillä eväillä naimisiin, niin eipä kestä sekään liitto kauan.
olemme järjestäneet niin, että meillä kummallakaan ei ole avio-oikeutta toistemme perintömaihin.
Se on kummankin mielestä täysin luonnollista.
Muun muassa näillä eväillä haksahdimme naimisiin. Avioliittomme ei ole kestänyt vielä kuin 29 vuotta.
Eikö ennen vanhaan ne suuret suvut tulleet vielä suurimmiksi ja vauraimmiksi juuri taloja ja tiloja yhdistelemällä? Ne, jotka nykyään päättävät Suomen asioista siellä kabineteissa. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät, silloin ennen vanhaan ei varmaan avioehdoista oltu kuultukaan...Enkä nyt tarkoita mitään Teemu Selännettä ja Jari Kurrin kaltaisia avioehtoilijoita, rikkaimpiakin on Suomen maassa.
>
Kyllä varmaan näin, mutta jos kummankin puolison omaisuus on 1.000.000 rahaa, niin eihän erossa makseta tasinkoa vaikkei avioehtoa olisikaan... KOSKA varallisuudet ovat jo yhtäsuuret. Ei silloin avioehtoa tarvita.
Jotta vauraat tilat voi yhdistää vielä mahtavammaksi, tarvitsee molemmilla olla omaisuutta... ellei ollut, niin kuinkakohan todennäköistä oli edes avioliiton syntyminen...
lapsille eikä hajonnut millekään taivaanrannamaalareille. Erot olivat melko harvinaisia.
Olen omin silmin nähnyt, kuinka perintömaan omistajan kuoltua vennonvieras tyhjäntoimittaja huijaa lesken osuuden ja lasten perinnöt muutamassa vuodessa kuiviin, vaikka omaisuutta on valtavasti. Ja häipyy sitten.
Huolehtikaa siitä, että varsinkin maaomaisuus säilyy suvussa. Raha menee ja tulee, mutta maa pysyy.
Miten niiden ihmisten omaisuus on kerätty, jotka ehdottavat avioehtoa? He yleensä perivät sen omaisuuden. Ketkä ovat jättäneet tuon omaisuuden perinnöksi? Heidän vanhempansa. Onko näilläkin ollut avioehto, ja esim. sulhasen isän keräämä omaisuus on ollut vain tuon isän omaa, eikä vaimonsa ole koskaan saanut mitään tuottoa irti siitä? Ei ole poiminut sieniä metsästä, ei ole syönyt mökin rannasta pyydettyä kalaa, ei ole nauttinut niistä rahoista, mitä mies sai metsäpläntin myynnistä. Miten perustellaan sitä, että tämä maapläntti kuuluu sukuun? Mikä takaa sen, että se maapläntti myös säilyy suvussa, avioehdon, keskinäisen testamentin jälkeen?
En tiedä, kuka oli ensimmäinen "suomalainen" tässä maailman kolkassa, oliko tämä mies vai nainen, mutta veikkaan, ettei hän varmaankaan ollut mikään hirveän rikas kun tänne eksyi. Mikä lie ajanut tuon paran tänne, nälkä varmaankin, sudet, karhut, tai mitkä lie, ehkä kaikki yhdessä.
Omaisuudet on kerätty entisaikaan onnenkantamoisilla, hyvillä maaplänteillä, hyvillä naimakaupoilla, terävä mies tarvitsi vielä tarmokkaamman naisen, joka tunsi rahan arvon, ja Heidän omaisuutensa oli aikanaan kerätty rankalla työllä, melkeinpä tyhjästä, jos kalaisia vesiä, oravia, ja turkiselämiä kuhisevia metsiä voi sanoa sellaiseksi. Nainen toi myötäjäisiä uuteen sukuun tullessaan, eikä pitänyt tuota omaisuutta itsellään.
Oli tietenkin paljon niitä, joille jäi vain kuokka käteen ja jumittuivat liki orjan asemaan, mutta hekään eivät tuolloin puhuneet mistään avioehdoista. Hekin menivät naimisiin, kun tarpeeksi rahaa löytyi, yhdessä hekin puskivat eteenpäin. Köyhän on yksin aika hankalaa kartuttaa omaisuutta. Yhdessä, yhteistyöllä saavutetaan enemmän. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni, ja meillä ei ole avioehtoa.
Kysyn vaan, että ne, jotka puhuvat avioehdon puolesta, ovatko hekin avioehtoperheestä - tai suvusta? Koska muuten en ymmärrä tuota, tämä maapläntti on vain Virtasille, Heinoset suksikoon sieltä kuuseen, mäntyyn tai itään?
Tarkennetaanpa kantaani, kannatan avieohtoa joka voimassa vain avioeron varalta... minulla ja puolisollani on sellainen, vanhemmillanikin on. Toki kukin aviopari tekee sellaisen kuin parhaaksi katsovat... tai jättävät tekemättä.
Eikähän ne rahasuvut Suomeen tulleet Ruotsista, etuoikeuksin joita heille kruunu oli antanut alusmaastaan. Myöhemmin torpparijärjestelmä piti huolen siitä, että harvat ja valitut suuret talolliset pystyivät rikastumaan. Ei kummassakaan ole ollut avioehdoilla asian kanssa tekemistä, vaan yhteiskuntajärjestyksellä ja sillä, ettei "väärästä" yhteiskuntaluokasta menty naimaan.
Tietenkin kaksin saadaan omaisuus usein karttumaan paremmin kuin yksin... silloin kai esim. firma tai tila voidaan myös omistaa yhdessä... ei avioehto sitä estä tai rajoita.
Ei silloin olekaan ollut avioehtoa, sitä juuri ajoin esimerkilläni takaa, sen kerroinkin. Silloin rikkaiden puolisot valittiin rikkaiden piiristä, ja kyllä säädyllä oli tietenkin suuri merkitys, en viitsinyt ihan koko Suomen historiaa kirjoittaa. Mutta paljon, paljon oli niitä keskiluokan ihmisiä, rikkaita, joilla myöskään ei ollut avioehtoa. Koska sitä ei ollut tuolloin olemassa.
Milloinkohan astui esiin se suvun ensimmäinen, joka alkoi kannattaa sitä avioehtoa, kun ei enää halunnutkaan jakaa omaisuuttaan puolisolleen? Sen jälkeen kun laki tästi oli solmittu tietenkin.
Lapset kyllä kelpaavat aina sukua jatkamaan, mutta niiden hankinnassa avustanut miniä/vävy ei. Minä ainakin, avioehtoperheessä, veloittaisin tuosta palveluksesta ison summan. Näitäkin esimerkkejä löytyy, myös muualta maailmasta kuin meiltä, julkkispiireistä.
Mielestäni esimerkkini, vaikka onkin kaukaa historiasta, ei ollut silti liian kaukaa haettu. Rahat, omaisuus, tilat menivät tuolloin yhteen, avioliiton kautta, ilman avioehtoa. Ymmärrän, että joku Kurrin tapainen hankkii avioehdon, mutta toisaalta ei se Forsmankaan tyhjin käsin liitosta lähde, on tehnyt, mitä, ainakin pari muksua...Viisasta, varokeinoja löytyy niiltä "köyhemmiltäkin". Ehtoja ehdon varalle.
Perehdyttyäni moiseen keskusteluun, ei voi kuin ihmetellä rahan tärkeyttä. Parin kolmen kymmenen vuoden päästä saattaisitte kaivata jotain aivan muuta kuin rahojanne. Jos tätä avokkia ei lapset kiinnosta tai hän ei niitä saa, miksi vaivata omaa päätä tuollaisella. Minä ainakin katselisin uuden muijan, vaikka vähän köyhemmänkin, mutta sellaisen jolla kiertää muutakin dollarin kuvat silmissä.