Onko muilla ollut semmost, ettei ole ollenkaan tiennyt saaneensa kohtausta? Siis mulla ei ole epilepsiaa vaan yhdella tosi laheisella kaverilla. Se saa noita tooniklooneja, eka kerran vaan muisti havahtuneensa lattialta ja luuli kaatuneensa vaan satuttaneensa kallonsa. Sitten mun luona puoli vuotta myohemmin sai tosi rajun samanlaisen, soitin ambulanssin ja jouduin ittekin shokkiin, oli se vaan niin hurjaa seurattavaa. Kun ambulanssimiehet tuli ja sano sille etta se on saanut epileptisen kohtauksen, niin se vaan alkoi vastaan sanomaan ettei ole, etta se vaan kaatui tuolilta ja iski kallonsa ja siksi meni taju.
Joku viikko sitten se oli tulossa mun luokse mutta soittikin sitten etta oli ollu bussissa ja torkahtanut, sitten kun herasi niin ihmeteli vaan kun ambulanssi bussin vieressa eika bussi liiku, sitten ne ambulanssimiehet tuil bussiin ja vei sen sairaalaan taas. Ja se vannoi vaan hetkeksi torkahtaneensa vaikka muut matkustajat sanoivat etta oli kirkunut ja saanut peruskohtauksen. Joskus kaveri esim. seisoo ja tuijottaa eteensa, ja nayttaa kun olisi ihan pihalla. Mutta kun sille sanoo jotain niin kuulee ja on taas normaali, etten tieda josko tuo olisi vaan jotain muuta.
Mutta onko kellaan muulla samaa, ettei kerta kaikkiaan tieda saaneensa isoakaan kohtausta? Jalkikateen kun ollaan puhuttu niin ei ole ollut mitaan muisikuvaa tai tietoa, ei auraa ei mitaan.
Pelottaa etta sille voi tulla vaikka missa noita, on se lamikuurilla mutta juo paljon joskus ja syo huonosti... Huolettaa aika paljon.

Vastaukset 2
Vanhimmat
kohtaukseni, juurikin toonis-klooniset, ovat olleet sellaisia, ettei itselläni ole ollut minkäänlaista hajua tapahtuneesta eli en saa minkäänlaisia ennakkotuntemuksia. Ekat minuutit heräämisen jälkeen tuntuvat kuin heräisi unesta ja kyllä mäkin siinä vaiheessa oon pitänyt silminnäkijöitä vähän idiootteina ja väittänyt heille vastaan. Todellisuus paljastuu yleensä siinä vaiheessa kun ei pysy jaloillaan, olo on ihan hirveä eikä pysty kertomaan mikä päivä on. Viimeistään pönttöä halatessaan tajuaa, että asiat ei nyt ole ihan ok.
Onhan se ihan totta, että niiden yllättävä iskeminen ainakin itseäni ajoittain ahdistaa mutta eipä sille mitään voi. Tokan kohtaukseni sain yksin kotona ja heräsin lattialta palovaroittimeen (kokkaus oli kesken), silloin elin viikkoja erilaisissa pelkotiloissa. Ainoa keino on yrittää elää sairauden ehdoilla, ts. niin ettei ainakaan kovasti provosoisi niiden tuloa.
voimakkaat aurat, mutta kohtauksen jälkeen olen ihan pihalla, enkä ymmärrä, miksi ympärilläni pyörii valkotakkisia ihmisiä. Kerran olin alkanut vastustaa ambulanssi-ihmisiä ja olin kuulema ollut jo ajamassa heitä pois. Saivat kuitenkin taltutettua tahtoni ja niin sitä mentiin.
Yhden ainoan kerran olen saanut kohtauksen ihan yllättäen, en silloin oikein suostunut myöntämään koko kohtausta. Kävelyn yrittäminen kuitenkin todensi tapahtuneen: paikat ovat aivat jäykkinä ja kävely on katkonaista kuin vanhalla juopolla.
Juopottelu ei etenkään epiläiselle ole hyväksi. Itseäni on opastettu, että lasi viiniä silloin tällöin ei haittaa, mutta se nyt ei varsinaisesti juopottelua ole.
Kai ystäväsi on käynyt neurologilla? Jos ei niin hopi hopi matkaan!
Täällä on varmaan monia muita, joilla on samantapaisia kokemuksia kuin ystävälläsi. Ainakin näin muistelen lukeneeni.