Halu olla terve!

Hei,

Minulla on lievä epilepsia tapaus/sairaus. Sain sen kun olin veilä lapsi, 11-vuotiaana. Pari kertaa vuodessa minulla tulee kohtauksia. Kyllä pystyn elämään sen kanssa. Mutta nyt koitti aika suunnitella mieheni kanssa vauvan hankintaa. Neurologilääkäri kertoi meille kaikista mahdollisista riskeistä. Jouduin sen takia poistamaan vahvoja lääkkeitä. Mutta tämän kokeilun jälkeen sain neljä peräkkäistä kohtausta. Kaikki lähimmäiset ovat koko vauvan hankintaa vastaan ja neuvovat adoptoimaan lapsen. He eivät halua ymmärtää minua olenkaan. Minä todelle hermostun tästä, kun välit kiristyivät läheisten kanssa sen takia.

Olen fyysisesti terve nainen, miksi minun pitäisi hankkia joku vieraan lapsen? Se ei ole mikään egoismia. Pidän itseäni terveenä naisena, mutta kuoliaaksi pelkään saada vammaisen vauvan tai jos raskauden aikana tapahtuu jotain. Esimerkiksi kaadun mahalleni.

Minulla ei ole ketään kavereita, jotka ymmärtäisivät minun ongelmaani tai jolla on vastaava ongelma. Minä aina halusin, että minulla olisi iso perhe.

Minä kovasti toivon, että löydän naisen, jolla on sama ongelma ja joka pystyy neuvomaan minua.

Odottaen sinun vastausta Sanna
3388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

mulla ei ole epilepsiaa,mutta mun sukulaisnaisella on ja se ei ole mikään lievä epilepsia. hän on tehnyt ja saanut 3 täysin tervettä lasta. kohtauksia hän sai muistaakseni muutaman jokaisessa raskaudessa. stressiä pitäisi pyrkiä välttämään. tämä nainen tupakoi ennen raskautta ja lääkäri kehoitti jatkamaan tupakointia raskauden aikana. perustelu tupakoinnin jatkamiselle oli se että lopettamisen aiheuttama stressi voi aiheuttaa enemmän kohtauksia ja on siten vaarallisempaa sikiölle kun tupakointi.

Äänestä

Epilepsia-palstalta.

Usein ollut keskustelua raskaudesta.

Äänestä

epilepsialiitossa on varmasti jäsenenä paljon epileptikko naisia - itsekkin haaveilen perheestä, mutta sain juuri epilepsiadiagnoosin joten en vielä tiedä miten elämä tästä jatkuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vauvan hankinta kirjoitti:

Hei,

Minulla on lievä epilepsia tapaus/sairaus. Sain sen kun olin veilä lapsi, 11-vuotiaana. Pari kertaa vuodessa minulla tulee kohtauksia. Kyllä pystyn elämään sen kanssa. Mutta nyt koitti aika suunnitella mieheni kanssa vauvan hankintaa. Neurologilääkäri kertoi meille kaikista mahdollisista riskeistä. Jouduin sen takia poistamaan vahvoja lääkkeitä. Mutta tämän kokeilun jälkeen sain neljä peräkkäistä kohtausta. Kaikki lähimmäiset ovat koko vauvan hankintaa vastaan ja neuvovat adoptoimaan lapsen. He eivät halua ymmärtää minua olenkaan. Minä todelle hermostun tästä, kun välit kiristyivät läheisten kanssa sen takia.

Olen fyysisesti terve nainen, miksi minun pitäisi hankkia joku vieraan lapsen? Se ei ole mikään egoismia. Pidän itseäni terveenä naisena, mutta kuoliaaksi pelkään saada vammaisen vauvan tai jos raskauden aikana tapahtuu jotain. Esimerkiksi kaadun mahalleni.

Minulla ei ole ketään kavereita, jotka ymmärtäisivät minun ongelmaani tai jolla on vastaava ongelma. Minä aina halusin, että minulla olisi iso perhe.

Minä kovasti toivon, että löydän naisen, jolla on sama ongelma ja joka pystyy neuvomaan minua.

Odottaen sinun vastausta Sanna

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu