Morjensta vaan,
Mukava lukea tätä foorumia, täällähän näyttää olevan monenlaista "elämää", ainakin kirjoitettuna. Ainut harmittava asia on useiden aloitusten määrä ja samojen asioiden toisto.
Yritän siis kertoa jotain omakohtaista, itse kokemaani, enkä kuulopuheita.
Olen asunut koko ikäni Oulussa ja tuntenut lapsesta (70-luvulta) saakka vanhoillislaestadiolaisia. Suurin osa heistä vaikutti oikein mukavilta ihmisiltä, koskaan en tosin heidän kuullut puhuvan uskostaan, muilta ihmisiltä (SRK:kseen kuulumattomilta) sain kuulla heidän olevan "lestoja". Armeijakavereina oli laestadiolaisia sekä opiskelukavereina. Suuri osa oli aika rehellisiä, sangen uutteria ihmisiä. Heidän taustastaan sai lähes aina tietää vain toisen käden kautta, ellei mennyt kysymään henkilökohtaisesti asiasta. Useimmiten vastaus oli: "joo, mä oon uskomassa" tai "minulla on vakaumus" tms. erittäin moniselitteistä. Koskaan en kuullut kenenkään sanovan suoraan: "uskon Jeesukseen Kristukseen vapahtajanani", tosin joku kehotti menemään "seuroihin" tai kysymään "saarnamiehiltä" tms.
Tämä jonkinlainen salamyhkäisyys ja mysteeri rupesi kiinnostamaan valtavasti ja tietysti kävin keskustelemassa niiden "saarnamiesten" kanssa. Kävin jopa Päivämiehen toimituksessa kysymässä asioista. Vain ja ainoastaan siellä sain vastauksia moniin teologisiin kysymyksiin (opiskelin teologiaa useita vuosia) jotka halusin varmistaa viralliselta taholta, kuulopuheisiin kun en uskonut. Luin tietysti Erkki Reinikaisen, Seppo Lohen ja muiden kirjoituksia PM:stä sekä Raamattuluokan vanhoja opetuksia, ihan selvennyksen vuoksi. Mielenkiintoisinta kaikessa oli se, että ainoastaan "viralliset" tahot, eli SRK:n johtohenkilöt: a) osasivat vastata kysymyksiin, b) olivat halukkaita vastaamaan kysymyksiin.
Ihmettelin tätä suunnattomasti. Minusta jotenkin tuntui siltä, että jos ihminen on uskossa (ei "uskomassa" joka on hirveätä äidinkielen raiskausta) hän kykenee vastaamaan kristinuskon pääkysymyksiin, jotka kuitenkin Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen mukaan olivat "lastenkin ymmärrettävissä".
Esimerkki: miten tullaan autaaksi (mitä minun pitää tekemän että pelastuisin?) -kysymykseen en "riviuskovaisilta" saanut muuta vastausta kuin: "tule seuroihin" tai "jolla ei ole seurakunta-äitiä maan päällä, sillä ei ole Isää taivaassa".
Raamattua lukemalla tulin kyllä toisenlaiseen johtopäätökseen joka oli: ("usko Herraan Jeesukseen niin pelastut ja perhekuntasikin"), mutta tietysti se nyt on sivuseikka. Minua kiinnosti kaikkein eniten heidän vastauksensa, ei objektiivinen totuus joka on Raamatussa kaikkien luettavissa.
Minulle selvisi luonnollisesti kaikki seurakuntaopilliset totuudet siitä, että SRK:n ulkopuolella ei ole autuutta, eikä "yksinäisyyden rukouskammioissa voi tulla autuaaksi" yms. Tämä tietysti ihmetytti aluksi vaikka olin kuullut tietysti väittämästä että "vanhurskaus lepää pohjoisessa maassa" yms. eisegeesiä.
Hauskimpana, mutta kuitenkin samanaikaisesti surullisena sain huomata myös monet nk. "ehdonvallan"-asioiden olevan autuuden sääntö, eräänlainen pelastusehto, joiden SRK-uskovaisten täytyi täyttää näyttääkseen ulkoisesti olevansa "oikeassa hengessä" Esimerkkejä on lukuisia joista TV-kiellot on kaikkein surkuhupaisin.
Minua ihmetytti eniten se, että SRK-uskovainen ei saanut:
-kilpaurheilla
-osallistua esiintyvään taiteeseen
-käyttää koruja/meikkiä
-välttää tietynlaista vaatetusta
-ehkäisyä
ynnä monia merkillisiä asioita (70-luvulla jopa parran kasvattaminen oli kiellettyä, puhumattakaan kravatin pitämisen kieltämisestä aiemmin).
Näille asioille en löytänyt mistään muusta protestanttisesta herätysliikkeestä (luterilaisuus, reformoidun kirkon eri haarat, vapaat suunnat) mitään tukea, ja luin opiskelujeni aikana lähes 300 kirjaa. Oli kuin aika olisi pysähtynyt ja tietty ryhmä päätti mikä on oikein (ilman Raamatullisia perusteita) ja asia oli sillä selvä.
Tämä nyt oli tällainen alustus, keskeneräinen sellainen, mutta olisi kiinnostavaa jatkaa keskustelua!
Hyvää tarkoittaen ja siunaten,
Veteraani-opiskelija
"Totuuden ainoastaan haluamme, ja kuinka ihanaa onkaan saada se selville" C.W. Scheele, saksalainen kemisti 1800-luvulla.
Mukava lukea tätä foorumia, täällähän näyttää olevan monenlaista "elämää", ainakin kirjoitettuna. Ainut harmittava asia on useiden aloitusten määrä ja samojen asioiden toisto.
Yritän siis kertoa jotain omakohtaista, itse kokemaani, enkä kuulopuheita.
Olen asunut koko ikäni Oulussa ja tuntenut lapsesta (70-luvulta) saakka vanhoillislaestadiolaisia. Suurin osa heistä vaikutti oikein mukavilta ihmisiltä, koskaan en tosin heidän kuullut puhuvan uskostaan, muilta ihmisiltä (SRK:kseen kuulumattomilta) sain kuulla heidän olevan "lestoja". Armeijakavereina oli laestadiolaisia sekä opiskelukavereina. Suuri osa oli aika rehellisiä, sangen uutteria ihmisiä. Heidän taustastaan sai lähes aina tietää vain toisen käden kautta, ellei mennyt kysymään henkilökohtaisesti asiasta. Useimmiten vastaus oli: "joo, mä oon uskomassa" tai "minulla on vakaumus" tms. erittäin moniselitteistä. Koskaan en kuullut kenenkään sanovan suoraan: "uskon Jeesukseen Kristukseen vapahtajanani", tosin joku kehotti menemään "seuroihin" tai kysymään "saarnamiehiltä" tms.
Tämä jonkinlainen salamyhkäisyys ja mysteeri rupesi kiinnostamaan valtavasti ja tietysti kävin keskustelemassa niiden "saarnamiesten" kanssa. Kävin jopa Päivämiehen toimituksessa kysymässä asioista. Vain ja ainoastaan siellä sain vastauksia moniin teologisiin kysymyksiin (opiskelin teologiaa useita vuosia) jotka halusin varmistaa viralliselta taholta, kuulopuheisiin kun en uskonut. Luin tietysti Erkki Reinikaisen, Seppo Lohen ja muiden kirjoituksia PM:stä sekä Raamattuluokan vanhoja opetuksia, ihan selvennyksen vuoksi. Mielenkiintoisinta kaikessa oli se, että ainoastaan "viralliset" tahot, eli SRK:n johtohenkilöt: a) osasivat vastata kysymyksiin, b) olivat halukkaita vastaamaan kysymyksiin.
Ihmettelin tätä suunnattomasti. Minusta jotenkin tuntui siltä, että jos ihminen on uskossa (ei "uskomassa" joka on hirveätä äidinkielen raiskausta) hän kykenee vastaamaan kristinuskon pääkysymyksiin, jotka kuitenkin Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen mukaan olivat "lastenkin ymmärrettävissä".
Esimerkki: miten tullaan autaaksi (mitä minun pitää tekemän että pelastuisin?) -kysymykseen en "riviuskovaisilta" saanut muuta vastausta kuin: "tule seuroihin" tai "jolla ei ole seurakunta-äitiä maan päällä, sillä ei ole Isää taivaassa".
Raamattua lukemalla tulin kyllä toisenlaiseen johtopäätökseen joka oli: ("usko Herraan Jeesukseen niin pelastut ja perhekuntasikin"), mutta tietysti se nyt on sivuseikka. Minua kiinnosti kaikkein eniten heidän vastauksensa, ei objektiivinen totuus joka on Raamatussa kaikkien luettavissa.
Minulle selvisi luonnollisesti kaikki seurakuntaopilliset totuudet siitä, että SRK:n ulkopuolella ei ole autuutta, eikä "yksinäisyyden rukouskammioissa voi tulla autuaaksi" yms. Tämä tietysti ihmetytti aluksi vaikka olin kuullut tietysti väittämästä että "vanhurskaus lepää pohjoisessa maassa" yms. eisegeesiä.
Hauskimpana, mutta kuitenkin samanaikaisesti surullisena sain huomata myös monet nk. "ehdonvallan"-asioiden olevan autuuden sääntö, eräänlainen pelastusehto, joiden SRK-uskovaisten täytyi täyttää näyttääkseen ulkoisesti olevansa "oikeassa hengessä" Esimerkkejä on lukuisia joista TV-kiellot on kaikkein surkuhupaisin.
Minua ihmetytti eniten se, että SRK-uskovainen ei saanut:
-kilpaurheilla
-osallistua esiintyvään taiteeseen
-käyttää koruja/meikkiä
-välttää tietynlaista vaatetusta
-ehkäisyä
ynnä monia merkillisiä asioita (70-luvulla jopa parran kasvattaminen oli kiellettyä, puhumattakaan kravatin pitämisen kieltämisestä aiemmin).
Näille asioille en löytänyt mistään muusta protestanttisesta herätysliikkeestä (luterilaisuus, reformoidun kirkon eri haarat, vapaat suunnat) mitään tukea, ja luin opiskelujeni aikana lähes 300 kirjaa. Oli kuin aika olisi pysähtynyt ja tietty ryhmä päätti mikä on oikein (ilman Raamatullisia perusteita) ja asia oli sillä selvä.
Tämä nyt oli tällainen alustus, keskeneräinen sellainen, mutta olisi kiinnostavaa jatkaa keskustelua!
Hyvää tarkoittaen ja siunaten,
Veteraani-opiskelija
"Totuuden ainoastaan haluamme, ja kuinka ihanaa onkaan saada se selville" C.W. Scheele, saksalainen kemisti 1800-luvulla.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kiitos kokemustesi tarkkanäköisestä kuvauksesta. Tähän törmää lähes aina kun yrittää keskustella vanhoillislestadiolaisen kanssa. Siis nykypäivänä.
Heillä ei ole halua kertoa omasta uskostaan ja uskonsa perusteista. He vetäytyvät mieluiten yhteisönsä auktoriteettien taakse, ja kehottavat ottamaan yhteyttä johtajiin, eli puhujiin. On todennäköistä ettei heillä ole omakohtaista tietoakaan kritinuskon perusteista. Edes Katekismusta ei tunneta. Puhumattakaan että tunnettaisin Raamattua kokonaisuutena.
Vanhoillislestadiolaisuushan on nykyään kasvatuskritilillisyyttä, toisin sanoen ihminen kasvatetaan vauvasta asti siihen ajatteluun ja maailmankuvaan. Opetuksen vähäinenkin kyseenalaistaminen on vakava rike, joten he eivät ole tottuneet normaaliin avoimeen keskustelemiseen: perustelemaan uskomuksiaan ja kuuntelemaan erilaisia, poikkeaviakin käsityksiä.
Uskosta ei myöskään käydä sisäistä keskustelua vl-liikkeen sisällä, vaan opinkappaleet ovat jähmettyneet kivettyneiksi fraaseiksi, joita toistellaan.
Kun kaikkien on vain oltava kaikesta yhtä mieltä eikä aitoa keskutelua sallita, ei ihmisille pääse kehittymään taitoa keskustella kristillisyyden varsinaisista syvistä asioista avoimesti. Myöskään omista sisäisistä ongelmista ei kyetä keskustelemaan, vaan ne henkilöivtyvät. Syntipukin etsintä ja leimaamistarve ovat tyypillisiä suhtautumistapoja vl-liikkeessä.
Tällä palstalla näkee usein, että vl-kirjoittajat kykenevät yksinomaan käymään käsiksi jonkun ei-vl-kirjoittajan persoonaan, epäilevät hänen mieleterveyttään tai luonteenpiirteitään, tai elämässä "onnistumista". Oman uskonsa määräysten kritisoijia he haukkuvat katkeroituneiksi luusereiksi.
Keskustelutaito jossa pitäisi osata keskittyä asiaan, puuttu monilta kokonaan.
Toisin oli aikaisempian aikoina. Vielä 50-luvulla ja osin 60-luvullakin eli vanhoja vl-uskovaisia, jotka saattoivat oma-aloitteisesti alkaa keskustella uskon asioista tuntemattomienkin ihmisten kanssa. He kertoivat mielellään uskostaan ja suhtautuivat ei-lestadiolaisiin lähimmäisiin lämpimästi ja ystävällisesti. Kaikilla ihmisillä oli heidän silmissään ihmisarvo.
Nyky-lestadiolaiset eristäytyvät ei-vl:istä ja suhtautuvat usein hyvin ylimielisesti "epäuskoisiin". Jo tuon sanan käyttö ei-lestadiolaisista kertoo paljon heidän asenteestaan.
on tehnyt tehtävänsä; kukapa sitä kehtaa julkisesti mainostaa kannattavansa hoitokokouksia, hengellistä ja henistä väkivaltaa sekä kotikutoista henkioppia? Siksi he eivät uskalla tunnustaa olevansa sitä (julmaa) porukkaa.
Ent. vl:sna ja myös teologiaa lukeneena en voi kuin yhtyä ihmettelyysi. Toisaalta kaikessa tuossa epäjohdonmukaisuudessa on lohdullista se, että liikkeestä eroaminen on edes hiukan omia aivojaan käyttävälle sitten suhteellisen kivutonta. Loppujen lopuksi, kun on alku järkytyksistä selvinnyt. :)
Kaunista syksyn jatkoa
"Oli kuin aika olisi pysähtynyt ja tietty ryhmä päätti mikä on oikein (ilman Raamatullisia perusteita) ja asia oli sillä selvä."
Varmaan suurin osa pysyy kiinni vanhoillislestadiolaisuudessa pelon vuoksi: kun vauvasta asti kuulee, että toisin uskova joutuu kadotukseen ja oppii näkemään, miten "epäuskoisista" puhutaan todella epäuskoisina, ei moni uskalla tehdä omaa valintaa. Siitä tulee sitten ulkoista tapakristillisyyttä. Parhaimmassa tapauksissa olen kuullut ihmeteltävän, että "hänkin on niin mukava ihminen, tuntuu pahalta ajatella ettei hän pääse taivaaseen".
Kaikki poikkeava ajatus on sielunvihollisesta.
:-) Höpsistä koko avaus, ja sen jälkeiset kommentit (omasi?) Aivan tottako että olet näin tehnyt? Saati että opiskellut jotakin? Sekoitat niin lahjakkaasti eri aikakausien asioita ja ihmisiä, että kenellekään ei mene läpi tuollainen.
että pitää aina jokainen päivämäärä yhdistää käsillä olevaan tapahtumaan, että tiedetään mikä syntilista ja uskonkäsitys sillä hetkellä on ollut käytössä sekä ainoana oikeana. Tässä asiassa veli todistaa hyvin!
!!!!
Jos uskonoppi on johdonmukaista on kaikki aikakaudet samanlaista ei muuttuvaa sääntö viidakkoa.
on aina ollut valkoinen.
Sieltähän se taas tuli, josta juuri puhuttiin. Kun ei osata asiasta keskustella, niin tartutaan persoonaan. Todistit sen itse taas loistavalla tavalla.
On ilahduttavaa, että olet ollut niin kiinnostunut vanhoillislestadiolaisuudesta ja yrittänyt saada selville esim. sitä asiaa, kuinka ihminen vanhurskautetaan. On nimittäin erittäin harvinaista tällä palstalla, että keskusteltaisiin näistä perusasioista. Se että et ole saanut selville tuota asiaa keneltäkään ”riviuskovaiselta” johtunee siitä, että et ole kysynyt asiaa kovinkaan monelta ihmiseltä. Toinen juttu on tietysti, että millä tyylillä kysymyksiä tehdään. Jos vastaaja vaistoaa, että kysyjällä on ketunhäntä kainalossa tai juttelu menee jankkaamiseksi, ei välttämättä vastaukset ole yhtään sen tyylikkäämpiä. Vanhoillislestadiolaisuudessa ei ns. johtajilla ole sen erityisempää asemaa kuin riviuskovaisella puhuttaessa vanhurskauttamisesta ja keskusteluista asiasta kiinnostuneiden kanssa. Toki heillä voi olla keskimäärin enemmän kokemusta kaikenlaisista kyselijöistä ja kärsivällisyyttä vastailla mitä ihmeellisimpiin kysymyksiin. Pääasia on, että olet saanut asioihin vastauksia.
” Raamattua lukemalla tulin kyllä toisenlaiseen johtopäätökseen joka oli: ("usko Herraan Jeesukseen niin pelastut ja perhekuntasikin"), mutta tietysti se nyt on sivuseikka. Minua kiinnosti kaikkein eniten heidän vastauksensa, ei objektiivinen totuus joka on Raamatussa kaikkien luettavissa.”
Mikä siitä teki niin kiinnostavan? Onko se ylipäätään jotenkin erikoisen kiinnostavaa, että löytyy porukka, jolla on selvä vastaus tuohon kysymykseen? Tilannehan on kuitenkin se, että jos menet satunnaisesti keneltä tahansa kirkkomme papilta tai piispalta kysymään vastausta vanhurskauttamista koskevaan kysymykseen, saisit tuskin kovinkaan selväsanaista vastausta.
Mitä on usko? Miten se otetaan vastaan? Tuleeko se vähitellen vai jonkun erityisen tapahtuman seurauksena? Vai onko usko ja vanhurskauttaminen sellainen asia, johon ei voi mitään yleistä vastausta antaa? Onko sinun mielestäsi vanhoillislestadiolainen kristillisyys sellaista uskoa, jossa voi pelastua?
Kun olet lukenut noin suuren määrän kirjoja ja perehtynyt herätysliikkeisiin, niin kiinnostaa kovasti kysyä, että onko missään muualla tämän tyyppisiä herätysliikkeitä kuin pohjoismaisten luterilaisten kirkkojen piirissä? Tarkoitan sellaisia yhteisöjä, jotka eivät ole rajoittuneet pelkästään yhteen ryhmään (esim. paikkakuntaan, ikäryhmään tms.), vaan joilla on hengellisiä kokouksia, joihin pääsääntöisesti kuka tahansa voi tulla ja kuka tahansa voi liittyä yhteisöön.
Toinen mielenkiintoinen kysymys on, kun olet tutkinut asioita, että onko missään muussa herätysliikkeessä korostettu niin paljon yhteisön jäsenten tasapuolista hengellistä pappeutta, kuin vanhoillislestadiolaisuudessa? Tämänkin perusteella ihmettelen, että olet saanut vastauksia kysymyksiisi vain SRK:n ”johtohenkilöiltä”. Et ole tainnut muilta asiaa kysyäkään?
Aika hyvä sattuma, että olet tavannut SRK:n johtohenkilöitä Päivämiehen toimituksessa. Ketä muuten tarkoitat noilla ”johtohenkilöillä”? Ihmettelen, mitä lehteä olet lukenut, jos olet nähnyt Seppo Lohen kirjoituksia. En muista yhtään hänen kirjoittamaansa artikkelia Päivämiehessä. Syy lienee siinä, että Seppo kirjoittelee niin paljon muihin SRK:n julkaisuihin. Reinikaisen Erkin kohdalla on ollut melkein sama tilanne. Jonkun verran tietysti hänen kirjoituksiaan on ollut esimerkiksi ”Tervetuloa suviseuroihin” –osastolla.
Vanhoillislestadiolaisuudessa ei ole koskaan ajateltu niin, että joku maallinen organisaatio, esimerkiksi SRK jäsenyhdistyksineen, rinnastettaisiin Jumalan valtakuntaan. En usko, että olet kuullut sanontaa: ”SRK:n ulkopuolella ei ole autuutta” muualta kuin tältä palstalta. Jos olet oikeasti perehtynyt asioihin, ihmettelen, miksi korostat SRK:ta niin paljon. Tavalliselle rivivanhoillislestadiolaiselle se näkyy lähinnä vain julkaisuissa. Tällä palstalla keskusyhdistyksen ja erityisesti sen johtajien asemaa on kyllä korostettu ja liioiteltu, mikä hämää varmasti ulkopuolista.
Kirjoituksessasi eniten ihmetyttää käsityksesi ”ehdonvallan alaisista asioista”. Jos olet ottanut asioista selvää, tietäisit että kristityn ei tarvitse ”täyttää tiettyjä ehtoja näyttääkseen ulkoisesti olevansa oikeassa hengessä”. Mielenkiintoista olisi tietää, mitä vaatteita olisi pitänyt välttää. ”Osallistuminen esiintyvään taiteeseen” on hauskalta kuulostavaa terminologiaa, jonka sisältö jää minulta hämäräksi. Taidetta on niin monenlaista. Kravattijutussa mennään jo ihan täydellisesti solmuun.
Missä muuten opiskelit teologiaa, kun olit koko sen ajankin asunut Oulussa kirjoituksestasi päätellen: sivuaineena Oulun yliopistolla vai Helsingissä teologisessa tiedekunnassa?
Nostan hattua sinulle, että olet yrittänyt ottaa asioista selvää. Vaikka olet lukenut niin paljon kirjoja, niin ilmeisesti et ole SRK:n julkaisuja juurikaan lukenut. Luepa joskus niitäkin. Vielä siis on vähän opiskeltavaa tälläkin alueella. Tsemppiä sinulle siihen ja kaikkea hyvää toivottaen!
En ole lestadiolainen, mutta uskonnollisista asioista erittäin kiinnostunut. Liike on minulle tuttu, koska asuinseudullani asuu paljon lestadiolaisia.
Tämä palsta on koukuttanut minut täysin. On todella mielenkiintoista lukea erilaisia kommentteja.
1990-luvulla olin kovasti ns. hengellisessä hädässä ja yritin muutamilta lestadiolaisilta tuttaviltani kysellä uskon asioista. Sen verran pitää alkuperäisen kirjoittajan kanssa jakaa kokemuksia, etten minäkään saanut vastauksia tavallisilta lestadiolaisilta ihmisiltä. He eivät joko halunneet tai osanneet vastata kysymyksiini.
Hain joitakin lestadiolaisten kirjoittajien kirjoja kirjastosta, luin Päivämiestä ja kävin jopa seuroissa, mutta ei kukaan tullut minun kanssani keskustelemaan uskon asioista. Muistan ihmetelleeni sitä kovasti.
Olin ihan vilpittömällä mielellä kiinnostunut heidän uskostaan ja kristillisestä uskosta yleensäkin. Itse asiassa tuohon aikaan olin valmis hyväksymään lestadiolaisesta "opista" lähes kaiken muun, mutta en voinut hyväksyä sitä, että olisin pelastettu vain jos ja kun kävisin lestadiolaisten seuroissa.
Itse ainakin käsitin niin, että käymällä tavallisessa kirkossa kuuntelemassa ev.lut.srk:n tavallisia pappeja, en olisi oikea uskovainen enkä siten myöskään pelastettu. Käsitin myös niin, että vaikka itse koin saaneeni syntini anteeksi ja uskovani Jeesukseen ja Jumalaan vapahtajanani, niin minun omalla uskolla ei oikeastaan ole mitään merkitystä, koska uskoni on vääränlaista.
En tiedä käsitinkö aikanaan asian väärin vai käsitänkö asian nyt väärin. Anterinaho kirjoittaa:
"En usko, että olet kuullut sanontaa: ”SRK:n ulkopuolella ei ole autuutta” muualta kuin tältä palstalta."
Tarkoittaako tuo lause, että lestadiolaiset itse asiassa hyväksyvät ja ajattelevat, että myös ns. muut uskovaiset ovat pelastettuja ja että vain tällä palstalla vääristellään lestadiolaisten sanomisia ? Vai onko tällä "autuus" sanalla joku muu merkitys? Tähän toivoisin joltakin ihan oikealta lestadiolaiselta vastausta.
Ihan lopuksi kommentoin, että vaikka oli todella mielenkiintoista lukea Anterinahon pitkä kirjoitus, jolla oli ilmeisesti tarkoitus vastata ihan oikeasti aloittajan kirjoitukseen, niin kyllä siitä välittyi vähän ikävästi ylimielisyys ja toisen ihmisen vähättely. Ikävä kyllä näin ulkopuolisesta ainakin tuntui. Jäi vähän paha maku suuhun ja tuli surullinen mieli.
"Lyhyt" vastaukseni kommentteihisi;
ANTERINAHO:
"On ilahduttavaa, että olet ollut niin kiinnostunut vanhoillislestadiolaisuudesta ja yrittänyt saada selville esim. sitä asiaa, kuinka ihminen vanhurskautetaan. On nimittäin erittäin harvinaista tällä palstalla, että keskusteltaisiin näistä perusasioista"
VASTAUS:
Totta turiset. Kiinnostukseni oli nimenomaan vanhoillislaestadiolaisuutta kohtaan, ei itse vanhurskauttamiskysymystä sinänsä, joka on ollut selvä tuhansia vuosia. Ainoastaan vanhoillislaestadiolainen näkemys asiasta.
ANTERINAHO:
"Se että et ole saanut selville tuota asiaa keneltäkään ”riviuskovaiselta” johtunee siitä, että et ole kysynyt asiaa kovinkaan monelta ihmiseltä."
VASTAUS:
Jos puhutaan monesta niin se on suhteellinen käsite. Itselleni se tarkoitti n. 20 henkilön otosta. Eihän se tietenkään tieteellinen otanta ole, mutta se ei ollut tarkoituskaan, enhän ollut tekemässä gradua tai muutakaan opinnäytetyötä asiasta.
ANTERINAHO:
.."Toinen juttu on tietysti, että millä tyylillä kysymyksiä tehdään. Jos vastaaja vaistoaa, että kysyjällä on ketunhäntä kainalossa tai juttelu menee jankkaamiseksi, ei välttämättä vastaukset ole yhtään sen tyylikkäämpiä."
VASTAUS:
Vaistoja ja aisteja on ihmisellä hyvinkin paljon, eivätkä ne läheskään aina tunnu olevan oikeita. Jumala sanoi Samuelille, hänen etsiessään uutta kuningasta Israelille: “…sillä ei ole niinkuin ihminen näkee: ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen” (1 Sam. 16:7) KR 1933
ANTERINAHO:
.."Vanhoillislestadiolaisuudessa ei ns. johtajilla ole sen erityisempää asemaa kuin riviuskovaisella puhuttaessa vanhurskauttamisesta ja keskusteluista asiasta kiinnostuneiden kanssa."
VASTAUS:
Tietääkseni ei ole muillakaan liikkeillä tai kirkkokunnilla (pl.Pyhä Katolinen kirkko) protestanttisen uskonsuuntauksen sisällä.
ANTERINAHO:
"Toki heillä voi olla keskimäärin enemmän kokemusta kaikenlaisista kyselijöistä ja kärsivällisyyttä vastailla mitä ihmeellisimpiin kysymyksiin.."
VASTAUS:
Vanhurskauttamisasia on kaikkein olennaisin kristinuskon opinkappale. Siinä kaikki seisoo tai kaatuu. Se ei ole “ihmeellinen” kysymys tai “kärsivällisyyttä vaativa” asia.
ANTERINAHO:
Pääasia on, että olet saanut asioihin vastauksia.
VASTAUS:
Kyllä sain, vastauksia joista en ollut samaa mieltä.
ANTERINAHO:
” Raamattua lukemalla tulin kyllä toisenlaiseen johtopäätökseen joka oli: ("usko Herraan Jeesukseen niin pelastut ja perhekuntasikin"), mutta tietysti se nyt on sivuseikka. Minua kiinnosti kaikkein eniten heidän vastauksensa, ei objektiivinen totuus joka on Raamatussa kaikkien luettavissa.”
Mikä siitä teki niin kiinnostavan? Onko se ylipäätään jotenkin erikoisen kiinnostavaa, että löytyy porukka, jolla on selvä vastaus tuohon kysymykseen?
VASTAUS:
Mikäköhän? Varmaankin se, miten nämä n. 20 riviuskovaa ei ollut kyennyt asiaa selvittämään kansantajuisesti. Sitäpaitsi autuuden asianhan pitäisi olla kaikkein kiinnostavin asia. Vai eikö?
ANTERINAHO:
"Tilannehan on kuitenkin se, että jos menet satunnaisesti keneltä tahansa kirkkomme papilta tai piispalta kysymään vastausta vanhurskauttamista koskevaan kysymykseen, saisit tuskin kovinkaan selväsanaista vastausta.."
VASTAUS:
Lähde? Kenen mukaan? Omia kokemuksiasi?
ANTERINAHO:
"Mitä on usko? Miten se otetaan vastaan? Tuleeko se vähitellen vai jonkun erityisen tapahtuman seurauksena? Vai onko usko ja vanhurskauttaminen sellainen asia, johon ei voi mitään yleistä vastausta antaa? Onko sinun mielestäsi vanhoillislestadiolainen kristillisyys sellaista uskoa, jossa voi pelastua? .."
VASTAUS:
Usko on “luja luottamus siihen mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy” (Hebr. 11:1) KR 1938
Usko kasvaa ja vahvistuu ja tulee esiin teoissa (Jaak. 2:17-23), usko Jumalan edessä taivaallisissa vanhurskauttaa (nk. ”forensinen” vanhurskauttaminen) jolloin Jumala JULISTAA ihmisen vanhurskaaksi, se on pelastetuksi, Jumala ei TEE ketään vanhurskaaksi, (muuta ihmistä paremmaksi),
usko vahvistuu vähitellen, mutta usko pelastaa jo ensimmäisestä “uskonhiukkasesta” (muista ryöväriä ristillä).
Kysymykseesi siitä, onko vanhoillislaestadiolainen kristillisyys pelastavaa uskoa, en voi vastata muutenkuin seuraavilla
esimerkeillä:
SRK:n hyväksymä julkaisu v. 1979 “Uskon kautta”, s. 81 sanotaan: “Jeesus VANHURSKAUTTAA SYNTISEN VALTAKUNTANSA KAUTTA”, V. Suutari sanoi puhujainkokouksessa 1960, s. 8 (pöytäkirja): “mutta tämä asia MISSÄ se vanhurskauttaa, SE EI VANHURSKAUTA MUUALLA kuin taivaan valtakunnassa”.
S. Halonen "Suviseurajulkaisu" v.1976, s. 33 mainitsee: “-…sillä Jumala vanhurskauttaa ihmisen vain VALTAKUNNASTAAN saarnatussa evankeliumissa, joka julistetaan Pyhän Hengen voimalla. VAIKKA SAMOIN SANOIN ULKOPUOLELLA Jumalan huoneen, Jumalan lapsia MATKIEN yritetään synninpäästöäkin saarnata, niin SIELLÄ EI TAPAHDU MITÄÄN”.
(huom! capsit tarkoituksella, minulta)
Tämä on todella hirvittävää Jumalan Sanan pilkkaamista. Jumalan Sanan (Raamatun) ei katsota voivan luoda uskoa ihmisessä (teknisesti tosin Pyhä Henki uudestisynnyttää ihmisen ottamaan vastaan Jumalan Sanan), Henki ja Sana toimivat yhdessä. Ironista on myös se, että apostoli Paavalin mielestä evankeliumia sai saarnata “vaikka kateudesta” (Fil. 1:15 ja 18), pääasia ei ollut KUKA saarnaa tai missä “hengessä” tai millä vaikuttimilla; pääasia oli hänen mielestään se että Kristusta saarnataan!
Olen täysin vakuuttunut siitä, että edellämainittujen siteerausten (jotka eivät ole valitettavasti ainoat) pohjalta, vanhoillislaestadiolainen usko, JOS SE TUOSSA MUODOSSA uskotaan ei ole kristinuskoa vaan lähimpänä roomalaiskatolisuutta. Yksi on todella välimies ihmisen ja Jumalan välillä, hän on Jeesus Kristus. En kuitenkaan tuomitse ketään kadotukseen sillä enhän minäkään näe sydämeen, mutta sen tiedän, että tuo oppi on yhtä kaukana Raamatusta kuin itä on lännestä.
ANTERINAHO:
"Kun olet lukenut noin suuren määrän kirjoja ja perehtynyt herätysliikkeisiin, niin kiinnostaa kovasti kysyä, että onko missään muualla tämän tyyppisiä herätysliikkeitä kuin pohjoismaisten luterilaisten kirkkojen piirissä? Tarkoitan sellaisia yhteisöjä, jotka eivät ole rajoittuneet pelkästään yhteen ryhmään (esim. paikkakuntaan, ikäryhmään tms.), vaan joilla on hengellisiä kokouksia, joihin pääsääntöisesti kuka tahansa voi tulla ja kuka tahansa voi liittyä yhteisöön..."
VASTAUS:
Niitä on hyvinkin paljon, mutta pääasiassa ne ovat luterilaisen kirkon ulkopuolelta. Huomaa, että luterilainen protestanttisuus on pieni vähemmistö protestanttisuudessa.
ANTERINAHO:
"Toinen mielenkiintoinen kysymys on, kun olet tutkinut asioita, että onko missään muussa herätysliikkeessä korostettu niin paljon yhteisön jäsenten tasapuolista hengellistä pappeutta, kuin vanhoillislestadiolaisuudessa?..."
VASTAUS:
Tämä hengellinen pappeusasia on erittäin selkeästi esillä kaikissa herätysliikkeissä, tosin oikein ymmärrettynä: syntejä voi JULISTAA anteeksi, mutta vain Jumala voi niitä ANTAA anteeksi. Absoluution valtaa ei ole kenelläkään: Johanneksen evankeliumin “avaintenvalta” (Joh. 20:22-23) täytyy ymmärtää asiayhteydessään jossa lähetettiin apostolit (joita ei ole ollut 70 jkr. jälkeen) sekä siten, että “sitominen” tarkoittaa henkilön erottamista seurakuntayhteydestä ja osallisuudesta ehtoollispöytään, ellei katumusta ja parannuksentekoa ilmene. Katumus mistä tahansa synnistä velvoittaa ottamaan eksyneen lampaan seurakuntaan uudelleen. Edes Pietari ei sanonut “näkevänsä” Simonin sydäntä, vaan sanoi hänelle (Apt. 8:20): “Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa…”. Simon yritti ostaa rahalla vallan antaa Pyhän Hengen täyteyden muille ihmisille johon Pietari tässä viittaa, eli hänen sanoihinsa, ei hänen “sydämen tilaansa” jollain mystisellä näkökyvyllä vaan sillä perusteella mitä hän oli sanonut. “Sydämen kyllyydestä suu puhuu”.
ANTERINAHO:
Tämänkin perusteella ihmettelen, että olet saanut vastauksia kysymyksiisi vain SRK:n ”johtohenkilöiltä”. Et ole tainnut muilta asiaa kysyäkään?.."
VASTAUS:
Käsittelin tämän kohdan jo aiemmin.
ANTERINAHO:
"Aika hyvä sattuma, että olet tavannut SRK:n johtohenkilöitä Päivämiehen toimituksessa. Ketä muuten tarkoitat noilla ”johtohenkilöillä”?..."
VASTAUS:
Esim. edesmennyt Samuli Pentikäinen, Olavi Voittonen
ANTERINAHO:
.."Ihmettelen, mitä lehteä olet lukenut, jos olet nähnyt Seppo Lohen kirjoituksia..."
VASTAUS:
Siionin lähetyslehti on yksi, toinen Siionin kevät.
ANTERINAHO:
.."En muista yhtään hänen kirjoittamaansa artikkelia Päivämiehessä. Syy lienee siinä, että Seppo kirjoittelee niin paljon muihin SRK:n julkaisuihin. Reinikaisen Erkin kohdalla on ollut melkein sama tilanne. Jonkun verran tietysti hänen kirjoituksiaan on ollut esimerkiksi ”Tervetuloa suviseuroihin” –osastolla..."
VASTAUS:
Erkki Reinikainen Päivämies 43/1978, mm.
ANTERINAHO:
"Vanhoillislestadiolaisuudessa ei ole koskaan ajateltu niin, että joku maallinen organisaatio, esimerkiksi SRK jäsenyhdistyksineen, rinnastettaisiin Jumalan valtakuntaan..."
VASTAUS:
Tuo on taas sellaista yhdistyskikkailua, ehkä SRK:n palkkalistoilla voi olla heidän mielestään “ei-uskova” talonmies tai siivooja, mutta todellisuudessa SRK on “keskusyhdistys” joka hallinnoi alaisuudessaan olevia “Rauhanyhdistyksiä”, sekä opillisesti että muin tavoin.
ANTERINAHO:
.."En usko, että olet kuullut sanontaa: ”SRK:n ulkopuolella ei ole autuutta” muualta kuin tältä palstalta..."
VASTAUS:
Totta, en välttämättä SANAMUODOLTAAN tuossa muodossa, mutta tarkoitus on ollut täsmälleen sama.
ANTERINAHO:
"..Jos olet oikeasti perehtynyt asioihin, ihmettelen, miksi korostat SRK:ta niin paljon. Tavalliselle rivivanhoillislestadiolaiselle se näkyy lähinnä vain julkaisuissa. Tällä palstalla keskusyhdistyksen ja erityisesti sen johtajien asemaa on kyllä korostettu ja liioiteltu, mikä hämää varmasti ulkopuolista..."
VASTAUS:
Edelleen yhdistyskikkailua. Keskusyhdistyksen ja hallituksen johtavissa viroissa olevat ovat niitä, jotka muotoilevat paljolti paikallisyhdistyksen opillisia linjavetoja. Jos muuta väität, osoita jonkin paikallisyhdistyksen opillinen linjaveto joka eroaa keskusyhdistyksen linjasta.
ANTERINAHO:
"..Kirjoituksessasi eniten ihmetyttää käsityksesi ”ehdonvallan alaisista asioista”. Jos olet ottanut asioista selvää, tietäisit että kristityn ei tarvitse ”täyttää tiettyjä ehtoja näyttääkseen ulkoisesti olevansa oikeassa hengessä”.."
VASTAUS:
”Ehdonvallalla” tarkoitetaan luterilaisen teologian mukaan sellaisia asioita, joita jotkut kristityt pitävät sopimattomina itselleen, mutta niitä ei voi Raamatun mukaan osoittaa synniksi. eikä niistä voi tehdä sääntöä jota muiden täytyisi noudattaa.
ANTERINAHO:
"..Mielenkiintoista olisi tietää, mitä vaatteita olisi pitänyt välttää.."
VASTAUS:
Tuo oli kieltämättä kirjoitusvirhe minulta, mutta tarkoitin näitä perinnäissääntöjä pukeutumisesta yms.
ANTERINAHO:
”Osallistuminen esiintyvään taiteeseen” on hauskalta kuulostavaa terminologiaa, jonka sisältö jää minulta hämäräksi.
VASTAUS:
Minusta tämä on erittäin selkeä asia. Esiintyvällä taiteella(klassinen musiikki, näytteleminen yms) on ollut ehdottoman kiellettyä, esim. Soile Isokoskea eivät monet pitäneet kristittynä sen jälkeen kun hän rupesi oopperalaulajaksi.
ANTERINAHO:
"..Taidetta on niin monenlaista. Kravattijutussa mennään jo ihan täydellisesti solmuun..."
VASTAUS:
Ensin ne nauravat sinulle, sitten he solvaavat, lopulta sinä voitat… (Gandhi)
ANTERINAHO:
Missä muuten opiskelit teologiaa, kun olit koko sen ajankin asunut Oulussa kirjoituksestasi päätellen: sivuaineena Oulun yliopistolla vai Helsingissä teologisessa tiedekunnassa?
VASTAUS:
Kotona opiskelin, sivuaineena Yhdysvaltalaisen yliopiston materiaalia (Lutheran Church: Missouri Synod, Protestant Reformed Church, Presbyterian Church of America etc.)
ANTERINAHO:
"..Nostan hattua sinulle, että olet yrittänyt ottaa asioista selvää. Vaikka olet lukenut niin paljon kirjoja, niin ilmeisesti et ole SRK:n julkaisuja juurikaan lukenut. Luepa joskus niitäkin. Vielä siis on vähän opiskeltavaa tälläkin alueella. Tsemppiä sinulle siihen ja kaikkea hyvää toivottaen!.."
VASTAUS:
Kiitos samoin. Toivottavasti itsekin luit vastaukseni.
Tuhkis