...on se että yh:ita parjaavat naiset ovat itse olleet yh:ita joskus. Ei tietenkään aina näin ja niitä haukkujia löytyy kaikenlaisia mutta omassa lähipiirissäni on 4 naista jotka eivät voi sietää yh-äitejä ja yllätys yllätys: ovat itse olleet yh:ita joskus.
Kaippa se sitten oli niin traumaattista ja kamalaa aikaa että ketuttaa "katsoa peiliin" kun näkee yh:n jolloin huonot muistot palaavat mieleen, tai sitten yksinkertaisesti haluaa pitää vaan huolen että yh-äiti saa saman paskan niskaan kuin itse on aikanaan saanut.
Kaippa se sitten oli niin traumaattista ja kamalaa aikaa että ketuttaa "katsoa peiliin" kun näkee yh:n jolloin huonot muistot palaavat mieleen, tai sitten yksinkertaisesti haluaa pitää vaan huolen että yh-äiti saa saman paskan niskaan kuin itse on aikanaan saanut.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Näkyykö yksinhuoltajuus jo ihmisen naamasta? Että jos vaikka kaupungilla kävelee, niin vastaantulijat heti tietää "toi on yh"? Tai jos on vaikka vaunujen kera kauppareissulla, niin kaikilla raksuttaa että "siinä taas yh on menossa shoppailemaan lapsensa elareilla"? Sillä tämmöisiähän hyvin useat kanssaihmisemme kuitenkin ajattelevat.
En ymmärrä, miksi juuri entiset yhnaiset vihaisivat nykyisiä yksinhuoltajia. Ei minun elämäni ainakaan ole niin kurjaa, että haluaisin sen tyystin joskus unohtaa tai kieltää! Enkä ole aikeissa vaihtaa säätyä yh:sta ylemmäksi eli naiduksi naiseksi. Miksi muuttaa hyvää ja tasaista elämää epävarmaksi parisuhdekiikkulaudaksi?
niinpä onko kenties syyt syvemmällä kun ei halua muuttaa elämäänsä,vai mistähän lie tuo ajatus maailma lähtee??lainattua tekstiä...
Enkä ole aikeissa vaihtaa säätyä yh:sta ylemmäksi eli naiduksi naiseksi. Miksi muuttaa hyvää ja tasaista elämää epävarmaksi parisuhdekiikkulaudaksi?
..Säätyä ylemmäksi eli naiduksi naiseksi..???!!
Siis mitä hemmettiä tän ihmisen päässä liikkuu? Ite en ainakaan oo luokitellu itteeni mihinkään "säätyyn", oon yksinhuoltaja omasta valinnasta,en eron takia. Ja toivon kyllä joskus löytäväni aidon rakkauden mutta en koe olevani missään alemmassa kastissa sen takia etten oo naimisissa!
Ei kyllä voi olla elämäänsä tyytyväinen jos pitää itseään alempiarvoisena yksinhuoltajuuden takia, itsetunnossa vikaa ja pahasti!
Mä olen elämääni tyytyväinen, yksi ainoa asia puuttuu ja se on juuri se "suuri rakkaus" jota ei etsimällä löydä, se tulee kun on tullakseen.
On suloinen lapsi, kaunis koti, terveyttä, rakkautta, läheisiä ystäviä, perhe, opiskelupaikka, ilonhetkiä jokaikinen päivä täynnä.
On toki myös stressiä, suruja, arkipäivän murheita mutta niitä on kaikilla ihmisillä vauvasta vaariin oli naimisissa tai ei, se on vaan elämää!
Ja teille jotka jaksatte yksinhuoltajia haukkua tekemisen puutteessa, millonkas toisten ihmisten asiat on alkanu kuulua teille niinkin paljon että on lupa (ja varaa..) arvostella??
Kannattaisko purkaa omat pettymykset elämässä muualle ku yh-äitien niskaan, toki me varmasti jaksetaan kantaa paremmin myös teidän murheenne kun on tuota elämänkokemusta kertynyt hiukka enempi ja kykyä selviytyä hankalinakin aikoina.. :)
Veikkaan kyllä, että olet paljon paljon nuorempi kuin minä - mutta se ei tässä olekaan tärkeää. En ymmärrä miksi noin hirveästi kiihdyt kirjoituksestani! Ei kaikkea netissäkään julkaistua kannattaisi ottaa kirjaimellisesti. Et varmaan tajunnut, että tuo 'säätyä ylemmäksi' oli vain ESIMERKKI siitä, mitä MUUT kuin me yksinhuoltajat itse saattavat ajatella - joidenkin mielestähän me kuulumme varsinaiseen rupusakkiin, jota ei pitäisi edes olla olemassa.
"Ei kyllä voi olla elämäänsä tyytyväinen jos pitää itseään alempiarvoisena yksinhuoltajuuden takia, itsetunnossa vikaa ja pahasti!" Missä kohtaa minä tuollaista väitin, että en olisi tyytyväinen elämääni? En, kuulepas, tainnut kirjoittaa ollenkaan niin. Jospa ottaisit ne raivon sumentamat lasit silmiltäsi ja lukisit ihan rauhassa ja syvään hengittäen, miten se juttu menikään. Tule sitten uudestaan keskusteluun mukaan, kun olet ymmärtänyt lukemasi, muuten jää tosi ikävä vaikutelma.
Varmasti olen paljon nuorempi, enkä ollenkaan niin katkera kuin sinä - enhän edes ajattele muiden pitävän itseäni "alempaan säätyyn kuuluvana" yksinhuoltajuuden takia!
Ihan häpeilemättä voin sanoa olevani 25 vuotias. Ja mitä elämänkokemukseen tulee, sitä kyllä piisaa riittämiin. Katsos, kokemuksia ei lasketa vuosissa. Elämässä tulee eteen yllättäviä, ikäviä tilanteita täysin iästä riippumatta. Omat ja läheisten sairaudet tekee nöyräksi ja kasvattavat vahvemmaksi kun niistä selviää. Siitä sinulla tuskin on aavistustakaan kun alat minulle vaahtoamaan elämänkokemuksista..
Oikeastaan olen ylpeä siitä että en ole yksinhuoltaja epäonnistuneen parisuhteen kautta, vaan täysin omasta valinnastani. Olen kasvattanut ihanan lapsen, ja se on tällä hetkellä tärkeintä elämässäni - että lapseni saa hyvät eväät elämään ja tasapainoisen lapsuuden.
Varmasti olisi rankempaa olla yksinhuoltaja jos saisi kantaa taakkana myös perheen hajoamista omien tai puolison virheiden takia. Sitä elämänkokemusta en edes kaipaa, ja sellaisella en ylpeilisi edes täällä nettipalstalla!
Elämänkokemuksesta vielä, enpä usko että moni porskuttaisi yhtä iloisesti elämässä eteenpäin jos olisi käynyt läpi puoliakaan niistä asioista joita olen kohdannut elämäni varrella, lapsuudesta tähän päivään. Jotkut kääntävät vastoinkäymisensä tappiokseen, toiset taas ammentavat niistä voimaa ja vahvistuvat. Itse kuulun jälkimmäiseen sakkiin, mites sinä?
Oletko todella ylpeä siitä, että et anna lapsellesi mahdollisuutta täysipainoiseen elämään?
No, huh huh itsellesi, lapsonen. Ne karttuneet elämänkokemukset ovat sitten vieneet aikaasi niin paljon, ettet ole kerinnyt opetella lukemaan ja ymmärtämään lukemaasi? Minä EN pidä itseäni mihinkään alempaan säätyyn kuuluvana. Ymmärtäisit sen jo. Sanoin, että muut ihmiset, jotka yksinhuoltajia arvostelevat, pitävät meitä ikään kuin alemman luokan kansalaisina. Ihan hyvä, mitä useampi asianomainen itse tietää oman arvonsa.
Taakan kantamisesta sen verran, että minua ei ollenkaan kuormita se, että erosin avostani, päinvastoin, voin sanoa nykyään olevani se ihminen, joksi minut on tarkoitettukin. Avoni kanssa en sitä ollut, en olisi koskaan voinut olla.
Ikäviä asioita tosiaankin tapahtuu ihmisille kaiken aikaa. Ei kai kenenkään elämä pelkkää silkkiä ole. Minä ja perheeni olemme toistaiseksi päässeet melko vähällä ja siitä olen kiitollinen joka päivä, mutta sen verran on vastatuulta ollut, että olen kasvanut ja karaistunut, ihan niin kuin sinäkin. Katkeraksi heittäytyminen on turhaa ajan ja tarmon hukkaamista, neuvoisin sinuakin lopettamaan sen.
Lapseni eivät ole vielä siinä iässä, että tarvitsisivat täysipainoista parisuhdetta elämäänsä, kiitos kysymästä;) Jos taas tarkoitit sitä 'miksi pilata hyvä elämä epävarmalla parisuhteella' -lausumaani (joka koski minua itseäni, ei lapsia), niin olen edelleen samaa mieltä - en kaipaa tällä hetkellä ketään kumppanikseni. Lapsilla on isä ja hänen kanssaan ihan hyvät suhteet. Uskon, että he elävät täysipainoista elämää, mitä tuo fraasi sitten kenenkin mielestä tarkoittaa. Mistään tärkeästä eivät jää paitsi, ovat terveitä ja iloisia ja hauskoja ihmisiä. Voit nukkua yösi rauhassa.
"Omat ja läheisten sairaudet tekee nöyräksi ja kasvattavat vahvemmaksi kun niistä selviää. Siitä sinulla tuskin on aavistustakaan kun alat minulle vaahtoamaan elämänkokemuksista.."
Mikä sinut oikeuttaa olettamaan, ettei minulla olisi läheisiä, jotka ovat vakavasti sairastuneet tai peräti kuolleet. Et sinä ole ainoa, jolle on niin käynyt.
Puolella suomalaisista on ollut paska lapsuus, minullakin, mutta en selittele sillä mitään mitä elämässäni myöhemmin on sattunut. Kun ikää karttuu, karttuu myös ymmärrystä ja taitoa antaa anteeksi - jopa itselleen oppii olemaan armollinen.
Ja vielä: en minä ylpeile sillä, että parisuhteeni ei onnistunutkaan. Minusta vain on parempi olla yksin kuin huonossa suhteessa, ihan siitä riippumatta, kenen 'syytä' kariutuminen oli.
Ylpeä olen siitä, että olen onnistunut kasvattamaan kaksi hienoa, persoonallista lasta ja selvinnyt sittenkin sekä ukkona että akkana.
Hyvä ihminen rauhotu, ei tosiaan oo asiat sulla kunnossa kun noin vaahtoot. Oon varmaan joo "lapsonen", enkä haluu ikinä kasvaa aikuiseksi jos mustakin tulee tollanen päätään aukova vanha ämmä ku eräistä täällä. Onneks on rupsahtaminen vielä kaukana, mites sulla? ;)
tää yhäri jatkaa nyt matkaa toisiin keskusteluihin, jää sä tänne jatkaa tota yksinpuheluas.. :)
Sä et tosiaan oo kovin paljoa ottanu opiksi elämäs kokemuksista jos jaksat täysin ventovieraan ihmisen nettilörpöttelyistä ottaa noin ittees. Mees vähä elää lisää elämää ja kasvata itsetuntoas, jatketaan sitten keskustelua,jookos :)
Sinä se tässä kiihkon vallassa ja vihaisena latelet näitä tekstejäsi. Olen koko ajan ollut aivan rauhallinen ja tyyni, ei ole tarvetta riehua suuntaan tai toiseen. Itselläsi ei taida olla asiat vielä(kään) kunnossa, kun noin kärjekkäästi pitää vastata. No, minkäs minä sille voin, ettet osaa käsitellä traumojasi.
"Sä et tosiaan oo kovin paljoa ottanu opiksi elämäs kokemuksista jos jaksat täysin ventovieraan ihmisen nettilörpöttelyistä ottaa noin ittees."
Miten niin nettilörpöttelyistä? Eikö ne sinun karvaat elämänkokemuksesi siis olekaan totta?
"Mees vähä elää lisää elämää ja kasvata itsetuntoas, jatketaan sitten keskustelua,jookos :)" Paitsi että minä en sitä jatka. Joku muu ehkä, jos haluaa sinun kanssasi kisailla.
Ai, niin, siitä rupsahtamisesta! Olen kyllä ihan hyvin säilynyt, enkä vielä rupsahtamista lähelläkään, sen verran terveet elämäntavat minulla on. Suosittelen.
ketju - riidellä voi, vaikka molemmat olisivat asiassa samalla kannalla?
Enkä sanoisi, että se riitelijä olen minä, mutta puolustautuahan kai saa, jos toinen hyökkää täyslaidalta, vai? En todellakaan ymmärtänyt, miksi tämä nuori henkilö kiivastui. Mielestäni kirjoitan ihan selvästi ja ilmaisen ajatuksiani ymmärrettävästi, mutta siltikään en saa viestiä perille...Omituista.
kun joutuu jatkuvasti olemaan puolustuskannalla, niin kuulee vain sen negatiivisen osan, riippumatta asian ytimestä.