FST:n toimintaan joudutaan puuttumaan kovalla kädellä, koska katsojaluvut vaihtelevat välillä 4.000 - 40.000.
FST:stä ja Suomen pakkoruotsista voidaan luopua monikulttuurisuuden eduksi. Esittelen tässä SENSAATIOMAISEN oivallukseni, kuinka pakkoruotsista ja teennäisestä Suomen "kaksikielisyydestä" voidaan luopua ja päästä samalla monikulttuurisuuden ihanuuteen.
Ruotsinkieltä tarvitaan Suomessa kahteen pääasiaan:
* FST:n ohjelmien ymmärtämiseen
ja
* Maitopurkkien ruotsinkielisen tekstin lukemiseen.
Ruotsin kielen kielitaitovaatimuksista voidaan KOKONAAN luopua, kun siirrytään MONIKULTTUURISEEN Suomeen.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että siirrytään ruotsin kielestä arabiaan. Toisin sanoen:
1) FST:n ohjelmat tehdään tästä lähtien arabiaksi.
Samat hyvät tuotantotiimit jatkavat, mutta eri kielellä. Samalla arabian kieli voidaan nimittää Suomen toiseksi kansalliskieleksi.
YLE saisi myytyä kovalla rahalla FST:n tekemät huippuohjelmat muslimimaihin, ja samalla sinne saataisiin vietyä rantaruotsalaisten monikulttuurista kulttuuria:
Esim. juomalauluja ei muslimimaissa ole tähän mennessä vielä ollut, joten niille voinee odottaa valtavaa kiinnostusta.
Samalla muslimeille voidaan kertoa ja opettaa, että muslimiuteen kuuluu vahva rantaruotsalaisuus.
2) Maitopurkkien ruotsinkielisen tekstin tilalle tulee arabia.
Nyt, kun Arla ei saa myytyä tuotteitaan muslimimaihin, menisivät suomalaiset tuotteet kuin kuumille kiville. Lehmien tilalle maitopurkkeihin voisi sommitella kauniita turbaanipäisiä ruotsinopettajia, joista on uudelleen koulutettu islamin asiantuntijoita. Heillä on jo ennestään mahtava kyky manipuloida kuulijoitaan, joten sana menee varmasti perille.
Tämä pieni muutos toisi valtavasti uusia työpaikkoja ja rahaa Suomeen, ja bonuksena päälle: vuositasolla säästettäisiin valtion ”kaksikielisyysmenoissa” noin kuusi miljardia euroa (6.000.000.000 euroa).

Vastaukset 1
Vanhimmat
ehdotus.