Onko täällä muita gradun kanssa tuskailevia. Musta tuntuu, etten saa gradua tehdessäni oikein mitään aikaiseksi. Muutenkin on hankalaa keskittyä sen tekemiseen. Helposti päivä meneekin vaan surffailuksi netissä ja telkkarin katsomiseen. Voi voi
Muita tuskailevia
annamanna mannapuuro
71295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Aivan samoja tuntemuksia on ollut mullakin koko sen ajan, kun olen gradua tehnyt eli vähän alle vuoden. Itseä on kuitenkin otettava niskasta kiinni ja päätettävä, että nyt tehdään vaikka kuinka tympisi. Tällä ohjeella on menty ja nyt pikku hiljaa gradu alkaa olla voiton puolella \o/
Aseta itsellesi tiettyjä päivämääriä, johon mennessä joku asia on oltava tehty. Ja muista, että yksikin rivi tekstiä ja lähdeaineiston selailu on aina eteenpäin. Taukojakin kannattaa pitää, mutta on oltava lujana ettei tauko venähdä :0
Moikka!
Itselläni alkaa gradun tekeminen nyt syksyllä, tapaamisista ensimmäinen on jo huomenna. Itselleni asiasta tekee haasteellisemman se, että teen samaan aikaan pitkää sivuainetta. Enkä edes omaan yliopistooni. Siihen ei kuitenkaan kuulu luentoja, vaan tentittävät kirjapaketit. Keväällä sitten, jos suinkin ehdin, pitäisi vääntää prosemma eli olla läsnä toisessa yliopistossa. No, ittepähän olen sivuaineeni ja ajankohdan valinnu.
En siis valita. Totean vain haasteellisuuden.
Itse olen tehnyt gradua tämän vuoden alusta, mutta eipä siitä ole vielä puoliakaan koossa. Keskittymiskyky on ilmeisesti maailmanympärysmatkalla tai jossain, mutta ei ainakaan täällä. Tosiaan menee päivät toisensa perään netissä surffailuun ym. turhaan paskaan. Ei tässä muuten, mutta pahinta on, että mä teen tätä työtä yhdelle organisaatiolle, eli olen työsuhteessa, joka lähenee loppuaan. Kaikkein kaameinta on, että huomenna pitäis viedä varsinaista työtä näytille, ja siellä odotetaan "lähes valmista". Tää ei todellakaan ole valmis! Paniikissa oon tänään yrittänyt kirjottaa niin paljon kuin kerkeän, mutta tuleehan siinä jo mahdottomuuden rajat vastaan. Tähän asti oon onnistunut esittämään tilanteen parempana kuin se on, mutta jokohan huomenna tulee noutaja... :/
Mutta niin kuin tuossa ylempänä sanotaan, sitä täytyy vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja ruveta hommiin. Tänäänkin oon kuitenkin saanut aika paljon aikaan, varmaan yks parhaista päivistä koko vuonna. Kaikki, mitä tän jutun eteen tekee, on hyvästä, edes muutama lause kirjoitettuna tai lähdeaineiston lukeminen. Itse sain yhdestä tähän proggikseen liittyvästä matkasta lisäpontta ja nyt alkais vihdoinkin jostain löytyä sitä työniloa. Harmi vaan, kun aika alkaa loppua kesken ja se ahdistaa. Tietenkin varsinkin nyt lyhyellä aikavälillä (huominen...), mutta vähän muutenkin. Harmittaa, kuinka paljon on aikaa tuhlannut ja sehän näkyy tietty laadussa, kun tekee kiireellä.
No, täytyy toivoa, että jotenkin selviän huomisesta. Pakko kai ottaa vastuu tästä, ja toivottavasti saan vielä kirjoitettua jonkun verran, onhan tässä yö aikaa... Tiedän, että saan tästä ihan ok jutun ehdottomaan deadlineen mennessä, joka on parin kuukauden päästä, JOS nyt vihdoinkin lähtee tämä homma kunnolla etenemään ja jaksan ahkerasti tehdä tätä. Pakko jaksaa...
Alottelen juuri graduntekoa ja tuskallista on heti alkumetreillä!! Itsetunto on nollissa ja koko gradun valmistuminen tuntuu lähinnä utopistiselta. Tieteellinen jargon v*tuttaa ja motivaatio on nollissa. Silti gradu on jotenkin tehtävä, kun kerran näin pitkälle on tultu...ja gradun tekemättömyys ahdistaa ihan hirveästi. Ei ole mikään maailman ihanin elämänvaihe tämä, mutta koitetaan kestää ja keskittyä, kohtalotoverit!
Kun aloitin gradun tekemisen, kuvittelin pystyväni samalla käymään töissä ja suorittamaan muita kursseja. No, jokin näistä oli liikaa, joten gradua ei tullut tehtyä. Aloitin uudestaan n. vuoden myöhemmin, tänä syksynä. Aika tuntuu menevän liian nopeasti ja se ahdistaa... Välillä tuntuu, etten saa mitään aikaan: surffaan netissä, teen innokkaasti kotitöitä tms. Ei vain huvita avata kirjoja ollenkaan. Ja ahdistus sen kuin kasvaa... Joskus sitten olen ihan tyytyväinen itseeni, kun olen saanut luettua lähteitä tai jopa muokattua tekstiä. Eli mielialani menevät vuoristorataa, välillä minulla on jopa itsetuhoisia ajatuksia, välillä taas siedän itseäni paremmin. :) Työn edetessä kauhistuttaa ajatus empirian toteutuksesta (kysely) ja toimeksiannon hankkimisesta. Lisäksi pelkään ohjaajaani enkä uskalla kertoa hänelle ajoittaisesta epätoivostani, apua on siis haettava muualta.
täälläkin. Koko gradu tuntuu todella vastenmieliseltä, minulla menee useita päiviä, etten tee sitä yhtään, koska inhoan ajatustakin siitä. Ja pahinta on, etten oikeastaan edes tiedä, mitä teen. Gradu on ulkopuolisen toimeksianto ja se tuntuu tulevan vain koko ajan sekavammaksi, en oikeasti tiedä, mikä sen tarkoitus tai päämäärä on. Tuntuu, etten osaa tehdä sitä ollenkaan ja olen aivan liian amatööri tekemään sitä. Mutta en uskalla kertoa tästä kellekään, eikä vähiten siksi, että ehdoton takaraja työn valmistumiselle lähestyy kovaa vauhtia. Työstäni puuttu vielä paljon olennaista, mutta tuntuu, että materiaalia ja selvitettäviä kysymyksiä on aivan liikaa, ja sen sijaan, että rupeaisin rehkimään, minulle tulee "hylkimisreaktio" eli olen tekemättä mitään ja toivon, että gradu vain häviäisi maan päältä. Täysin irrationaalista, tiedän. Ja työhän on saatava valmiiksi, mutta odottelen kai jotain ihmettä...
Olen aivan umpikujassa tämän kanssa ja ahdistus on suuri. Minullakin on käynyt mielessä itsetuhoisia ajatuksia, ensimmäistä kertaa elämässäni. Ei niin, että oikeasti harkitsisin tappavani itseni, mutta olen miettinyt, että mitä jos... Tosin sekin tyssää siihen, että jos kuolisin ja toimeksiantajani kävisi läpi minulta jäänyttä aineistoa, heille selviäisi, kuinka jäljessä aikataulusta olen ja että olen tehnyt vähemmän kuin on sovittu. Eli joku häpeä tuossakin estää itsetuhoajatuksia toteutumasta. :D
graduohjaajaasi, jos olet umpikujassa. Hänen työtehtävänäänhän on ohjata. Hänkin haluaa että sinä valmistut ja suoriudut hyvin. Gradu ei ole maailman tärkein asia, mutta pitää muistaa miksi sinä sitä teet. Itselläni oli myös samantapaisia ajatuksia, mutta ajattelin aina, että tämä on väliaikaista tämä gradun teko ja että ehdin myöhemmin tehdä sitä mitä haluan. Joskus on tehtävä asioita joita ei halua tehdä, jälkikäteen kyllä kiität itseäsi. Ei kukaan ole täydellinen ihminen, minäkin tirautin pari kyyneltä graduohjaajani edessä kun pelkäsin etten valmistukaan sovitussa ajassa. Sain kuin sainkin tehtyä graduni ajoissa ja vielä keskitasoa paremmin.
Nyt kysynkin: onko elämää gradun jälkeen? -On. Ja jopa sen aikana.