Varkaus, vuoden takapajula. On hieno kaupungin hallitus, vielä hienompi poliisisetä ja ehkä hienoin työtilanne. Uskomattomat asukkaat jotka riemuitsevat kun nuoret on ajettu pois kaduilta, on siistimpää, miettikääpä kuka teidänkin kiikkustuoliin vauhtia tyrkkii kun ootte vanhoja pieruja, ei ainakaan ne nuoret. Nuoret on kaupungin tulevaisuus, ajakaa vaan kaikki pois. Sillä kruunataan tämän kaupungin tulevaisuus, viimeinen arkun naula.
Kiellä Jykä viinan myynti vaikka kokonaan, mutta muista, että suomessa juotiin aikanaan eniten viinaa kieltolain aikaan! Ja nuoret naiset ovat vastuussa nuorten miehien ajotavasta ja rattijuoppoudesta?! Kyllä, vellihousuja kaikki miehet, ainahan niitä olis vahdittava, hohhoijaa! Eihän miehillä olekaan omaa tahtoa, saati vastuuta itsestään, kun aina voi syyttää tyttöystävää, tai vaimoa.
Ja rahaa täällä ei ole sairaalalle, eikä koulutoimelle, ipanat lainailevat jo toistensa kirjoja kun ei ole omiin koululla varaa, mutta teitä revitään jokapuolelta auki ja vielä suunnitellaan kaiken maailman siltoja ja virityskiä Könönpeltoon, ai halleluja!Ja paljonko maksaa?
Ei mitään tärkeysjärjestystä missään asioissa, eikä mitään kohtuutta. Missä on se kultainen keskitie?? Ei ainakaan Varkaudessa. Tämä on ehdottomien mustavalkoisten reviiriä. Pitäkää pajulanne ja miettikää joskus minne ne kaikki meni.
Varkaus - viimeinen sammuttaa valot

Vastaukset 7
Vanhimmat
joo prkl joo.
jotkut yrittää
valtuutetun valtuustoaloite lapsia ja nuoria koskien !
Silti oikeassa olet, ei hyvältä näytä !
No voi,voi:)Olen katsonut Teemalta Karjalaisista kertovaa sarjaa.Ihana sarja.Katsokaa ja oppikaa.Asiat on liian hyvin.Meidän pitäisi puhaltaa yhteen hiileen.Meillä on kaunis maa.Henkinen ilmapiiri on tärkeä.Kaikki voivat harrastaa
kulttuuria.Kirjastot ilmaisia.Menkää metsään.Niin minä teen.Kädentaidot kunniaan.Äänestämällä voit vaikuttaa.Suomessa on hyvät poliisit.Koen elämäni
turvalliseksi.Rahaa ei ole liikaa,mutta kädentaitoja on.Nostakaa katseenne taivaalle.Olemme vain muurahaisia.Hymyä huuleen:)Ai niin Georg Ots laulaa suoraan sydämeeni.
Äläpäs ole yltiöpositiivinen.
Hah! Niin just...Yltiöpositiivisuus rasittaa elimistöä tutkitusti enemmän, kuin selkeä lama :)
Ihmiset sodan jälkeen olivat onnellisempia kui tänä päivänä syntyneet.Köyhyys oli kaikilla,ei ollut elintasokilpailua.
Jaaha.. lataamossa taas unohtuneet ovet auki...