Hei,
Kysyisin teiltä ihmiset täällä, voisiko joku teistä kuvitella ottavansa eläkeiässä kaverikseen lemmikin? Koiran, kissan tai vaikkapa kanin?
Tutkimuksethan osoittavat että esim. kissan kanssa elo, hoito ja silittely alentaa verenpainetta ja poistaa stressiä. Tuli mieleeni kun olin eräässä eläinsuojeluryhmän tapahtumassa ja siellä oli puhetta siitä, kuinka paljon on esim. yksinäisiä ihmisiä ja yksinäisiä, kotia vailla olevia lemmikkejä. Voisiko näitä mitenkään yhdistää, siis niille tietenkin jotka eläimistä pitävät.
Ja onko mahdollista että nämä kaksi ryhmää koskaan tapaavat?
Kysyisin teiltä ihmiset täällä, voisiko joku teistä kuvitella ottavansa eläkeiässä kaverikseen lemmikin? Koiran, kissan tai vaikkapa kanin?
Tutkimuksethan osoittavat että esim. kissan kanssa elo, hoito ja silittely alentaa verenpainetta ja poistaa stressiä. Tuli mieleeni kun olin eräässä eläinsuojeluryhmän tapahtumassa ja siellä oli puhetta siitä, kuinka paljon on esim. yksinäisiä ihmisiä ja yksinäisiä, kotia vailla olevia lemmikkejä. Voisiko näitä mitenkään yhdistää, siis niille tietenkin jotka eläimistä pitävät.
Ja onko mahdollista että nämä kaksi ryhmää koskaan tapaavat?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Varmasti moni ottaisi mielellään lemmikin, jos se olisi karvaton, pölyämätön, ei vaatisi päivittäistä hoitoa, ei maksaisi paljon eli olisi, mutta ei olisi.
Allergiat ovat valitettavan yleisiä myös senioreiden piirissä, se asettaa rajoituksia, vaikka eläimistä kuinka pitäisi. Monen eläke on oikeasti niin pieni, että itse elää, muta lemmikin menot eivät enää sovi budjettiin. Koirakin syö, kissa samoin, niin muutkin, ne vaativat lääkärin hoitoa kuten ihminen, niillä on omat varusteensa jne.
Monet eivät halua tinkiä omista menoistaan eli lemmikin kanssa ei elellä kuten itsekseen. Seuralainenkin vaatii seuraa ja huolenpitoa.
Voisin ottaa mainiosti lemmikin muuten, paitsi että olen pölyallergikko. Koiran sekä kissan kanssa oli jo aikaisemmin ongelmia eli olin tukossa aamusta iltaan ja aivastelin. Linnuista en kotieläiminä tykkää, marsuja voisin ajatella, mutta ongelmat ovat ihan samat kuin koiran kanssa, käärme - huh, siili - voi ei, kani pölyää... Niinpä tyydyn silittelemään muiden lemmikkejä. Koira olisi aivan ihana, mutta kun ei voi, niin ei voi.
Toki lemmikki piristää päivää ja ns. terveelle vanhukselle/seniorille suosittelen lämpimästi vaikkapa koiran tai kissan kanssa elelemistä. Koira ja kissa minulla on jo ollut, marsuja,siili ja jokunen mies. Viimeksi mainitut olivat kaikkein vaaateliaimpia hoidettavia eivätkä pölyttömiä nekään. On se niin väärin.
Sorry, kiireessä en ehtinyt kirjautua.
Itse eläkeläisenä näen, että mitään huolenpitoa vaativia lemmikkejä, olkoot miten suloisia thansa, ei pidä seniorikansalaisen riesakseen ottaa.
En usko "pakkokanin" terapeuttiseen voimaan.
Mahdollisesti yksin jääneiden seniorikansalaisten ongelmat on kyllä hoidettava muutoin, kuin tuomalla pikkuelikoita heidän riesakseen.
Hyvin ihmisestä kiinni. Meinaan koiran pito. Itse en koe koiriani riesaksi, päin vastoin. Vaan itsekään en usko "pakkolemmikin" lääkevaikutukseen.
Minulla on kaksi koiraa, elämänkumppanillani yksi. Tyttärelläni kaksi. Minulla on ollut koiria parikymmnetä vuotta.
Usein vilisee torpassani viisikin koiraa ja kuusi eri-ikäistä ihmistä.
Näitä koiria ei tosin ole haettu kodittomien lemmikkien adoptiohäkeistä vaan kasvattajilta.
Ja painotan ainakin kaksi kertaa, että älkää ottako lemmikkiä, jos ette pysty huolehtimaan siitä. Se on hyvin paljon muutakin kuin silittelyä.
elämääni kuvitella.
Se antaa minulle lohtua, se kuuntelee, vastaa, ja on lähellä.
Jos joku ei lemmikkieläintä siedä, en minä häntä siedä.
Lemmikki on ihmisen useinkin paras ystävä, uskollinen, kuunteleva, vastaavakin. Paljon enemmän, kuin huono ihmisystävä.
siispä:
Pidän ihmisistä
mutta
rakastan koiria..
koska olen eläinrakas, en ota kerrostaloon.
minulla on muutama tuttavan koira joka käy luonani ja jota ulkoilutan päivittäin.
toisaalta koirat, kissat on aivan kivoja,
mutta kyllä se aivan oma vapauskin on kivaa ja varmaan terveellistä.
koiria myös jo parikymmentä vuotta. Neljäs koira menossa. Koira kun ei ole niin pitkäikäinen kuin ihminen. Äitini asui yksin ja aina valitti, kuinka yksinäistä on. Me kaikki omaiset asuimme kaukana (yli 300 km), joten ei joka päivä tietenkään tavattu. Aivan leikilläni sanoin äidille, että ota koira. No, eihän hän tietenkään ottanut, ei ollut mikään koiraihminen. Nyt hän on jo kuollut (monta vuotta sitten). Nyt itse olen eläkkeellä ja kaikki lapset ovat lentäneet pesästä. Asun yksin koiran kanssa. Kyllä siitä on seuraa, pakko mennä ulos ja aina tapaa uusia ihmisiä (koiran omistajia). Olen todella huomannut, että aikoinaan annoin äidille hyvän neuvon. Olisin minäkin erittäin yksinäinen, jos ei olisi koiraa. Lapset asuvat aivan toisella puolella Suomea.
naisen. Muut ei oikein kerrostaloasuntoon kuulu. Saisihan sitäkin silitellä ja ulkoiluttaa.
Tässä talossa on noin 60 koiraihmistä ja ehkä puolet tuosta kissoja ulos vieviä. Joillakin taitaa olla lintujakin, ainakin yksi undulaatti tai pieni papukaija oli päässyt karkuun ja piilotteli pitkään rappukäytävässä. Kultakaloista en tiedä, mutta kait niitäkin kun rikkoutuneita tai hylättyjä akvaarioita joskus roskiksen liepeillä kaatopaikkakyytiä odottamassa.
Täällä on kyllä tuollainen aika iso hylättyjen lemmikkien "turvakoti", lähinnä kissoja. Niille hakevat sijoituspaikkoja.
Minä olen pontevasti naislemmikin kannalla, onhan niitäkin hylättyinä ja turvattomina. Vaikka ei naista tietääkseni eläimeksi lasketa :)
lemmikkeinä. Kyllä papukaijat saisivat pysyä viidakossa. On eläinrääkkäystä tuoda niitä kotieläimiksi. Lisäksi linnut levittävät tauteja. Matelijat sama juttu. Oletko Eläkeliiton jäsen? Katsopa kirjeenvaihtoilmoituksia. Naisia on pilvin pimein, miehiä muutama. Et ole tainnut naista etsiä, nyt on paras aloittaa. Vai odotteletko kotosalla että tulisi kuin manulle illallinen.
Ihan oikeaan paikkaan kirjoitit. Minä nainen haluan lemmikiksi.
Asun itsekin kerrostalossa ja olen innolla tutkinut lemmikkien ottamista. Tunne on tällä hetkellä sellainen, että ehkä ei ihan kerrostaloon koiraa. Siitä pääkaupunkiseudun isosta talosta olen seuraavaksi ajatellut kysyä ns. sisäkissaa.
Minua voisit kohtuudella ulkoiluttaa. Jos asut täällä etelän metropolin lähellä, niin voisit aloittaa vaikka rakkautta ja anarkiaa elokuvafestareilla. Silittelyä unohtamatta. Näinkin nämä lemmikkijutut voi tietty ratkoa.
Mistäs saan sinut kiinni?
ottaisin ehdottomasti koiran. Se sitten edellyttäisi sitä, että et matkaustaisi mihinkään, etkä poistuisi kovin pitkäksi aikaa kotoa. Ainakin pitäisi olla turvallinen hoitopaikka tiedossa, jos haluaisi matkustella.
Koira on aivan ihana ystävä. Olen omistanut monia, mutta mieheni ei halua meidän kotiimme tällä hetkellä lemmikkieläintä. Lienen tarpeeksi hyvä lemmikki.(vitsi, vitsi)
Tyttärelläni on kaksi kissaa. Ne ovat hyvin seurallisia ja ihmisrakkaita. Kun kuulevat meidän auton tulevan pihaan, ne ryntäävät oitis vastaa ja alkaavat hyrrätä. Tiedät olevasi tervetullut.
Ota toki lemmikki, jos katsot pystyväsi hoitamaan sitä. Koira varsinkin tuo uusia ystävyyssuhteita ja juttukavereita. Ulkoilemaan on pakko lähteä, oli sää kuin sää ja siellä tapaa toisia koiraihmisiä.
ymmärrä. Miksi eläkeläisellä ei voisi olla lemmikkiä? Tuttavapiirissäni lähes kaikilla on kissa tai koira tai molemmat. Meilläkin on sekä että. Ellei jalat kanna, on koiran ulkoiluttaminen tietenkin mahdotonta, mutta muuten en näe esteitä.
Viimeinen koirani kuoli -94. Senjälkeen en ole astmaatikkona voinut hankkia uutta, vaikka kovasti haluaisinkin.
en riesakseni ota! Mihin sen panen, kun jonnekin menen pariksikaan päiväksi, kuukaudesta puhumattakaan?
Kissa tosin pärjää esimeerkiksi päivän yksinään, mutta koira ei hetkeäkään. Helvetillinen meteli alkaa heti, kun omistaja on kuulomatkan ulkopuolella. Paskaa tulee holtittomasti ympäristöön molemmilta toisten kiusaksi.
Itsetuntonikaan ei ole niin heikko, että tarvitsisin jatkuvan mielistelijän ja hännällä hännänalustan hajua viuhtovan elukan.
Toki koirasta jotain hyötyäkin saattaisi olla, mutta työ on liikaa. Koirannahkakinttaat ovat ainakin hienon näköiset!
Lisää näistä häiriköistä ja narun toisessa päässä olevista elukoista löytyy melkein joka lehdestä. Esimerkiksi http://www.kaleva.fi/plus/juttu679694_page1.htm
ota, jos riesana pidät. Etkä kyllä muutenkaan tunnu "elukoista" pitävän. Este sekin. Toki esteitä on lukuisia. Allergia tietysti, mutta onhan selvää, ettei allergikko edes harkitse eläimen ottamista.
olen sitä mieltä että yksineläjän kannattaa hankkia lemmikki. Meillä on ollut aikanaan useitakin koiria, mutta xyl:ni ( xyl="puoliso" ) allergian takia koirien pito oli mahdoton.
Yksin jäätyäni tyttäreni suositteli minulle koiran hankkimista. Harkinnan nopeuttamiseksi hän toi oman koiransa "hoitoon" silloin tällöin viikoksi-pariksi ja niin vain sieluni oli myyty ja hankin koiranpennun viime talvena.
Tämä hankinta on avannut minulle "uuden elämän". Yksin ollessani olin neljän seinän sisällä enkä voinut puhua. Koiralleni voin jutella, ja aivankuin se ymmärtäisi, katselee pää kallellaan. Se ajoi minut ulos neljän seinän sisältä. Joka aamu ja ilta se "pakottaa" minut usean kilometrin lenkille. Koira myös "pysäyttää" ihmiset juttelemaan jos ei muusta kun koirista. Lisääntynyt kanssakäyminen ihmisten kanssa on tuonut minulle monta uutta hyvää ystävää...
Lapin vaelluksillani se on paras kumppani, eikä koskaan purnaa patikoinnin pituutta, vaan on aina yhtä iloinen kulkija...
vapauden kaipuu vie voiton. Minulla ei ole koskaan ollut lemmikkiä, koska sille on aina oltava varahoitaja. Tähän minulle ei ole ollut mahdollisuutta. Sen sijaan minulla on ollut onni saada naapureita, joilla on ollut lemmikkejä. Lasten ollessa pieniä naapurin kissat tulivat meille tuuletusikkunasta ja olivat kuin kotonaan. Sitten taloon muutti iäkäs nainen, jolla oli koira. Ulkoilutimme niitä (kaksi ehdittiin lopettaa, kolmas menossa) säännöllisesti ja olivat kuin omia. Muutin pois ja koira jäi sinne. Nyt paijaan ystäväni kissaa käydessäni siellä.
Miksi ei voisi, jos allergioita ei ole ja jalat kantaa ja lemmikki on sopiva muutenkin omaan kuntoon nähden. Eläkeläisillä on erilaisia kokoontumis- ja harrastepaikkoja, miksi et voisi käyttää vaikka paikkojen ilmoitustauluja ja laittaa sinne tietoja uutta kotia kaipaavasta lemmikistä.
Itselläni on ollut koira, lapsesta asti. Poikani kanssa on sopimus, jos minä poistun ennen lemmikkiäni niin hän hoitaa sille hyvän kodin. Tämä nykyinen hauveli hankittiin edellisen kuoleman jälkeen kolme vuotta sitten.
Koira pakottaa lenkille satoi tai paistoi, juttukavereita löytyy aina ulkoillessa. Kun tulen vaikka kaupasta, kotona on aina iloinen vastaanottaja, koiralle voi jutelle, se kuuntelee aina viisaan näköisenä pää vinossa. Sitä voi helliä, jos muutakaan kohdetta ei ole. Mieheni kuoleman jälkeen olin todella kiitollinen tästä koirasta, muuten olisin tuskin edes noussut sängystä joka päivä, nyt oli pakko.
Siskoni, vannoutunut kissaihminen, antoi kodin edesmenneen naapurinsa kissalle ja hän on piristynyt ihan silmissä.
Minä olen myös kiitollinen uskolliselle ystävälleni,mieheni minulle perinnöksi jättämälleen koiralle.
Olen usein ajatellut että hänen koiransa pelasti minut vaipumasta sellaiseen synkkyyteen etten olisi jaksanut nousta edes sängystä.
Tuskin olisin liikkunut juurikaan neljän seinän sisältä mutta nyt oli pakko ,luonnosta sain voimaa ja paljon myötäelämistä ja lohtua lukuisilta mieheni tuntevilta koiranomistajilta.
Minulla on koira ja kaksi kissaa,koira pitää virkeänä kun on viemässä emäntää kolme kertaa päivässä lenkille.Monesti on sellainen fiilis että ei millään viitsisi lähteä ulos mutta kun on pakko niin huomaakin miten ihanaa on kävellä luonnossa ja pieni hätäinen lenkki saattaa muuttua pariksikin tunniksi.
Kaikki kolme lemmikkipoikaani on aina iloisena odottamassa kun tulen kotiin ,ei ole yksinäistä !Mutta kyllä lemmikeissä on paljon työtä ja rahanmenoa esim jos joutuu lääkärissä käyttämään ,pakolliset rokotuksetkin maksavat ja jos olet yksin asuva niin ei sitä lähdetä matkoille ym ilman että on järjestettävä lemmikeille hoito.
Tuskinpa ottaisin tässä tilanteessani kun olen yksin mutta en tietenkään voi luopua olemassa olevista pojistani.
Olen todella iloinen että tänne kirjoitin :)
Mietin todella pitkään miten tämän asian esittää ja mihin siitä kirjoittaa.
Kuten joku sanoikin, tätä voisi viedä ja esittää eläkeläisryhmiin ja kerhoihin, emme vaan osanneet mainita yhtäkään tältä alueelta, joten tarvinnee ottaa selvää.
Sanomattakin selvää, että kenellekään ei tuputeta, vaan sen halun täytyy lähteä ihmisestä itsestään, säälistä ei saa ottaa ja täytyy olla varma päätöksestään. Ei tietenkään ole kenenkään eduksi että taloudellinen tilanne lemmikin vuoksi menee niin pahaan jamaan, että hädin tuskin pystyy itse selviämään.
Olen itse hieman yli 40, yksin asuva, mutten yksinäinen. Minulla on kaksi koiraa, jotka ovat juuri tälläisiä kodinvaihtajia. Toinen on tullut tuttavan tuttavan perheen muuton myötä ja toinen kuolemantapauksen johdosta. Kyseessä ei siis ole välttämättä sekarotuiset piskit tai maatiaiskissat vaan ihan rotukoiriaja kissoja.
Tosin sekarotuinen tuo toinen on ja aivan yhtä ihana. Myös akvaario tai kilpikonna saattaa olla ilon lähde.
Monasti käy niin, että kun allergia, avioero tai jokin muu elämänmuutos iskee, on perheen lemmikki jo "vanha", eli ei enää pentu tai nuori, mutta yleensä alle 10v. Näille lemmikeille ei ole helppoa löytää uutta huolehtivaa kotia. Esim. koirat eivät välttämättä kelpaa enää harrastuskoiriksi ikänsä puolesta ja haluavat itsekin jo viettää "eläkepäiviä" rapsutusten kera ja rauhallisin lenkein.
Mitä tulee ulkoiluun, olen moneen otteeseen nauranut ystävilleni, että en varmasti koskaan menisi yksin metsään kuleksiin, mutta koirien kanssa tarpominen on siellä luontevaaa ja rentouttavaa, nautimme niistä lenkeistä kaikki, varsinkin näin alkusyksystä (jos hirvikärpäsiä ei lasketa).
Kiitos vielä, otan tämän puheeksi seuraavan kerran kun näitä eläinihmisiä tapaan, tästä saattoi olla apua ja oli todella mukava nähdä vastauksia ja kuulla kokomuksia puolin ja toisin.
yksinäiset, jotka ottavat luokseen häiriköivän ja ympäristöä muutenkin sotkevan eläimen mieluummin kuin toisen ihmisen. Missä se vika oikein piilee, että näin käy? Miksi pitää olla mielistelijä, joka ei muuta osaa? Ei ensimmäistäkään kotityötä apuna tee, päinvastoin itse saat passata ja paskat korjata milloin mistäkin. Ja ne vähäisetkin ystävät kummasti kaikkoavat häiriköinnin takia ja sitten käperrytään yhä tiukemmin sen karvaisen häirikköpaskiaisen ympärille, kun ei muita enää ole. Sairasta, sanoisin, hyvin sairasta. Ruokakin laitetaan parempaa kuin mitä toiselle ihmiselle. Ja kalliimmpaa huomioiden se, että se toinen ihminen saattaisi maksaa sinunkin ruokasi, elukka ei edes osaakaan omistaan.
Herätkää, aivokääpiöt, ja yrittäkää ajatella. Se panee asiat oikeaan järjestykseen ja tilanteenne saattaa jopa parantua!