Dysfasia

Saanko kysyä vanhemmilta, veljiltä, sisareilta yleistä tietoa kuinka teillä arkipäivän toimet ja koulu sujuvat.
Toimin itse erityiskoulutuksen puolella (en opettajana vaan koulunkäynninohjaajana EVY -luokassa) ja haluaisin nimenomaan kokemuksianne kuulla ja mikä teillä yhteistyönä on osoittautunut parhaaksi tavaksi työskennellä lapsen koulunkäyntiin. Jokainenhan lapsi on oma persoonallinen yksilönsä, joka palkitsevinta työssäni onkin, joten haluaisin myös kuulla aina uutta "positiivista tietoa"
Oma pedagogiikkamme siihen vetoaa, vahvuuksien tukemiseen ja turvalliseen oloon omassa luokassa. Tasavertaiseen, mutta mahdollisimman omaan, kuitenkin aikuisen huolenpitämään mahdollisimman pitkälle olevaan omaan vastuuseen.

Kiitollisena mahdollisista vastauksistanne
3868
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tämä keskustelu palsta on aika paljon aikuisten käytössä jotka ovat saaneet ad/hd diagnoosin. kerro tarkemmin mitä haet.

Äänestä

Pojallani (6v) on lieväksi luokiteltu dysfasia, fonologisen ohjelmoinnin häiriö, ADHD sekä useita käyttäytymishäiriöitä..

Eteenpäin mennään, mutta niin hitaasti että raivostuttaa, muita vanhempia koululla ei ole valistettu asiasta, niimpä poikani on syyllinen kaikkeen ja minä paska kasvattaja.. äly hoi, kannattaako mennä syyttelemään toisia?

Minulle ja pojalleni yksi isä tuli huutamaan miten hänen prinsessaansa kiusataan ja santeri oli mennyt vain puolustamaan kun muut pojat kiusasivat..

Tämä mies työskentelee alkossa joten tekisi mieli hakea 5 pulloa viinaa ja sitä ennen laittautua likaisen näköiseksi että saisi levitellä juttuja minusta ja saisi vaikka potkut duunistaan..

Tämä mies on arvostellut myös pukeutumistani, autoani ym ulkonäköäni koska olen nuori, huomiotaherättävä äiti, sanonut jopa että näytän virolaiselta (???!!!)

Erittäin epäkypsää käytöstä yli 40v mieheltä.. Eikö oma vaimo anna vai mistä tuulee kun niin katkera?

Äänestä
  • kasvatuksella saada ne hoidettua poies, muutoin pojalle käy tosi huonosti olipa adhd tai dysfasia, koska käytöshäiriö ei olennaisesti liity kumpaankaan, eikä käytöshäiriö korjaannu millään tunnetulla lääkityksellä, risperdalia voi kokeilla, mutta se ei juurikaan tehoa pidemmän päälle...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


deianna kirjoitti:

Saanko kysyä vanhemmilta, veljiltä, sisareilta yleistä tietoa kuinka teillä arkipäivän toimet ja koulu sujuvat.
Toimin itse erityiskoulutuksen puolella (en opettajana vaan koulunkäynninohjaajana EVY -luokassa) ja haluaisin nimenomaan kokemuksianne kuulla ja mikä teillä yhteistyönä on osoittautunut parhaaksi tavaksi työskennellä lapsen koulunkäyntiin. Jokainenhan lapsi on oma persoonallinen yksilönsä, joka palkitsevinta työssäni onkin, joten haluaisin myös kuulla aina uutta "positiivista tietoa"
Oma pedagogiikkamme siihen vetoaa, vahvuuksien tukemiseen ja turvalliseen oloon omassa luokassa. Tasavertaiseen, mutta mahdollisimman omaan, kuitenkin aikuisen huolenpitämään mahdollisimman pitkälle olevaan omaan vastuuseen.

Kiitollisena mahdollisista vastauksistanne

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu