kyllästynyt finnairin hapannaamoihin

Olen lentänyt jo useamman vuoden HEL - BKK - HEL väilä reittilentona joko business tai economy - luokissa. Lennon numeroina on ollut joko takavuosien 091 / 092, 097/ 098 ja nykyinen 095 / 096.

Palvelu on surkeaa.

Erityisesti ihmettelen nykyistä aamulentoa Bangkokista, joka lähtee 1150 local, eli matkustajat ovat nukkuneet täydet yöunet ennen lentoa, mutta elokuvan alkaessa matkustamohenkilökunta vaatii laittamaan ikkunansuojat alas lennon loppuun asti??? Kone saapuu helsinkiin 1815, joten lento on kokonaisuudessaan päivälento. Edellisellä lennollani tämä herätti kysymyksiä erityisesti ulkomaalaisten keskuudessa. Vieressäni istunut vanhempi britti yritti raottaa suojusta ylös hetkeksi ja samalla sekunnilla finnairin vanhempi emo hyökkäävästi vaati välitöntä sulkemista lennon loppuun asti.

Matkustammeko rahtikoneessa? Vai onko kyse siitä, että he haluavat matkustajien nukkuvan 10h., jotta voivat levätä tarpeeksi crew-rest verhojen takana?

Joku kuitenkin alkaa valittamaan, että he vastaavat matkustajien turvallisuudesta. HE eivät vastaa turvallisuudesta juuri ollenkaan. Ovien arm & unarm hätäuloskäytävien varmistaminen ja tiettyjen tarvikkeiden esilleotto hätätilanteessa ei vaadi kovinkaan monen päivän koulutusta apinallekkaan. Eiköhän ne oikeasti turvallisuudesta vastaavat istu siellä keulIlla ja toimivat yhteistyössä eri lennonjohtoelimien kanssa?

Hyvä esimerkki vuoden takaa oli, kun finnairin purseri ilmoitti kuulutuksessa, että hän on tämän lennon esimies, kapteeni kuulutti heti perään, että kyseinen purseri on tämän lennon lentoemäntien esimies, hän on tämän lennon päällikkö.

CC, SMELL THE COFFEE!

Takakeittiö, auki tai ei? Jonottaessani takakeittiön vieressä sijaitsevaan vessaan tuli (jälleen ulkomaalainen) kysymään, että voisiko hän o s t a a (kaukolennoilla muut kuin olut ja viini maksavat 4 euroa kpl.) yhden whiskyn elokúvan ajaksi. Vastaus oli, että tämä AY096 on siitä erikoinen lento, että täällä ei tarjoilla tai myydä alkoholijuomia takakeittiöstä, ainoastaan kärryistä. Tulivathan ne kärryt....7 tuntia ko. herrasmiehen tiedustelun jälkeen, päivällistarjoilun jälkeen, n. 1h. ennen laskeutumista.

Teki kyllä mieli sanoa, että tulin tällä samaisella AY096:lla pari viikkoa sitten suomeen ja ainakin silloin takakeittiöstä sai ostaa mitä ikina halusi. Tuntuu, että takakeittiö on auki matkustamohenkilökunnan mielentilasta riippuen.

Uskomatonta toimintaa. Olen matkustanut Bangkokiin myös muilla yhtiöillä, mm. Lufthansa, Thai, British, Air France jne. enkä koskaan ole nähnyt vastaavaa toimintaa. Muilla yhtiöillä lentoemännät menevät trolleyineen pitkin lentoa ja kysyvät, että saisiko olla kahvia, teetä, olutta viiniä, konjakkia...finnairilla yksi turvonnut kierteli silloin tällöin v e s i pullon kanssa. Saisiko olla lisää lämmintä vettä?

Minun puolestani finnair voi tehdä mitä tekee, ainakin omat mailini ja lentoni aasiassa vaihdan jollekin toiselle oneworld- yhtiölle vaikka CX:lle tai Qantasille, joissa oikeasti osataan edes vähän pitää asiakkaista huolta.

Tämä vuodatukseni ei ollut yhdestä kokemuksesta, vaan n. 12 HEL - BKK - HEL lennon havainnoista. Finnairin aasialaiselle henkilökunnalle plussaa jaksoivat tehdä työnsä hymyillen, kurppanaamoista huolimatta.

Ps. Taneli Hassinen väitti, että edellinen moottoririkko / moottorin sammuttaminen sattui vuosia sitten....jep.jokainen voi tutustua tilanteisiin osoitteessa:
http://www.onnettomuustutkinta.fi/2595.htm



FF
324821
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Sinun kannattaisi varmaan pistaa Finnairin asiakaspalveluun palautetta noista asioista. Itse olen jonkin kerran tormannyt tuohon ikkunaluukkujen sulkemiskaskyyn paivalennoilla, mutten koskaan mihinkaan ehdottomaan. Monet muutkin lentoyhtiot harrastavat samaa ja on muuallakin asiaa kummasteltu. Yleensa sanotaan, etta osa haluaa nukkua, no nukkukoon sitten, mutta itse ainakin pyrin paivalennolla olemaan hereilla ja ikkunapaikalla istuvana haluan pitaa luukun ylhaalla. En ole onneksi Finnairin kaukolennoilla tormannyt tuohon asiaan viimeisen vuoden sisalla. Itse en ole myoskaan hapannaamoihin tormannyt, aina memme vain oli "hangon kekseja".

Tuohon tarjoiluasiaan ei ole omakohtaista kokemusta, mutta asiallinen kirjoitus kuitenkin.

Äänestä
  • Olen yhdessä suomen suurimmassa yrityksessä töissä ja tähänkin firmaan on ostettu palvelu, jossa poimitaan mm. suomi24 keskustelupalstalta jutut mitkä koskevat tätä yritystä. Uskon, että myös Finnairilla voisi olla täysin vastaavaaa toimintaa, joten kyllä tänne kannattaa kirjoitella niin hyvästä kuin pahastakin.

    Äänestä

  • näitäkin keskusteluja kirjoitti:

    Olen yhdessä suomen suurimmassa yrityksessä töissä ja tähänkin firmaan on ostettu palvelu, jossa poimitaan mm. suomi24 keskustelupalstalta jutut mitkä koskevat tätä yritystä. Uskon, että myös Finnairilla voisi olla täysin vastaavaaa toimintaa, joten kyllä tänne kannattaa kirjoitella niin hyvästä kuin pahastakin.

    Viime keväänä lensimme Finnairin lennolla (joskin tilauslennola) Karibialta Helsinkiin ja Bermudalta koneeseen tulleet lentoemännät olivat kyllä niin huonolla tuulella ja käyttäytyivät niin epäasiallisesti, että tein oikein virallisen valituksen noista kahdesta huonoimmin käyttäytyneestä emosta. En tiedä mitä palautteelleni kävi, sillä en halunnut heiltä mitään selitystä tai kommenttia.

    Lennän Finnairilla useamman kerran vuodessa ja vastaavaa ei kyllä ole milloinkaan muulloin sattunut. Olen muuten huomannut, että yleensä siellä koneen perällä on ystävällisempää ja leppoisampaa henkilökuntaa. Johtuisikohan siitä, että ne vanhemmat ja kärttyisemmät emot ovat siinä koneen etuosassa.

    Äänestä

Älä hyvä ihminen lennä Finnairilla jos se on noin tuskaa. Älykäs ihminen olisi vaihtanut jo aikaa sitten parempaan yhtiöön jossa on kauniita, hymyileviä, palvelualttiimpia ja tietysti juuri sinun toiveesi ja vaatimustasoosi sopivia lentoemäntiä.Skytrax sivustolta voit katsella itsellesi tarpeeksi tasokkaan yhtiön asiakaspalautteen perusteella.Mainitsemallasi reitillä muuten pari päivää sitten yksikin (todennäköisesti kaltaisesi) henkilö käytti ostavan asiakkaan valtaa ja työllisti 2-3 emoa ja purserin lähes koko lennon ajan kun hänelle ei tarjoiltu enää viinaa. Hänen vaimonsa olisi voinut vajota maan alle hävetessään puolisonsa käytöstä. Ihme muuten että Bangkok reitti kerää kaikki "fiksut" suomalaiset ja "ne kurttuisimmat" emot koneeseen. Lopeta vinkuminen täällä ja tee ratkaisusi,älä kuitenkaan vielä sitä lopullista, vaan vaihda yhtiötä niin kaikilla on helpompaa.

Äänestä
  • vastaus! Onneksi myös sinunlaisia matkustajia on koneessa. :)

    Äänestä

  • stuertti--- kirjoitti:

    vastaus! Onneksi myös sinunlaisia matkustajia on koneessa. :)

    ????

    Äänestä

Hieno juttu, että joku tuo tämän ongelman esiin. Suomalaiset ovat olleet kautta aikojen surkeita asiakaspalvelijoita, emmekä osaa myydä ja markkinoida tuotteitamme, sen paremmin aineellisia hyödykkeitä kuin palveluja ja imagoamme. Finnairin lentoemojen palvelu on kaikkein huonointa käyttämistäni lentoyhtiöistä. Ei tällä konstilla kyllä koskaan saada Finnairia hyvin kannattavaksi lentoyhtiöksi. Se on vahinko, että lentoemäntä kurppanaamojen täytyy pilata muuten hyvänä ja luotettavana pidetyn lentoyhtiön maine. Yhtiön johdon kannattaisi kiinnittää tähän ongelmaan huomiota, ja pistää vaikka nämä kurppanaamat vaihtoon, jos ei muu auta.

Kyllä nämä nimimerkin "long haul" mainitsemat lentoemäntä - kurppanaamat ovat tuttuja näkyjä Finnairin koneissa. Ihmettelen, kuinka joillakin on etuoikeus tehdä työnsä noin huonosti ilman, että siitä tulee heille mitään seuraamuksia. Itsekin olen asiakaspalvelutehtävissä, eikä mieleeni tulisi koskaan missään tilanteessa toimia noin töykeästi asiakkaita kohtaan.

Äänestä
  • että suomalaiset lentoemännät eivät ole vielä omaksuneet sitä palvelukulttuuria mikä muualla on ollut jo satoja vuosia. Heille on usein tärkeintä pelkästään se keinotekoinen "status", joka lentoemäntiin liitetään. Kun se on vain niin hienoa olla lentoemäntänä niin se työn varsinainen tarkoitus usein unohtuu. Mistään ei jousteta vaan suu viivana nipotetaan, että asiakas ei saa vielä tuoremehua kun kärry on tulossa kohta ja silloin sitä vasta saa. Tässä joustamattomuudessa on se suurin ero Finnairin ja muiden lentoyhtiöiden välillä. Eli se todellinen palvelu usein puuttuu. Onko syy koulutuksessa vai joidenkin emäntien henkilökohtaisissa ominaisuuksissa sitä en tiedä, mutta niinkuin alkuperäinen kirjoittaja totesikin homma ei toimi.
    Valitettavasti.

    Äänestä

  • ole siinä kirjoitti:

    että suomalaiset lentoemännät eivät ole vielä omaksuneet sitä palvelukulttuuria mikä muualla on ollut jo satoja vuosia. Heille on usein tärkeintä pelkästään se keinotekoinen "status", joka lentoemäntiin liitetään. Kun se on vain niin hienoa olla lentoemäntänä niin se työn varsinainen tarkoitus usein unohtuu. Mistään ei jousteta vaan suu viivana nipotetaan, että asiakas ei saa vielä tuoremehua kun kärry on tulossa kohta ja silloin sitä vasta saa. Tässä joustamattomuudessa on se suurin ero Finnairin ja muiden lentoyhtiöiden välillä. Eli se todellinen palvelu usein puuttuu. Onko syy koulutuksessa vai joidenkin emäntien henkilökohtaisissa ominaisuuksissa sitä en tiedä, mutta niinkuin alkuperäinen kirjoittaja totesikin homma ei toimi.
    Valitettavasti.

    minulla ei sitä ole ja, sempävuoksi en valita palvelusta lentokoneessa, olen siihen tyytyväinen mitä turistilennoilla olen saanut.Suuri toiveeni olisi lentää joskus isolla rahalla, tai en tiedä uskaltaisinko sittenkään.Saattaisi olla niin että, olisi kokoajan nauravia lentoemoja kärryineen tyrkyttämässä viinaa ja kaljaa, pitkällä lennolla se kävisi raskaaksi, noh pääsisihän sitten valittamaan liiallisesta hoivaamisesta.

    Äänestä

  • sillä en ole koskaan kokenut tympeää tai hapannaamaista kohtelua oikeestaan missään. Ihminen on ihmiselle just se peili ja saa mitä haluaa. Apinakin osaa sen ja siihenhän lentoemäntiä verrataan. Ehkä siksi, että itselle tulee parempi olo.

    Äänestä

Eiköhän moottoririkon yhteydessä tarkoitettu nimenomaan Airbussin moottoreita. Niitä on ollut vuosien saatossa neljä kpl. Ei hirveän suuri luku verraten 900 000 lentotuntiin /HS/. Moottorit ovat kuitenkin mekaanisia laitteita ja mekaaniset laitteet tuppaavat joskus vikaantumaan.

Äänestä

juomista on rajoitettava sillä suomalaisen lentomatkustajan tyytyväisyyttä korreloi suoraan tarjoillun viinan määrä. Siksi Finnairilla pidetään juomat maksullisena (huom! myös monella muulla yhtiöllä näin on, jos nyt oikeasti olet lentänyt niillä). Suomalaiset ja pyhä viina, 2 tunnin lennollakin sitä pitää saada 7 pulloa. Ulkomaalaiset ottavat mehua tai yhden pienen viinin.

Kumma juttu, että Finnair silti vuosi toisensa jälkeen äänestetään asiaskastyytyväisyyskyselyissä euroopan kärkisijoille. Ja juuri japanilaiset valitsivat Finnairin kärkipäähän myös. Ehkä metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan tai sitten muut kanssallisuudet ymmärtävät miten lentokoneessa käyttäydytään = ei juoda yksinään yhtä Bartrolleyta tyhjäksi.

Äänestä
  • Sulo Vilen joi ennen pilkkahintaan ostetun tiketin lähes ilmaiseksi. Näin se kannatti aikoinaan hyödyntää, mut ei onnistu enää. Parasta säästöä tuli aikoinaan kun tuli ensimmäiset äkkilähdöt myyntiin jotain -90 luvun alussa. Silloin mentiin Osloon ja meno-paluuliput maksoi jotain 80-90mk ja kerkesimme laskea lipun hintaa roimasti useammalla konjakilla per sivu...

    Äänestä

  • ... jo mutta heitä palvelee Finnairin japanilainen henkilökunta ... eikä mikään savolainen kalkkuna

    Äänestä

on eri mieltä kanssasi...

"HE eivät vastaa turvallisuudesta juuri ollenkaan"

Mutta, toisaalta kyllähän kerran Hullunjen päivien lipuilla lentänyt paremmin ne kansainväliset ilmailusäännökset tuntee. ;)

Äänestä

Josko ne ikkunasuojat suositellaan vedettäväksi alas vaikka sen takia, että kun päivä lennoilla sieltä tulee niin paljon valoa, että tv-ruudut eivät meinaa näkyä. Ei ole pelkästään Finnairin käytäntö vaan tämä on monessa muussakin yhtiössä, ja ylipäätänsä kaikki on yleensä mietitty valmiiksi.

Ja eiköhän se purseri kuuluta sitä mitä kuulutuskirjassa lukee. Jälleen kerran, aika monessa muussakin yhtiössä, purseri esittelee itsensä matkustamon/lennon esimieheksi. Mutta eiköhän kaikille ole ihan päivän selvää, että kapteeni on kuitenkin ilma-aluksen päällikkö.

Ja kuten muut jo ovat todenneet; jos kokee palvelun noin huonoksi niin sitten kannattaa seuraavalla kerralla lentää jollain ihan muulla!
Toki kannattaa laittaa asiakaspalautetta jos omalle kohdalle on sattunut jotain erittäin huonoa/tökeröä palvelua, mutta omasi kuulostaa vaan siltä, että haluat parjata kansallista lentoyhtiötä, kun ei ole muutakaan tekemistä.

Äänestä

että nämä "hapannaamat" osuvat jatkuvasti joidenkin lennoille, mutta eivät koskaan minun lennoilleni? Kannattaisikohan katsoa peiliin.

Äänestä
  • Tääs näitä ikivanhoja, tod.näk. keksittyjä "hapannaamajuttuja". Muuten ihmettelisinkin jo miten ei ole tullut mieleen vaihtaa yhtiötä kun jo "vuosien ajan" (heh) on noinkin kaltoin kohdelluksi tullut, voi kyynel..

    Äänestä

  • sana. Minulla samoja kokemuksia. Taidat olla niitä nirppanokkatarjoilijoita.

    Äänestä

  • joka kirjoitti:

    sana. Minulla samoja kokemuksia. Taidat olla niitä nirppanokkatarjoilijoita.

    hyvien joukossa. Se ja sama, näin se kuitenkin on. Monestikin ainut kriteeri lentoyhtiön valinnalle on hinta ja economy luokassa tarjoilijoilla on kiier ja siinä kommentit on joskus töksähteleviä. Jos matkustaa liikemiesluokassa, ei siellä lentoemäntä uskalla ilman syytä vittuilla. Se on satavarma juttu. Syystä tietenkin.

    Äänestä

epäkohtelua Teitä kohtaan.

Valita ja tee se. Ei se muuten onnistu. saadaan ne laiskurit emot jopa kiinni ja heille voi tulla joku rangaistus. Ainakin niille, jotka eivät hymyile sinulle, vaikka oletkin niin hieno bisnesmies. Joskus kun voi olla sellainen tilanne, että ei edes hymyilytä jos on urpoiluu.

Äänestä

Miksiköhän joku mahtaa käydä bangkokissa noin useasti...? Mitäkähän siellä mahtaa olla....?

Äänestä
  • Pillua.

    Äänestä

joita odotitkin, sillä olet kokenut todellista vääryyttä. Kalliilla lipulla menet ja et saa edes whiskyä? Täh. Aika vaikeeta ymmärtää, sillä minä en noita viinoja juo matkustaessani.

Toisaalta minua on aina ihmetyttänyt ne "baariporukat" notkumassa ja huutamassa toistensa kanssa kun haluan nukkua lennon aikana. Eräs aussi kerran avautui lentoemoille kunnolla kun sätti näitä liiallisesta alkoholitarjoilusta (millekähän kansallisuudelle...) ja siitä, etteivät osaa pitää matkustamoa rauhallisena ilman juoppojen (minkähänmaalaisia) mölyämistä. Kaikille kun kuitenkaan se matkustaminen ei ole päivälento, vaan aika moni tulee jatkamaan edellisistä kohteista ja suurin osa haluaisi vain olla ja levätä, syödäkin ehkä.

Valittaen totean, että olet aikamoinen haaste kaikille, niin hlökunnalle kuin muillekin matkustajille. Rahtikone voisi ollakin sinulle se oikea paikka, mutta sinne ei saa ihmisiä laittaa. Kohdallasi voisi tietysti tehdä poikkeuksen ja laittaa sulle oman viinapullon ja kuulokkeet korville, jotta pääset Thaimaaseen. Siellä onkin sunlaisillesi ihan hyvät oltavat ja sinua kunnioitetaan todella.

Äänestä
  • jotka ei ymmärrä, että alkoholia voi juoda ihan ilman humaltumistarkoitustakin.
    Miten muuten pääsee ThaimaaSEEN?

    Äänestä

  • niitä ihmisiä kirjoitti:

    jotka ei ymmärrä, että alkoholia voi juoda ihan ilman humaltumistarkoitustakin.
    Miten muuten pääsee ThaimaaSEEN?

    Moni juo alkoholia jo sen hyvän maun takia. aivan ihana aine.

    Äänestä

  • niitä ihmisiä kirjoitti:

    jotka ei ymmärrä, että alkoholia voi juoda ihan ilman humaltumistarkoitustakin.
    Miten muuten pääsee ThaimaaSEEN?

    "..että alkoholia voi juoda ihan ilman humaltumistarkoitustakin."

    No ei kyllä suomalainen!

    Äänestä

hei marakatti!

Mikset matkusta jatkossakin thailla? tai mene vaikka raitiovaunulla. ei ole pakko valita finskiä.

apina!

Äänestä
  • ettei nouseva/laskeva aurinko paista suoraan vaaka-tasossa sisään ja häikäise suoraan silmiin? kai se keskipäivällä on siellä yläpuolella kuitenkin?

    Äänestä

  • suljeta sen takia kirjoitti:

    ettei nouseva/laskeva aurinko paista suoraan vaaka-tasossa sisään ja häikäise suoraan silmiin? kai se keskipäivällä on siellä yläpuolella kuitenkin?

    Jos nyt ääliö osaisit edes vähän maantietoa. Jos lähtöaika on keskipäivällä Bangkokissa (UTC/GMT 7) lennetään länteen, niin aurinko ei nouse eikä laske kertaakaan lennon aikana.

    Syksyn saapuessa hämärä alkaa lisäntymään Venäjän päälle saavuttaessa.

    Äänestä

Finnairin emot vaativat ikkunaluukkujen
sulkemista myös aamu- / päivälennoilla
sen takia, että matkustajien "nukkuessa"
nämä nirppanokat saisivat olla tekemättä
mitään. Takapenkkiläiset eivät oikeasti
edes pysty nukkumaan, koska koneen perästä
kuuluu sellainen ilmojen tarjoilijattarien
molotus. Ja sitä juttua riittää, vieläpä
kovaäänisesti.

Äänestä
  • Kyllä on yksinkertaista kirjoittajaa liikkeellä, tuskin on lennetty sitä ensimmäistäkään kertaa edes hullujen (päivien) lipulla..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


long haul kirjoitti:

Olen lentänyt jo useamman vuoden HEL - BKK - HEL väilä reittilentona joko business tai economy - luokissa. Lennon numeroina on ollut joko takavuosien 091 / 092, 097/ 098 ja nykyinen 095 / 096.

Palvelu on surkeaa.

Erityisesti ihmettelen nykyistä aamulentoa Bangkokista, joka lähtee 1150 local, eli matkustajat ovat nukkuneet täydet yöunet ennen lentoa, mutta elokuvan alkaessa matkustamohenkilökunta vaatii laittamaan ikkunansuojat alas lennon loppuun asti??? Kone saapuu helsinkiin 1815, joten lento on kokonaisuudessaan päivälento. Edellisellä lennollani tämä herätti kysymyksiä erityisesti ulkomaalaisten keskuudessa. Vieressäni istunut vanhempi britti yritti raottaa suojusta ylös hetkeksi ja samalla sekunnilla finnairin vanhempi emo hyökkäävästi vaati välitöntä sulkemista lennon loppuun asti.

Matkustammeko rahtikoneessa? Vai onko kyse siitä, että he haluavat matkustajien nukkuvan 10h., jotta voivat levätä tarpeeksi crew-rest verhojen takana?

Joku kuitenkin alkaa valittamaan, että he vastaavat matkustajien turvallisuudesta. HE eivät vastaa turvallisuudesta juuri ollenkaan. Ovien arm & unarm hätäuloskäytävien varmistaminen ja tiettyjen tarvikkeiden esilleotto hätätilanteessa ei vaadi kovinkaan monen päivän koulutusta apinallekkaan. Eiköhän ne oikeasti turvallisuudesta vastaavat istu siellä keulIlla ja toimivat yhteistyössä eri lennonjohtoelimien kanssa?

Hyvä esimerkki vuoden takaa oli, kun finnairin purseri ilmoitti kuulutuksessa, että hän on tämän lennon esimies, kapteeni kuulutti heti perään, että kyseinen purseri on tämän lennon lentoemäntien esimies, hän on tämän lennon päällikkö.

CC, SMELL THE COFFEE!

Takakeittiö, auki tai ei? Jonottaessani takakeittiön vieressä sijaitsevaan vessaan tuli (jälleen ulkomaalainen) kysymään, että voisiko hän o s t a a (kaukolennoilla muut kuin olut ja viini maksavat 4 euroa kpl.) yhden whiskyn elokúvan ajaksi. Vastaus oli, että tämä AY096 on siitä erikoinen lento, että täällä ei tarjoilla tai myydä alkoholijuomia takakeittiöstä, ainoastaan kärryistä. Tulivathan ne kärryt....7 tuntia ko. herrasmiehen tiedustelun jälkeen, päivällistarjoilun jälkeen, n. 1h. ennen laskeutumista.

Teki kyllä mieli sanoa, että tulin tällä samaisella AY096:lla pari viikkoa sitten suomeen ja ainakin silloin takakeittiöstä sai ostaa mitä ikina halusi. Tuntuu, että takakeittiö on auki matkustamohenkilökunnan mielentilasta riippuen.

Uskomatonta toimintaa. Olen matkustanut Bangkokiin myös muilla yhtiöillä, mm. Lufthansa, Thai, British, Air France jne. enkä koskaan ole nähnyt vastaavaa toimintaa. Muilla yhtiöillä lentoemännät menevät trolleyineen pitkin lentoa ja kysyvät, että saisiko olla kahvia, teetä, olutta viiniä, konjakkia...finnairilla yksi turvonnut kierteli silloin tällöin v e s i pullon kanssa. Saisiko olla lisää lämmintä vettä?

Minun puolestani finnair voi tehdä mitä tekee, ainakin omat mailini ja lentoni aasiassa vaihdan jollekin toiselle oneworld- yhtiölle vaikka CX:lle tai Qantasille, joissa oikeasti osataan edes vähän pitää asiakkaista huolta.

Tämä vuodatukseni ei ollut yhdestä kokemuksesta, vaan n. 12 HEL - BKK - HEL lennon havainnoista. Finnairin aasialaiselle henkilökunnalle plussaa jaksoivat tehdä työnsä hymyillen, kurppanaamoista huolimatta.

Ps. Taneli Hassinen väitti, että edellinen moottoririkko / moottorin sammuttaminen sattui vuosia sitten....jep.jokainen voi tutustua tilanteisiin osoitteessa:
http://www.onnettomuustutkinta.fi/2595.htm



FF

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu