Leikkausperuste selässä

Olen 7 viikkoa sitten hakeutunut ekan kerran lääkäriin kovan alaselkäkivun (krampin) vuoksi. Sain 2 piikkiä takamukseen ja mm. lihasta rentouttavia lääkkeitä. Tätä pidettiin noidannuolena. Vaiva vain jatkui ja kuljin etukumarassa muutaman viikon. Hakeuduin hierojalle 3 viikkoa sitten ja tämän jälkeen alkoi pistely, kutina ja "pulputus" jaloissa. Selässä ei niinkään enää kipua. Röntgenissä ei näkynyt mitään, mutta magneettiin päästyäni paljastui kookas sentraalinen prolapsi lannerangassa. Tämä jo hieman roikkuu ja painaa selkäydinkanavaan. Eipä ihme, että jalkoja puuduttaa ja vihloo välillä. Olen nyt käynyt kuvien kanssa 5 eri lääkärillä 2 yleislääkäriä, 3 ortopedia. Näistä kaikki enemmän leikkauksen kannalla. Siis mitä tehdä? En ole mielestäni ainakaan tällä hetkellä niin kipeä, että leikkausta tarvittaisiin. Onko siis haitallista odottaa? Lääkärit kertoivat halvaantumisriskin olevan pieni. Onko jollakin kokemusta vastaavasta tilanteesta? Olisi kiva kuulla mielipiteitä ja kokemuksia! (Ja olen 26.v)
91351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kertoivatko myös mikä on leikkausvirheestä johtuvan pysyvän hermovaurion riskin osuus?

Äänestä
  • Kertoi, että hänen (leikkaava lääkäri) kohdalleen ei ole moista sattunut.

    Äänestä

  • sillä mikroskoopilla kuulem... kirjoitti:

    Kertoi, että hänen (leikkaava lääkäri) kohdalleen ei ole moista sattunut.

    Ei kai se sellaista myönnäkään. Silloinhan et suostuis sen leikattavaksi.

    Ja silloinhan vahingon kokenut potilas sais korvauksia. Mutta kun ei myönnä virheitä tapahtuneen, niin ei tarvitse korvatakaan. Harva saa korvauksia...

    Kukahan ne kaikki hermovauriovahingot on sit tehny, kun kukaan ei myönnä tehneensä...?

    Äänestä

  • jajustja kirjoitti:

    eihän se tarkoita, etteikö hänelle voisi käydä vahinkoa... Silti luottaisin hänen taitoihinsa, jos jonkun.

    Äänestä

  • jajustja kirjoitti:

    Ei kai se sellaista myönnäkään. Silloinhan et suostuis sen leikattavaksi.

    Ja silloinhan vahingon kokenut potilas sais korvauksia. Mutta kun ei myönnä virheitä tapahtuneen, niin ei tarvitse korvatakaan. Harva saa korvauksia...

    Kukahan ne kaikki hermovauriovahingot on sit tehny, kun kukaan ei myönnä tehneensä...?

    Kaikissa hoidoissa täytyy pohtia hoidon aiheuttamaa riskiä ja verrata sitä hoitamattomuuden riskiin. Kirjallisuuden mukaan diskusleikkauksissa "The incidences of specific complications were as follows: ...major neurological deficit 29,8/10000"(eli 0,298 %), Lähde: Complications and demographic characteristics of patients undergoing lumbar discectomy in community hospitals. Ramirez, L F; Thisted, R. Neurosurgery. (2):226-30,discussion230-1, August 1989.

    Suomessa tehdään vuosittain n. 5000 leikkausta hermojuurten vapauttamiseksi selässä. Vuosina 2004-2006 korvattiin potilasvahinkona 158 kertaa selän hermon vapautusleikkauksen yhteydessä, eli n. 53 vuodessa, jolloin frekvenssi on n. 0,1 %.

    Mikä on sinun milestäsi hermovaurion riski selkäleikkauksissa, millä perusteella ja miten se suhtautuu riskiin, joka tulee leikkamatta jättämisestä?

    P.S. Miksi et käyttänyt vakituista rekisteröityä nimimerkkiäsi?

    Äänestä

  • Mikä on? kirjoitti:

    "Mikä on sinun milestäsi hermovaurion riski selkäleikkauksissa, millä perusteella ja miten se suhtautuu riskiin, joka tulee leikkamatta jättämisestä?"

    Riskit riippuu leikkaajasta, ongelmasta, potilaasta, jne.

    Tuo tutkimus on mahdollisesti yhtä virheellinen kuin lähes kaikki muutkin "tutkimukset". Monista asioista on useita tutkimuksia, jotka kertovat ihan eri lopputuloksen toisiinsa nähden.

    Miksi et käytä lainkaan nimimerkkiä?

    Äänestä

Mikä väli?
Kuinka pahat oireet?

Kirjoituksesi perusteella oireet ovat vähäiset, eikä silloin kannata leikata. Mikäli hankaloituu, eikä toivu, tulee leikkaus vaihtoehdoksi. Luonnollisesti, jos tulee jalkaterän halvausoireita tai virtsa/suolentoimintahäiriöitä, on kiireellinen leikkaus tarpeen.
Vähäisin oirein ei ole haitallista odottaa.

Pullistuman koko sinänsä ei ole leikkauksen aihe.

Äänestä
  • ekalla kerralla ja ei leikattu...hyvä niin. Parani itselläänkin, vaikka kipu oli kova ja vei jalat muutamaksi päiväksi alta pois.

    (Toivottavasti) viimeisellä kerralla massiivinen prolapsi ja leikattiin...hyvä niin. Kivut eivät niin kovat kuin tuossa ekassa, mutta jatkuvat. Viimeiseen asti treenasin ja taistelin leikkausta vastaan, kunnes kirurgi sanoi, että kipu saattaa kroonistua että enää ei odotella. Leikkaus onnistui ja nyt olen ollut kivuton :)

    Ei sinua kukaan voi neuvoa mennäkkö leikkaukseen. Leikkaus on iso juttu ja virheen mahdollisuus olemassa ja eihän selkä aina parane leikkauksesta. Nyt jälkikäteen ajateltuna itselleni ratkaiseva kysymys oli "Kestänkö ajatuksen, että vielä vuoden päästä kivut on samat kuin nyt?" Pelkkä ajatus sai minut itkemään ja valitsemaan leikkauksen.

    Äänestä

olen samanikäinen kuin sinä ja oireet samat jne..olen vain odottanut leikkauspätöstä 7 vuotta ja käymäsi lääkärimäärän voi huoletta kertoa kymmenellä.pari viikkoa sitten sain kiireellisenä leikkaukseen määräyksen.7 vuoden jälkeen!!vittu kun vitutti.kaiken sen kestää..olin jo muutaman kerran tehdä itsemurhan sen kivun takia.en käsitä miksi näin on pompoteltu.ihan oikeasti naurettu ulos vastaanotolta.yhdelle ilkeimmistä lääkäreistä aion mennä henk.koht.näyttämään historian ja tulokset sekä jos hyvä paikka sattuu, niin jos nenään antais.sellasta kohtelua että oksat pois.armeijan lääkäri..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

oireet vähäiset kirjoitti:

Olen 7 viikkoa sitten hakeutunut ekan kerran lääkäriin kovan alaselkäkivun (krampin) vuoksi. Sain 2 piikkiä takamukseen ja mm. lihasta rentouttavia lääkkeitä. Tätä pidettiin noidannuolena. Vaiva vain jatkui ja kuljin etukumarassa muutaman viikon. Hakeuduin hierojalle 3 viikkoa sitten ja tämän jälkeen alkoi pistely, kutina ja "pulputus" jaloissa. Selässä ei niinkään enää kipua. Röntgenissä ei näkynyt mitään, mutta magneettiin päästyäni paljastui kookas sentraalinen prolapsi lannerangassa. Tämä jo hieman roikkuu ja painaa selkäydinkanavaan. Eipä ihme, että jalkoja puuduttaa ja vihloo välillä. Olen nyt käynyt kuvien kanssa 5 eri lääkärillä 2 yleislääkäriä, 3 ortopedia. Näistä kaikki enemmän leikkauksen kannalla. Siis mitä tehdä? En ole mielestäni ainakaan tällä hetkellä niin kipeä, että leikkausta tarvittaisiin. Onko siis haitallista odottaa? Lääkärit kertoivat halvaantumisriskin olevan pieni. Onko jollakin kokemusta vastaavasta tilanteesta? Olisi kiva kuulla mielipiteitä ja kokemuksia! (Ja olen 26.v)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu