Olemme kymmenkunta vuotta purjehtineet H-veneellä ympäriämpäri ja nyt pitäisi lähteä muutamaksi vuodeksi Portugaliin. Kysynkin onko kukaan purjehtinut tuonne pidemmälle H.lla? Jos on, niin kuinka H soveltuu pidemmille reissuille ja avoimille vesille mielestäsi.
Pisimmät reissut ovat meillä tähän mennessä kestäneet kuusi viikkoa ja hyvin ollaan mahduttu ja pärjätty. Yksi kysymysmerkki on tuo vessa. Meillä on kemssa, ja olenkin ajatellut jo jonkin aikaa muuttaa sen vesivessaksi. Tuollaisella pidemmällä reissulla sen voisi pumpata suoraan mereen.
Elikkäs vaimon kanssa ollaan ensi kesänä lähdössä. Mennäänkö veneellä vai koneella?
Pisimmät reissut ovat meillä tähän mennessä kestäneet kuusi viikkoa ja hyvin ollaan mahduttu ja pärjätty. Yksi kysymysmerkki on tuo vessa. Meillä on kemssa, ja olenkin ajatellut jo jonkin aikaa muuttaa sen vesivessaksi. Tuollaisella pidemmällä reissulla sen voisi pumpata suoraan mereen.
Elikkäs vaimon kanssa ollaan ensi kesänä lähdössä. Mennäänkö veneellä vai koneella?
Vastaukset 30
Vanhimmat
vaikkei H ollutkaan niin sanoisin että miksi ei.
Kuitenkin kuten istumalaatikon tyhjennys vedestä murtuneen aallon jäljiltä jne. Kunnollinen sisätilojen ilmanvaihto( siellä kun on lämmin ) ja talvella saattaa olla viileää ja ilmankosteus runsasta. Netistä löytyy vinkkejä paljon ja vene sellaisenaan ei ole ongelma mutta jos aiotte asua siinä niin huomioitavaa on lähinnä ilmasto.
Länsirannalla huomioitavaa on melkein päivittäinen aamupäivän sumu ja kun about lännestä puhaltaa satamat suljetaan järjestäin sillä svelli on armoton.
Toisin on kuitenkin Aurinkoinen Algarve! Purjehdukseen soveltuvia päiviä on yli 300 vuodessa.
Vessan vaihtaisin minäkin niin kalatkin ovat onnellisia...
Hyvän koukun hankkisin (Bruce 15kg ja ketjua 30m johon 30m köysi jatkeeksi.
Sisätilat vuoraisin polyuretaanimatolla ja päällystäisin hauskalla verhoilulla, eikä pääsisi home yllättämään.
Bimini, Grilli, Jolla, Kylmiö (Sähkö?!?) Wind genny...
Hauskaa purjehdusta aurinkoon ja grillillä tavataan!
Paikka on Alvor, eikä tarvitse maksaa olemisesta muuta kuin "taxa de faros" n. 13€/vuosi.
siellä Portugalissa suljetaan satamat kuten kirjoitat??
"ja kun about lännestä puhaltaa satamat suljetaan järjestäin sillä svelli on armoton"
Olen itse purjehtinut koko länsirannikon läpi molempiin suuntiin maaliskuun lopulla ja syksyllä lokakuun lopulla ja useissa satamissa käynyt ja yöpynyt enkä yhdessäkään satamassa havainnut sulkemisia enkä laitteitakaan millä olisi voitu tarvittaessa sulkea satamat?
Kerrotko lisää niin olisipa tietoa tulevaisuutta varten?
usein ja kunnolla mutta satamia ei suinkaan suljeta minkäänlaisilla vekottimilla vaan siitä ilmoitetaan VHF-radiolla. Viimeisellä kerralla kun tulimme Ranskasta ( Uuden veneen toimitus asiakkaalle - joulukuussa) jouduimme jäämään jo La Corunaan 4 päiväksi kun Capitaninia ilmoitti että varmaan ette jatka matkaa, Viana do Castelossa oli rahtilaiva ajautunut maihin, Penichessä upposi iso kalastusalus jne. Eihän siellä toki joka päivä ole paha mutta kun puhaltaa...
Elikkäs Espinhoon olisi tarkoitus asettua ja paatissa ei asuttaisi kuin matkalla. Työsuhde asunto on kenties mukavampi suihkuineen.
Tuo meidän porta potti kemssa on sen verran pieni, että täytyisi se matkalla kuitenkin mereen tyhjentää, joten suora tuubi mereen olisi varmasti fisuille mieluisampi kuin kemssan sisältö myrkkyineen.
Kuokasta sen verran, että nyt on 7,5kg bruce, 15kg bruce ja 12kg danforth ja brucet on varustettu ketjuilla danf on sensijaan varalla.
Kiitos kommentistasi, ja tuo satamien sulkeminen oli mulle uusi juttu.
riittäisi suomessa kaksi ankkuria ja nuo 15 ja 12 kilon tarpeettoiman suuria tänne. ulkomaille ketjua ainakin 30 metriä ja vinssi sille. mihin mahtuu. luovu nyt turhista ankkureista,jos suomeen jää vene!
En väitä vastaan, vaan tietämättömyyttäni kysyn: Miksi ulkomailla tarvitaan järeämpää ankkuria ja pitempää ketjua kuin Suomessa? Joudutaanko siellä ankkuroitumaan kovempaan tuuleen ja aallokkoon vai onko pohja jotenkin erilainen?
Ulkomailla joutuu monta kertaa ankkuroimaan suojattomampaan paikaan eli satama-altaisiin, joissa Suomessa olisi laiturissa peräpoijussa. Myös veden syvyys ja vallitseva aallokko/pumppaus on suurempi. Suomessa yleensä ankkuroidaan suojan puolelle ns. luonnonsatamiin. Ulkomailla ankkurointi on yleistä myös marinoissa.
että ne eivät koskaan ole liian suuria tai että niitä olisi liikaa. Veneeni on 32" ja painoa 8 tn, kuokkina on 1 kpl bruce 30kg jossa 100m ketjua, 2kpl CQR 22kg ketjulla ja köydellä sekä 1 kpl Danforth ketjulla ja köydellä. Aion hankkia vielä yhden 15kg Brucen hätävaraksi.
Vinssiä ei ole ollut mutta hankin juuri käsikäytöisen.Keulakannen alla on iso rosterilevy joka on liimattu ja laminoitu sekä kanteen että runkoon jakamaan voimia.
4 vuotta sitten näin mitä 160 solmun tuuli saa aikaan...
h-vene ei paina 8 tonnia kuten ei moni muu 32 jalkainenkaan.siksi siihen riittää 7,5 kg bruce aivan hyvin. ja suomessa kettinkiä neljä metriä. suomen oloissa valtaosaan 32 jalkaisista noin neljä-viisi tonnia painavista muoviveneistä käy 10 kilon ankkuri ja toinen vara-ankkuriksi. ei yhtään painavampaa tarvitse. 100 metriä kettinkiä h-veneeseen on myös hyvä suositus:) ja eikun eukko vetämään sitä sitten käsivoimin ylös,kuten teilläkin kai tähän saakka? nuo 160 solmun tuulet nyt on marginaalisia ilmiöitä. mutta jos palloa lähtee kiertämään,niin hyväksyn useammankin ankkurin.
mutta kyse omasta 32" paatistani ja tälläisiä kovahkoja tuulia on täällä ulkomailla. Suomessa en ole purjehtinut enää yli kymmeneen vuoteen ja niin joskus ei osaa laittaa tekstiäkään ihan selkeästi, sorrry vaan. Enkä suinkaan ehdota että H-veneeseen 100m ketjua. Mun veneellä ei ole edes koiraa saati eukkoa nostamassa ankkureita mutta eipä tule väärinymmärretyksi muuten kuin suomessa.
Oikein mukavaa purjehdussyksyä täältä etelästä.
Empäs ole kokenut tuota 15kg brucea "liian" isoksi. Päiväkäytössä on tuo 7,5kg ja suojaisissa paikoissa myös yöllä. Tuulisemmissa yöpymispaikoissa käytämme isompaa ja yöt on nukuttu mainiosti.
Pienemmässä on 5m ketjua ja isommassa 10. Vara kuokassa on 15m, mutta ne on säilössä. Toi Danf menee pieneen tilaan, joten en sitä aio hukata vaikka kiulu Suomeen jäisikin.
Vielä tuosta isolle vedelle lähdöstä. Kuinka H siellä mielestänne Toimii? Itämerta suuremmilla ei olla sillä oltu.
Alkoi kiinnostaa, kun kerrot 32-jalkaisessasi tarvittavan 100 kg verran erilaisia ankkureita ja 100 m ketjua (onko 10 vai 12-millistä?). Oletko ekvaattorin eteläpuolella, kenties Patagoniassa?? Siellä kaiketi tarvitaan myös 200 m pituisia kiinnitysköysiä. Mihin saat kaiken mahtumaan pikkuveneessä? Kerro lisää.
Henkilökohtaisen kokemuksen perusteella H-vene ei sovellu avomeripurjehdukseen. Tai, ainakin siihen pitää tehdä runsaasti muutoksia, jotta pelaisi.
Perustan kokemukseen, niinkin pienellä vesialueella kuin Suomenlahti, tuulta oli alle 20 m/s, mutta sen verran kuitenkin etteivät pika-alukset liikennöineet Tallinnaan. Aallonkorkeus pari-kolme metriä. Purjeina reivattu iso ja normaali fokka. Tässä havaintoja:
- myskyfokka välttämätön, jos lähdetään avomerelle. Normaalifokka täyttyy vedellä kun keula sukeltaa aallon läpi, alaliikkihän on siinä kannenmyötäinen.
- purjetta oli liikaa kryssimiseen, kallistus koko ajan 30-45 astetta, puuskissa enemmän jolloin aallon ollessa sopivassa vaiheessa istuinlootaan hörppäsi laidasta
- istuinlootan luukkujen kannet pitää tiivistää, nyt leen penkillä vellonut vesi pikkuhiljaa valui raoista sisään ja täytti takapilssiä
- seuraavan kevään kunnostustyössä huomasin, että runko oli alkanut muokkautua. Keulassa oire, joka rasituksen jatkuessa olisi luultavasti johtanut veneen katkeamiseen. Keulapunkan alla olevan "välilaipion" kohdalla rungossa molemmin puolin hiushalkeamaa vesilinjan alapuolella. Syntynyt luultavasti etustaagin repäisyjen ja aaltoa vasten tärskäytysten yhteisvaikutuksena.
- Keulapunkan alla sijainnut akun kotelo oli hajonnut tärskäytysten vuoksi. Hapot pilssissä. Akkuja ei keulan puolelle, kunnon pitävät akkukotelot välttämättömät. Muutamia muita pienempiä sisustuksen vaurioita johtuen keulan hakkaamisesta.
- Normaalisti ei mantookeja jotka kuitenkin välttämättömät jos edes Itämerta ylittää, samoin elämänlangan viritys, muuten kapealle keulakannelle isossa aallokossa ei mitään asiaa
Loppujen lopuksi tuulen vielä vähän yltyessä käännyttiin takaisin. Lenssillä ei sen jälkeen mitään ongelmaa, toisin kuin kovan kelin kryssillä. H-vene purjehtii hyvin, ja siksi myös noissa olosuhteissa se piti vauhdin yllä, kiihtyi heti vaikka olisi ollut älytön tärskäytys vasta-aalton tai sukellus sen läpi. Tuo vauhti lisää aaltoon törmäämisen aiheuttamia voimia, ja kun vene on 45 astetta kallellaan, v-muotoisesta pohjasta ei ole mitään apua pehmentämään liikettä, vene ottaa vasta-aallot "poski" edellä eikä todellakaan pehmeästi!
Vakavinta jälkeenpäin havaittu rungon mahdollisuus katkeamiseen. Onneksi sitä ei tiennyt silloin.
Joten, jos haluat H-veneen Portugaliin, suosittelisin kuljetusta trailerilla. Jos vain haluat veneen Portugaliin, suosittelen vaihtamista toiseen venetyyppiin.
Taasen nämä sivut jumittavat, laitetaan uusiksi, varmuuden vuoksi
Henkilökohtaisen kokemuksen perusteella H-vene ei sovellu avomeripurjehdukseen. Tai, ainakin siihen pitää tehdä runsaasti muutoksia, jotta pelaisi.
Perustan kokemukseen, niinkin pienellä vesialueella kuin Suomenlahti, tuulta oli alle 20 m/s, mutta sen verran kuitenkin etteivät pika-alukset liikennöineet Tallinnaan. Aallonkorkeus pari-kolme metriä. Purjeina reivattu iso ja normaali fokka. Tässä havaintoja:
- myskyfokka välttämätön, jos lähdetään avomerelle. Normaalifokka täyttyy vedellä kun keula sukeltaa aallon läpi, alaliikkihän on siinä kannenmyötäinen.
- purjetta oli liikaa kryssimiseen, kallistus koko ajan 30-45 astetta, puuskissa enemmän jolloin aallon ollessa sopivassa vaiheessa istuinlootaan hörppäsi laidasta
- istuinlootan luukkujen kannet pitää tiivistää, nyt leen penkillä vellonut vesi pikkuhiljaa valui raoista sisään ja täytti takapilssiä
- seuraavan kevään kunnostustyössä huomasin, että runko oli alkanut muokkautua. Keulassa oire, joka rasituksen jatkuessa olisi luultavasti johtanut veneen katkeamiseen. Keulapunkan alla olevan "välilaipion" kohdalla rungossa molemmin puolin hiushalkeamaa vesilinjan alapuolella. Syntynyt luultavasti etustaagin repäisyjen ja aaltoa vasten tärskäytysten yhteisvaikutuksena.
- Keulapunkan alla sijainnut akun kotelo oli hajonnut tärskäytysten vuoksi. Hapot pilssissä. Akkuja ei keulan puolelle, kunnon pitävät akkukotelot välttämättömät. Muutamia muita pienempiä sisustuksen vaurioita johtuen keulan hakkaamisesta.
- Normaalisti ei mantookeja jotka kuitenkin välttämättömät jos edes Itämerta ylittää, samoin elämänlangan viritys, muuten kapealle keulakannelle isossa aallokossa ei mitään asiaa
Loppujen lopuksi tuulen vielä vähän yltyessä käännyttiin takaisin. Lenssillä ei sen jälkeen mitään ongelmaa, toisin kuin kovan kelin kryssillä. H-vene purjehtii hyvin, ja siksi myös noissa olosuhteissa se piti vauhdin yllä, kiihtyi heti vaikka olisi ollut älytön tärskäytys vasta-aalton tai sukellus sen läpi. Tuo vauhti lisää aaltoon törmäämisen aiheuttamia voimia, ja kun vene on 45 astetta kallellaan, v-muotoisesta pohjasta ei ole mitään apua pehmentämään liikettä, vene ottaa vasta-aallot "poski" edellä eikä todellakaan pehmeästi!
Vakavinta jälkeenpäin havaittu rungon mahdollisuus katkeamiseen. Onneksi sitä ei tiennyt silloin.
Joten, jos haluat H-veneen Portugaliin, suosittelisin kuljetusta trailerilla. Jos vain haluat veneen Portugaliin, suosittelen vaihtamista toiseen venetyyppiin.
Kirjoit, että sinulla on kokemusta H-veneestä Itämeren alueelta. Silloin ilmeisesti tiedätkin jo nuo asiat joista kirjoitin.
Mutta, jos ei ole kokemusta kovasta kelistä Itämeren alueella, niin kannattaa käydä kokeilemassa.
Lähde merelle, mielellään isomman saattoveneen kanssa kun aallonkorkeus ja tuuli ovat riittävän kovat. Yhtenä kriteerinä "riittävälle merenkäynnille" tuollaista kokeilua varten voinee pitää tuota Tallinnan pika-alusten eli matkustajakatamaraanien liikennettä. Kun ne pysyvät satamassa tuulen vuoksi, niin silloin on sopiva keli. Vielä parempi, jos koko laivaliikenne on pysäytetty Helsingin ja Tallinnan välillä, silloin on vielä parempi keli testaukseen.
Nuo olosuhteet nimittäin ovat niitä, joihin avomerellä voi joutua, ja joihin pitää varautua. Avomereltä, saati Biskajalta, et ehdi purjeveneellä pois, kun myrsky tulee päälle. Silloin pitää luottaa veneeseen ja omiin taitoihinsa selviytyäkseen hengissä.
Rautaa tarvitaan usein välimerellä talvisaikaan.
Ostin veneeni kanadalaiselta pariskunnalta ja
paperisota hoitui tulliagentin kautta joka ei perinyt tuhannen mummonmarkkaa souvista.
Varteenoetettava vaihtoehto hankkia vene jenkeistä varsinkin tällä hetkellä kun US-dollari on varsin heikko. Tarjontaa on paljon ja hinnat alakantissa. Esim S&S Working boat 32" Sloop teräsvene 6000 US !!! Kaverillani on Portugalissa samanlainen ja on kuin pieni laiva.
Kuitenkin omasta veneestäni poistin sisusta ja rakensin tilalle toimivan, vahva ja kevyemmän vaihtoehdon enkä unohtanu lämpöeristystä ja tyylikkyyttä ajohytti.
Rauta on keulassa johon kannesta pääsee isosta alumiiniturvaluukusta. Veneessä oli aikaisemmin 300kg lyijÿä painontasuksena joten pistin sen ja nyt on rautaa ja myös 5 purjetta joista 2 varsin pieniä samassa paikassa.
Kaikki mahtuu veneeseen hyvin: 2 kilpapolkupyörää, 2 jollaa joista toinen jäykkä 270x140 ja toinen 470x130 vaneripohja kumivene,
1500L vettä. jne. Mä olen asunut tässä veneessä jo 7 vuotta joka on enempi kun missään talossa...
Olen tehnyt hommaa veneitten kanssa pitkään enkä
usko mikään pikku vene alkuperäisenä soveltuu pikkäaikaiseen oleskeluun tai olisi turvallinen. Ja turvallisuus on merellä no.1 . Monta venemerkkikin on millä en uskalla mennä merelle kun näkee mitä käy, enkä nyt tarkota vaan saksalaisia ja ranskalaisia isoja merkkejä. Niin paljon tehdään surkeeta työtä ja tälläkin palstalla kilpaa kehutaan jotain merkkiä. Järjestäin kun alkaa katsoon niin mitää muuta kun vikaa ei löydy. Nyt mun ajatus taas on harhaillut mutta väliäkö tolla. Niin ne ketjut on 8-10-12mm, oli aikoinaan kokeena 12m 18mm ketjua, ketju seltaisanaan pitää hiekkapohjassa jopa 60s tuulessa, aika ihmeellistä mutta totta.
Ajatus tosiaan harhaili, mutta kuulostaa tosi persoonalliselta tapaukselta, tämä kirjoittaja
"Rautaa tarvitaan usein välimerellä talvisaikaan." Mitä tällä tarkoitit?
"Rauta on keulassa johon kannesta pääsee isosta alumiiniturvaluukusta." Hmmm... siis rauta = ankkurointivarustus, vai?
"oli aikoinaan kokeena 12m 18mm ketjua, ketju seltaisanaan pitää hiekkapohjassa jopa 60s tuulessa"
Uskon tuon että ketju pitää, 18 mm ketju painaa n. 7 kg metri, joten 12 m on yli 80 kg. Mutta, kun aiemmin kerroit ettei sinulla ole ankkuripeliä, niin olet kyllä aikamoinen voimamies, myös muunkin ankkurikaluston käsittelyssä!
1500 litraa vettä!!! Ja jos oikein käsitin niin yksinpurjehtijalla, 32 ft veneessä. Aika paljon.
470*130 kumppari, aikamoinen kanootti! Eipä tuotakaan ole joka jätkällä.
Erikoinen ukko olet kilpapyörinesi, kumikanooteinesi ja ylipainoisine veneinesi. Mutta, eiku hyviä kelejä Atlantin yli ja hauskaa pyöräilyä Tulimaassa.
kun pääset pois itämereltä pärjäät.
Taidatkin olla oikea cruiseri, kun sellanen vene! Mukava lukea juttuasi. Itselläni myös järeän puoleinen pikkuvene 33 ft - 11,0 tn. Ja "high latitudes" mielessä...
En väitä, että H-vene olisi hyvä valinta isommille vesille, mutta
"- myskyfokka välttämätön, jos lähdetään avomerelle. Normaalifokka täyttyy vedellä kun keula sukeltaa aallon läpi, alaliikkihän on siinä kannenmyötäinen. "
Tietenkin myrskyfokka on välttämätön, mutta millä veneellä lähtisit ilman myrskyfokkaa?! Tuskin kukaan luokkasääntöjen vaatimalla minimivarustuksella olisi maailmalle lähdössä.
"- purjetta oli liikaa kryssimiseen, kallistus koko ajan 30-45 astetta, puuskissa enemmän jolloin aallon ollessa sopivassa vaiheessa istuinlootaan hörppäsi laidasta "
Kuten itsekin totesit, purjetta oli liikaa. Liikaa sitä on muissakin venetyypeissä kovassa tuulessa, ellei sitä tarpeeksi pienennetä.
"- istuinlootan luukkujen kannet pitää tiivistää, nyt leen penkillä vellonut vesi pikkuhiljaa valui raoista sisään ja täytti takapilssiä"
Totta, mutta tämän on kymmenisen vuotta hoolla purjehtinut varmasti itsekin huomannut. Vaatii vain pientä askaretta.
"- seuraavan kevään kunnostustyössä huomasin, että runko oli alkanut muokkautua. Keulassa oire, joka rasituksen jatkuessa olisi luultavasti johtanut veneen katkeamiseen. Keulapunkan alla olevan "välilaipion" kohdalla rungossa molemmin puolin hiushalkeamaa vesilinjan alapuolella. Syntynyt luultavasti etustaagin repäisyjen ja aaltoa vasten tärskäytysten yhteisvaikutuksena. "
Tämä on näin entisenä h-veneilijänä mielenkiintoista. Minkä merkkinen veneesi oli? Scanboatin veneethän ovat tunnettuja huonosta laadustaan, mutta onko muissakin ongelmia?
"- Keulapunkan alla sijainnut akun kotelo oli hajonnut tärskäytysten vuoksi. Hapot pilssissä."
Akkujen kiinnitykset ovat ymmärtääkseni kaikissa h-veneissä omistajien omia virityksiä, joten huonosta kiinnityksestä on turha syyttää venemallia. Muissakin venetyypeissä huonosti kiinnitetty akku on vaarallinen.
"- Normaalisti ei mantookeja jotka kuitenkin välttämättömät jos edes Itämerta ylittää, samoin elämänlangan viritys, muuten kapealle keulakannelle isossa aallokossa ei mitään asiaa "
Mantookit olen useammassa hoossa nähnyt, mutta kyllä kunnollinen elämänlanka viritys on yksinään riittävä. Kunnollinen on siis sellainen, että voit aina ulkona ollessasi olla kiinnitettynä niin, että veneestä putoaminen on mahdotonta.
Oikeastaan h-veneen ongelma pidemmällä reissulla taitaakin olla mukaan tarvittavien ruokien, veden, varaosien ja muiden varusteiden määrä. Jo pelkästään tavaroiden mahduttaminen veneeseen saattaa olla ongelmallista, mutta etenkin vaikutus purjehdusominaisuuksiin epäilyttää.
Atlantikin on hoolla onnistuneesti ylitetty, joten varmasti portugaliinkin pääsee jos vaan tahtoa löytyy.
Minulla ei ollut myrskyfokkaa H-veneessä, aika harvalla taitaa olla?
Luukut vuotivat, koska ne oli veistämöllä niin tehty ja koska sisään tuli koko ajan vettä sekä hörppimällä laidasta että pärskeinä eikä se päässyt muualle suuren kallistuksen vuoksi. Vene oli minulla vasta toista kesää kun jouduin keliin, ja tuo tuli yllätyksenä. Siis, olin niin tyhmä etten osannut varautua moiseen vesilastiin ja tiivistänyt luukkuja.
Vene oli Botnia, ihan siisti ja laadukkaan tuntuisesti tehty eikä edes kovin vanha.
Akun kiinnityksessä ei ollut muuta vikaa kuin että siinä ei ollut akkukoteloa. Akku oli tiukasti laipiossa kiinni, ja sen kuori oli hajonnut ulospäin pullahtamalla, ilmeisesti tärskäyksen aiheuttaman sisäisen paineiskun seurauksena.
Elämänlanka H:ssa on ongelmallinen koska vene on niin kapea. Vaikka valjaista on lyhyet köydet lankaan, niin on silti suuri vaara joutumisesta kannen ulkopuolelle.
H on hieno pursi, ehdoton saaristo-olosuhteissa. Kestää tuultakin eikä myrskyfokkaa tarvita saaristossa, eikä reiviäkään kuin retkeillessä, mutta kryssi kolmemetrisessä aallokossa alkaa olla ominaisuuksien äärirajoilla. Näin minä sen koin. Miksi ei voisi valita käyttötarkoitukseen sopivampaa purtta, kuin että väenväkisin yrittäisi varustaa H-venettä sellaisiin olosuhteisiin, joihin sitä ei ole suunniteltu? No, vaikka tuosta kokemuksestani on toistakytä vuotta aikaa, niin hyvin jäi mieleen joten kyse oli kai purjehduselämyksestä.
exhoo: "Atlantikin on hoolla onnistuneesti ylitetty, joten varmasti portugaliinkin pääsee jos vaan tahtoa löytyy."
Vielä, jottei edellisistä kirjoituksistani välittyisi liian negatiivista kuvaa, eikä niitä tulkittaisi kuten exhoo. En väitä etteikö H:lla pääsisi Portugaliin. Tosin exhoon väite "varmasti pääsee" ei myöskään pidä paikkaansa. Sanoisin että todennäköisesti pääseen.
Itsellä oli H joitain vuosia, pääasiassa retkeilykäytössä, ja lähinnä seuran viikkokisoissa. Useampi tuhat merimailia tuli sillä seilattua ja ylitettyä Suomenlahti muutaman kerran. Itämereltä on kokemusta Tanskaa myöten, muilla pienehköillä (alle 33 ft) purjeveneillä.
Tämän vuoksi kerroin kokemukseni siitä, kuinka H-vene käytännössä käyttäytyy kun tuuli lähenee 20 m/s (siis, ei puuskat vaan keskituuli) ja aallonkorkeus nousee kolmeen metriin. Tämä tapahtui Suomenlahdella, Helsingistä Tallinnaan. Samat olosuhteet olen kokenut varttitonnarin kokoisella matkaveneellä Puolan ja Gotlannin välillä, tosin aalto oli siellä isompi.
Näiden kokemusten perusteella en pidä H-venettä ainakaan kevyenä tai helppona purjehtia suuressa aallokossa. Saman mittainen mutta tuplasti painavampi, puolimetriä leveämpi ja korkeammalla varalaidalla, matkavene on ihan toinen asia.
Enkä tyrmää H-veneellä Portugaliin lähtöä. Siihen tarvitsee vain valmistautua. Yksi tärkeä osa valmistautumista on veneeseen tutustuminen, H-veneen ominaisuudet nimittäin muuttuvat huomattavasti kun tuuli nousee lähelle myrskylukemia ja etenkin kun aallonkorkeus nousee kahdesta yli kolmeen metriin. Yksi raja on se, missä keula alkaa sukeltaa vasta-aaltoon. Tämä ei pidä tulla yllätyksenä!
En tyrmää hanketta, toivon vain että se perustuu riittävään kokemukseen ja harkintaan. Espinho kyseli käytännön kokemuksia H-veneestä. Minä kerroin - mitä kukaan muu ei tässä vielä ole tehnyt. Ehkä "neuvoni" (myrskypurjeet, sitlootan tiiviys, rungon tarkastus, akkujen sijoitus, mantookit/elämänlanka) olivat liian triviaaleja, kuten exhoo antaa ymmärtää. Ja kuten itsekin lisäyksessäni totesi, varmaankin nämä asiat jo tiedätte kun kymmenen vuotta olette Itämerellä purjehtineet H-veneellä. Valtameriaalloista H-veneen kanssa en ole saanut kokemusta.
Tuosta tavaran mahtumisesta en olisi niinkään huolissaan. Eihän siinä tule kuin muutaman päivän pituisia yhtämittaisia avomerilegejä. Miehistöä kaksi henkilöä on varmaan sopiva ja provianttia sekä vettä voi käydä täydentämässä sopivin väliajoin.
niin voi sen toisinkin tulkita.
"Atlantikin on hoolla onnistuneesti ylitetty, joten..."
Kyllä, on se kerran H:lla ylitetty. Muistelen, että ongelmia oli vähintäin riittävästi, masto poikki jo alkumatkasta ym pientä. Vaikka siihen veneeseen oli tehty uskomaton määrä avomeriparannuksia.
Takaisinkin oli tarkoitus tulla purjehtimalla, mutta 1 ylityksen kokemukset "pasaatituulissa" riitti. Ei ollut enää poweria tulla pohjoisen Atlantin kautta takaisin.
Hyvää matkaa vaan sinne Biskajalle, tuuristahan se on kiinni, miten menee.
Kiitos vastauksistasi. Oltiin vkl purjehtimassa ja kosteaa oli.
Saman suuntaisia ajatuksia itselläkin päässä pyörii. On toki jo kohta 10v takana H.n omistajana ja Luukut (kaikki) ja akut on hoidossa. Olihan akkujen kiinnitys ja vuotojen tukkiminen ensimmäisiä hommia veneen hankinnan jälkeen.
Tuonne Portugaliin mennessä ei tosiaankaan tule pitkiä yhtäjaksoisia legejä, joten tuon veden sun muut roinan mahtumisesta tuskin ongelmaa tulee.
H-vene kannattaa nostaa trailerille ja ajella autolla Portugaliin. Tätä ei monella muulla veneellä voi tehdä, kannattaa panostaa H:n vahvuuksiin eli helppoon traileroitavuuteen.
eikä sisustuksessa mutta se on tietty makuasia josta on hyvä kiistellä. Mulla oli tiikkiä mutta tarpeettomana poistin, täytin kolot epoksilla sekoitettuna high-build kuituun ja maalasin kannen non-slip maalilla. Kanteen on parempikin ratkaisu, liimataan epoksilla sopivan kokoista teräväkanttista kiveä kanteen jonka voi maalata vaikka kiiltävällä maalilla, ei muuten jalka lipsu. Kaverini suunnitteli Ferrel 47" Katin jonka kanteen tuli kiveä erittäin hyvä.
Järeällä pikkuveneellä on hyvä reissata, kulut on pienemmät ja pääsee paikkoisin jonne 3m syväyksellä ei mennä. Cruisailusta se verran että tiedän mitä en halua ja se on ratrace l. oravanpyörässä juokseminen, se on koettu.
Joskus on käyny mielessä että purjehtis suomenlahdelle mutta sitte kun upee tarkemmin aattelee niin ei, ei sitte millään. Mä oon viettäny nuoruuteni saaristossa stadin edustalla kun vihreä meressä oli rakolevää, hirveitä tappajahaukia sai Meppsin 4:lla ja Hilon hauennäköisellä... Ja mitä on nyt!?! Huh.
Doradoa ja pikkutonnaria on kiva pistää grilliin
purjehtiessa, mulla Dickinsonin Sea-B-Q joka joskus toimi kaasulla mut nyt hiililla ja palikoilla. Pitäis vaan saada varaosia mun Abuun, sisältä löyty muovinen rissa mikä on rikki-katki-särki-poikki ni pääsee taas kalaan.
Nyt on kumminkin lounasaika Pietarin kalaa pannulle...
menkää lentokoneella ja asukaa maissa.aikanaan hoolla seilattu ja asuttu viisi henkisen perheen kanssa kuusikin viikkoa. suomessa,ruotsissa,virossa ja gotlannissa.
Kyllä sinne varmaan voi purjehtia, mutta varsin mielenkiintoista voi isossa merenkäynnissä tulla. Ainakin biskaja tulee mieleen, miksei Portugalin rannikko muutenkin. Isoa Swelliä on tarjolla. Vaikka minunkin mielestä seilaus on kivaa, niin trailerilla voisi siirto olla mielekkäämpää. Niin tai näin hauskaa matkaa!!!
Jos Suomesta pääsee Ruotsin puolelle niin pahin on ohi. Loppumatkan voi seurata rantaviivaa, siltaa ja rantaviivaa etäämmältä ja jos huono keli tulee niin rantautuu hyvissä ajoin. Tyhmähän se on kuka myrskyssä seilaa. Ton vois mennä vaikka millä veneellä.
Helmi nosto :D
Eipä siinä, mielenkiintoinen ketju. Mahtoikohan aloittaja onnistua yrityksessä?
T. H-veneen omistaja..