Aloitan nyt vähän samantapaisen keskustelun kuin tuossa alempana,niiden ihmisten ei tarvitse lueskella ketä tämä häiritsee...
Meillä tulossa siis esikoinen marraskuun alussa ja kotona on 2v.sekarotuinen hauveli,todella pentu vielä luonteeltaan,vähän sellainen hössöttäjä,koko ajan pitäisi olla leikkimässä ja kaikkea...muuten menee ihan hyvin mutta koira on vähän yli innokas leikeissään välillä kun innostuu,eli alkaa näykkimään,ei pahalla mutta se tulee siinä leikin mukana,ei kyllä lasten kimppuun käy,ja on muutenkin kaikille todella ystävällinen,ainoastaan liian innokas.
Missään vaiheessa ei todellakaan ole tullut mieleen että luopuisin rakkaastani vauvan tulon jälkeen,enkä todellakaan toivo että tulee mitään ongelmia koska koira on todella tärkeä minulle ja miehelleni,välillä oikein tulee ihan hirveä masennus siitä kun mietin että mitä jos vauva on allerginen tai muuta vastaavaa jolloin koirasta joutuisi luopumaan...
Meillä tulossa siis esikoinen marraskuun alussa ja kotona on 2v.sekarotuinen hauveli,todella pentu vielä luonteeltaan,vähän sellainen hössöttäjä,koko ajan pitäisi olla leikkimässä ja kaikkea...muuten menee ihan hyvin mutta koira on vähän yli innokas leikeissään välillä kun innostuu,eli alkaa näykkimään,ei pahalla mutta se tulee siinä leikin mukana,ei kyllä lasten kimppuun käy,ja on muutenkin kaikille todella ystävällinen,ainoastaan liian innokas.
Missään vaiheessa ei todellakaan ole tullut mieleen että luopuisin rakkaastani vauvan tulon jälkeen,enkä todellakaan toivo että tulee mitään ongelmia koska koira on todella tärkeä minulle ja miehelleni,välillä oikein tulee ihan hirveä masennus siitä kun mietin että mitä jos vauva on allerginen tai muuta vastaavaa jolloin koirasta joutuisi luopumaan...
Vastaukset 8
Vanhimmat
kävi niin että yksi niistä (kolme oli) vietiin piikille vähän aikaa sitten. Ja saa moralisoida ja valittaa mulle ihan rauhassa. Se ei ollut mikään helppo päätös ja sitä mietittiin kauan. Meillä oli kuitenkin tilanne se, että meillä oli kaksi kilttiä, ihmisystävällistä kissaa ja sitten tämä yksi hermoheikki, joka kyllä oli rakas minulle, mutta hirvittävän vaikea ja lapsille todellakin ehkä vaarallinenkin. Kissa oli koko ikänsä ollut vähän semmoinen vaikeampi tapaus, osoitti mieltään isommin ja helpommin -> pissailua, reuhaamista. Viime vuosina se alkoi muuttua hieman väkivaltaiseksi, saattoi kynsiä tai purra kovasti ihan yhtäkkiä. Kyllä tässä tilanteessa minun mielestäni vaan menee lapsi edelle, jos tietää jo valmiiksi että on hyvin suuri todennäköisyys että niitä kynsiä ja hampaita siihen vauvaan koitetaan teroittaa.
Uuden kodin olisin mielelläni etsinyt tälle kissalle, mutta luonteensa takia ja epäonnisen parvekkeelta tippumisepisodin jälkeen jonkun mulkun potkaisemana tämä kissa takertui minuun ja inhosi kaikkia muita ihmisiä. Siinä sitten päätin että inhimillisempi vaihtoehto on päästää kultaparka lepoon kun pakottaa elämään uusien outojen ihmisten kanssa (jos sitä kotia olisi edes löytynyt).
Kahden muun kanssa koitetaan ja jos tulee synnytyksen jälkeistä masennusta tms, niin sitten yritetään josko ne sais laitettua jollekin hoitoon vähäksi aikaa tai pahimmassa tapauksessa sitten uudelle omistajalle. Näille kavereille on kuiten helppo löytää koti kun ovat ihmisrakkaita.
Ja tämä ei nyt ollut pelotteluna alkuperäiselle kirjoittajalle, olipahan mun tarina tähän mennessä. Pahimmassa tapauksessa elukasta joudut luopumaan mutta siinähän teillä on vielä aikaa koittaa kouluttaa koiraa, ja ihan alkuun koira nyt on helppo pitää vauvasta erossa ja niitä voi sitten pikkuhiljaa toisiinsa tutustuttaa ja totuttaa. En ole yleensä kuullut että pitäisi lemmikkejä lopettaa/antaa pois ellei ole juuri äkkipikaisia luonteita. Ylimääräistä vaivaahan siitä tulee että pitää vahdata koiraa ja vauvaa yhdessä ja erikseen mutta kyllä lemmikinomistajat on yleensä valmiita sen vaivan näkemään.
ja tuosta allergiasta.. sitähän nyt ei vaan voi etukäteen tietää että parasta olla ajattelematta koko asiaa. Jos niin "paska nakki" sitten käy niin kyllähän sitä yleensä koirasta luovutaan, ei vauvasta.
Meillä on myös vähän reilu 2 vuotias sekarotuinen koira, todella villi ja saattaa alkaa minua tai miestä leikillään näykkimään. Meilläkin oli myös miettiminen että mitäs sitä koiran kanssa tekee kun vauva tulee, mutta kaikki on sujunut hyvin. Aluksi kun tuotte vauvan kotiin niin kannattaa pitää koira vähän kauempana siitä, niinkun koira emotkin tekevät... sitten aina vaan kieltää jos koira meinaa hyppiä esim, päälle kun vauva on sylissä.
meillä tämä toimi ja koirakin on varmaan tajunnut että on alempiarvoinen kun "pomojen" vauva, nyt neiti on 10kk ja innostuu aina kun koiran näkee. koirammekin antaa neidin kiivetä päälle, repiä korvista eikä ikinä ole edes leikillään näykäissyt. Parhaimmat kaverukset on tulossa...
Niin se piti vielä sanoa että kyllä ne eläimet aika hyvin vaistoavat ei kaikki mutta meidän ainakin että tämä on nyt pikku ihminen sen kanssa ei voi leikkiä eikä riehua. eihän nimittäin vauva edes yritä saada koiraa leikkimään toisin kun te, kyllä se koira sen tajuaa että tämä pikku ihminen ei ole koskaan leikkinyt joten tuskin tulee leikkimäänkään... Joten näin suhtautuu vauvaan erilailla kun teihin..
Entäpä jos koira vaikka väsyneenä tai kipeänä ei jaksakkaan että hänen päälleen kiivetään tai revitään korvista....
Riittääkö sitten ymmärrystä?
eläinlääkäri neuvoi tohon leikki puremiseen kaksi juttua.
Kun puree, käsi nyrkkiin ja paikallaan pidetään ja ei kiinnitetä mitään huomiota siihen käteen tai puremiseen. Toisella kädellä otetaan purulelu ja aletaan heiluttaa sitä koiran edessä, kun koira irrotaa kädestä ja puree lelua niin kehutaan ja palkitaan.
Ja toinen tapa että kun koira purasee leikillään niin kiljaset samantien kunnolla, ihan kuin sinua todella sattuisi. Koira säikähtää yleensä ja päästää irti. Kehu koiraa kun on irrottanut ja sen jälkeen jatkatte leikkiä.
Kummassakin ajoitus on tarkka, kiljaisun pitää tulla juuri oikealla hetkellä ja samoin tuossa toisessa myös kehumisen. koira kun ei ymmärrä myöhästynyttä reaktiota, eli jos palkitset vasta kun koira on jo irrottanut sallitusta purulelusta niin ei ymmärrä yhdistää sitä puremiseen.
Meillä on vuorotellen ja tilanteesta riippuen käytetty kumpaakin ja on pureminen loppunut.
Kannattaa käydä kirjastosta vaikka lainaamassa koirankoulutus kirjoja, niissä monesti kerrotaan myös miten koirat suhtautuu lapsiin ja kuinka kannattaa totuttaa :)
todennäköisesti saa apua akupunktiosta tai vyöhyketerapiasta, jos kyseinen vaiva omalle kohdalle sattuu. Akupunktiota ei tietäkseni anneta ihan pienille, mutta vyöhyketerapiaa kylläkin, idea on aika lailla sama molemmissa. Suurimmalle osalle nämä hoidot toimivat, joten allergiaa on turha pelätä! Täytyy vaan mennä sitten ihan oikealle ammattilaiselle, kunnon koulutuksen saaneelle.
Ja epäilijät, ihan turha alkaa jaaritella noiden hoitojen toimivuudesta, kokeilkaa, ennen kuin tuomitsette. Itselläni on helpottanut tosi moni vaiva, allergioista polvivaivoihin ja kaikkeen siltä väliltä.
no tuohon on hyvä tuudittautua. Paranee varmaan syöpä ja sydänvikakin.