Elikäs.. oon piakkoin 15-vuotias tyttö.. tässä viime terveystiedon tunnilla koulussa käsiteltiin masennusta ja sen oireita.. lueskelin niitä ja alko mietityttää et oisko mulla jonkin asteinen masennus.. kerrompa vähän itsestäni.. noh ensinnäkin minulla on kavereita ja olen todella iloinen tyttö koulussa mutta kun astun kotiovesta sisään tuntuu kun kaikki kaatuisi niskaan.. minulla on ihan hyvät välit perheen jäsentemme kanssa..paitsi aina välillä tulee jotain kinaa milloin kenenkin kanssa.. koulu menee ihan ookoosti mutta opiskelu ei siltikään kiinnosta ja tunnilla en osaa keskittyä opetukseen.. inhoan itseäni tunnen olevani arvoton..minulla on todella huono itsetunto enkä pidä vartalostani.. nään itseni peilissä isona mutta valokuvia katsoessani yllätyn miten pieneltä niissä näytän.. minulla on poikaystävä mutta minusta tuntuu koko ajan etten riitä hänelle ja pelkään hänen jättävän minut koska tahansa..saan itku purkauksia lähes joka päivä, yritän kyllä peittää niitä parhaani mukaan..olen jatkuvasti väsynyt ja kärttyinen.. päätä särkee lähes koko ajan.. viime joulun tienoilla harkitsin itsemurhaa joka päivä.. mutta se meni ohi mutta tuli nyt vähän aikaa sitten lievempänä takaisin ja tuntuu kuin kaikilla olisi parempi olla jos mua ei olis ja että olen täällä vaan toisten tiellä.. vanhemmilleni en uskalla kertoa mitään niistä ajatuksista..
mitä mieltä te muut ootte? oisko mulla masennus? :/
mitä mieltä te muut ootte? oisko mulla masennus? :/
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kuvauksestasi päätellen olet vaikeasti masentunut, ja uskon sinun tarvitsevan lääkityksen, ehkä terapiaakin. Suhtaudu asiaan vakavasti, sillä hoitamattomana masennus vain pahenee ja voi johtaa psykoottisuuteen asti, kuten omalla kohdallani kävi. Itsemurha-ajatuksesi kielivät vaikeasta masennustilasta.
Etsi netistä hakusanalla Beckin masennustesti. Löytyy ainakin pari erilaista versiota, ns. paperiversio, ja sitten sellainen, jonka voit täytää tietokoneella. Valitse sellainen testi, missä voit itse laskea saamasi pisteet. Testin lopussa kerrotaan pistemääristä ja mitä masennuksen vaikeusastetta pistemääräsi vastaa. Beckin testi on yleisesti käytössä ja kartoittaa masennuksesi astetta. Jos saat tulokseksi 17 pistettä tai yli, varaa aika lääkärille, ota tekemäsi testi mukaan ja kerro oireistasi.
Mitä korkeamman pistemäärän saat, sitä vaikeammasta masennuksesta on kyse. Älä kuitenkaan mieti pisteitäsi testiä tehdessäsi vaan vastaa kysymyksiin rehellisesti. Itseä on turha huijata.
Tahdon vain sanoa, että suhtaudu oireisiisi vakavasti. Olet vielä nuori, ja sinulla on elämä edessäsi. Älä jätä masennustasi hoitamatta!!!Itse sain hullunpaperit, mutta lääkityksen ja diagnoosin vaikeaan masennukseeni vasta 5 vuotta myöhemmin. Älä sinä tee samaa virhettä, että jätät itsesi hoitamatta. Vaikutat fiksulta, sillä ymmärrät oireitasi ja sen että voisit olla masentunut. Etkä vain "voi olla" masentunut. Minä väitän, että sinä olet. Hyväksy tosiasiat ja hae apua. Puhu asiasta myös vanhemmillesi. Vaikka sitten, kun olet Beckin testin tehnyt ja ymmärrät paremmin kuinka vakava tilasi on.
Parempaa jatkoa sinulle!
neuvosta :)
Jos tuo olisi vaikea masennustila niin ei olisi kykenevä koko koulunkäyntiin ja tarvitsisi sairaalahoitoa.
Veikkaisin, että tuo on juuri sitä "ihanaa" ja normaali murrosikää jonka minäkin olen kokenut. Murrosiässä olin masentunut silloisten tapahtumien vuoksi, mutta ajattelin sen johtuvan vain iästäni ja yritin jatkaa iloisena. Nyt on murrosikä eletty ja silti on masennus jäljellä, joskin ajattelumaailma muuttunut rajusti parempaan suuntaan.
Mielestäni taas itsemurha-ajatukset kielivät aina masennustilasta ja tuollaiset oireet kannattaa ottaa vakavasti. Itse olen ollut psykoottistasoisesti masentunut sairaalajaksoineen ymmärtämättä edes olevani masentunut, yhä vaikeasti masentunut, lääkityksen ja terapian avulla pysyn välillä pystyssäkin. Vaikeasta masennuksesta huolimatta olen löyhästi työelämässä kiinni. Ongelma on, että kun ei nuku, eikä muistikaan toimi. Teen työtä mitä voin tehdä "aivot narikassa", joten päivän silloin toisen tällöin kykenen tekemään, vaikken työkykyinen todellisuudessa olekaan. Vaikea masennus ei aina tarkoita sairaalahoitoa.
Toki voi olla murrosikään liittyvää ja ohimenevää, toivottavasti näin aloittajan kohdalla on, mutta ei ainakaan haittaa ole tehdä tuota testiä ja kartoittaa sen avulla omaa tilaansa objektiivisesti.
Itsemurhaa voi miettiä niin monelta kantilta, että ei sekään aina viittaa vakavanlaatuiseen masennukseen. Masennusta ei diagnosoida pelkän itsemurhan halun perusteella, vaan myös merkittävät tekijät ovat fyysiset oireet.
Jos yksistään itsemurhan miettiminen kielisi vakavanlaatuisesti masennuksesta, niin silloin luultavasti puolet maailman ihmisistä olisivat vakavasti masentunteita, enemmänkin.
Tietty tämäkin on kunkin oma mielipide, joten siitä on turha kiistellä.
Ja miksi ihmeessä _sinä_ et ole hakeutunut esim. sairaalahoitoon jos koet työelämän noin uuvuttavaksi etkä saa unirytmiäsikään omin tahoin kohdilleen? En minä tietenkään ole sinua neuvomaan, mutta juuri tuosta vakavassa masennuksessa on kyse; ei nukuta, työelämä on uuvuttavaa ja siitä on vaikeaa pitää kiinni, muisti heikkenee jne.
Niin, mielipiteensä saa toki olla kullakin.
Kysyit miksen ole hakeutunut sairaalahoitoon. En minä sairaalaa tarvitse, vain uneni kuntoon. Juuri äsken jäin saikulle kun muisti alkoi pätkiä niin, ettei työstäkään enää tullut mitään. Sähläsin vain, kun koko ajan unohtui jotain. Sama tonttuilu jatkuu kotonakin. Milloin unohdan ottaa lääkkeeni ja milloin jää kahvinkeittimet ja levyt päälle.
Ja masennuslääke menee vaihtoon, väsyttävämpään. Toivottavasti saan vaihdettua sen ensi viikolla. Terapiaa käyn ja yritän vain pitää nuppini kasassa. Saa nähdä tuleeko musta työkykyistä enää koskaan.
Minä olen jo mummo,mutta muistan oman murkkuni ja sen kun istuin vintin ikkunalaudalla ja ajattelin hypätä alas. En kyllä enää muista miksi. Olet murrosiässä ja oireet sen mukaisia,kun aikuinen yrittää vallata alaa ja haluaisit olla vielä lapsi ja toisinaan se on toisinpäin. Ota myös todesta tuo toinen vastaus,murkkujakin on monen asteisia.Mutta kolmen tytön äitinä en ymmärrä,miksi et voisi kertoa vanhemmillesi pahaa oloasi.Keskustelu ja asioiden yhdessä pohtiminen on kaikille avartavaa.Katso peiliin ja suorista selkäsi ja ole ylpeä siitä,mitä näet !
Kyllähän sun kannattaa mennä koulun terkkarille puhumaan noista jutskista. Hei mene oikeasti kun noin nuorena olet miettinyt jo itsemurhaa :/. Ja minkä takia haluaisit kuolla? Siksikö ettet pidä vartalostasi ja pidät itseäsi arvottomana? Mitenkähän voisit alkaa nähdä itsesi rakastettuna ja arvokkaana tyttönä? Sulla on hyvät välit vanhempiisi, paljon kavereita ja poikaystävä.. Aatteleppa että oon sua 2 x vanhempi ja oon voinut seurustella vain muutaman kuukauden elämäni aikana. Kaipaamme kuitenkin hyväksyntää, rakkautta, kumppania.. Mene rohkeasti puhumaan esim. terkkarin kanssa. Voi olla että sun tilanne rauhoittuu kun saat kertoa mieltäsi vaivaavista asioista. Ja ettei tilanne pääse menemään vielä vakavemmaksi. Ei ole kiva syödä mielialalääkkeitä kenties loppuelämän ajan.
hyväksyä itseni ja uskottelinkin yhdessä vaiheessa itselleni olevani kaunis ja hyvä juuri tällaisena kuin olen.. mutta vähän ajan päästä mietin miksi valehtelin itselleni koska en uskonut sitä mitä itselleni yritin hokea.. itseni hyväksymiseen en pääse noin vain senkään takia kun minua on haukuttu ja kiusattu niin kauan kun muistan.. nyt se tosin on jo hieman rauhoittunut kun laihduin vuodessa noin 14kg.. olen painoindeksin mukaan normaalimitoissa mutta se ei tunnu riittävän minulle.. tein ton Beckin masennustestin ja pisteitä tuli 29.. menisin toki puhumaan just vaikka terkkarille tai kertoisin vanhemmilleni mutta tiedän etten saisi sanaa suustani.. olen nimittäin hirveän ujo uusien/vähän vieraampien ihmisten ja poikien kanssa enkä uskalla puhua vanhemmilleni koska pelkään heidän reaktiotaan sillä en osaa yhtään varautua mitä saisin vastaukseksi.. joten en tiedä mikä neuvoksi :/ onko kellään ideoita miten saisin asiasta kerrottua vanhemmilleni?
...minä neuvoisin sinua vaikkapa kysymään äidiltäsi,että onko hänellä ollut 15-ikäisenä kauhean paha olla ja että osaisiko äiti auttaa tai neuvoa. Harva äiti hylkäisi selvän avunpyynnön. Puhuttehan samaa kieltä ja tunnette toisenne koko elämän ajalta.
On hyvä jos sulla on niin läheiset välit vanhempiisi että voit heille puhua. Itse sain vanhemmilta vain kylmää vettä niskaan kun pikkussiskon kautta (en itse uskaltanut) sain kerrottua ongelmistani. Varmaan sun vanhemmat suhtautuu ymmärtäväisemmin. Joskus voi olla kuitenkin helpompi avautua jollekin ammatti-ihmiselle ja he eivät luultavasti mitenkään vähättele ongelmaasi. Kunpa olisin osannut ja uskaltanut sinun iässäsi mennä puhumaan pahasta olosta. Minä uskon että sinä pystyt puhumaan ujoudesta huolimatta myös terkkarille. Voit ajatella heidän kohtaavan kaikenlaista työssään. Turhaan ainakaan pelkäät mitä ne ajattelee sinusta.
Mutta sun olis hyvä saada apua siihen minäkuvan ongelmaasi. Älä päästä sitä näin pitkälle. En ehkä koskaan kohtaa rakkautta, koska en pidä itsestäni (vaikka toiset ovat sanoneet kivannäköiseksi). Pakenen ja pelkään kohdata rakkautta ja kun olen mies, en voi löytää naista koska en kykene tekemään aloitetta kiinnostavan tullessa kohdalle. Ja valitettavasti en ole niin kiinnostava, että naiset tulisivat tekemään tuttavuutta ja ehkä tyytymättömyys itseeni paistaa niin selvästi. Potuttaa..
Tuli mieleeni oma tilanteeni joskus kauan sitten. Tunnetko kelpaavasi vanhemmillesi sellaisena kuin olet? Rakastavatko he sinua, vaikka olisit millainen tahansa? Onko sinulla turvallinen ja luottavainen olo heidän seurassaan? Miten he kuuntelevat sinua?
Pahoin pelkään, että arvottomuutesi ja kelpaamattomuutesi juontaa juuri siitä, mitä olet omassa elämässäsi kokenut, mitä olet vanhemmiltasi saanut tuntea. Koulu oli minunkin iloni ja pelastukseni.
Voisitko ajatella, että kirjoittaisit ajatuksiasi ja näyttäisit valmiiksi kirjoitetun tekstin esimerkiksi kouluterveydenhoitajalle. Minun on helpompi ilmaista itseäni kirjoittamalla kuin puhumalla. Eivät tuollaiset synkät, pitkäaikaiset ajatukset ole mitään normaalia murkkuikää. Pienet ohimenevät heilahtelut kuuluvat asiaan. Nuoren ihmisen täytyy saada elää iloisena, turvallisena ja luottavaisena. Sinulla on oikeus turvallisiin aikuisiin, ehkä kouluterveydenhoitaja on sellainen. Kaikki vanhemmat eivät ole, eivät olleet omanikaan.
Kuulostaa masennukselt.. Ite oon 15 vuotias tyttö ja sain tietoo masennuksen oireist viime keväällä, homasin, et mulla on noit oireita aika monta, silloin itsemurha oli mielessä, mut ei oo enää.. Tiiän, etten vois sitä tehä..
Tiiän kmyös, et sairastan masennust, olo on sellanen ja oonki saanu kaikist testeistä, että oon masentunu.. Se on kyl helpottannu viime keväästä.
Mul on rooli muiden ihmisten kaa.. Ei kukaa tunne mua, ei ne huomaa miten onneton oon.. Näyttelen ilosta ja yritän pärjää, yritä säki ja jos uskallat ni mee juttelee jollekki (esim. terkkarille..)
kaikille vastanneille :) sain juteltua tässä eilen illalla kaverini kanssa asiasta ja sain yllättyä itsekin siitä että kaverillani oli/on joskus myös samanlaisia tunteita ku mulla nyt muttei niin pahoja.. pohdimme sitä yhdessä ja tuli siinä vähä itkettyäki mut ajateltiin jos mentäis kummatki vaikka koulu psykologin kanssa puhumaan asioista.. on jotenki helpompi ku tietää ettei oo yksin :)