Voisiko järjestää hiljaisen mielenosoituksen

"Ps harvoin meillä perjantaisin on seuroja."

Mutta muistelisin, että ainakin Helsingin Ry:llä on seuroja perjantaisin?

Emmalia. kirjoitti:

"Ps harvoin meillä perjantaisin on seuroja."

Mutta muistelisin, että ainakin Helsingin Ry:llä on seuroja perjantaisin?

Ompeluseuroja on usein perjantaisin. Niitä monesti kirkossa.

metaskeema kirjoitti:

Ompeluseuroja on usein perjantaisin. Niitä monesti kirkossa.

Että olen käsittänytkin väärin. Olen vain tiennyt, että joitain vl-tilaisuuksia perjantaina on, niin olen itse ajatellut niiden olevan niitä seuroja.

"Sinällään surullinen olo jää jos joku jää joukosta pois."

Tulee surullinen olo jos joku jää joukosta pois. Ja sitten on niinkin, että emme osaa sanoa, ei, koska ajattelemme, että joku tulee surulliseksi.

Mutta joskus ihmisen on tehtävä niitä omiakin valintoja, ei voi aina ajatella, että voisi miellyttää kaikkia, pitää oppia sanomaan vain, ei. Omissa valinnoissa ei ole mitään väärää silloin kun ne eivät vahingoita ketään läheisiämme.

Tulemmehan me siitäkin surullisiksi kun lapsemme lähtevät pois, ja muuttavat omiin koteihinsa. Mutta lasten on pakko itsenäistyä, ja muuttaa pois kotoa. Eivät he voi sinne kotiin jäädä asumaan vain siksi, kun tietävät että vanhemmat tulevat siitä surulliseksi kun muuttavat pois kotoa.

"Miksiköhän yleensä
menet 13.9.2007 klo 22.03
seuroihin?"

Kysymyksesi oli hyvä, on hyvä jos tosiaankin miettii miksi menee seuroihin, jos ei ehkä haluakkaan mennä sinne. Kannattaa tosiaan tehdä niitä omia itsenäisiä valintoja välillä.

Emmalia. kirjoitti:

"Sinällään surullinen olo jää jos joku jää joukosta pois."

Tulee surullinen olo jos joku jää joukosta pois. Ja sitten on niinkin, että emme osaa sanoa, ei, koska ajattelemme, että joku tulee surulliseksi.

Mutta joskus ihmisen on tehtävä niitä omiakin valintoja, ei voi aina ajatella, että voisi miellyttää kaikkia, pitää oppia sanomaan vain, ei. Omissa valinnoissa ei ole mitään väärää silloin kun ne eivät vahingoita ketään läheisiämme.

Tulemmehan me siitäkin surullisiksi kun lapsemme lähtevät pois, ja muuttavat omiin koteihinsa. Mutta lasten on pakko itsenäistyä, ja muuttaa pois kotoa. Eivät he voi sinne kotiin jäädä asumaan vain siksi, kun tietävät että vanhemmat tulevat siitä surulliseksi kun muuttavat pois kotoa.

"Miksiköhän yleensä
menet 13.9.2007 klo 22.03
seuroihin?"

Kysymyksesi oli hyvä, on hyvä jos tosiaankin miettii miksi menee seuroihin, jos ei ehkä haluakkaan mennä sinne. Kannattaa tosiaan tehdä niitä omia itsenäisiä valintoja välillä.

jos lapsi muttaa pois kotoa, siihen voi liittyä haikeutta ja iloa. On hieno asia, että nuoren kehitys meene eteenpäin ja nuori pystyy itsenäistymään. Ei siitä surullinen olo tule.
Toinen asia on jos lapsi kieltää usko, sitä tulee surullinen olo. Silti lapsi säilyy yhtä rakkaana siitäkin huolimatta.

Miksi menee seuroihin, on hyvä pysähtyä miettimään. Ei sinne toisten takia mennä vaan ihan itsensä.
"...Ja sitten on niinkin, että emme osaa sanoa, ei, koska ajattelemme, että joku tulee surulliseksi." Tuollainen ihminen on kuin tuuliviiri, joka ei kuuntele omaa sydäntä vaan pyrkii elämään toisten mieliksi. Ei usko tuohon kehota.

tarkennus kirjoitti:

jos lapsi muttaa pois kotoa, siihen voi liittyä haikeutta ja iloa. On hieno asia, että nuoren kehitys meene eteenpäin ja nuori pystyy itsenäistymään. Ei siitä surullinen olo tule.
Toinen asia on jos lapsi kieltää usko, sitä tulee surullinen olo. Silti lapsi säilyy yhtä rakkaana siitäkin huolimatta.

Miksi menee seuroihin, on hyvä pysähtyä miettimään. Ei sinne toisten takia mennä vaan ihan itsensä.
"...Ja sitten on niinkin, että emme osaa sanoa, ei, koska ajattelemme, että joku tulee surulliseksi." Tuollainen ihminen on kuin tuuliviiri, joka ei kuuntele omaa sydäntä vaan pyrkii elämään toisten mieliksi. Ei usko tuohon kehota.

"Emmalialle
Kirjoittanut: tarkennus 14.9.2007 klo 11.15
jos lapsi muttaa pois kotoa, siihen voi liittyä haikeutta ja iloa."

Käytin tuossa väärää sanamuotoa, ja asiasta ei ole vielä itsellä kokemusta. Olet ihan oikeassa, että lähinnä haikeutta ja iloa. Mutta sitten taas itse jollain tavalla ajattelen niin, että sitä miettii, että mitenköhän se lapsi parjää? Siis varmasti pärjää ihan hyvin, mutta ne on niitä äidin hössötyksiä.

"...Ja sitten on niinkin, että emme osaa sanoa, ei, koska ajattelemme, että joku tulee surulliseksi." Tuollainen ihminen on kuin tuuliviiri, joka ei kuuntele omaa sydäntä vaan pyrkii elämään toisten mieliksi. Ei usko tuohon kehota."

Kyllä olet oikeassa, tuuliviirinä siinä saa mennä, ja itse ei kuitenkaan ole onnellinen. Ei usko tuollaiseen opeta, olet oikeassa.

Itse olin ennen sellainen, että en osannut sanoa ei, vaan yritti aina revetä jokapuolelle, osaat kuvitella, että rankkaa voi olla.

Mutta sitten töissä, olin oikeastaan kyllästynyt siihen työhön mitä tein. Ja sain sitten kuulla, että minua oli joskus kysytty sellaisiin töihin, mitä olisin halunnut siellä tehdä.

No ei sitä minulta kysytty, vaan pomolta. Hän oli asian päättänyt, ettei minua anneta sieltä edes lainaksi, koska sitten se menisi siihen, että olisi aina siellä. Kun kuulin tästä, niin hiljaa mielessäni siitä napisin, että voihan voikukka.

No sitten sain kuulla, että sieltä vapautuisi paikka, ja tosiaan halusin sen paikan. No en tiennyt mitä tehdä, koska en halunnut sitten pahoittaa heidän toisten mieltä jos lähden siitä työstä pois.

Pitkän harkinnan ja kyselyiden jälkeen, uskalsin mennä pääpomolta asiaa sitten kysymään. Olin monelta ihmiseltä kysynyt, että onko se väärin jos ajattelen nyt enemmän itseäni tässä työ asiassa kun niitä muita, koska tiesin että eivät olisi halunneet päästää minua pois.

No sain sen paikain, johtaja lupasi heti, mutta olin sitten avuksi siinä entisessä työssäkin niin paljon kun pystyin, vähän siinä oli sellaista mielipahaa ilmassa aluksi, mutta kaikki meni kuitenkin hyvin.

Tästä se sitten lähti liikkeelle, että kyllä ihmisen on joskus ajateltava myös itseään, ei voi elää elämäänsä siten, että koittaisi olla kaikille mieliksi, se on mahdottomuus.

Tottakai monissa muissa asioissa olen osannut sanonnut tuon ei, mutta ne on taas lähinnä juuri itseen liittyviä asioista, eli kieltäytymistä juuri omaksi parhaaksi, ja asioista mitkä ovat selkeästi väärin.

"Toinen asia on jos lapsi kieltää usko, sitä tulee surullinen olo. Silti lapsi säilyy yhtä rakkaana siitäkin huolimatta."

Kannattaa varmaan tuokin ajatella niin, että ei lapsi kiellä välttämättä uskoaan jos hän jättää vl-liikkeen. Sillä siihen vl-liikkeestä eroamiseenkin saattaa olla monta syytä. Ja en oikein usko, että kukaan lähtisikään uskoaan ihan helposti kieltämään. Ei kannata sanoa, että kun vl-liikkeen jättää, niin samalla kieltää uskon, koska ne ovat kaksi ihan eriasiaa.

Emmalia. kirjoitti:

"Emmalialle
Kirjoittanut: tarkennus 14.9.2007 klo 11.15
jos lapsi muttaa pois kotoa, siihen voi liittyä haikeutta ja iloa."

Käytin tuossa väärää sanamuotoa, ja asiasta ei ole vielä itsellä kokemusta. Olet ihan oikeassa, että lähinnä haikeutta ja iloa. Mutta sitten taas itse jollain tavalla ajattelen niin, että sitä miettii, että mitenköhän se lapsi parjää? Siis varmasti pärjää ihan hyvin, mutta ne on niitä äidin hössötyksiä.

"...Ja sitten on niinkin, että emme osaa sanoa, ei, koska ajattelemme, että joku tulee surulliseksi." Tuollainen ihminen on kuin tuuliviiri, joka ei kuuntele omaa sydäntä vaan pyrkii elämään toisten mieliksi. Ei usko tuohon kehota."

Kyllä olet oikeassa, tuuliviirinä siinä saa mennä, ja itse ei kuitenkaan ole onnellinen. Ei usko tuollaiseen opeta, olet oikeassa.

Itse olin ennen sellainen, että en osannut sanoa ei, vaan yritti aina revetä jokapuolelle, osaat kuvitella, että rankkaa voi olla.

Mutta sitten töissä, olin oikeastaan kyllästynyt siihen työhön mitä tein. Ja sain sitten kuulla, että minua oli joskus kysytty sellaisiin töihin, mitä olisin halunnut siellä tehdä.

No ei sitä minulta kysytty, vaan pomolta. Hän oli asian päättänyt, ettei minua anneta sieltä edes lainaksi, koska sitten se menisi siihen, että olisi aina siellä. Kun kuulin tästä, niin hiljaa mielessäni siitä napisin, että voihan voikukka.

No sitten sain kuulla, että sieltä vapautuisi paikka, ja tosiaan halusin sen paikan. No en tiennyt mitä tehdä, koska en halunnut sitten pahoittaa heidän toisten mieltä jos lähden siitä työstä pois.

Pitkän harkinnan ja kyselyiden jälkeen, uskalsin mennä pääpomolta asiaa sitten kysymään. Olin monelta ihmiseltä kysynyt, että onko se väärin jos ajattelen nyt enemmän itseäni tässä työ asiassa kun niitä muita, koska tiesin että eivät olisi halunneet päästää minua pois.

No sain sen paikain, johtaja lupasi heti, mutta olin sitten avuksi siinä entisessä työssäkin niin paljon kun pystyin, vähän siinä oli sellaista mielipahaa ilmassa aluksi, mutta kaikki meni kuitenkin hyvin.

Tästä se sitten lähti liikkeelle, että kyllä ihmisen on joskus ajateltava myös itseään, ei voi elää elämäänsä siten, että koittaisi olla kaikille mieliksi, se on mahdottomuus.

Tottakai monissa muissa asioissa olen osannut sanonnut tuon ei, mutta ne on taas lähinnä juuri itseen liittyviä asioista, eli kieltäytymistä juuri omaksi parhaaksi, ja asioista mitkä ovat selkeästi väärin.

"Toinen asia on jos lapsi kieltää usko, sitä tulee surullinen olo. Silti lapsi säilyy yhtä rakkaana siitäkin huolimatta."

Kannattaa varmaan tuokin ajatella niin, että ei lapsi kiellä välttämättä uskoaan jos hän jättää vl-liikkeen. Sillä siihen vl-liikkeestä eroamiseenkin saattaa olla monta syytä. Ja en oikein usko, että kukaan lähtisikään uskoaan ihan helposti kieltämään. Ei kannata sanoa, että kun vl-liikkeen jättää, niin samalla kieltää uskon, koska ne ovat kaksi ihan eriasiaa.

Kiitos hyvästä vastauksesta. Hyvässä keskustelussa asia saa uusia ulottuvuukisa ja ei tyrmää toisenkaan mielipidettä. Kyllä uskovainenkin saa ja pitääkin ajatella itseäänkin. Eikös "..rakasta lähimmäistä kuin itseäsi" kehota olemaan itselleen hyvä ja tätä kautta saa voimia olla myös lähimmäisiä kohtaan hyvä.Ihmiset, jotka unohtavat kuunnella omaa itseään, sairastuvat uupumukseen ja tämän kautta onneksi usein kuitenki löytävät uudelleen yhteyden omiin tarpeisiin.