Olen edelleen ylipainoinen lepakko ja haluaisin tietää mitä mieltä muut ovat siitä huomiosta että minä en mitenkään ole ainoa lihava lesbo. En keksi muuta syytä siihen että lihavuus olisi yleisempää meidän keskuudessa kuin joko se että olemme naisia tai että söisimme suruumme kuten kai naisilla on joskus tapana tai sitten molemmat. Mitä mieltä te olette tästä?
Jaaha, ja miksi ei lihavuudesta saa puhua?
väyrysnaamanami
151722
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ei ole yleisempää kuin muillakaan. Suuri osa on normaalipainoisia tai jopa laihoja. Sinä ehkä vaan satut tuntemaan joitakin pyöreämpiä.
Moi,
mun mielestä sit taas lesbot on karkeesti ottaen urheilullisia ja hyväkroppaisia -ainakin ne mitä ite tunnen. Mut tietysti on ihan kaikenlaisia naisia, ja hyvä niin.
Mut pakko kertoo kun kävin muutama vuosi sitten tuola Helsingissä dtm:ssä ja voi pyjä jysäys niitä naisia. Vaikka itekki kaupungissa asun (tosin kaukana Hesasta) niin kyllä tunsin itteni täydelliseksi maalaistolloksi. Kaikki oli viimesen päälle pukeutunut ja ei grammaakaan ylimääräistä missään.
Mut kuten sanottu, mustakin se on vaan siitä et satut tuntemaan ylipainoisia naisia.
ovat pulskia olivatpa lepakkoja vai mitä sitten ovatkin.
Hmm....
Miten tuonkin nyt sitten ottaa.
Itselläni on ylipainoa. Kymmenisen kiloa. Olen elänyt ravintoterapeutin ohjauksessa jo yli vuoden, syönyt täysin ohjeiden mukaan. Paino ei ole laskenut kuin kilon. On kokeiltu kaikki keinot. Paino ei silti laske. Minulla on taustalla nuoruusiässä sairastettu anorexia ja bulimia. Viimeisin teoria onkin, että olen pilannut nuoruuden hölmöilylläni lopullisesti aineenvaihduntani.
Käyn juoksemassa viikossa kaksi kertaa puolisen tuntia, varovaista lenkkeilyä, koska oikeasti olen juoksukiellossa (polvivamma kun pelasin aikaisemmin lentistä ja sählyä, leikattu neljä kertaa jo, ei kestä virallisesti mitään loikkimista).
Ikää on 40, joten en oikeastaan jaksa kamalasti ottaa paineita näistä kymmenestä kilosta. Kunto on ok, kävelen päivässä 4-10 kilometriä hyötyliikuntana ja käyn salilla ja uimassa. Jos ei tipu, ei tipu, Kapakoissa en käy, joten minua ei näe missään.
Olisi mielenkiintoista tietää, onko muita entisiä syömishäiriöisiä, joille aikuisiällä painonpudotus on osoittautunut enemmän kuin haasteelliseksi urakaksi? Verikokeissa ei näy mitään, paitsi joka kerta poikkeavat kilpirauhasarvot. Ei vielä lääkitystä, koska joka toinen kerta on liikatoimintaa, joka toinen kerta vajaatoimintaa tai sitten arvot ovat täysin normaalit...
Ystäväpiirissä ei esiinny minkäänlaista korrelaatiota preferenssien ja elopainojen suhteen. Ja miksi esiintyisikään.
Olen kolmekymppinen ja sama juttu. Ylipainoa kymmenisen kiloa ja samanlainen tausta. Olen ollut pitkään dieetillä ja liikun paljon, mutta paino ei laske - kiinteytynyt kyllä olen, mutta läskeistä kroppa ei suostu luopumaan. Peruskulutukseni on kuin olisin aina jollain kitudieetillä, jos syön normaalisti mitä laskennallisesti kulutukseni olisi, paino kääntyy nousuun heti. Olen ilmeisesti ikuisesti säästöliekillä. Äärimmäisen turhauttavaa.
Jos palaisin teinivuosien syömistottumuksiin, paino varmaankin laskisi.. Mutta kun nyt aikuisena yritän lahduttaa terveellisesti ja oikeaoppisesti, koko touhu on aivan turhaa.
Minulla ei näy verikokeissa mitään poikkeavaa, kilpirauhasarvotkin ihan normaalit. Kolesteroli ihannelukemissa.
tule esiin
numero elokuulta, voi rasite!
Mun mielestä mieluimmin vähän lihava kuin langanlaiha niin, että luut näkyvät ja pitkikset riippuvat. Omasta mielestäni en ole laiha enkä lihava, mutta rasvaa on kyllä luiden päällä. Vähän rasvaa täytyy olla.
muuten huomannut, että usein sinkut lepakot ovat hoikemmassa kunnossa, kuin seurustelevat? Tai sanotaan paremminkin naiset yleensä..
Itsellä ja myös muutamilla kamuilla ero on ihan selkee. Kun yksinään elelee, tulee syötyä vähän mitä sattuu ja kun muistaa-tai siis on nälkä. Seurustelu suhteissani, ainakin kun on asuttu yhdessä, ruokaa tulee tehtyä ja myös syötyä. Unohtamatta leffailtoja nameineen yms. On myös paljon helpompi jäädä kotiin makoileen kullan kainaloon, kun lähteä ulos lenkille, salille, jumpalle tai mitä kukakin tekee itsensä kunnossapitämiseksi.
En halua kuitenkaan mitenkään yleistää, on varmasti pariskuntia, jotka ovat muutaman seurusteluvuodenkin päästä yhtä hyvässä kuosissa, kuin aloittaessaan..Mutta kyllä itselle on aina käyny niin, että suhde ja muutama liikakilo ovat kompuksessa. Sinkkuna täytyykin (ja ehtii paremmin) pitää itsestään parempaa huolta, eihän sitä koskaan tiedä, kuka vastaan kävelee. Siinä vaiheessa väittäisin lihavan tai ylipainosen jäävän toiseksi, kun vaihtoehtona on hoikka mahdollinen uus tuttavuus..
En tiiä onko muut samaa huomannu, kommenttia!?
heelliset. Kun asutaan yhdessä jonkun kaa, laitetaan myös hyvää ruokaa, jota sitten syödään yhdessä. Useimmiten on mukavaa ja monenlaista toimintaa.
http://www.painoindeksi.fi/laskuri.htm
Moi, olen lihava, enkä sen vuoksi uskalla hakea itselleni suhdetta. Se on omasta mielestäni säälittävää, koska pelkään että nainen tekee johtopäätöksen jo siitä! Olen mukava ja sosiaalinen ihminen, mutta miksi en uskalla tehdä aloitetta. Siksi, kun olen lihava, mutta mukava. Mutta sitähän mahdollissuutta ei varmaan kukaan minulle anna, siis todistaa, että olen muutakin, kuin pelkkää "läskiä". Vai miten on?
tuommoisia yhteyksiä. Toisaalta, ainakin mulle se paino on täysin yhdentekevä, enkä kiinnitä siihen huomiota. Vastapuolessa siis.
En lähtisi arvostelemaan ihmisiä ulkonäön perusteella, jokainen näyttää omalta itseltään ja elää kuten haluaa. Kohtuullinen pyöreys/ lihavuus ei olisi este ihastumiselle tai seurustelemiselle eikä tietenkään ystävyydelle. Luulen kuitenkin että erilaiset elämäntavat koituisivat seurustellessa kompastuskiveksi, sillä itselleni monipuolinen urheilu ja kaikinpuolin terveelliset elämäntavat ovat tärkeitä. Parisuhteessa kaipaan mahdollisuutta tehdä yhdessä, eli nautin siitä että voin harrastaa naiseni kanssa.
Itse olen kanssa reilusti ylipainoinen lepakkotyttö. Toisaalta useat ovat hämmästyneet kuullessaan todellisen painoni ja sanovat etten näytä niin isolta kuin voisi kuvitella... syy johtunee siitä, että olen roteva(en kuitenkaan miehekäs) ja minulla on lihaksia suhteellisen paljon. En pidä urheilusta jossa joutuu esim. juoksemaan kauan pitkiä matkoja yms. koska yleiskuntoni on suhteellisen huono. Rakastan silti käydä punttiksella ja nostella painoja sekä joogaan. Siinä niitä lihaksia tulee :D Ainoan poikkeuksen tekee että rakastan pelata lentopalloa vaikka siinä juoksennellaankin edestakaisin :D pidän myös pitkistä kävelylenkeistä, kunhan tahti pysyy rauhallisena ja maasto on sopivaa, ei liian tasaista, ei liian mäkistä. Seurustelen mielettömän ihanan naisen kanssa, mutta tämä seurustelu on vain alentanut painoani :o Johtuu ehkä siitä, etten ole ikinä kuvitellut seurustelevani ja nyt kun minulla semmoinen ihana tyttö on, en tahdo menettää häntä. Olen ollut aivan lapsesta asti muodokas,enkä sellainen tasapaksu kuin yleensä ylipainoiset lapset ovat. :o Kuudennella luokalla kuppikokonikin oli jo C :D Nyt se on kasvanut DD:hen... Nomutta taisin jo poiketa aiheesta :> Olen myös saanut lihavuudesta jonkinlaista itsevarmuutta siinä vaiheessa kun oppisin hyväksymään itseni tälläisena kuin olen. Tajusin jossain vaiheessa, että turha on häpeillä sitä mitä on vaan korostaa parhaita puolia. Enkä usko, että ensivaikutelmassa se koko on tärkein, vaan se miten kroppaansa kantaa. Kyllä ylipainoisetkin saavat seurustelusuhteita siinä missä laihemmatkin.
Olen puhunut.
Berlious kiittää ja kumartaa!
:D