Koleat tuulet kiertävät koivikoissa.
Hiljainen suru;
kesä on poissa,
on poissa...
Taakse jäivät
kesän kuumuuttaa hehkuvat päivät.
Kirkkaus valon
taittui syksyyn kuulaaseen.
Koleat aamut,
peltojen yllä usvaa.
Lintujen huudoissa
hyvästijätön tuskaa.
Vain siru on ihminen
vuosien karkeloissa.
Jokainen syksy sen toistaa;
pian elo on poissa,
on poissa...
Hiljainen suru;
kesä on poissa,
on poissa...
Taakse jäivät
kesän kuumuuttaa hehkuvat päivät.
Kirkkaus valon
taittui syksyyn kuulaaseen.
Koleat aamut,
peltojen yllä usvaa.
Lintujen huudoissa
hyvästijätön tuskaa.
Vain siru on ihminen
vuosien karkeloissa.
Jokainen syksy sen toistaa;
pian elo on poissa,
on poissa...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin kauniin haikeaa runoutta.
Syksy saa juuri tuollaisia tuntemuksia, mutta
kuinka kauniisti puit kaiken tähän runoosi.
Lopussa on kuitenkin surullinen sointi, sävel
jonka me kukin varmaan tavoitamme kesän jälkeen,
kun luonto tekee vihreän kuolemaa.
Kiitos Anna runostasi.
Kauniita, kuulaita syyspäiviä Sinulle toivoen,
lindalinda
Onhan syksy paras
kuukausista,
kuulaine, kirpeine
aamuineen,
keltaisine ja punaisine
lehtineen,
miten villiviini
luikertelee
viininpunaisena
seinillä ja muureilla,
raskasta, kypsää vihreätä
nurmilla ja värien
keskellä
ennen marraskuun
sielua.
Anna, runosi on kaunis, mutta niin täynnä luopumisen kipua, että lukijaa riipaisee. Toivottavasti vain vuodenajan pimeyden tuomaa. Toisaalta syksyssä on paljon kaunista. Parhaimmillaan kirkasta kuulasta ja värejä, värejä enemmän kuin paletin täysi.
Kiitos Teille kaikille vastauksistanne.
Syksy on ikään kuin kahtiajakautunutta aikaa ; toisaalta riemukasta väri-iloa, syystuulien riehakkuutta, toisaalta juuri syksyisin ihmismieli käy läpi syviä vesiä. Ajatukset kuolemasta ovat lähellä. Elämästä/kesästä luopuminen on vaikeaa, vaikka tietääkin luopumisen olevan vain hetkellistä.
Itse pidän syksystä. Ehkä juuri sen vahvojen vastakohtaisuuksien vuoksi.
Kiitos ,Lungstedt, runostasi. Se on kaunis.