Elokuva

Luulisi jotensakin olevan jo tyhmemmällekin lieksalaiselle selvää ettei tuo elokuva mitään muuta.
Kukaan ei ole paskankaan vertaa aiempaa kiinnostuneempi Lieksasta tai lieksalaisista kuin tähänkään asti.
Älkää moisesta edes uneksiko!

Jos haluatte Lieksan nostaa OIKEASTI näkyviin niin ryhtykääpä töihin.
Jättäkää joutava taivastelu ja hankkikaa Lieksaan uusia yrityksiä.
Ei niiden tarvitse olla mitään satojen miljoonien vaihtoa ja massatuotetta vääntäviä firmoja - sitä en missään tapauksessa edes suosittele.

Lieksaan tarvitaan pieniä, suhdanneheilahteluista joustavasti selviytyviä, laadukkaita tuotteita valmistavia yrityksiä joiden markkinat ovat jossakin ihan muualla kuin Lieksassa.

Tämä on fakta - uskokaa jo!

Minulla on käsitys, että Lieksan elinkeinotoimi sekä virka- ja luottamusmiesjohto haluaa tänne suuria massatyöllistäjiä. Se on jotakin sellaista mitä he ymmärtävät - moni ei muu ymmärräkään.
Suurissa työllistäjissä on vaan se paha vika, että ne aiheuttavat pahoja heilahduksia huonoina aikoina.
Tulee lomautuksia, irtisanomisia ym.
Iso firma on kasvoton!

Pienyritys on yleensä yhden tai muutaman ihmisen omistama ja siten sillä on sijaintialueellaan kasvot.
Se on ikäänkuin inhimillinen!

Pienyritys ja siinä toimiva(t) yrittäjä(t) tekevät yleensä paljon enemmän töitä pitääkseen työntekijänsä leivässä.
Pahana aikan pienyritys lomauttaa myös jos on kova tarve, mutta sen aiheuttama heilahdus on pienempi kuin esim. 50 henkeä työllistävän.

Voi olla hankalaa saada Lieksaan oikean kokoista ja tyyppistä yritystoimintaa jos aiemmin mainitsemani tahot eivät suostu ymmärtämään sen tarpeellisuutta.
Mitä siinä voi tehdä?

Pitää varmaankin vaihtaa johtajia - kaupungin asukkaita kun ei voi vaihtaa.

Niin yksinkertaista se on!
1312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Täyttä asiaa. Harmillista vaan että päättäjät ovat olevinaan niin viisaita että he eivät mielipiteitä kuuntele.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tai sitten ei! kirjoitti:

Luulisi jotensakin olevan jo tyhmemmällekin lieksalaiselle selvää ettei tuo elokuva mitään muuta.
Kukaan ei ole paskankaan vertaa aiempaa kiinnostuneempi Lieksasta tai lieksalaisista kuin tähänkään asti.
Älkää moisesta edes uneksiko!

Jos haluatte Lieksan nostaa OIKEASTI näkyviin niin ryhtykääpä töihin.
Jättäkää joutava taivastelu ja hankkikaa Lieksaan uusia yrityksiä.
Ei niiden tarvitse olla mitään satojen miljoonien vaihtoa ja massatuotetta vääntäviä firmoja - sitä en missään tapauksessa edes suosittele.

Lieksaan tarvitaan pieniä, suhdanneheilahteluista joustavasti selviytyviä, laadukkaita tuotteita valmistavia yrityksiä joiden markkinat ovat jossakin ihan muualla kuin Lieksassa.

Tämä on fakta - uskokaa jo!

Minulla on käsitys, että Lieksan elinkeinotoimi sekä virka- ja luottamusmiesjohto haluaa tänne suuria massatyöllistäjiä. Se on jotakin sellaista mitä he ymmärtävät - moni ei muu ymmärräkään.
Suurissa työllistäjissä on vaan se paha vika, että ne aiheuttavat pahoja heilahduksia huonoina aikoina.
Tulee lomautuksia, irtisanomisia ym.
Iso firma on kasvoton!

Pienyritys on yleensä yhden tai muutaman ihmisen omistama ja siten sillä on sijaintialueellaan kasvot.
Se on ikäänkuin inhimillinen!

Pienyritys ja siinä toimiva(t) yrittäjä(t) tekevät yleensä paljon enemmän töitä pitääkseen työntekijänsä leivässä.
Pahana aikan pienyritys lomauttaa myös jos on kova tarve, mutta sen aiheuttama heilahdus on pienempi kuin esim. 50 henkeä työllistävän.

Voi olla hankalaa saada Lieksaan oikean kokoista ja tyyppistä yritystoimintaa jos aiemmin mainitsemani tahot eivät suostu ymmärtämään sen tarpeellisuutta.
Mitä siinä voi tehdä?

Pitää varmaankin vaihtaa johtajia - kaupungin asukkaita kun ei voi vaihtaa.

Niin yksinkertaista se on!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu