Koiravero (ehdotus) joensuuhun 150 euroa

U. Pakarinen on tehnyt kaupungille esityksen koiraverosta Joensuuhun joka olisi hänen esityksen mukaan 150-200 euroa/koira,
vaikka lain mukaan enimmäissumma saa olla 50 euroa,

Suomessa koiraveroa perii n. 30 kuntaa, Joensuun vuonna 1998 lakkauttama koiravero oli 34 euroa,

Hieman ihmetyttää tuollainen 150-200 euron koiravero ehdotus, sillä lain mukaan 50 euroa on maksimisumma, ilmeisesti U. Pakarinen ei ole riittävästi tutustunut lakiin ennen esityksensä jättämistä,

Ja joensuun koiraverohan lakkautettiin juuri huonon tuoton ja vaikean perinnän vuoksi,
ei asiat ole varmaankaan muuttuneet kuitenkaan, ei koiraveroa ole edelleenkään helppoa periä koiran omistajilta, ja valvontahan aiheuttaa kuluja, jonka vuoksi ei kyllä kannata tärvätä voimavaroja ja resursseja koirien vahtimiseen.
3710
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on joka tuppukylässä ympäri suomenniemen joilla on tuo latvalaho

Äänestä

kenkävero!

Äänestä

Mitäs jos koiravero muutettaisiin täysin vapaaehtoiseksi. Eli jos joku on vapaaehtoisesti ottanut koiran kasvatettavakseen, maksakoon hän siitä sitten veroa.

Ja jos ei 50 euroo riitä kattamaan kuluja, niin lisätään kulukorvauksia päälle sit riittävästi (200 lisää), että kannattaa kerätä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koirat verolle kirjoitti:

U. Pakarinen on tehnyt kaupungille esityksen koiraverosta Joensuuhun joka olisi hänen esityksen mukaan 150-200 euroa/koira,
vaikka lain mukaan enimmäissumma saa olla 50 euroa,

Suomessa koiraveroa perii n. 30 kuntaa, Joensuun vuonna 1998 lakkauttama koiravero oli 34 euroa,

Hieman ihmetyttää tuollainen 150-200 euron koiravero ehdotus, sillä lain mukaan 50 euroa on maksimisumma, ilmeisesti U. Pakarinen ei ole riittävästi tutustunut lakiin ennen esityksensä jättämistä,

Ja joensuun koiraverohan lakkautettiin juuri huonon tuoton ja vaikean perinnän vuoksi,
ei asiat ole varmaankaan muuttuneet kuitenkaan, ei koiraveroa ole edelleenkään helppoa periä koiran omistajilta, ja valvontahan aiheuttaa kuluja, jonka vuoksi ei kyllä kannata tärvätä voimavaroja ja resursseja koirien vahtimiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu