Miten muut marraskuiset odottelijat jakselee, onko kaikki tarvittava hoidettu valmiiksi vauvaa varten jne? Täällä mennään rv30 2, kovasti jo odotellaan toista pienokasta (näillä näkymin pikkuSISKOA :D) syntyväksi.
Onko muilla tietoa sukupuolesta, ja millaisia painoarvioita on vauvalle annettu rv30 molemmin puolin? Täällä 29 0 painoarvio oli 1250g.
Kertokaa kuulumisia, myös mailata saa [email protected] !
Onko muilla tietoa sukupuolesta, ja millaisia painoarvioita on vauvalle annettu rv30 molemmin puolin? Täällä 29 0 painoarvio oli 1250g.
Kertokaa kuulumisia, myös mailata saa [email protected] !
Vastaukset 20
Vanhimmat
Esikoista odotellaan LA 4.12.07. Rv 26 3 käytiin 4D:ssä. Pojaksi haukkuivat :) Painoarvio oli 1209g. Arveli, että mikäli sama tahti jatkuu menee lähelle neljää kiloa syntymäpaino.
rv 32, LA on 10.11. juuri päivää ennen isänpäivää :)
5.9 (silloin rv 30 4)käytiin ultrassa,kaikki oli kunnossa.
Painoarvio 1500g eli hyvän painonen.
Olisimme saaneet myös sukupuolen tietoon mutta pidämme sen jännityksenä loppuun asti.
Poikaahan ne kaikki epäilee vanhan kansan uskomusten ,mielitekojen ym mukaan.
Meillä ei aivan kaikki ole vielä valmiina.Pieniä tarvikkeita puuttuu kuten rasva,talkki,kertakäyttövaipat,korvike ja liivinsuojuksia.
Ensi viikolle meillä onkin miehen kanssa iso lappu ostoksille otettavaksi että saa varmasti kaiken tarpeellisen (ja tarpeettoman) varmasti ostettua.
Sairaalalaukkua en ole vielä pakannut,mies siitäkin päivittäin muistuttaa.
Miten teidän kunto?itse käytän koiraa tunnin parin metsälenkillä joka päivä.Hoidan kodin siivoamisen,pyykit,ruuat,tiskit ym. (ei sillä että mies olisi laiska mutta kun on töissä 10-19 niin kuolen päivien aikaa tylsyyteen jos vaan istun toimettomana,kun ei samassa tilassa tai perheellisiä ystäviä ole vaan suurinosa on joko töissä,opiskelemassa tai sitten heitä kiinnostaa viime viikonlopun sekoilut enemmän vaikka ovatkin jo ikähaarukaltaan 20-40 vuotiaita)
Minullekkin saa mailata vapaasti jos haluaa.Etenkin eteläkarjalalaiset odottavat äidit.
[email protected]
Kiva kun olette vastailleet!
Tuosta kunnosta, että itsekin koen oloni puolta paremmaksi kun päivittäin käyn noin tunnin lenkillä, yleensä reippaasti kävellen. Luonnollisesti vauhti hidastuu päivä päivältä mutta ajatus on tärkein :D Esikoinen on päivisin hoidossa, mies töissä ja itsellä opiskelut siinä vaiheessa että olen paljon kotona päivisin. Siivoushommat kyllä vielä hoituu melko kevyestikin, ei tosiaan toimettomana viitsi tai halua täällä istuskella.
Miten sf-mitan laita? Mulla se oli rv 30 1 30cm, eli yläkäyrillä menee vaikka vatsa tuntuu reilusti pienemmältä kun esikoista odottaessa! Painonnousun olen saanut juuri tuolla lenkkeilyllä pidettyä noin viiden kilon tiimoilla.
Meillä on vielä pikkutarvikkeiden ostoslista tekemättä, muutto oli juuri ja tavarat olisi saatava vielä järjestykseen ennen kuin pääsee tuota kokonaistilannetta kartoittamaan mitä vielä puuttuu :) Rintapumppu olisi vielä ainakin hankintalistalla, samoin juuri nämä rasvat, talkit, sinkit tms. Sairaalakassiin olen pakannut vauvan tavarat, omat pakkailen sitten lähempänä ajankohtana.
Onko ollut harjoitussupistuksia tai jo kipeämpiä? Täällä supistelee kipeästi harva se päivä, ja rv. 20 oli kohdunsuu 1,5cm auki ja kaulaa jäljellä enää se 2cm. Viimeisimmällä äitipolikäynnillä tuolloin 29 0 oli kohdunsuun tilanne 2cm auki, mutta vielä eivät siellä huolestuneet että vauva ennen aikojaan tulisi. Supistukset kuitenkin aina säikäyttävät, vaikka "turvalliset" viikothan tässä on.
Kaikki marras- ja joulukuisetkin mukaan jutustelemaan!
Mulla oli rv28 2 sf-mitta 27cm. Kunto on ihan hyvä, kun käyn koiran kanssa lenkillä. Paikat viel kiinni. En oo huomannu et ois ollu ees harjotussuppareita. Raskaus on menny todella hyvin. Missään vaiheessa ei oo ollu ees pahoinvointii :)
Saadaan taas yksi vastuuton äiti lapsineen sossunluukulle. Olisit ostanut nuken ja trenannut sillä ensin. Tekikö kaveri vahinkolapsen, joten sinunkin pitää?:)
Kenelle nimim. "kipsa joo" oikein keljuilet? Luin koko viestiketjun kahteen kertaan läpi ja en kyllä tajua, kuka nyt olisi vastuuton?
Meillä on la 2.11. ja kaikki ei ihan vielä ole valmiina. Suurin osa kyllä, muttavarmaan joutuu jotain vielä ostamaankin. Ultrassa käytiin viime ti eli rv 32 4 ja painoarvio oli 2300g. Kätilö sanoi, että ihan normaali pään- ja vartalonympärys on, pituutta vähän enemmän kuin normisti. Mutta me ollaankin miehen kanssa molemmat tosi pitkiä, eli ei ollut ylläri :-)
Tulikohan viestisi oikeaan viestiketjuun????
..ja toisekseen molemmat lapset ovat suunniteltuja ja toivottuja. Eikä ole tarvinnut harjoitella nukella ensin, pitääkö sinun?
Kirjoittaja viittaa ilmeisesti nuoreen ikääni, joka näkyy profiilista.
täälläkin on yksi marrasmasu etelä-karjalasta :)
LA 30.11 (saa nähdä mennäänkö joulukuun puolelle.)
elikkäs tällä hetkellä mennään rv 29 1 ja hyvin menee. paikat ovat kiinni ja vatsa kasvaa kovaa vauhtia.töitä vielä painan, minkä lisäksi koti hommat. liikunta jäänyt vähemmälle, tuntuu ettei jaksa enää mitään kun saapuu töistä kotiin ja tekee kotihommat. onneksi mieskin osallistuu ja tekee mielellään.
vielä olisi paljon kaikenlaista hankittavaa. onneksi kaikki isompi (pinnasänky, hoitopöytä,turvakaukalo ja vaunut) on jo hankittu, mutta silti tuntuu että paljon ouuttu vielä. äitiyspakkaustakaan en ole vielä saanut, ehkä sitten kuukauden päästä :)
olo ollut suht hyvä, välillä supistelee, onneksi ei vielä kipeästi. suonenvetoja on alkanut tulemaan yöllä, eikä pikkuinenkaan anna aina nukkua, vaan tykkää valvottaa :) mutta kyllä tämä tästä, voiton puolella jo :)
myös miulle saa laittaa sähköpostia : [email protected]
En voinu olla vastaamatta ku huomasin et meillä on sama laskettu aika ja molemmat etelä-karjalasta! Jos saa udella niin mistä päin etelä-karjalaa oot? Ite oon Imatralta. Nähään sit synnärillä ;) Kaipa synnytät EKKS:ssa? Toivottavasti ei ainakaa yliaikaseks mee...
Täälläkin hyvin menee tai nii ainaki luulen ku ensimmäinen tulossa. Joskus toosi väsy mut sit seuraavana päivänä taas täynnä virtaa. Ja se inhottava vessassa juoksu alkaa kyl kyllästyttämää. Ja jos nyt jotain negatiivista pitää löytää ni sängystä on yleensä aika vaikeeta nousta ylös ku sen verran ottaa alaselkään, mut seki on vaa sillo ku nousee makuulta.
Kovasti maha kasvaa ja useesti ku kerron lasketun ajan ni ihmiset ihmettelee et "ai sit vasta?"
Tuntuu et vaavi on nyt vasta alkanu potkimaa ihan kunnolla. Tuleva isä tuns mahan päältä potkut toissayönä ekan kerran ja kovin oli innoissaan.
Töitä ei tällä hetkellä oo ku on opiskelut loppusuoralla ja se tarkottaa sitä et kotona oon aika paljon ni kerkeen ja jaksan hyvin pitää huushollin kunnossa ja kohta pitäis alkaa vaavin vaatteita pyykkäilemään.
Hankinnat on mellä aika pitkälle jo hankittu, mut kaikki se pieni tarpeellinen ja se tarpeetonkii vielä uupuu, mut melkein joka kauppareissulla jotain tulee ostettua, et ihan hyvällä mallilla ollaan =)
Täälläkin herätään öisin jo siihen et vauva melskaa mahassa, mut kivahan sitä on tunnustella, kun ei vielä mitenkää kipeetä ne potkut tee. En oo kyllä huomannu (tai tiedostanu) ees harjoitussuppareita vielä,mut voihan se olla et en vaa oo sitä ymmärtäny...
synnyttäjiä.
Itse olen 10.11 la ja tietenkin lappeenrannassa synnytän.
Hassua kun imatralla näkyy paljon viimeisillään raskaana olevia naisia mutta tuntuu ettei mitenkään heihin saa kontaktia.
jos miulle kirjottelit, niin kyllä EKKS pitäisi tulla mukula pyöräyttämään :) Luumäeltä itte olen. Onkohan etelä-karjalassa menossa jonkuin näköinen vauvabuumi kun tuntuu, että joka paikassa on raskaana olevia naisia? vai kiinnittääkö siihen vaan eri tavalla huomiota? :D
muita nuoria äitejä täällä? itellä olisi ikää 19. :)
Täällä aloitetaan maanantaina jo 32 vkoa.. minulla valmiina sänky ja pikkusänky, vaatteita.. sukupuolta en halunnu viel tietää, jotkut kehuu ett poika tulee, mutta en usko viel mihkään sanomisiin. Mites oot voinut?
kasassa nyt 30 2 ja neljäs lapsi tulossa=) melkein kaikki tavarat on jo onnex valmiina vanhemmilta sisaruksilta jotain pientä pitää vielä ostella! mulla on kans alkanut suonenvedot yöllä,sukat onnex auttaa vähän. iso vauva tulossa kuten aiemmatkin,yläkäyrällä kasvaa viikolla 27 tais olla painoarvio jo 1100g että hyvin kasvaa. joka päivä lenkkeillään lasten ja koiran kanssa,voinnin mukaan. välillä on semmosia päiviä,että meinaa nukahtaa istuultaan ja toisena päivänä taas energiaa riittää vaikka koko huushollin siivoomiseen!
Tervehdys kaikki marralaiset! Itsellä L-A olis 26.11. Ja viikko 30 pärähtää käyntiin maanantaina :) Kaveri olis sitten esikoinen ja sukupuoli hieman arvoitus.. ehkä tyttö, mutta ei varmaa.
Hyvin on kyl menny täälläkin. Alus oli vähä pahoinvointia joka hoitu sitten inkiväärikapseleilla. Migreenistäkin kärsitty on ja nekin tiessään nyt. Ainoa mistä välil on vaivaa on tuo selkä :( Aamuisin sängystä nousseena on ihan hyvä mutta sitten päivän edetessä alkaa siihen koskemaan.
Paino kertynyt vain eteen (vatsan alueelle) ja olen lyhykäinen ihminen eli ei siis mikään ihme että selkä välillä kovilla. Töitä olisi paiskittava vielä kolmisen viikkoa ja sitten lomailemaan.. Isompaa asuntoa odotellaan, mutta vielä epäselvää koska sellaisen saa.
Oikein hyvää odotusta teille kanssaäityliinit!
Minulla viikkotilanne 32 3. Ja viides muksu tulossa, kuopus tällä hetkellä 1,5 v. Eli menoa ja meininkiä riittää. Masu kasvanut tavalliseen tahtiin, eli sellainen 4kg ja 53-54cm luultavasti tulossa.
Vauva hankintoja ei ole tarvinnut kamalasti tehdä, mitä nyt vaatteita olen ostellut ja neulonut kun on talvivauva tulossa.
Sairaslomalle jäin pari viikkoa sitten kun työssä paljon nostelua ja aiheuttaa supistuksia. Nyt sitten yritetään jaksaa muutama viikko vielä olla yhtenä pakettina. Tosin alkaa jo pikkuhiljaa haluttaa saada vauva syliin!
Minullekin voi laittaa mailia, jos kaipaat juttuseuraa, [email protected]
Ihan pakko sanoa sulle,että hei kaima ;)
Ja toki onnea odotukseen!
Täällä myös marrasmasukki odottaa pääsyä maailmaan ja tarkoitus olisi pullahtaa maailmaan 16.11 tienoilla.
Minullekkin voi laittaa ajatuksia tulemaan postin kautta [email protected]
moi kaikki,mulla menossa nyt 30 2 kolmas raskaus tämä.ei ole oireita ollut paitsi supistuksia :(.mulla tosi pieni toi kohdunpohjankorkeus verrattuna teihin muihin.se oli viikolla 28 25cm.mutta en itsekkään pitkä ole .painoarvioita ei ole tehty ollenkaan,ultrassa sanoivat että poika on mutta saa nyt nähdä :D.hyviä vointeja kaikille tuleville mammoille ja hyvää syksyä
onko lähes kaikille tehty jo painoarvio? ei miulle vaan oo vielä tehty.... kävin eilen kuuntelemassa äänet, kun neuvolan tädin kuuntelulaite ei viime viikolla toiminut. kaikki hyvin. tunnisti ja kokeili, ja totesi, että muksu olis nyt jo kääntynyt pää alaspäin. kunhan ei kääntyisi enää takasin! 6viikon päästä olis viimeinen lääkäri. hui.