näkyy pimeää.. se on pimeämpi ettei paljon kukaan näe sinne.. harvoin sieltä näkee valoa.. kun katsoo tarkemmin siellä on joku.. tuntematon jonka ajatuksia ei tiedä.. pitäisi pystyä päättelemään hänen luonteensa ulkonäöstä.. mutta hän on mystinen. hänen katsettaan kun katsoo siellä ei ole mitään, tällä hetkellä hiukset ovat blondit jonka päällä on lilaa ja kun lisää sinisten silmien tyhjä katse ei voi ottaa selvää. hänellä on hieno otsatukka ja pitemmät suortuvat ohimoilta.. rikkonaisesti leikattu kerroksittain mutta takatukka on pitempi.. hän ihan keskikokoinen S-Mkokoa. hänen huulta koristaa lävistys ja hänen korvista löytyy yht 3lävistystä joissa on 2nappi korvikset ja yhessä rengas. hän on skorppioni ja se kuuluu hänen elemnttiinsä.. hän ei puhu paljon ja on yleensä hiljaa, hän ei luota helposti muihin ihmisiin, hänelä ei ole sosiaalista elämää. istuu vain pimeydessä ja on muuttumassa psykopaatiksi.. kuolema on hänelle sydämmellinen juttu.. ehkä vain muistot pitää hänet hengissä.. ei sitä kukaan tiedä kun hän, hän vain elää,, kukaan ei elä hänen elämäänsä. hän pakenee eri maailmaan jossa voi olla oma itsensä ja jossa häntä rakastetaan selleisena kun on toisin kuin täällä hänelle kylmemmässä maailmassa jossa on vain kärsimystä.. tässä oli yhden 16vuotian tytön ajatuksia jotka on totta kaikki.. mistä tiedän? totta kai siitä koska se tyttö olen minä
tää on vaa tekstiä teille.. ei muuta anna
Psykopaatiseen sortuva
7671
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Niin paljon tuttuja mietteitä ja ajatuksia. Paitisi nuo mm. lävitykset ja korvakurut : ) Kirjoitit todella liikuttavasti ainakin minuun tuo teksti kolahti.
Kiitos sinulle ihanasta ja hyvästä tekstistä.
juttu mulla!
On haikee ja aika tuttua mulle. :((
Tää viesti kosketti mua aikas paljon.... Välillä itellä samnlaisia tunteita, tosin en osaisi kuvailla niitä. En tiedä kiinnostaisiko sinua mutta haluaisitko joskus jutella vaikka sähköpostin välityksellä...
itselläni on samoja ajatuksia.. mutta niissä ei auta muutakuin etsiä ihminen johon voi luottaa, puhua asioista tai kirjoittaa vaikka tuntuisi kuinka kipeeltä ja luottaa että elämä voi olla ihanaa!
Kunpa mä voisin sanoa olevani masentunut, mutta kun en ole. Kunpa voisin kertoa tunteneeni täsmälleen samoin, kokeneeni kaiken samoin, mutta en ole. Heilun itsekin välillä rajamailla, mietin mitä järkeä tässä kaikessa on. Eikö olisi vain parasta hypätä alas katolta ja antaa mennä? Surisko joku sitten perään? Seuraavana päivänä tajuaa kuitenkin, että vielä on jotain. Odottaa tulevaa päivää, auringon nousua - jotain parempaa, mitä ei vielä nää. Mä jaksan tunteen vuoksi. Mä tunsin sen kerran, aivan kuin joku olisi ollu lähellä ja pitäny kiinni, kun itkin. Olin yksin. Se tuntui niin lohduttavalta. Tajus että oli joku, joka välitti. Joku oli siinä, vaikkei sitä nähnyt. Ehkä mieli teki temppujaan, kun toivoi niin kovasti, että olis joku jota vois rakastaa ja joka rakastas mua. En tiedä kummalle osiolle tämä kuuluisi, rakkateen, vai itsetuntoon, mutta päätihn sen kirjoittaa tänne. Vielä on valoa - jossain tuolla pimeän keskellä. Kun kävelet ikkunan luo yöllä ja katsot mitä näet siinä, ikkunan alla kaikki vastaavat aina, että ruohoa ja mutaa. Ne ei nää sitä, minkä mä näin. Mä näin valon, sen mikä lähtee oman huoneen lampusta ja valaisee pimeyttä. Vai pienen alueen, mutta kuitenkin - on valo. Se on olemassa ja mä näin sen. Aamun tullen se leviää ja täyttää koko maan, mutta öisin pitää vain turvautua tähtiin.
Tsemppiä, koitetaan jaksaa yhdessä kaikki!
tunnistin tosta tekstistä niin itteni. Ihan samoja tuntemuksia mullaki. Varsinkin kun nyt taas pitää viettää perjantai-ilta ja oikeestaan koko helvetin viikonloppuki yksin...