Palstalla on aukottomasti ja peruseellisten keskustelujen jälkeen todettu lopullisiksi ja yksiselitteisiksi tosiasioiksi:
1. Lapsi äitinsä kohdussa on ihminen yhtä varmasti kuin hänen äitinsäkin on ihminen.
2. Lapsi on syntynyt äitinsä kohtuun äitinsä ja isänsä tahdon ja tekmisen seurauksena.
3. Lapsi ei ole äitinsä ruumiin osa.
4. Lapsi on yksilölllinen ja ainutkertainen ihminen, joka äitinsä kohdussa elää lajityypillisen jopa 100 vuoden mittaisen elämänkaarensa ensimmäisiä vaiheita.
5. Luonnollisiin ja kaille yhtäläisiin ihmisoikeuksiin kuuluu oikeus elämään ja fyysiseen koskemattomuuteen.
6. Abortti ei kohdistu naiseen vaan abortin kohteena on lapsi. Abortitssa ihmislapsi surmataan äitinsä kohtuun.
7. Toisen ihmisen surmaamista pidettään yleensä pahana asiana. Jos toisen ihmisen surmaaminen suoritetaan sosiaalisen tai muun edun saamiseksi on teko eettisesti entisestään arveluttavampi.
8. Ihmisen surmaamista voi pitää hyvänä asiana vain ihminen joka pitää kuolemaa hyvänä ja elämää pahana asiana. Tällaista näkökantaa edsutava itse elävä ihminen ei ole rehellinen.
9. Abortissa nainen kääntyy sekä lastaan että omaa ruumistaan ja psyykeään eli naisetuttaan vastaan.
10. Abortin tehnyt ja aborttiinformaatiota jakava henkilö ei ole odottavan äidin vertainen. Vasta abortin jälkeen nainen on muiden abortoineiden vertainen.
11. Abortista päättävän viranomaisen harhauttaminen esim. vääriä tietoja antamalla on rikos.
12. Varakkaassa ja hyvinvoivassa Suomessa surmataan aborteissa joka päivä koululuokallinen eli n. 30 lasta. Abortissa surmattujen lapsien lukumäärä on vuodessa n. 11 000. Ts. noin viiden vuoden aikana surmataan aborteissa yhtä ikäluokkaa vastaava määrä lapsia.
13. Massiivinen lapsien abortointi on kansanmurhaan vertautuvaa toimintaa, joka tulevat sukupolvet tulevat kavahtamaan sivistymättömänä ja raakana menettelynä.
Yllä olevat tosiasiat ovat osoittautuneet sekä loogisiksi että käytännössä koetelluiksi tosiasioiksi. Kekustelussa voidaan nyt siirtyä eteenpäin.
Voimme siirtyä pohtimaan keinoja aborttien vähentämiseen, abortin uhrien auttamiseen ja kuntouttamiseen.
Voimme pohtia keinoja alkuraskaudessa epävarmojen äitien ja heidän perheidensä tukemiseen.
Tulee arvioida naiseen ja lapseen kohdistettuja ulkoisia vaateita, jotka aborttin painostaen altistavat naista ja lasta väkivallan uhriksi.
Voimme pohtia, kuinka elämänuskoa, hyvää mieltä ja hyvinvointia lisätään.
1. Lapsi äitinsä kohdussa on ihminen yhtä varmasti kuin hänen äitinsäkin on ihminen.
2. Lapsi on syntynyt äitinsä kohtuun äitinsä ja isänsä tahdon ja tekmisen seurauksena.
3. Lapsi ei ole äitinsä ruumiin osa.
4. Lapsi on yksilölllinen ja ainutkertainen ihminen, joka äitinsä kohdussa elää lajityypillisen jopa 100 vuoden mittaisen elämänkaarensa ensimmäisiä vaiheita.
5. Luonnollisiin ja kaille yhtäläisiin ihmisoikeuksiin kuuluu oikeus elämään ja fyysiseen koskemattomuuteen.
6. Abortti ei kohdistu naiseen vaan abortin kohteena on lapsi. Abortitssa ihmislapsi surmataan äitinsä kohtuun.
7. Toisen ihmisen surmaamista pidettään yleensä pahana asiana. Jos toisen ihmisen surmaaminen suoritetaan sosiaalisen tai muun edun saamiseksi on teko eettisesti entisestään arveluttavampi.
8. Ihmisen surmaamista voi pitää hyvänä asiana vain ihminen joka pitää kuolemaa hyvänä ja elämää pahana asiana. Tällaista näkökantaa edsutava itse elävä ihminen ei ole rehellinen.
9. Abortissa nainen kääntyy sekä lastaan että omaa ruumistaan ja psyykeään eli naisetuttaan vastaan.
10. Abortin tehnyt ja aborttiinformaatiota jakava henkilö ei ole odottavan äidin vertainen. Vasta abortin jälkeen nainen on muiden abortoineiden vertainen.
11. Abortista päättävän viranomaisen harhauttaminen esim. vääriä tietoja antamalla on rikos.
12. Varakkaassa ja hyvinvoivassa Suomessa surmataan aborteissa joka päivä koululuokallinen eli n. 30 lasta. Abortissa surmattujen lapsien lukumäärä on vuodessa n. 11 000. Ts. noin viiden vuoden aikana surmataan aborteissa yhtä ikäluokkaa vastaava määrä lapsia.
13. Massiivinen lapsien abortointi on kansanmurhaan vertautuvaa toimintaa, joka tulevat sukupolvet tulevat kavahtamaan sivistymättömänä ja raakana menettelynä.
Yllä olevat tosiasiat ovat osoittautuneet sekä loogisiksi että käytännössä koetelluiksi tosiasioiksi. Kekustelussa voidaan nyt siirtyä eteenpäin.
Voimme siirtyä pohtimaan keinoja aborttien vähentämiseen, abortin uhrien auttamiseen ja kuntouttamiseen.
Voimme pohtia keinoja alkuraskaudessa epävarmojen äitien ja heidän perheidensä tukemiseen.
Tulee arvioida naiseen ja lapseen kohdistettuja ulkoisia vaateita, jotka aborttin painostaen altistavat naista ja lasta väkivallan uhriksi.
Voimme pohtia, kuinka elämänuskoa, hyvää mieltä ja hyvinvointia lisätään.
Vastaukset 50
Vanhimmat
lässyn..
Kiitos taas tästäkin saarnasta, mutta eikö ole edelleenkin hyvä, että toinenkin vaihtoehto on olemassa, jos sattuis käymään niin, että ei ihan tuu vakuuttuneeksi abortin suureta vääryyrestä ja siinä sivussa pilven palteellla notkuvan partanaukin olemassaolosta.
1. Miten määritellään ihmisyys? Vaatiiko se tietoisuutta? (Sikiöllä ei akkuvaiheessa ole varsinaista aivotoimintaa, joten sillä ei ole tietoisuutta.)
2. Ei ole jos äiti on raiskattu.
3. Lääketieteellisessä mielessä on.
4.Miten määrittelet elämän? Onko ihmisen elämä nykyisessä yhteiskunnassa lajityypillistä?
5. Tämä koskee myös äitiä, jos hän on hengenvaarassa on hänellä ihmisoikeus elämään.
6.
7.
8.
Lainaus:
Ihmisen surmaamista voi pitää hyvänä asiana vain ihminen joka pitää kuolemaa hyvänä ja elämää pahana asiana. Tällaista näkökantaa edustava itse elävä ihminen ei ole rehellinen.
Kuolema on elämän REALITEETTI se ei ole sinänsä paha asia, joskin ei hyväkään. Kuolema on ARVONEUTRAALI asia jota ei voida määritellä hyväksi tai pahaksi asiaksi, kuolema on.
9. Määrittele naiseus?
10. Mitä tarkoitat muiden abortoineiden vertaisella?
11.Tämä on tähänastisista väitteistäsi lähinnä totuudenmukaista.
13. On täysin mahdotonta tietää, millaisessa yhteiskunnassa tulevaisuuden ihmiset elävät, joten ei voida tietää tulevaisuuden ihmisten suhtautumista aborttiin.
Väitteesi eivät ole loogisia. Ja todellisuus jossa elämme on niin monimutkainen ettei sitä voida typistää lyhyiksi lauseiksi, joita kutsua elämän tosiasioiksi.
"1. Miten määritellään ihmisyys? Vaatiiko se tietoisuutta? (Sikiöllä ei akkuvaiheessa ole varsinaista aivotoimintaa, joten sillä ei ole tietoisuutta.)"
Ihmisyksilö saa ainutkertaisen perimänsä hedelmöityshetkellä.
Ei vaadi tietoisuutta.
"4.Miten määrittelet elämän? Onko ihmisen elämä nykyisessä yhteiskunnassa lajityypillistä?"
Ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöityshetkellä.
"10. Mitä tarkoitat muiden abortoineiden vertaisella?"
En tiedä mitä ap. tarkoittaa mutta ymmärtäisin sen niin että 'abortoineiden vertaiset' on kaikki syntymättömän lapsensa surmaamiseen sortuneet ja kyseistä toimintaa puolustelevat.
kuolema on luonnollinen asia. Ei ole olemassakaan luonnotonta kuolemaa.
Kuolema on kehitystä, kaikki mikää syntyy myös kuolee. Elämän antaminen on kuoleman antamista. Jokainen elämän saanut saa samassa kaupassa myös kuoleman, varman kuoleman.
Kuolema on hyvä ja luonnollinen asia, sitä ei kannata pelätä, sitä ei voi kieltää, sitä ei voi estää, sitä ei pääse pakoon.
Kuolema on sielun kiertokulkua, kehitystä ja edistymistä.
(synteettisillä myrkyillä ym. värkeillä)aiheutettu kuolemakin kuinka "luonnollinen"?
ilmansaateiden, säteilyn yms. aiheuttama kuolema. Ihminen muokkaa ympäristöään nykyisin ja se on sekä hyvä, että huono asia.
no onko ne lisäaine- ja säteilykuolemat sit luonnollisia??
ei voi kuolla luonnottomasti aiheuttipa sen kuoleman sitten mikä hyvänsä vaikka tappajatomaatin hyökkäys.
LUONNOLLISESTI ON KUOLLA VANHUUTEEN, VITUN IDIOOTTI!
sellasta tapahtumaa pääse kokemaan elämässäs VITUN IDIOOTTI!
on samaan aikaan abortin tehnyt ja aborttiinformaatiota jakava henkilö
ja
On samaan aikaan raskaana.
Mihin silloin laitetaan se VERTAINEN???
Ei aihetta ole vielä mitenkään puitu loppuun vaikka niin haluat uskoa.
Tai mihin luokittelet minut, kolmen lapsen äiti, nuorin on 2kk, Kaikki toivottuja, en ole koskaan abortoinut, Silti puollan abortti oikeutta. Vaikken itse sitä ole halunnutkaan, ei se estä minua tajuamasta että naaapurin tilanne ei ehkä olekkaan raskaudelle suotuinen, ehkäpä naapuri tarvitsee sen abortin? Ehkäpä minullakin menee jonain päivänä niin huonosti että sen tarvitsen?
empatiakykyisiksi ja fiksuiksi ihmisiksi :D
kuolemansynkkää sakkia. Kun henkeen ja vereen puoltaa oikeutta tappaa, on osasyyllinen.
Miten olis kuolemankauppiaat, verikädet ja mustat enkelit?
suomalaisista ja kaikki lakiensäätäjät ovat kuolemankauppiaita?! :D
Ihan vapaasti sitten :D
Toinen nimitys on "ihmisoikeuksien toteutumisen kannattajat". Sehän on ihan kauheata!
Mieluimmin syyllistyn ihmisoikeuksien ja yhdessä sovittujen lakien noudattamiseen ja niiden kannattamiseen, jos vaihtoehto on teidänlaistenne tietämättömien ja oikeuksista häpeällisen vähän tietävien haukkujien joukkio.
Murhaoikeus on kaukana ihmisoikeuksista. Varsinkin kun asiaa ajatellaan sen henkensä menettävän kannalta.. (ihmisoikeusrikkomus).
Ei ne kauppaa sitä lakia raskaanaoleville. Eiköhän jokainen tiedä sen muutenkin. Harvapa sitä lopulta (hyväkseen)käyttääkään.
siis sinun juttusi
a) Suomessa ei ole minkäänlaista murhaoikeutta.
b) alkiolla ei ole ihmisoikeuksia, joita voisi rikkoa.
c) vain vastustajat yrittävät kaupata omaa ajatusmaailmaansa ja väittää sitä ainoaksi oikeaksi, puolustajat ymmärtävät asian moniulotteisuuden ja eri näkökantojen perusteet.
d) harva on elämässään raskaana ei-toivotusti. Vähintään viidesosa naisista on Suomessa tehnyt keskeytyksen. -> Aika usea ei-toivotusti raskaana ollut ON tehnyt keskeytyksen.
1. Miten sinä hyväksytät oman moraalittoman käytöksesi eli toisten moralisoinnin ja haukkumisen laillisesta teosta?
2. Missä joku on kaupannut aborttia?
Aborttilainsäädäntöä "käyttää" joka ikinen raskaana oleva nainen, sillä se laki sanoo sen naisen voivan _halutessaan_ myös valita keskeytyksen. Melkein jokainen raskaaksi tullut jossain vaiheessa miettii "ehkei sittenkään" se on täysin normaalia sekin. Sama kuin täydellisen hyvässä parisuhteessa väistämättä joskus tulee mieleen että olisikohan kuitenkin parempi... nuo ovat inhimillisiä epäilyksiä, ja niistä yli pääsemiseen helpottaa se tieto että mitä tahansa voi tehdä. Että se elämä jonka valitsee on aina vapaan valinnan tulosta ja itse haluttu.
Tuota aborttivaihtoehtoa käyttää kovin harva, ja hyvä niin. Sitä nimittäin käyttävät ne jotka ovat raskaana vaikka eivät tahtoisi olla, ja se kohtalo sinällään on jo todella ikävä, ei siinä kukaan vapaaehtoisesti ole. Mitä harvempi on raskaana tahtomattaan, ja mitä useampi tarkoituksella, sitä parempi :D
***
Abortti on Suomessa laillinen murha.
Tietenkään ei ole oikeuksia koska sä ja kaltases ei niitä niille halua antaa (sehän johtais abortin kriminalisointiin!).
Mikäli on ehkäsyn käyttäjämääriä ja pettämisprosentteja uskominen niin yllättävän moni raskaus alkaa juuri ei-toivotusti. Vain pieni (viides)osa tekee abortin.
Minun ei tarvi hyväksyttää mileipiteideni julkilausumaa kenelläkään.
Minä vain sanon, kyllä ne on jokkut muut ketkä niitä moraalittomuuksia TEKEE.
Sinäkin kauppaat ja mainostat sitä täällä päivittäin muutaman muun kanssa, mm. horisemalla jostain olemattomista "naisen ihmisoikeuksista" jollaseks tökerösti murhaoikeuttas koitat naamioida.
Vaikea sanoa jakavatko abortti-asiamiehet tietämättömyyttään väärää informaatiota vai valehtelevatko aivan tarkoituksella.
Lain mukaan abortista päättää aina viranomainen. Lasta odottava nainen voi ainoastaan pyytää lapsensa abortoimista. Viranomainen voi myöntää luvan tähän, jos lain tarkemmin määritellyt edellytykset täyttyvät.
Se, että aborttiväki pitää röyhkeyksissään pilkkanaan lääkäreitä selityksillään ja vaatimuksillaan sekä saa käyttää terveydenhoitoon tarkoitettuja sairaaloita lapsiensa abortoimiseen ei sentään muuta lakia.
Edellisessä viestissä on näkyvillä lain porsaanreikiä ja lain soveltamisen retkahtaminen lain hyväksikäytön ja mielihalujen tasolle. Seurauksena on vuosittain 11 000 lapsen menetys sivistysvaltioksikin kutsutussa maassa.
" mm. horisemalla jostain olemattomista "naisen ihmisoikeuksista""
Joo, me todellakin ajattelemme, että naisella ON ihmisoikeudet eli ne eivät ole eivätkä saa olla "olemattomia" :D Sehän se sinua harmittaakin.
1. Naisella on oikeus päättää abortin hakemisesta.
2. Kukaan muu ei voi eikä saa tehdä sitä päätöstä hänen puolestaan.
3. Hänelle _luvan_ aborttiin antaa laissa vaadituin perustein esitetystä hakemuksesta joko lääkäri tai pidemmälle edenneissä raskauksissa TEO.
4. Viranomaiset EIVÄT PÄÄTÄ kenenkään abortista ilman naisen päätöstä luvan hakemisesta.
5. Vain nainen tekee päätöksen abortistaan, mikä hänelle suodaan lain määrittämin rajoituksin.
Sinä vain vääntelet tarkoitushakuisesti toisten sanomisia, kun et muuhun pysty.
* Aborttia hakeva nainen _pyytää_ raskauden keskeytystä. Jos hän on pahoin häiriintynyt tai sairas, myös hänen laillinen edustajansa voi esittää tämän pyynnön .
* Viranomainen voi suostua (huomaa: viranomaisen ei tule suostua) pyyntöön ja toimenpiteeseen, jos lain ehdot täyttyvät.
* Toimenpiteestä päättää vain ja yksinomaan viranomainen.
Laki raskauden keskeyttämisestä 24.3.1970/239
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §
Raskaus voidaan tämän lain säännöksiä noudattaen naisen pyynnöstä keskeyttää:
1) kun raskauden jatkuminen tai lapsen synnyttäminen hänen sairautensa, ruumiinvikansa tai heikkoutensa vuoksi vaarantaisi hänen henkensä tai terveytensä;
2) kun hänen tai hänen perheensä elämänolot ja muut olosuhteet huomioon ottaen lapsen synnyttäminen ja hoito olisi hänelle huomattava rasitus;
3) kun hänet on saatettu raskaaksi olosuhteissa, joita tarkoitetaan rikoslain 17 luvun 22 §:ssä taikka 20 luvun 1–3 tai 5 §:ssä, 6 §:n 3 momentissa tai 7 §:ssä; (24.7.1998/572)
4) kun hän raskaaksi saatettaessa ei ollut täyttänyt seitsemäätoista vuotta tai oli täyttänyt neljäkymmentä vuotta taikka kun hän on jo synnyttänyt neljä lasta;
5) kun on syytä otaksua, että lapsi olisi vajaamielinen tai että lapsella olisi tai lapselle kehittyisi vaikea sairaus tai ruumiinvika; tai
6) kun jommankumman tai kummankin vanhemman sairaus, häiriytynyt sieluntoiminta tai muu niihin verrattava syy vakavasti rajoittaa heidän kykyään hoitaa lasta.
2 § (6.4.2001/328)
Jos nainen mielisairauden, vajaamielisyyden tai häiriintyneen sieluntoimintansa vuoksi ei kykene esittämään pätevää pyyntöä raskauden keskeyttämiseen, se voidaan suorittaa hänen laillisen edustajansa hakemuksesta, jos painavat syyt puoltavat toimenpidettä.
3 §
Kun nainen on saatettu raskaaksi olosuhteissa, joita tarkoitetaan rikoslain 20 luvun 3 §:ssä tai 5 §:n 1 momentin 2 tai 4 kohdassa, ei raskautta saa keskeyttää, ellei rikoksesta ole nostettu syytettä tai sitä ole ilmoitettu syytteeseen pantavaksi taikka rikoksen tapahtumista asian johdosta toimitetun poliisitutkinnan perusteella ole pidettävä ilmeisenä. (24.7.1998/572)
2 momentti on kumottu L:lla 6.4.2001/328.
4 §
Ennen kuin raskaus tämän lain mukaan keskeytetään, on keskeyttämistä pyytävälle annettava selvitys raskauden keskeyttämisen merkityksestä ja vaikutuksista.
Naiselle, jolle on suoritettu raskauden keskeyttäminen, on annettava ehkäisyneuvontaa, niin kuin siitä asetuksella tarkemmin säädetään.
5 §
Raskaus on keskeytettävä niin aikaisessa vaiheessa kuin mahdollista.
Muun syyn kuin naisella olevan sairauden tai ruumiinvian vuoksi ei raskautta saa keskeyttää kahdennentoista raskausviikon jälkeen. (14.7.1978/564)
Terveydenhuollon oikeusturvakeskus voi kuitenkin, jollei nainen raskaaksi saatettaessa ollut täyttänyt seitsemäätoista vuotta tai jos siihen muuten on erityistä syytä, antaa luvan raskauden keskeyttämiseen myöhemminkin, ei kuitenkaan kahdennenkymmenennen raskausviikon jälkeen. (27.11.1992/1085)
5 a § (27.11.1992/1085)
Sen estämättä, mitä 5 §:ssä säädetään, terveydenhuollon oikeusturvakeskus voi antaa luvan raskauden keskeyttämiseen, jos lapsivesi- tai ultraäänitutkimuksella, serologisilla tutkimuksilla taikka muulla vastaavalla luotettavalla tutkimuksella on todettu vaikea sikiön sairaus tai ruumiinvika, ei kuitenkaan kahdennenkymmenennenneljännen raskausviikon jälkeen.
6 §
Raskaus voidaan keskeyttää:
1) 1 §:n 1–3 ja 6 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa kahden lääkärin lupapäätöksellä tai asetuksella tarkemmin säädetyissä tapauksissa vaihtoehtoisesti terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen luvalla;
2) 1 §:n 4 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa keskeyttämisen suorittavan lääkärin päätöksellä; sekä
3) 1 §:n 5 kohdassa ja 5 §:n 3 momentissa sekä 5 a §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen luvalla.
(27.11.1992/1085)
Kahden lääkärin lupapäätös sisältää kummankin erikseen antaman, yksityiskohtaisesti perustellun kirjallisen lausunnon. Lääkäreistä on toisen oltava raskauden keskeyttämisestä lausunnon antava (lausunnonantajalääkäri) ja toisen keskeyttämisen suorittava (suorittajalääkäri). Lausunnonantaja- tai suorittajalääkärillä ei ole oikeutta perusteettomasti kieltäytyä ottamasta keskeyttämispyyntöä tutkittavakseen.
Jos kahden, tai 1 §:n 4 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa, yhden lääkärin päätös on kielteinen, voidaan lupa raskauden keskeyttämiseen pyytää terveydenhuollon oikeusturvakeskukselta. (27.11.1992/1085)
7 §
Ennen raskauden keskeyttämistä koskevan päätöksen tekoa on, jos siihen katsotaan olevan syytä, varattava odotettavan lapsen isälle tilaisuus esittää käsityksensä asiassa. (6.4.2001/328)
Ennen sellaisen päätöksentekoa, joka perustuu 1 §:n 2 kohtaan, on, milloin siihen katsotaan syytä olevan, pyydettävä sosiaaliviranomaisen taikka kätilön, terveyssisaren tai näitä vastaavan henkilön selvitys naisen ja hänen perheensä elämänoloista ja muista olosuhteista.
Milloin nainen on vaikean sairauden tähden saanut erityishoitoa, on lausunnonantajalääkärin ennen päätöksen tekoa hankittava, mikäli mahdollista, naista sairauden vuoksi hoitaneelta lääkäriltä tämän terveydentilaa koskevat tiedot.
Miten tuo ei tukenut minun esitystäni?
Nainen tekee päätöksen tahdostaan aborttiin ja aborttihakemukseen, ja abortti hänelle suodaan lainsäätämin rajoituksin. Niinhän se laki sanoo.
Nainen tekee päätöksen abortista lainsuomissa rajoissa.
tosin syntymättömän lapsensa murhaoikeus ei niihin kuulu.
ei täällä kukaan ole murhaoikeuksista ollut kiinnostunutkaan.
Mutta oikeus aborttiin lainsallimissa rajoissa kuuluu naisten ihmisoikeuksiin.
Yritä saada kansanedustajat kiinnostumaan lain muuttamisesta, jos et ole tyytyväinen. Tällä hetkellä kiinnostuneita abortin kieltämiseen ei juuri löydy.
Lait vaihtelee maittain, yleismaailmalliset perusihmisoikeudet kansainvälisiä.
Abortti on joissain maissa laillinen murha.
Sellainen ei ole mikään naisen ihmisoikeus.
Juuri ne yleismaailmalliset ja kansainväliset perusihmisoikeussuositukset (esim. YK ja Euroopan parlamentti) tosiaan määrittelevät sen abortin ihmisoikeuksiin kuuluvaksi oikeudeksi.
Sinähän tässä sotket ja pahemman kerran. Minä olen puhunut SEKÄ yleismaailmallisista ja kansainvälisistä ihmisoikeussuosituksista ETTÄ maamme yhdessä päätetystä lainsäädännöstä.
Ja molempien mukaan aborttiin ON ja täytyy olla naisella oikeus sen ainoaksi ratkaisuksi kokiessaan (yhdessä säädettyjen lakien rajojen mukaisesti).
Pyristelysi sieltä pussista pois tulemiseen ovat äärimmäisen epätoivoisen heikkoja tällä hetkellä. Yritäpä hiukka petrata, niin et koko ajan väitä täyttä puuta heinää.
VAAN RAKKAUDESTA LAPSIIN,EIKÄ TAPPOHOMMIIN.
rakkautta lapsiin ei löydy monelta. Ei edes niin pientä tilkkaa että lähtisi raskautta viemään läpi. Abortti paras ratkasu kun raskaus ei herätä mitään positiivisia tunteita ja lapset muutenkin ällöttää.
se vain on joku naisen ihmisoikeus. Kaikki muut ymmärtää että vain joissain maissa se on laillinen oikeus.
Linkkisi joissa siihen SUOSITETAAN olevan 'ahdingossa' ja 'tarbvittaessa' oikeus ei tee siitä yleismaailmallista perusihmisoikeutta. Alkiolla on peruslähtökohtanen ihmisoikeus ELÄÄ ja tähän voidaan kajota vain lainsäädännöllä, kuten siellä lääkäriliiton sivullaki on todettu.
Kyllä siellä pussissa niiden vastaamattomien kysymysten kanssa on joku ihan muu.
Kiemurtele vain ihan rauhassa.
Mihinkään muuhunhan et näytä pystyvän. Kyllä minuakin harmittaisi, kun omat jutut kumottaisiin virallisilla kansainvälisillä lähteillä ja suosituksilla.
Esim. YK, väestöliitto ja Euroopan parlamenttihan ovat sinulle ihan mitättömiä juttuja, koska kyllähän SINÄ tiedät paremmin ihan ilman todisteitakin :D
Juttusi käyvät kyllä yhä lapsellisemmaksi pyristelyksi ja jankkaamiseksi täysin ilman perusteita ja todisteita.
Yk on edelleen puolueeton, eikä linkkisi oo todistanu mitään. Useissa maissa abortin saa edelleen vain terveys/raiskaussyillä, kuten suunnilleen pitääki olla. Abortista ei lue mitään ihmisoikeuksien julistuksessa.
Lueskele nyt kaikessa rauhassas ja vihdoin ihan ajatusten kanssa (onko niitä?) läpi ketju omasta alotuksestas.
Pääasiallisesti kaikki tiivistyy tässä.
*Kunhan vaan esiinnyt (sutena lampaan vaatteissa) jonain suurena
humaanina ihmisoikeus puolustajana etkä huomaa/myönnä miten samalla
haluat tehdä eräästä ihmisryhmästä täysin oikeudettomia jotta niitä
olisi jatkossakin mahdollisuus surmata vapaasti mielihalujensa mukaan.
Sä ja kaltases kannatatte ihmisoikeuksien riistoa ja mitä törkeintä
rikkomista kun haluatte toisarvoisen oikeuden verukkeella harjoittaa
murhaavaa toimintaa.
Haluatte pelkuruuttanne livetä auttamisvelvollisuudesta kuten myös
omasta vastuustanne jolla nämä ihmiset ovat ilman syytään sinne
sisuksiinne päätyneet.
Aborttioikeudessa ei ole mitään tasa-arvoista. Oikeuksia toteutetaan
kieroutuneessa tärkeysjärjestyksessä vedoten heikomman ja
puolustuskyvyttömän yksilön ikään ja "väärään" olinpaikkaan.
Vastauksia vaille on edelleen jääneet mm. seuraavat
- Miksei kaikenikäsillä saisi olla samoja, tasapuolisia oikeuksia?
- Miksi joku pitää saada tappaa vain siksi että toinen niin haluaa?
- Millä perustein toisen yksilön mukavuusoikeus olisi arvokkaampi kuin
toisen elämä?*
Ainiin joo. Ihan meinas unohtua että kun kysymykset menee sulle liian
vaikeiks eikä väitteet oo kumottavissa niin nehän 'ei liity todellisiin
asioihin'...
Minäkin feministinä olen sitä mieltä että lapset tulee tehdä silloin kun niitä haluaa, kun heitä on valmis rakastamaan ja oman mukavuutensa on valmis heidän puolestaan uhraamaan. EI jos se on pelkkä velvollisuus ja pakko.
***
"haluatte toisarvoisen oikeuden verukkeella harjoittaa
murhaavaa toimintaa. "
Wau, että oikei halutaan harjoittaa murhaavaa toimintaa... korjaus; kun ei haluta olla raskaana eikä tehdä enempää lapsia. Millään verenhimolla tässä ei oel mitään tekemistä, vaan halulla olla lisääntymättä. Yes?
Ja ne vastaukset, omalta kohdaltani:
- Miksei kaikenikäsillä saisi olla samoja, tasapuolisia oikeuksia?
Koska minä en halua tehdä enää lapsia, niin kauan kuin entisetkin ovat vielä pieniä ja resurssini eivät riitä uusien tekemiseen.
- Miksi joku pitää saada tappaa vain siksi että toinen niin haluaa?
Sikiön ollessa kyseessä, koska sen erottaminen äidistään tappaa sen, on sen kuolema sivutuote sen erottamisesta. Päämääränä ei ole se että sikiö kuolee, vaan se ettei sen äidin tarvitse enää vastata ruumiillaan sen elämisestä. Väistämättä tätä toteutettaessa, se kuolee.
- Millä perustein toisen yksilön mukavuusoikeus olisi arvokkaampi kuin
toisen elämä?
Koska jokaisen yksilön elämä on hänen omansa, ja oikeutta määritellä se mihin sen käyttää ei tule antaa kenellekään muulle. Ja ei, sikiö ei elä tietoisesti eikä mieti omia päätöksiään ja elämäänsä tai sen menetystä. Siksi sillä on vähemmän menetettävää kuin sillä joka sen kantoalustaksi pakotettaisin jos sinä saisit valita.
***
"korjaus; kun ei haluta olla raskaana eikä tehdä enempää lapsia."
Se on samalla murhaamista.
"- Miksei kaikenikäsillä saisi olla samoja, tasapuolisia oikeuksia?
Koska minä en halua tehdä enää lapsia,"
Oliko tämä vastaus kysymykseen? En kysyny haluatko enempää lapsia. Toisen elämän alkaminen ei myöskään aina ole haluista kiinni.
"Sikiön ollessa kyseessä, koska sen erottaminen äidistään tappaa sen, on sen kuolema sivutuote sen erottamisesta."
Niin, ja koska tämä on etukäteen tiedossa, niin teko on suunnitelmallinen ihmisen tappaminen eli murha. Toimitaan siis aktiivisesti sen kuolettamiseksi. Muutenhan se jatkaisi elämäänsä paikassa jossa se siihen luonnollisesti kykenee.
"Koska jokaisen yksilön elämä on hänen omansa, ja oikeutta määritellä se mihin sen käyttää ei tule antaa kenellekään muulle. Ja ei, sikiö ei elä tietoisesti eikä mieti omia päätöksiään ja elämäänsä tai sen menetystä. Siksi sillä on vähemmän menetettävää kuin sillä joka sen kantoalustaksi pakotettaisin jos sinä saisit valita."
Juuri niin. Sikiön tulee antaa päättää elämästään silloin kun se siihen pystyy.
Elämän menetys on kaiken järjen mukaan suurempi menetys kuin muutaman kuukauden mukavuuden.
Mutta sähän arvotat elämät tiedostamisen ja ymmärryksen mukaan, se nyt on tullu jo aiemminki selväks. Alemman kehityksen ihmiset on vähemmän arvokkaita, esim. vauvat ei niin arvokkaita ku murrosikäset jne.
pitempään olen seurannut tätä palstaa, kommentoimatta tosin kun on tuntunut riittävän järki-ihmisiä vastaamaan tälläiseen moralisoivaan, tämä-on-totuus-ja-kaikkien-tulee-uskoa-näin- tyyppiseen verbaalioksennukseen.
vastaus on pitkä ja tiedän että erilaisia mielepiteitä voi olla raskasta lukea mutta ehkä helpottaa että noin puolet ovat omia teesejäsi joihin olen vastannut.
"Palstalla on aukottomasti ja peruseellisten keskustelujen jälkeen todettu lopullisiksi ja yksiselitteisiksi tosiasioiksi":
voivat olla totuuksia Sinulle, minä en ole näitä tosiasioiksi todennut. vastaan omillani. saat puolestani uskoa omiin totuuksiisi, mutta minulla on myös oikeus omiini. SIIS ÄLÄ TUPUTA USKOMUKSIASI, ne eivät ole absoluuttinen totuuts.
"1. Lapsi äitinsä kohdussa on ihminen yhtä varmasti kuin hänen äitinsäkin on ihminen."
jakautuneet solut naisen kohdussa muodostavat ihmisalkion jolta ei vielä löydy persoonaa tai ihmisyyteen liitettäviä aistimuksia tai tunteita. eli alkio ei ole vielä inhimillinen, biologisesti kyllä mahdollisesti ihmiseksi kehittyvä.
Alkiosta/sikiöstä tulee lapsi kun se kykenee selviämään kohdun ulkopuolella.
"2. Lapsi on syntynyt äitinsä kohtuun äitinsä ja isänsä tahdon ja tekmisen seurauksena."
alkio on lähtenyt kehittymään tekemisen seurauksena, kyllä. tahdon, ei välttämättä - pettänyt ehkäisy, raiskaus.
"3. Lapsi ei ole äitinsä ruumiin osa."
totta, muttei kykenevä elämään irrallaankaan eikä omaa inhimillisiä piirteitä joten ei ole vielä lapsi.
"4. Lapsi on yksilölllinen ja ainutkertainen ihminen, joka äitinsä kohdussa elää lajityypillisen jopa 100 vuoden mittaisen elämänkaarensa ensimmäisiä vaiheita."
alkio/sikiö omaa ainutkertaisen dna:n. ollakseen yksilöllinen täytyy sen syntyä ja kehittyä omaksi persoonakseen, se vaatii muutakin kuin tietynlaisen emäsketjun.
"5. Luonnollisiin ja kaille yhtäläisiin ihmisoikeuksiin kuuluu oikeus elämään ja fyysiseen koskemattomuuteen."
ihmisoikeudet koskevat syntyneitä, ja jo syntyneillä on oikeus päättää omasta elämästään ja lapsiluvustaan.
"6. Abortti ei kohdistu naiseen vaan abortin kohteena on lapsi. Abortitssa ihmislapsi surmataan äitinsä kohtuun."
abortti kohdistuu molempiin, naisen fyysistä olotilaa muutetaan poistamalla hänen kohdustaan alkio.
abortissa ihmisalkion kehitys ihmislapseksi keskeytetään.
"7. Toisen ihmisen surmaamista pidettään yleensä pahana asiana. Jos toisen ihmisen surmaaminen suoritetaan sosiaalisen tai muun edun saamiseksi on teko eettisesti entisestään arveluttavampi."
erotetaanpa toisistaan vielä kerran ihminen ja alkio. ihminen on syntynyt, ihminen ajattelee, aistii ja tuntee. alkion siinä kehitysvaiheessa jossa nämä täyttyvät abortti ei ole enää sallittu.
"8. Ihmisen surmaamista voi pitää hyvänä asiana vain ihminen joka pitää kuolemaa hyvänä ja elämää pahana asiana. Tällaista näkökantaa edsutava itse elävä ihminen ei ole rehellinen."
abortti ja ihmisen surmaaminen ovat eri asioita. toinen kun kohdistuu alkioon ja toinen ihmiseen.
kuolema on lähtökohtaisesti neutraali, ja me kaikki kuolemme joskus.
kun olet seurannut sisaresi hiljaa murtuvan syövän alla opit pitämään kuolemaa myös hyvänä.
"9. Abortissa nainen kääntyy sekä lastaan että omaa ruumistaan ja psyykeään eli naisetuttaan vastaan."
abortin tekevä nainen ei halua vahingoittaa lastaan koska hänellä ei sellaista ole, vaan hänen kohdussaan on alkio josta hän ei halua kehittyvän lasta.
abortin tekevä nainen voi päinvastoin suojella ruumistaan ja psyykeään keskeyttämällä ei-toivotun raskauden.
"10. Abortin tehnyt ja aborttiinformaatiota jakava henkilö ei ole odottavan äidin vertainen. Vasta abortin jälkeen nainen on muiden abortoineiden vertainen."
olen tehnyt abortin, ja vaikken nyt abortti-imformaatiota kadulla jaakaan, olen ehdottomasti aborttioikeuden kannalla. osana naisen itsemääräämisoikeutta.
olen myös raskaana rv37, joten minkä vertainen olen?
"11. Abortista päättävän viranomaisen harhauttaminen esim. vääriä tietoja antamalla on rikos."
uskomatonta,olemme samaa mieltä. viranomaisen harhauttaminen antamalla vääriä tietoja kun on AINA rikos, ei vain kun kyse on abortista.
"12. Varakkaassa ja hyvinvoivassa Suomessa surmataan aborteissa joka päivä koululuokallinen eli n. 30 lasta. Abortissa surmattujen lapsien lukumäärä on vuodessa n. 11 000. Ts. noin viiden vuoden aikana surmataan aborteissa yhtä ikäluokkaa vastaava määrä lapsia."
voi olla, tunnustan ettei minulla ole tietoa tästä. mistä lähteestä tämä on peräisin?
alkio on silti eri asia kuin lapsi.
"13. Massiivinen lapsien abortointi on kansanmurhaan vertautuvaa toimintaa, joka tulevat sukupolvet tulevat kavahtamaan sivistymättömänä ja raakana menettelynä."
joku taisi sanoa sen jo, emme tiedä millaiseksi yhteiskuntamme tai sivilisaatiomme kehittyy joten emme voi myöskään tietää miten tulevaisuudessa tästä ajatellaan
kansanmurhat ovat yleensä suuria tragedioita joissa tarkoituksena on tietyn etnisen ryhmän tai toisin uskovien hävittäminen. abortilla pyritään yleensä estämään tragedia.
"Yllä olevat tosiasiat ovat osoittautuneet sekä loogisiksi että käytännössä koetelluiksi tosiasioiksi. Kekustelussa voidaan nyt siirtyä eteenpäin."
yllä olevat väittämät joihin vastasin eivät, edelleenkään, olleet loogisia, saati tosiasoita. vain Sinun mielipiteitäsi. toivon kyllä että siirryt keskustelussa eteenpäin ja siirrät tarmosi, jota näyttää riittävän, johonkin hyödyllisempään ja rakentavampaan kuin toisten ihmisten moralisointiin. ilmoittaudu vaikka tukihenkilöksi auttamaan lapsiperheitä joilla on ongelmia.
"Voimme siirtyä pohtimaan keinoja aborttien vähentämiseen, abortin uhrien auttamiseen ja kuntouttamiseen."
"Voimme pohtia keinoja alkuraskaudessa epävarmojen äitien ja heidän perheidensä tukemiseen."
keksit itsekin, suuntaan energiasi vaikka tähän.
"Tulee arvioida naiseen ja lapseen kohdistettuja ulkoisia vaateita, jotka aborttin painostaen altistavat naista ja lasta väkivallan uhriksi."
lauseessa ei ole järkeä. mitä ovat nämä vaateet jotka aborttiin painostaen altistavat väkivallalle?
"Voimme pohtia, kuinka elämänuskoa, hyvää mieltä ja hyvinvointia lisätään."
hyvä ajatus! moralisoiva ja fundamentalistinen yhden totuuden toitottaminen vaan ei lisää mitään noista. päinvastoin!
Kiitos kaikille jotka loppuun asti jaksoivat!
Säästit minut juuri vastaamisen vaivalta ;)
"abortti ja ihmisen surmaaminen ovat eri asioita. toinen kun kohdistuu alkioon ja toinen ihmiseen."
Surkeaa valetta.
Alkiot ovat keskenkasvuisia ihmisiä eli lapsia. Aborteissa aiheutetaan tälläisen ihmisen kuolema eli tapetaan ihmisiä ja tästä ei vaan nyt mihinkään pääse.
"olen myös raskaana rv37, joten minkä vertainen olen?"
Olet pyöveliporukassa koska olet kylmäverisesti riistänyt lapsesi hengen (etkä ole siksi tulevaakaan ansainnut).
Ja jos kirjoituksen olisi kirjoittanut joku jolla on lapsia eikä aborttia takanaan?
***
Samassa porukassa jos sitä toimintaa puolustelee ja kannattaa (ja vois itsekin tehdä niin?).
Pyöveliporukkaa on sitten enemmän kuin luulitkaan, todettuhan on että noin 6% suomalaisnaisista ei hyväksy aborttia missään tilanteessa. He ovat ainoita jotka eivät siis ole "pyöveliporukkaa". Ei teillä hyvin mene, eh?
Ja ei, en usko voivani koskaan itse tehdä aborttia mutta en koskaan sano ei koskaan. En teidä tulevaisuudesta ja mitä kauheuksia se saattaa sisällään pitää.
***
" "olen raskaana rv37, joten minkä vertainen olen?"
Olet pyöveliporukassa koska olet kylmäverisesti riistänyt lapsesi hengen (etkä ole siksi tulevaakaan ansainnut)."
Niin, alunperinhän tämä koko 'vertais-keskustelu' lähti vertaistuesta, abortin vastustajat vain ovat jalostaneet sen ihmisarvokysymykseksi. Alunperin kyse oli siitä, että tällä palstalla tahtomattaan raskaana olevat silloin tällöin hakevat vertaistukea elämäntilanteeseensa. Tämä alkuperäinen kirjoittaja sitten keksi, että toinen tahtomattaan raskaana ollut ei kelpaa antamaan vertaistukea tahtomattaan raskaana olevalle, mikäli hän on tehnyt abortin, koska hän ei silloin ole ihmisenä toisen vertainen. Alunperin siis kyseessä oli elämäntilanteeseen ja -kokemukseen liittyvä tilanne, jolla ei ollut mitään tekemistä ihmisarvon kanssa. Mutta koska abortin vastustajat ovat niin ilmeisen hyviä ja synnittömiä ihmisiä itse, he tekivät ns. arvoneutraalistakin asiasta ihmisarvokysymyksen.
Sinä puolestasi nyt sanot viimeisillään raskaana olevalle naiselle, ettei hän ole lastaan ansainnut ja nimittelet häntä pyöveliksi. Syytät häntä lapsensa kylmäverisestä surmaamisesta, vaikket tiedä mitään hänestä ihmisenä tai hänen aborttinsa syistä. Mihin porukaan itse katsoisit kuuluvasi? Ilmeisesti niihin täydellisen hyviin ja synnittömiin, koska niin innokkaasti ensimmäisiä kiviä viskelet...
Minusta on uskomatonta, että ihminen, joka kehtaa itselleen täysin tuntemattomalle ihmiselle sanoa noin törkeästi ja loukkaavasti, vielä viitsii ketään muita 'pyöveleiksi' nimitellä. Ennenkaikkea ihmettelen sitä, että näin avoimen ilkeästi ja pahansuovasti käyttäytyvä äiti kehtaa sanoa ettei toinen olisi lastaan ansainnut. Millä resursseilla niitä lapsia oikein ansaitaan mielestäsi?
ihmisalkio on lapsi vasta kun kykenee elämään kohdun ulkopuolella. alkion täytyy siis syntyä ihmislapseksi. jokainen voi henkilökohtaisesti liittää alkioon toiveitaan ja käsityksiään sen inhimillisistä piirteistä. se sallittakoon heille jotka niin toimivat. mutta se ei tarkoita alkion vielä olevan elinkykyinen ihmislapsi saati että kaikkien tulee toimia näin.
JA TÄSSÄ EHDOTON SUOSIKKINI:
minä kirjoitin:
"olen myös raskaana rv37, joten minkä vertainen olen?"
ja sain vastaukseksi:
"Olet pyöveliporukassa koska olet kylmäverisesti riistänyt lapsesi hengen (etkä ole siksi tulevaakaan ansainnut)."
en ole riistänyt lapseni henkeä, minulla kun ei vielä ennen esikoiseni syntymää ole lapsia. ja jos olisin surmannut lapseni niin olisihan minut siitä oikeudessa tuomittu. abortti kun ei ole rikos suomessa, enemmistön päätöksellä!
olen ollut kerran aikaisemmin raskaana ja se keskeytettiin, tiedän sen olleen siinä vaiheessa omaa elämääni ainoa oikea ratkaisu. syitä tähän taitaa olla täysin turha eritellä koska valitettavasti olen saanut kuvan ettei jo syntyneellä, tässä tapauksessa minulla, tai minun elämälläni ole arvoa jos vastaan asetetaan hedelmöitetty munasoluni.
ja näihin haluan oikeasti vastauksen:
mistä olet saanut valtuutuksen ja oikeuden sanoa etten ansaitse tätä lasta?
miten tässä tilanteessa olisi siis pitänyt toimia, olisiko jonkin ylemmän tahon pitänyt velvoittaa minut toiseen aborttiin koska en ansaitse lasta kerran abortin tehtyäni?
vai pitäisikö abortin yhteydessä sterilisoida naiset, vastoin tahtoaankin, koska he eivät lapsia ansaitse?
vaikka agnostikko olenkin niin turvaudun kristilliseen retoriikkaan:
älkää tuomitko jottei teitä tuomittaisi.
paitsi tietenkin jos olet täysin virheetön ja siis edustat ylintä tuomiovaltaa maailmankaikkeudessa.
lastaan ansainnut niin miksiköhän hän sellaisen saa?
Kyllä Luoja tietää kelle mitäkin antaa ja ihan oikeaan osoitteeseen antaa :) Onnea toivottuun raskauteen!
Kiitos kaunis!
väität ettei abosrtissa surmattavat ole ihmisiä ja ettei se ole edes tappamista??
Nyt olis sit enää vakuuttavia perusteita vaille..
Nojoo. Älä nyt viitsi tehdä ittestäs enää yhtään naurettavampaa...
Ihmisen joka oli oma lapsesi olet tappanut ja abortti on laillinen murha ja moraalinen rikos. Piste. (tuomio odottaa jossain muualla kuin maallisessa oikeudessa.)
"väität ettei abosrtissa surmattavat ole ihmisiä ja ettei se ole edes tappamista?? "
Abortissa tapetaan alkio tai varhainen sikiö, joskus jopa myöhäisempi sikiä, joskus vieläpä sikiö joka jo olisi lähes syntymään valmis ihminen! Abortteja on monenlaisia, Se "normali" abortti josta täällä puhumme yleistäen, ei ole muuta kuin alkion tappamista. Ja _alkio_ ei ole valmis _ihminen_, ei kaikkien mielestä. Joidenkin on, ja he eivät oletettavasti alkiota pysty tapattamaan hyvin omatunnoin, niinkuin pystyy sellainen joka ei sitä täysivaltaisena ihmisyksilönä näe.
Rautalanka alkaa loppua teitin kanssanne.
Se ponko abortti "laillinen murha ja moraalinen rikos" ei ole sinun määriteltävissäsi, vaan jokaisen omalla kohdallaan subjektiivisen moraalikäsityksensä mukaan. Mitään universaalia totuutta tässä aiheessa ei ole. Se ei-maalinen tuomio elää sinun ruusuisissa ja kostonhimoisissa kuvitelmissasi, valitan.
***
olen perusteeni esittänyt ja pätevämmät ne minun silmissäni ovat.
ja odottelinkin koska esiin nousee "korkeammat voimat". ymmärräthän ettei se että Sinä uskot jumalaan tms. voimaan / raamatun tai vastaavan teksteihin tee siitä absoluuttista totuutta?
odotan edelleen vastauksia esittämiini täysin aiheellisiin kysymyksiin.
Kylläpä sait paljon tekstiä aikaiseksi. Asian voi ilmaista lyhyemminkin.
"Mitä abortti on?"
"Raskauden keskeytys"
Ei vainen, aikansa oli huvittavaa seurata tätä paatosta, nyt alkaa jo hiukka puuduttamaan, katsotaan mitä hauskaa muilta palstoilta löytyy :)