Kertokaa te joilla kokemusta. Miten vuoroviikko-systeemi on toiminut? Minkä ikäisiä lapset ovat/olivat erotessa? Miten vaikuttaa muuttaa viikon välein? Huomaako lapsissa oireita pahasta olosta? Tai ikävästä?
Tämä vuoroviikko-systeemi pelottaa minua suorastaan, mutta mieheni vaatii sitä. Olemme eroamassa.
Kiitos paljon jos jaksatte kertoa miten homma toimii tai ei toimi.
Tämä vuoroviikko-systeemi pelottaa minua suorastaan, mutta mieheni vaatii sitä. Olemme eroamassa.
Kiitos paljon jos jaksatte kertoa miten homma toimii tai ei toimi.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Itse olen vierestä seurannut vuoroviikkosysteemiä ja hurjalta tuntuu: vuoroin äidillä, vuoroin isällä ja viikonloput vuorotellen kummallakin mummolla. Eli lapsi reissaa neljän kodin väliä. MIETI! jaksatko itse vaihtaa kämppää vuoroviikoin? Missä on tämän lapsen koti? Missään ei tarvitse "tehdä mitään". Mummut hyysää viikonlopun, ja äiskä ja iskä jaksaa kyllä passuuttaa 5 päivää putkeen, saahan sitä sitten levätä. Lapsi kohta 10 vuotias eikä osaa mitään käytännön juttuja. Ei tietenkään kun on viettänyt "hotellielämää" jo kohta 6 vuotta. IKINÄ en suostuisi moiseen! En ikinä!
Mieti nyt vähän mitä vastaat. Kysytään vuoroviikkosysteemistä ja kerrot millaista on jossain neljän kodin tilanteessa.
Meillä toimii loistavasti. Tietysti asiaan vaikuttaa se ettei lapsi muusta tiedä, hän oli eron aikoihin puolivuotias.
Alussa ikävää ei ollut laisinkaan, nyt (lapsen ollessa 3-vuotias) kun lapsen ajantaju ja sellaiset ovat kehittyneempiä, iskee toisinaan ikävä loppuviikosta JOS tapaa toisen vanhemman. Ei tätäkään aina eikä sekään mitään elämää isompaa, ikävä silti.
Muunlaisissa järjestelyissä on selkeänä vaarana se, että toinen vanhempi ei ole ollenkaan vanhempi vaan ainoastaan joku seremoniamestari joka keksii touhua vapaapäivinä. Ei siis tavallista lapsiperheen arkea johon kuuluu kaikki mikä nyt arkeen kuuluukin kuulua.
Meillä siis toimii hyvin, mutta eihän se tietenkään tarkoita että kaikilla toimisi.
Mitään ihmeellisempiä välejäkään vuoroviikkohuoltajuus ei mielestäni vaadi, ainoastaan sen että molemmat uskovat ja luottavat toiseen vanhempaan kasvatusasioissa. Ja eikös tämä nyt vaadita harvemmissakin tapaamisissa.
Puhut sujuvasti "tavallisesta lapsiperheen arjesta"? ;-) Olette eronneet? Kuule, jos näin on, teillä ei ole enää mitään lapsiperhettä. Älä sulje silmiäsi todellisuudelta vai oletko strutsi? :-))
Olen eronnut lapseni äidistä, en lapsestani.
Ei minulla exäni kanssa tietenkään mitään perhettä enää ole. Se ei silti tarkoita etteikö lapseni kuuluisi perheeseeni. Ja koska lapseni on lapsi ja hän kuuluu perheeseeni, niin kyseessä on lapsiperhe.
Onko liian vaikea ymmärtää?
Logiikkasi mukaan yksinhuoltajaperheetkään eivät ole perheitä laisinkaan.
Vaikka miehesi vaatiikin niin kaikkeen ei tarvitse suostua! Siis älä ihmeessä suostu eikä sellaisia edes vahvisteta ellet tosiaan itse siihen suostu. Kyllä lapsella pitäisi koti olla, se ei ole koti mikä vaihtuu viikottain. Sellaiset isät ovat itsekkäitä jotka tuollaista vaativat. Joka toinen viikonloppu on yleisin käytäntö.
Älä Suostu? Normi käytäntö?? On varmaan, mutta mites se sitte tekee äiteistä jotenkin parempii? Miksei äiti voi olla joka toinen vkl. lapsensa kanssa??? Meillä on tämä viikko ja viikko käytäntö meneillään ja on toiminut hyvin... lapsi oli vuoden ikäinen kun näin alettin toimiin! Ja huonoo se on mennä sanomaan et älä suostu!!!! jos ei tilannetta tiedä. Ovat kuitenkin aikasten yksilöllisii juttuja. Meillä se jopa taitaa kääntyä siihen että äitistä tulee se vkl. äiti.
Ja haaveilla kans.
Ei tarvitse toivoa saati haaveilla että homma toimisi. Ei tarvitse kuin todeta miten hyvin toimii.
Entä teillä? Miten teillä valitsemanne huoltomuoto toimii?
ovat yksilöllisiä ja kaikilla ei viikko/viikko toimi vaikka kuinka yritettäs. Ihme ajattelua aikusilta et lapset tottuu kaikkeen. toisilla tulee ihan oikeasti esiin käytöshäiriöitä ynm.!
Ajattelemattomuutta ja itserakkautta aikuisilta jos lapsi pakotetaan moiseen jos sellainen tuntuu lapsesta mahdottomalta. Ei sen lapsenkaan tunteita saa täysin ohittaa. Totta on, että aikuiset päättävät viimekädesä, mutta mitä haluatte lapsillenne opettaa? Että aikuisen sana on laki eikä lapsen tunteista välitetä?
Onko joku väittänyt että 50/50 toimisi kaikilla?
Ei varmaankaan, mutta moni on väittänyt ettei se voi toimia koska lapsella ei voi olla kuin yksi koti ja että parempi on käydä jatkuvasti vieraisilla puolitutun luona.
»..mutta mitä haluatte lapsillenne opettaa?»
Että lapsella on koti molempien vanhempien luona, eikä kukaan ole hylännyt lasta vaikkei vanhemmat syystä tai toisesta asukaan yhdessä.
Onko se mielestäsi huono opetus?
Rohkenen jopa uskoa, että 50/50-huollossa toisen vanhemman dissauttaminen on huomattavan harvinaista, ainakin paljon harvinaisempaa kuin ennen yleisessä joka-toinen-vkl -mallissa.
"Että lapsella on koti molempien vanhempien luona, eikä kukaan ole hylännyt lasta vaikkei vanhemmat syystä tai toisesta asukaan yhdessä.
Onko se mielestäsi huono opetus?"
Tai sitten lapset kokevat että he eivät oikein kuulu kumpaankaan kotiin. Ahdistuvat jatkuvasta pompotuksesta.
Ja tällä palstalla SAA sen kuvan että aikuiset jotka eivät halua vuoroviikkosysteemiä ovat jotenkin huonoja ja olettavat että se toimii kaikilla lapsilla!!!
»Tai sitten lapset kokevat että he eivät oikein kuulu kumpaankaan kotiin.»
Luulempa että silloin kumpikaan vanhempi ei oikein osaa tehdä kunnollista kotia lapselle.
»Ja tällä palstalla SAA sen kuvan että aikuiset jotka eivät halua vuoroviikkosysteemiä ovat jotenkin huonoja...»
No useimmilla vuoroviikkoja vastaan olevilla tuntuu olevan lähempää tarkastelua kestämättömät perusteet vuoroviikkovastaisuudelleen.
Tottakai jos toinen vanhempi ei halua vuoroviikkoja, niin silloin hänelle on parempi olla väkisin niitä tyrkyttämättä. Tai jos toinen vanhempi ei vain yksinkertaisesti ole kelvollinen huoltajaksi (näitäkin valitettavasti on).
Yleensä jos vastustaa kahta kotia, kannattaa miettiä ohko kyseessä oma paras vai lasten paras. Kannattaa miettiä johtuuko se vain siitä ettei itse kestä olla erossa lapsista.
Jos todella uskoo, että joka-toinen-vkl on parempi, niin kannattaa miettiä myös sitä vaihtoehtoa että itse olisi se etäinen vanhempi. Tuntuuko kamalalta ajatukselta? No, siltä se tuntuu siitä toisestakin.
Kyllä lapsen on parempi asua pääsääntöisesti isällään koska isät ovat luonnostaan sovittelempia ja ajattelevat lapsen parasta. Äidille riittää joka toinen vkl. Lapsi kyllä tutustuu äitiinsä silloin aivan tarpeeksi loppuelämän kannalta.
onkin se jonka luona lapsi asuu ja tapaa äitiänsä joka toinen viikonlopppu? eikös äidit kuitenkin ole parempi vuoroviikot kuin joka toinen viikonloppu?
Toimii ja hyvin, alkoi v. 2003, tytär silloin 5v, paljon parempi, tyttärelläni nyt 2 veli(puolta- 1v ja 2v), vaimoni välittää ja huolehtii tyttärestäni kuin omastaan,ei ne lapset äitien omaisuutta ole, heh, nyt voi panostaa tyttäreen paljon paremmin, harrastuksiin jne.kokeile ennakkoluulottomasti
kun tollasella aikavälillä lapsia teet eri äideille?
Joko kolmas katsottuna?
Jos vanhemmilla on normaaleja eronneita vanhempia paremmat välit ja asutten lähekkäin ja lapset lähemmäks kymmenen vuotta niin voi toimia. Meillä lapset 2 ja 7 vuotta erotessamme,asumme puolen kilometrin päässä toisistamme,ajaudumme vuoro viikko sysreemiin koska mieheni ei antanut periksi. Aivan katastrofaalinen tilanne,lapsilla meni 2-3 päivää sopeutua vaihtoon,exällä ja minulla niin erillaiset käsitykset rajojen asettamisesta,säännöistä ym ym. Yritin että olisimme sopineet yhteiset peli säännöt mutta hän oli sitä mieltä että hän tekee omalla viikollaan niin kuin haluaa ja minä saan tehdä omallani niin kuin parhaaksi katson. Emme kyenneet minkään laiseen yhteistyöhön,mikäänlainen tieto ei kulkenut,minun piti kysellä hoitopaikasta ja koulusta miten edellis viikko sujunut,sieltä tuli sit esille monenlaisia ongelmia.
Kaikkia tavaroita ja vaatteita kannattaa hankkia kahdet,kumpaankin kotiin koska aina on joku väärässä paikassa ja ettei lapset elä matkalaukku elämää,huonossa tilanteessa ei viitsitä edes purkaa laukkuja kun tiedetään että kohta se vaihto on taas edessä.
Voihan olla että joku saa systeemin toimimaan mutta se vaatii tosi hyvät välit,minä en suosittele jos lapset pieniä ja toinen vanhenpi osallistunut vähän lasten elämään ennen eroa.
Mielummin kannatais pyrkiä tilanteeseen jossa lapset selkeesti asuu toisen luona ja sit käyvät säännöllisesti toisen luona ja aina käytettäis sitä toista vanhempaa ensisiaisena "hoitopaikkana" jos on jotain menoja,ja sit jos lapset sanovat että on toista ikävä niin viedään lapset hetkeksi vaikka ei olis virallinen tapaaminen.
Meillä vanhempi lapsi saa mennä koulun jälkeen käymään jos haluaa,pienenpää minä vien.
..miksi asia olisi vaikeampaa pienen lapsen kohdalla? Osaisitko selittää.
En myöskään tiedä miksi vanhemmilta mitenkään erikoisen hyviä välejä vaadittaisiin, kyllä se riittää että pystytään tarpeen vaatiessa sopimaan asioista riitelemättä. Eli kysehän on ihan tavallisesta ihmistenvälisestä kanssakäymisestä (täytyyhän sitä esmes työpaikallakin sopia ihmisten kanssa asioista vaikkei mitään sydänystäviä oltaisikaan).
Tottakai silloin on hankalaa, jos vanhemmilla on aivan erilainen käsitys kasvatuksesta ja käyttäytymisestä. Silti mielestäni ei sääntöjen välttämättä tarvitse eri kodeissa olla täysin samoja, eihän koulussa ja hoidossakaan ole täysin samat säännöt kuin kotona.
Toinen tärkeä on, kuten jo sanoitkin, että molemmat vanhemmat ovat osallistuneen lasten elämään JO ENNEN eroa. Ei sekään kyllä mitenkään aivan välttämätön edellytys ole vuoroviikoille.
Oikeastaan silloin jos toinen ei ole juurikaan ollut lasten kanssa ennen eroa, ja sitten käytännöksi tulee se että lapset käväisevät kylässä tämän vanhemman luona, niin siinä voisi odottaa jo olevan katastrofin ainekset. Siinä tämä vanhempi vasta helposti jääkin pihalle lasten todellisista tarpeista.
pienempi lapsi sitä säännöllisempi elämän pitäisi olla,rutiinit tuovat turvallisuutta. Jos toisessa kodissa mennään esim nukkumaan miten sattuu ja muutenkin saadaan aina tehdä niinkun huvittaa kun toisen vanhemman mielestä lapsen tahtoa ja haluja täyttämällä osoitetaan rakkautta. Ja taas minun mielestä selkeillä rajoilla osoitetaa välittämistä ja rakkautta,aina ei voi saada tahtoaan läpi,ei elämä vaan mene niin,elämässä tulee väistämättä pettymyksiä ja niintä tunteita pitäisi sitten osata käsitellä,emme me vanhemmat ole aina siinä rinnalla silottelemassa tietä..
mut nyt poikkesin aiheesta..
Meillä kaksi vuotiaan kanssa alkoi yökastelut ja painajaiset(paniikissa huusi äitiä ja tarrasi kaksin käsin kiinni,sydän panpatti villisti) ,meillä isä oli hyvin vähän lasten kanssa ennen eroa,tuskin koskaan hoitanut esim nukkumaan menoja(ei koskaan kotona siihen aikaan),ei koskaan valvonut sairaan lapsen kanssa ym ym..side äitiin vaan on luonnostaan vahvempi(pitkä imetys).
Viikko ja viikko voi toimia en sitä kiellä,kerroin vaan oman kokemukseni,meillä se ei toiminut(1 1/2 vuotta),ajattelin että helpottaa ajan kanssa mutta ei,meidän vanhempien välit huononi vaan mitä enemmän aikaa kului,loppu viimeksi lähes kaikki tieto kulki 7vuotiaan kautta(ex ei vastannut puhelimeen) ja se on vihon viimeistä että lapsi toimii sanan saattajana vanhempien välissä. Vaihto tilanteissa lapset pitivät huolen siitä ettemme jää "keskustelemaan" koska olivat niin monta kertaa jo todistaneet riitelymme ja pahan olon sen jälkeen(vaikka kuinka yritin peittää mielipahan kaikesta haukkumisesta, niin kyllä he vaan vaistosivat). Nuorimmainen alkoi myös mennä piiloon kun tiesi että nyt on vaihdon aika,häntä sai houkutella piilosta 1/2-2 tuntia. Oli kun sydäntä olisi revitty irti kun hän tarrasi kiinni eikä päästänyt irti,tai potki ja rimpuili kun kantoi autoon. Kyllä mielestän lasta pitää kuunella mitä hän tahtoo(toki lapset ovat lojaaleja ja sanovat molemmille vanhemmille tahtovansa olla juuri hänen kanssa,mutta hyvin lapsensa tunteva tietää mikä on mielistelyä ja mikä oikeeta tahtoa,käyttäytyminen paljastaa).
Paras tilanne olisi että vanhemmat pystyisivät yhteistyöhön ja ihanne tilanne lasten kannalta olisi että vanhemmat eivät kilpailisi keskenään mukavimman vanhemman tittelistä(harva uskaltaa tunnustaa tekevänsä sitä)vaan oikeesti oltais tasavertaisia vanhempia.
Minua harmittaa kovasti että välimme lasten isän kanssa ovat katkenneet kokonaan,olisi mukava jakaa hänen kanssa lasten asioita(hyviä urheilutuloksia,uusi kavereita ym ym)mutta myös kertoa ongelmatilanteista(saada edes vähän tukea),mutta valitettavasti emme siihen kykene.
Eihän teidän tapauksessannekaan kyse ollu iästä vaan siitä ettei isän ja lasten välillä ollut kunnon siteitä. En edelleenkään ymmärrä miksi ei jopa oikeasti pienen (vauvan) kanssa voi olla 50/50 -huoltajuutta. Säännöllisyys on tietenkin pienelle tärkeää, mutta onko 12vrk/2vkr mielestäsi säännöllisempää? Vai vielä harvemmat tapaamiset?
»Vaihto tilanteissa lapset pitivät huolen siitä ettemme jää "keskustelemaan" koska olivat niin monta kertaa jo todistaneet riitelymme ja pahan olon..»
Kyllä tämä on tuttua. Meillä se onneksi korjaantui nopeasti kun vanhempi tyttö siitä kertoi.
»Olisi mukava jakaa hänen kanssa lasten asioita(hyviä urheilutuloksia,uusi kavereita ym ym)mutta myös kertoa ongelmatilanteista..»
Niin tämän olen itse kokenut ikävänä asiana kun ei ole muita kuin lapsi jonka kanssa jakaa kokemuksia. Onneksi meillä vanhempien väliset puhelut ja muut keskustelut alkaa jatkuvasti pitenemään. Ei ne silti mitään kovin usein tapahtuvia ole, ehkä kerran tai kaksi kuussa jutellaan.
Olen oikeasti pahoillani että teillä on käynyt kuten on käynyt, mutta en silti oikein ymmärrä pointtia yleistykselle. Tosin, siihen kai itsekin sorrun, koska oma kokemus on tämä ja haluaisin uskoa että muillakin asiat voisivat toimia. Valitettavasti asia ei taida aina olla näin ruusuinen.
Vuoroasuminen toimii niin hyvin kun itse haluatte. Kodit lähellä toisiaan, informaatio kulkemaan vanhempien välillä, sopivan mittaiset "vuorot" (pienempi lapsi = lyhyemmät vuorot, isompi lapsi = pidemmät vuorot). Tuosta joka-toinen-vkl järjestelystä on luovuttu suurimmilta osin sen takia että siinä lapsi joutuu olemaan erossa toisesta vanhemmista liian pitkiä aikoja, ei ainakaan pienelle lapselle sovi ja lapselle on rankkaa joutua olemaan kyläilemässä pari päivää ja sitten taas pois. On olemassa muunlaisia varioita kuin viikko/viikko - esim 3-4 päivää/3-4 päivää, jokatoinen ke-ma ja toiselle viikolla yksi arkiyö, 2-viikkoa/2-viikkoa (sopii teineille ehkä paremmin).
Yhtä paljon "muuttoja" tulee jos lapsi asuu joka-toinen-vkl toisen luona - kyse ei siis ole muutoista vaan kodista toiseen siirtymisestä. Jos lapsella on tutut rutiinit, tavarat jne kummankin luona ja vanhemmat huolehtivat tavaroista ja kommunikoinnista niin lapsi voi hyvin.
Minkälainen tapaamisjärjestely haluaisit itse? Olisitko siis valmis tapaamaan lapsiasi joka-toinen-vkl?
Puolittaista luona pito yrittäneenä yksi suuri huolen aiheeni oli lasten tavasta puhua,isin koti ja äidin koti jossa he käyvät olemassa....Ei tällänen voi olla lasten kasvun ja kehityksen kannalta terveellistä.
»Ei tällänen voi olla lasten kasvun ja kehityksen kannalta terveellistä.»
Niin jotenkinhan tuo pitäisi perustella, eikä vain heittää että "ei voi olla".
Jonkinlaista argumentointia kiitos.
Lapsellahan on pakostikin (tai siis toivottavasti) kaksi kotia eron jälkeen - jos kerran isä ja äiti asuu eri kodissa. Jos haluaa lapselle yhden kodin mallia niin vanhempien kannattaisi asua yhdessä.
Olen joutunut seuraamaan läheltä eronnutta pariskuntaa, jolla 5- ja 10-vuotiaat lapset. Heillä PERIAATTEESSA vuoroviikot, vaihtuen keskellä viikkoa. MUTTA. Molemmat vanhemmat ovat ensiksikin yksityisyrittäjiä. Kun mamma joutuu olemaan illalla pidempään töissä tai muissa menoissaan, isä hakeekin lapset. Lapsilla ei ole mitään varmuutta, missä ovat ensi yön - tai voinko sopia koulukaverini kanssa yhdessäolosta ylihuomenna koulun jälkeen jne....
Lisäksi ainakin isänsä harrastaa harrastusta, joka pitää hänet poissa kotoa monta kuukautta lähes joka viikonlopun. Silloin lapset ovat äidillään, tietämättä taaskaan, mitkä päivät viikolla ovat isällä/äidillä.
Nuorempi oirehtii nyt selvästi psykofyysisesti. Isälleen (jonka tunnen) olen yrittänyt selittää, että herätkää nyt jo miettimään asiaa LASTEN KANNALTA!! Jos heitä heitellään jatkuvasti vanhemmalta toiselle, missä on HEIDÄN KOTINSA? Saati turvallisuuden tunteensa? Mihin he voivat luottaa?
Erittäin ikävää ollut seurata tuota kuviota, missä vanhemmat käyttävät exäänsä pääasiassa "lastenhoitajana" välittämättä, toivoisivatko lapset ehdotonta säännöllisyyttä elämäänsä - ja sitä yhtä KOTIA.
miten ikävää on kun toinen kysyy "Voikko nää tulla yökkyyn" ja toinen vastaa "Emmää tiedä missä mää oon viikonlopun" ja kyse on perjantain viimeisestä välitunnista. Todella ikävää kun lapsella ei ole yhtä oikeaa kotia! joku viisasteli aikaisemmin, että onko jotain faktaa esittää, että lapsi kärsii... tulisi katsomaan kouluun, sieltä niitä esimerkkejä löytyy. Luistimet iskällä, lupalappu äiskällä... sitten ihmetellään miksi lapsi saa unohdusmuistutuksia... Eipä siinä paljon enempää tarvita "todisteita" siitä, että lapsi kärsii kahden kodin systeemissä!
asian! Lapsethan tottuvat kaikkeen ;) joten lapsia saa riepotella miten sattuu ja vanhemmat tekevät päätökset. Lapsillahan ei asioihin ole sananvaltaa, heidän on vain totuttava :(! Kukaan aikuinen ei suostuisi koko elämäänsä elämään kahden kodin välissä, sehän on liian raskasta. Miksi sitten lasten pitää? Jaksavatko lapset sen paremmin? EIVÄT!!! Ai niin joo, lapsethan tottuvat kaikkeen ;)!
Ja miksi lapset nykyään voivat niin huonosti? Ero/uusioperhetilastoillahan ei asian kanssa ole mitään tekemistä ;)!
Olisivatko kuvailemassasi perheessä asiat eri tavalla jos lapset asuisivat esimerkiksi isällä joka toinen vkl ja äidillään loput, paitsi silloin kun äidillä on tärkeämpää tekemistä ja silloin kun isällä on tärkeämpää tekemistä?
Lopputuloshan olisi täsmälleen sama, eikö.
Ei voi syyttää vuoroviikkoisuutta jollei sitä edes noudateta. Kyllä vika on nyt selkeästi ihan muualla.
Jos on säännölliset vuoroviikot, niin silloinhan lapset TIETÄVÄT missä ovat yötä milloinkin.
muukin tajuaa! LAPSET sopeutuvat kun on PAKKO! Koko systeemi on mielestäni ihmisoikeuksien vastainen. Jokaisella on oikeus TUR-VAL-LI-SEEN elämään. Tämä systeemi aiheuttaa vaan turvattomutta / levottomuutta.
Näinhän se on. Itse ihmettelin tuon vuoroviikkoperheen lasten isälle, että mitähän lapset mahtavat olla mieltä tuosta vuoroviikkohyppelystään. Hän totesi, että "Lapset sopeutuu!". Koskaan ei takuulla kumpikaan vanhemmista ole oikeasti kysellyt lasten tunteista. Mennään ja tullaan omien tarpeiden mukaan, heitellään lapset sulle, sitten mulle ja välillä kaveriperheeseen tai mummulle, jos se exä ei nyt joustakaan tällä kertaa..... Huh, jotenkin en pysty kunnioittamaan kyseisiä vanhempia millään tavalla.
Kyllä vuoroviikkosysteemissä on kyse ennenkaikkea AIKUISTEN ITSEKKYYDESTÄ. Kun ei haluta siihen vkl-vanhemman rooliin, tehdään "kompromissi", missä lapset jäävät kodittomiksi :(( . Ei voi kuin ihmetellä, mitä jotkut vanhemmat voivat tehdä OMILLE pienille lapsilleen!
Tuossa alemapana kysyin, et sitten osannut/jaksanut vastata.
Onko mielestäsi vanhempien itsekkyyttä jollei halua etäiseksi vaan läheiseksi vanhemmaksi? Mielestäni kaksi läheistä vanhempaa on kyllä aivan lapsen edun mukaista.
Minun lapseni ei ainakaan ole koditon.
Kyllähän se niin on, että jokaisen ihmisen perustarpeisiin kuuluu KOTI. Ja niitä kun voi olla vain yksi. Aikuisen itsekkyyttä on, jos riistää lapsiltaan tuon perustarpeen. Lapsi joutuu muiden käytännön hankaluuksien lisäksi sopeutumaan jatkuvasti "vaihtuvaan huoltajaan". Parempi on, että lapsi saa RAUHOITTUA kotonaan eikä vain laskea päiviä jolloin joutuu taas vaihtamaan ympäristöä. Tämän nyt luulisi mahtuvan jokaisen vastuullisen aikuisen pääkoppaan? Mutta...
Ottakaamme huomioon, että kyse on todellakin LAPSISTA! Heille lapsuus- ja nuoruusaika on herkkää. Eivät he ole aikuisia, jotka "päättävät sopeutua". Piste.
Yksi koti-ajattelu johtaa siihen että lapsi menettää isänsä tai äitinsä. Mitä on rankempaa lapselle - isän/äidin puuttuminen arjessa vai kaksi kotia?
Aivan! Mitkä saktiot siis asetetaan edesvastuuttomille vanhemmille, jotka tehtailevat lapsen maailmaan ilman ajatustakaan, että he tarjoaisivat lapselle mahdollisuuden NORMAALIIN elämään. Ja kyllä, normaali elämä on sitä, että eletään ydinperheessä.
Jos lapsi menettää äitinsä/isänsä arjestaan niin miten tämä vaikuttaa lapseen? Ihmissuhteet ovat kyllä tärkeämmät kuin asumisjärjestelyt.
Jos lapsella saa olla vain yksi koti, niin vanhempien eron jälkeen ainoaksi vaihtoehdoksi jää kokonaan toisen vanhemman hylkääminen. Olisiko se mielestäsi lapsen edun mukaista?
Mistä päättelet että lapsella on automaattisesti käytännön hankaluuksia kahden kodin kanssa?
Mistä päättelet ettei lapsi pysty kotonaan rauhoittumaan?
Päättäessäsi huonosti perustellun mielipiteesi pisteeseen, kerrot samalla että et ole kiinnostunut siitä mikä on lapsille parasta ja millä perusteella, vaan tärkeintä sinulle on valita mielipide jota ei voi muuttaa vaikka sinun osoitettaisiin olevan väärässä.
Et osannut vieläkään vastata kysymykseen.
Ehkäpä on aivan normaalia elää ydinperheessä. Mutta tietenkään tämä ei tarkoita että muunlaisessa perheessä eläminen olisi epänormaalia.
Eipä sen puoleen "epänormaalikaan" välttämättä ole huono asia.
»Mitkä saktiot siis asetetaan edesvastuuttomille vanhemmille, jotka tehtailevat lapsen maailmaan..»
No minä en kyllä ole mitään tehtaillut, mutta sanktioni silti varsin iso: joudun elämään lähes puolet ajasta ilman lastani. Onneksi lapseni ei tarvitse elää vanhammatta.
Tekstiäsi lainaten: "...mutta sanktioni silti varsin iso: joudun elämään lähes puolet ajasta ilman lastani...."
Eikös tuossa kiteydy juuri tärkein: mielestäsi on AIKUISEN oikeus tavata lastaan/asua hänen kanssaan. Tapaamisoikeus jne. ovat LAPSEN oikeuksia, eivät suinkaan vanhemman! Näin siis pitäisi olla.
Mutta pääasiasi on, että väkisin haluat lapsellesi kaksi kotia. Ilmeisesti lapsesi tehtävänä on pitää sinut elämän reunassa kiinni? Tolpillaan?? Väärin sysätä moisia tehtäviä lapsen niskaan... Se, että olet pienen lapsesi äidin kanssa päättänyt, että lapsi asuu puoliksi kummallakin, ei tarkoita ollenkaan sitä, että se olisi LAPSEN toive tai hänen etunsa mukaista.
Ymmärrän, että olette jostakin syystä päätyneet moiseen. Yritä sinäkin ymmärtää, että monet tämänkin palstan lukijoista ajattelevat aina ensiksi LASTA! Kysyvät häneltäkin häntä koskevista asioista.
"Olisiko se mielestäsi lapsen edun mukaista?"
Mikä siinä on, että juuri yh:t kohkaavat lapsen eduista joka käänteessä? Huvittavaa, kun kuitenkin on niin, että he kaikkein vähiten ovat lapsen eduista aikoinaan välittäneet.
Syyllisyydentunto vai mikä siihen ajaa?
..kun nyt kerran minulle vastasit, voisitko kertoa missä kohtaa en ole mielestäsi välittänyt lapsen edusta.
Entä lapsen oikeus elää isänsä ja äitinsä kanssa. Miten se vaikuttaa lapseen jos hän joutuu olemaan erossa äidistään (tai isästä) 26 päivää kuukaudesta? Ja miltä se tuntuu lapselta että hänen pitää kyläillä toisen vanhemman luona? Ei saa kokea olevansa perheenjäsen vaan vieras jolla ei ole omaa paikkaa, turvallisia rutiineja tms?
Aikoinaan vauvalta oli vähän vaikea suullisesti kysyä mielipidettä, hän kun ei vielä osannut puhua. Sen sijaan oli helppo kuunnela reaktioita, eikä tämä järjestely niiden perusteella ollut väärä.
Jos nyt lapsen ollessa kolmevuotias, kysyisimme häneltä haluaisiko hän luopua toisesta vanhemmastaan, luulen että sinäkin tietäisit mikä olisi vastaus.
Mielestäni lasten on vähän vaikea tavata vanhempiaan, jos vanhemmat eivät tapaa lastaan. Lasten ja vanhempien etu ei suinkaan aina (tai edes yleensä) ole ristiriidassa keskenään.
Toki lapsi antaa vanhemmilleen iloa ja onnea, mutta on vähän outoa sanoa että se olisi "lapsen tehtävä", ja vielä oudompaa sanoa että "lasten niskaan sysätään vanhempien onnellistuttaminen".
Eikö olisi vähän rankkaa sysätä hyvin pienen lapsen niskaan päätöksentoko asumisista?
Kyllä nämä ovat asioita, joista vain aikuiset voivat päättää.
Vastaa toki! Lopeta kiemurtelu. Minuakin kiinnostaisi kuulla vastauksesi tuohon edellä olevaan kysymykseen.
Ymmärsinkö oikein siis että peräänkuulutit lapsen oikeus yhteen kotiin?
Jos vanhemmat muuttavat eri koteihin (=ero) niin on kaksi vaihtoehtoa - lapsella on kaksi kotia ja läheiset suhteet vanhempiinsa tai lapsella on yksi koti ja menettää toisen vanhempansa. Onko ihmissuhteet tärkeämmät kuin kotien lukumäärä?
Tässä kaksi linkkiä joista itse olen saanut apua:
www.socca.fi/aineistot/Kahdenkodinlapsuus.pdf
www.hyvaerovanhemmuus.fi
Miksi juuri lapsella pitäsi olla kaksi kotia? Mikseí aikuiset voisi vaihdella kotien välissä?
Homma joko toimii tai ei toimi. Mutta treenaamalla, sitä näkee mikä sopii juuri teidän LAPSILLE. Lapsensa kun on oppinut tuntemaan, niin kyllä tietää mikä heille sopii. Énnenhän ei voi tyrmätä kun on kokeiltu ja etsitty teille se oikea tapaamismuoto.
Meille ei olosuhteiden pakosta oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa, kun minun hakkia itselleni kakkoskoti ja isän tulla meidän pieneen punaiseen tupaan lastemme kanssa, silloin kun vaan sattuu olemaaa maisemissa.
Meillä kyllä on oikeesti toiminut hyvin tämä kahden kodin elämä. Isänsä on vuorotöissä, joten ei mennä ihan viikko/viikko systeemillä, vaan kalenteri kourassa suunnitellaan asumiset pitkällä aikavälillä. Lapset kyllä tietävät hyvin tarkkaan kummassa kotona ovat ja yövieraita saavat tuoda kumpaankin kotiin. Systeemi alkoi heti erottuamme ja sitä on nyt kestänyt sen seitsämän vuotta eli vanhempi lapsi oli silloin eskarissa ja on nyt yläasteella ja nuorempi oli vasta 3 erottuamme. Koulu ja ystävät ovat olleet koko ajan samat ja koulumatkakin on kummastakin kotoa sama. (koulu sijaitsee keskellä)
Kommunikoimme lasten isän kanssa tärkeissä asioissa ja pyrimme pitämään samat säännöt. Lasten ei ole koskaan tarvinnut "roudata"tavaroita, se kuuluu vanhemmille. Perustavarat nyt kuitenkin löytyy molemmista kodeista tietokoneista lähtien. Vaatteet on ainoat, joita joskus repussansa kuljettavat (varsinkin murkkuikäisellä on ne omat lempparivaatteet)
Työjakokin on meillä sovittu: isä huolehtii harrastuksen ja minä sairaala/koulupuolen. Rahasta ei tarvi tapella, kun isä maksaa elarit erilliselle tilille, johon myös minä laitan saman suuruisen summan rahaa. Siitä sitten pyörät, lasit, lääkärit ym. kulut maksetaan. Ruoka on ainut, jonka kumpikin maksaa oman talouden tililtä.
En ymmärrä miksi tämä ei voisi toimia, jos vanhemmat oikein yrittävät ja eivät näe joka asiassa niitä peikkoja. Kun olen kysynyt tältä meidän kohta 14 v täyttävältä murkkuikäiseltä, että oisko parempi, jos ois vain yksi koti ja vierailisit jomman kumman luona joka toinen viikonloppu ja kerran viikossa, katsoo hän minua kuin jotain vähä-älyistä ja kysyy että:"oletko ihan hullu, äiti". Minä siihen vain, että ei kun ajattelin, jos tämä systeemi on jotenkin raskasta sinulle ja veljellesi...
Hän kokee, että ois jäänyt paljosta paitsi, jos ei esim. olisi saanut isänsä kanssa elää arkea, korjata mopoa (heidän projekti) pelata jäkistä tai juosta tuolla pitkin metsiä isän ja veljen ja velipuolen kanssa. Äidillä taas sitten tehdään vähän erijuttuja, keskustellaan "henkeviä", leivotaan, käydään leffassa tai pidetään muuten kotona leffailtoja koko perheen voimin. Niin ja me molemmat olemme myös uusissa naimisissa, joten lapsillamme on neljä rakastavaa ja huolehtivaa aikuista ympärillä. Uskon, että he ovat saaneet paljon onnea,rakkautta ja turvallisuutta elämäänsä.
Mahtavaa kuulla! Kiitos kun kirjoitit kokemuksistanne. Olen itse täysin vakuuttunut että tämä viikkovuorottelu sopii meidän perheen tulevalle erolle parhaiten.
Hyvä artikkeli aiheesta edellisessä Kotivinkissä!..Pelkkää asiaa ja myös huonoja puolia valotetaan (niitä toki joka systeemissä) :)
Lähes "etäisä"