Aino Hautamäki pyrkii Kalevan kirjoituksellaan nyt julkisuudessa mitätöimään tuhansien ihmisten autenttisen kokemuksen ja kärsimykset hoitokokouksissa.
Uskovaiset ihmiset kokivat ne piinaavina, pelottavina ja painostavina tilaisuuksina, joissa SRK:n hoitomiehet häpäisivät tavallisia uskovaisia mielivaltaisella vallankäytöllä ja julkirippivaatimuksilla.
SRK:n pääsihteeri Hautamäki on tänään antanut julkisuuteen SRK:n lausunnon, jolla SRK vastaa julkisuudessa esitettyihin toivomuksiin hoitokokousten hengellisen painostuksen selvittämisestä.
Hautamäki nimittää hoitokokouksia "sielunhoidollisiksi keskusteluiksi".
Mistä alkaen sielunhoidosta on tullut pakollista?
Mistä alkaen satoja ihmisiä koolle keränneitä tilaisuuksia, joissa kaikki keskustelupuheenvuorot puhutaan (hoitomiehen käskystä) mikrofoniin kaikkien kuultaviksi julkisesti, on alettu nimittää "sielunhoidollisiksi keskusteluiksi"?
Yleensä sielunhoidollinen keskustelu on yksityistä, ja käsitellyt asiat edellyttävät "sielunhoitajalta" vaitiolovelvollisuutta.
Hoitokokouksiin velvoitettiin AINA osallistumaan kaikki paikkakunnan uskovaiset; osallistuminen varmistettiin virallisella Päivämiehessä julkaistulla kutsulla. Kutsussa oli aina maininta: "Kaikkien uskovaisten läsnäolo välttämätöntä". VL-opistoissa silloin oppilaina olleille lähetetiin SRK:n toimistosta ohjeistus, että kaikkien opiskelijoiden tuli osallistua hoitokokouksiin omilla kotipaikkakunnillaan.
Millä logiikalla Hautamäki voi nimittää tällaisia hoitokokouksia "sielunhoidollisiksi keskusteluiksi".
Tämä on SRK:n uusin silmänkääntötemppu. Ihmisten kokemus pelottavista painostuskokouksista halutaan nyt SRK:n toimseta mitätöidä!
Jokainen hoitokokouksissa paikalla ollut ymmärtää, etteivät ne olleet mitään kahdenkeskisiä rippitapahtumia.
Ovet lukittiin ja sen jälkeen alkoi puolustuskyvyttömien uskovaisten vanhusten kiusaaminen ja piinaaminen koko seurakunnan edessä. Tätä kiusaamista jatkui usein pitkälle yöhön.
Ihmisiä erotettiin mielivaltaisesti ry:n jäsenyydstä ja heidän katsottiin noin vain luopuneen uskostaan, kun he eivät osannet tai halunneet tehdä parannusta heille määrätystä "hengen synnistä", kuten mystisestä "kososlaisuudesta".
Kun ei osannut tietyillä sanamuodilla siunausta pyytää, siunausta ei myönnetty.
Että sellaisia ne hautamäen "sielunhoidolliset keskustelut" olivat.
Miten paljon julkisuudessa saa valehdella joutumatta kiinni?
Miten paljon Hautamäki saa vapaasti mitätöidä uskovaisten ihmisten todellisia kokemuksia ja kärsimyksiä joutumatta vstaamaan valheistaan?
Uskovaiset ihmiset kokivat ne piinaavina, pelottavina ja painostavina tilaisuuksina, joissa SRK:n hoitomiehet häpäisivät tavallisia uskovaisia mielivaltaisella vallankäytöllä ja julkirippivaatimuksilla.
SRK:n pääsihteeri Hautamäki on tänään antanut julkisuuteen SRK:n lausunnon, jolla SRK vastaa julkisuudessa esitettyihin toivomuksiin hoitokokousten hengellisen painostuksen selvittämisestä.
Hautamäki nimittää hoitokokouksia "sielunhoidollisiksi keskusteluiksi".
Mistä alkaen sielunhoidosta on tullut pakollista?
Mistä alkaen satoja ihmisiä koolle keränneitä tilaisuuksia, joissa kaikki keskustelupuheenvuorot puhutaan (hoitomiehen käskystä) mikrofoniin kaikkien kuultaviksi julkisesti, on alettu nimittää "sielunhoidollisiksi keskusteluiksi"?
Yleensä sielunhoidollinen keskustelu on yksityistä, ja käsitellyt asiat edellyttävät "sielunhoitajalta" vaitiolovelvollisuutta.
Hoitokokouksiin velvoitettiin AINA osallistumaan kaikki paikkakunnan uskovaiset; osallistuminen varmistettiin virallisella Päivämiehessä julkaistulla kutsulla. Kutsussa oli aina maininta: "Kaikkien uskovaisten läsnäolo välttämätöntä". VL-opistoissa silloin oppilaina olleille lähetetiin SRK:n toimistosta ohjeistus, että kaikkien opiskelijoiden tuli osallistua hoitokokouksiin omilla kotipaikkakunnillaan.
Millä logiikalla Hautamäki voi nimittää tällaisia hoitokokouksia "sielunhoidollisiksi keskusteluiksi".
Tämä on SRK:n uusin silmänkääntötemppu. Ihmisten kokemus pelottavista painostuskokouksista halutaan nyt SRK:n toimseta mitätöidä!
Jokainen hoitokokouksissa paikalla ollut ymmärtää, etteivät ne olleet mitään kahdenkeskisiä rippitapahtumia.
Ovet lukittiin ja sen jälkeen alkoi puolustuskyvyttömien uskovaisten vanhusten kiusaaminen ja piinaaminen koko seurakunnan edessä. Tätä kiusaamista jatkui usein pitkälle yöhön.
Ihmisiä erotettiin mielivaltaisesti ry:n jäsenyydstä ja heidän katsottiin noin vain luopuneen uskostaan, kun he eivät osannet tai halunneet tehdä parannusta heille määrätystä "hengen synnistä", kuten mystisestä "kososlaisuudesta".
Kun ei osannut tietyillä sanamuodilla siunausta pyytää, siunausta ei myönnetty.
Että sellaisia ne hautamäen "sielunhoidolliset keskustelut" olivat.
Miten paljon julkisuudessa saa valehdella joutumatta kiinni?
Miten paljon Hautamäki saa vapaasti mitätöidä uskovaisten ihmisten todellisia kokemuksia ja kärsimyksiä joutumatta vstaamaan valheistaan?
Vastaukset 16
Vanhimmat
"Miten paljon Hautamäki saa vapaasti mitätöidä uskovaisten ihmisten todellisia kokemuksia ja kärsimyksiä joutumatta vstaamaan valheistaan?"
Jos vl-liikkeessä ei ole TAPANA olla rehellinen, niin silloinhan se olisi SRK:n mielestä vakava "synti", jos joku poikkeaa opitusta, ja totutusta tavasta. Niinhän se oli teatteri asiankin kanssa, uskovaisella ei ole tapana käydä teatterissa. Ja olemalla rehellinen lähimäisilleen, ja julkisuudessa, niin se olisi silloin poikkeus tavasta.
Eikö usein kuule, että näin vl-uskovaisilla on tapana, tai näin me uskomme, eli tapojen noudattaminen on vl-liikkeessä tärkeää.
vain pittää varastaa, vaikka ei tarvitsisikaan. Siksi, että taito säilyy. Näin opetti eräs vähemmistökansallisuuteen kuuluva poikaansa.
Sama on valehtelun suhteen.
lehtelua
Suoemn luterilaisen kirkon ja Aimo Hautamäen käsitykset sielunhoidosta ja ripistä ovat kovasti erilaiset.
Hautamäki: "1970-luvulla käytiin monilla paikkakunnilla sielunhoidollisia keskusteluja, joita on nimitetty 'hoitokokouksiksi'."
Evankelis-luterilaisen kirkon käsitys sielunhoidosta:
"Sielunhoito on yksityisen ihmisen auttamista hänen elämäänsä, ihmissuhteitaan ja Jumala-suhdettaan koskevissa kysymyksissä. Sielunhoito on henkilökohtaista keskustelua papin tai maallikon kanssa. -- Sielunhoitoon liittyy aina vaitiolovelvollisuus. Papille ripittäytyessä se on ehdoton. Kirkkolain mukaan sielunhoidossa papille uskottua asiaa eikä papille uskoutunutta henkilöä saa ilmaista."
Rippisalaisuus
"Rippisalaisuus kuuluu rippiin, jossa ripittäytyvä tunnustaa syntinsä ja saa synninpäästön ripin vastaanottajalta. Ripittäytymisen voi ottaa vastaan pappi, lehtori, diakoniatyöntekijä tai joku seurakunnan jäsen. Rippisalaisuus eli ehdoton vaitiolovelvollisuus ripissä esille tulleista asioista velvoittaa jokaista ripin vastaanottajaa.
Yksityinen sielunhoito ja rippi kuuluvat papin erityisiin tehtäviin. Kirkkolaissa on säädetty papin rippisalaisuudesta seuraavasti: ”Yksityisessä ripissä tai muuten sielunhoidossa papille uskottua asiaa ei saa ilmaista, eikä myöskään sitä henkilöä, joka papille on uskoutunut” (KL 5 luku 2 § 1 mom.). Pappi ei siis saa paljastaa edes sitä, kuka hänelle on ripittäytynyt. Vaikka pappia kuulusteltaisiin todistajana, hän ei saa ilmaista sitä, mitä yksityisessä ripissä tai sielunhoitotilanteessa on hänelle uskottu."
Aamenesta öylättiin: kirkollinen sanasto.
http://www.evl.fi/sanasto/selitysS.htm#SIELUNHOITO
http://www.evl.fi/sanasto/selitysR.htm#RIPPISALAISUUS
Suomen kirkko luopui julkiripin vaatimuksesta jo 1800-luvulla.
Hoitokokouksiin oli kaikkien paikkakunnan uskovaisten pakko osallistua. Joka jättäytyi jostain syystä pois hoitokokouksesta, saatetiin erottaa pelkästään sillä perusteella. Tällaisesta menettelystä on monta esimerkkiä eri paikkakunnilta.
Miten sielunhoito voi olla pakollista? Luulisi että aito sielunhoito lähtee aina asianomaisen itsensä aloitteesta?
tuli kielto, ettei saa käydä tapaamassa henkilöä, eikä olla missään tekemisissä. Kovin se oli rakkaudellista ollakseen yskovien joukkoa.
Hautamäen kirjoitus kokonaisuudessaan tässä:
http://koti.mbnet.fi/vltietoa/keskustelu/post.php?cat=9&fid=3&pid=15&page=1
jatkakaamme taistelua kirjoittamalla ja puhumalla tapahtuneista, mutta edelleenkin korjaamattomista vääryyksistä. Tuntuu siltä, että vaikeneminen tarkoittaisi vääryyksien hyväkysmistä ja niihin suostumista.
Raamattu:
"Hedelmistä te heidät tunnette."
"Olkaa raittiit ja valvokaa."
Terveisin sirkka
>> Miten paljon julkisuudessa saa valehdella joutumatta kiinni?
Tätä voi vain ihmetellä, kun lukee Hautamäen kirjoituksen.
Hautamäki mitätöi noilla kahdella sanalla tuhansien ihmisten kokemat kärsimykset, ulossulkemisen ja sosiaaliseta kanssakäymisestä eristämisen kivun, ystävyys- ja sukulaisuussuhteiden katkaisemiset, uskovaisiin kohdistuneet hoitomiesten julkiset, ilkeämieliset leimaamiset --. Kaikki olikin vain "sielunhoidollista keskustelua".
Miten kauan tällaisia häikäilemättömiä valheita julkisuudessa esittävä mies saa pitää asemansa SRK:n pääsihteerinä?
Miten kauan nykyiset vanhoillislestadiolaiset antavat tukensa julkivalehtelijalle?
uskooko Hautamäki itsekään, että ry:n vaikkapa seurakuntapäivillä joku kyselijä saisi asiallisen vastauksen hoitokokousasioihin. Minä keski-ikäinen ihminen osallistuin nuorena näihin kokouksiin ja meno oli sen tyyppistä, että monet nuoret tekivät silloin päätöksen, että pois ja äkkiä, ikiajoiksi.Pelko jäi sieluun, mutta ei pelota enää nyt, kun olen ymmärtänyt, miten hirveää vääryyttä silloin tehtiin. Oikein kaunis kirjoitus oli Hautamäeltä, sen uskoo, että mustakin selitetään valkoiseksi johtajien toimesta, mutta ei mene minulle tuo sumutus läpi, ei. Sitten toinen juttu, mihin haluaisin vastauksen. Rauhan tervehdyksen ( Oulun seudun seurakuntalehti) kannessa oli kirkon ulkomaan avun A.P. Ihmettelin, miten lest. voi toimia tuossa virassa. Nimittäin muutama vuosi sitten seurakuntapäivillä eräs nainen kysyi lähinnä puhujilta, onko sopivaa, kun hän haluaisi mielellään osallistua seurakunnan lähetystyöhön. Lähinnä "porinapiirin" kahvinkeittäjänä ja sukanmyyjänä. Ei tuntunut sopivan silloin pirtaan, noin 3-4 vuotta sitten. No, ajat muuttuu...
täyden tuen! Ne silloiset hoitokokoukset olivat suurimmalta osin tarpeen.
Mutta ne ihmiset jotka sielunvihollinen oli saanut eksyttää, eivät saaneet tuntoa siitä missä olivat vikaan joutuneet.
Siksi täällä on niitä jotka eivät näe itsessään mitään syytä ja näin ollen kylvävät vihan siemeniä Jumalan lapsia kohtaan.
Vaikka kuinka pidämme veli Hautamäen sydämenuskovaisena ja rakkaana veljenä, niin on VALHE sanoa hoitokokouksia sielunhoidollisiksi tilaisuuksiksi.
Kaikella rakkaudella sinullekin hyvä sydämen uskova veli olisi tärkeää pysyä totuudessa.
Rakkaus ilman totuutta ei ole rakkautta eikä totuus ilman rakkautta ole totuutta.
Valhetta ei tee totuudeksi se, että sen sanoo Aimo Hautamäki.
Vain katolisessa uskossa uskotaan, että ne asiat mitkä puhutaan paavin istuimelta muuttuvat totuuksiksi. Ei muualla.
ulos maallistuneesta lahkosta-ja sama peli jatkuu, vaikka julmimpia h-miehiä edelleen keikkuu johdossa ja taustavaikuttajina!
Hautamäki syyllistyi kyllä valehteltuun kun nimitti hoitokokouksia sielunhoidollisiksi keskusteluiksi! Jokainen joka on istunut hoitokokouksissa, tietää tasan tarkkaan ettei ollut kyse sielunhoidosta eikä keskutelusta!!
"Sielunhoidollista keskustelua käydään kahden kesken ja keskustelu on täysin vapaaehtoista. Lisäksi sielunhoidossa sielunhoitajaa sitoo vaitiolovelvollisuus. Keskustelussa sielunhoitajalle uskoutuneen henkilön kertomia seikkoja ei ole lupa missään yhteydessä julkistaa eikä kertoa eteenpäin kenellekään. Hoitokokoukset eivät täytä yhtäkään näistä kolmesta sielunhoidon periaatteesta."
Hyvä kirjoitus tästä Mopin palstalla:
http://p2.foorumi.info/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/viewtopic.php?t=788&start=8
...mitä ilmeisemmin hoituri. Paljon on vielä ymmärryksen auettava ja nöyrryttävä, että usko kirkastuu sydämellesi ja jaksat lähteä tunnustamaan vääryyksiä ts. missä olet vikaan joutunut.
.....