nimittäin viikonvaihteen iltasanomissa on yhden sivun kokoinen hyvä juttu urheilusivuilla myhistä. noin niin kuin johdatuksena tulevan viikon bakun kisoihin, jossa taitaa olla oikein kunnon "viilikin" paikan päällä. sinne olisi pitänyt päästä, mutta kun ei millään ehtinyt "hankkia" sopivaa flussapöpöä.
t kari o. eli palstan virallinen "nuija
t kari o. eli palstan virallinen "nuija
Vastaukset 6
Vanhimmat
mutta riittääkö pelimerkit:)
..vaan ei kunnon vaatteita. Toisaalta olisihan se Bakuun saattanut mennä farkuissa, t-paidassa ja toppatakissa.
Sen verran villiä on meno tuolla itämailla, että ainakin omalla kohdalla itsesuojeluvaisto esti lähtemästä. Lentoliput sinne olisi saanut jonnin verran alle tuhannella eurolla etenkin, jos olisi matkustellut ensin tuonne Baltiaan ja lentänyt sieltä. Jäi nyt kuitenkin lähtemättä, mutta ilmeisesti sinne muutama uskalikko Pohjanmaan suunnalta on lähtenyt suomalaisia kannustamaan.
tarjouksesta että 500 egee lennot ja 35 egee hotelli per päivä. mutta kun se pirun flunssapöpö jäi saapumatta...
akuutissa loman tarpeessa, ja sitähän ei tunnetusti pysty lääkäri toteamaan.
Ja eihän flunssassa saa matkustaa...pitää ajatella kanssa matkustajia ja tartunta riskiä:)
ja nyt vasta kerrot. määhän olisin jo bakussa jos olisit tästä maininnut aikaisemmin. paitsi että olisiko sittenkään tuo moraali antanut myöten...
http://groups.google.com/group/HPM-tekstiiliurheilua/web/hpm---painiako-kaikille