lapset vain lainassa

hei yh-äidit. vaikka rankkaa onkin vetää arjen kasvattjan,huoltajan,ja kuitenkin rakastavan äidin rooli niin koitetaan nauttia siitä kuitenkin. lapset kasvaa,itsenäistyy ym.. ja vain se jää mitä ne on kotoa saanut kun lähteevät omilleen.. aikaa ei saa koskaan takas se vaan menee eteenpäin halusi tai ei..voimia
7968
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ei niitä voi, en kä haluakkaan palauttaa.
Kyllä meidän aikuiset lapset edelleen palaavat lapsuuden kotiin, tosin vain käymään, ja lähetevät omaan kotiin ja taas joskus tulevat.

Laina on, joka otetaan/saadaan ja palautetaan.

Äänestä
  • Saamme lapset maailmalta lainaan vauvoina, sitten hoidamme heitä
    ja joudumme heidän vartuttuaan palauttamaan heidät taas maailmalle....

    Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne.
    He ovat elämän kaipuun tyttäriä ja poikia.
    He tulevat kauttanne, mutta eivät teistä itsestänne.
    Ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille.
    Antakaa heille teidän rakkautenne, mutta älkää ajatuksianne.
    Sillä heillä on omat ajatuksensa.
    Voitte hoivata heidän ruumistaan vaan ette heidän sielujaan.
    Sillä heidän sielunsa asuvat huomenkoiton asunnoissa,
    minne te ette voi mennä,
    ette edes unelmissanne.
    Te voitte yrittää tulla heidän kaltaisikseen, mutta
    älkää yrittäkö tehdä heitä itsenne kaltaisiksi.
    Sillä elämä ei mene taaksepäin eikä viihdy menneessä päivässä.
    Te olette jousia, joista lapsenne singotaan elävinä nuolina.
    Taivu Jousimiehen käsissä ilomielin.

    -Kahlil Gibran-

    Äänestä

  • ymmärtää kirjoitti:

    Saamme lapset maailmalta lainaan vauvoina, sitten hoidamme heitä
    ja joudumme heidän vartuttuaan palauttamaan heidät taas maailmalle....

    Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne.
    He ovat elämän kaipuun tyttäriä ja poikia.
    He tulevat kauttanne, mutta eivät teistä itsestänne.
    Ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille.
    Antakaa heille teidän rakkautenne, mutta älkää ajatuksianne.
    Sillä heillä on omat ajatuksensa.
    Voitte hoivata heidän ruumistaan vaan ette heidän sielujaan.
    Sillä heidän sielunsa asuvat huomenkoiton asunnoissa,
    minne te ette voi mennä,
    ette edes unelmissanne.
    Te voitte yrittää tulla heidän kaltaisikseen, mutta
    älkää yrittäkö tehdä heitä itsenne kaltaisiksi.
    Sillä elämä ei mene taaksepäin eikä viihdy menneessä päivässä.
    Te olette jousia, joista lapsenne singotaan elävinä nuolina.
    Taivu Jousimiehen käsissä ilomielin.

    -Kahlil Gibran-

    Voi jeesus, mistähän tollastsa lööpää joku edes kehtaa kirjottaa tänne noil vertauksil..olkoonpa mitä runoilijoit tahansa mut toi teksti ei pidä mitään kutiaan jos järel ajattelee...huh,huh,... joku runo sieppo taas päässy vauhtiin.

    Äänestä

  • Mie vaan kirjoitti:

    olla pehemman puoleinen aukko, kun et tiedä kuka oli Kahlil Gibran?

    KVG!

    http://en.wikipedia.org/wiki/Khalil_Gibran

    Äänestä

  • taitaa.... kirjoitti:

    olla pehemman puoleinen aukko, kun et tiedä kuka oli Kahlil Gibran?

    KVG!

    http://en.wikipedia.org/wiki/Khalil_Gibran

    Elämästä ei ainakaan tiedä mitään, että ihan samaa mieltä olen tämän toisen kanssa.

    Hittoakos SIVISTYKSELLÄ tekee jos se on noin skeidaa?

    Kyllä se vaan niin on että me kuitenkin vaikutetaan lastemme sieluihin, sanokoon Gibran ihan mitä lystää.

    Äänestä

  • äijä,- kirjoitti:

    Mutta runossa kuvataan sitä, kuinka jokaista lasta
    tulee kunnioittaa omana itsenäisenä ihmisenä.
    Omine ajatuksineen ja myöhemmin sitten valintoineen.

    Et voi syöttää lapselle omia ajatuksiasi tai omista hänen ruumistaan, vaikka moni niin kuvitteleekin :-(
    Voit vaan yrittää "sinkota jousen oikeaan suuntaan", antamalla mahd. hyvät ohjeet ja neuvot elämän evääksi.

    Huoh**
    Mutta jos et ymmärrä lukemaasi, niin antaa olla...

    Äänestä

  • äijä,- kirjoitti:

    Elämästä ei ainakaan tiedä mitään, että ihan samaa mieltä olen tämän toisen kanssa.

    Hittoakos SIVISTYKSELLÄ tekee jos se on noin skeidaa?

    Kyllä se vaan niin on että me kuitenkin vaikutetaan lastemme sieluihin, sanokoon Gibran ihan mitä lystää.

    No se hyvä puoli siinä SIVISTYKSESSÄ olis sullekin että mahdollisesti voisit ymmärtää lukemasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

iso n39 kirjoitti:

hei yh-äidit. vaikka rankkaa onkin vetää arjen kasvattjan,huoltajan,ja kuitenkin rakastavan äidin rooli niin koitetaan nauttia siitä kuitenkin. lapset kasvaa,itsenäistyy ym.. ja vain se jää mitä ne on kotoa saanut kun lähteevät omilleen.. aikaa ei saa koskaan takas se vaan menee eteenpäin halusi tai ei..voimia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu