Loiskiehunta

näköjään edelleen jatkuu, mutta Sionin sisällä vallitsee ihana rauha :)

Psalttari 46:
"5. Kuitenkin on Jumalan kaupunki ihana virtoinensa, jossa Korkeimman pyhät asumiset ovat.
6. Jumala on hänen keskellänsä, sentähden se kyllä pysyy: Jumala auttaa häntä varhain.
7. Pakanain pitää hämmästymän ja valtakunnat lankeeman; ja maa hukkuu, kuin hän äänensä antaa."
221649
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Se kuitenkin omalla tavallaan korostaa sitä suurta kontrastia ja eroa, joka on Siionissa vallitsevan rauhan ja ulkona mylvivien myrskyjen välillä.

Ulkopuolelta näkyy vain se multainen ja savinen pelto, jossa varmasti rikkaruohojakin kasvaa, mutta peltoon kätketyn kauniin ja kalliin aarteen näkevät vain sen omistajiksi päässeet. Jos näkisivät, tottapa kilvan tänne kiiruhtaisivat, mutta ei näy tungosta Jumalan valtakunnan ovella.Silloin tällöin kuitenkin muutamia Jumalan lain ahdistamia tulee sisälle ja hämmästyvät. Hämmästyvät sitä rauhaa ja vapautta, joka on armahdetuilla syntisillä.
On kuulunut viestejä ulkomailtakin, että mistä johtuu se suuri ero, joka on esimerkiksi internetin keskustelupalstojen kertoman lestadiolaisuuden ja todellisen lestadiolaisten vapauden ja ilon välillä. Ulkomailla tarkoitin tällä kerralla länsi- ja etelä Eurooppaa, en itää enkä muita maanosia.

Äänestä
  • Jumalan omat ovat kuin linnut pesässään, minne ei metsämiehen luoti yllä.Vanh.lest.palstakirjoitukset oikeasta uskosta ja Siionin elämästä ovat täyttä huuhaata, jonka monet ottavat valitettavasti täydestä.
    Palstan aktiiviset kirjoittajat eivät ole kymmeniin vuosiin käyneet esim. seuroissa , eikä heillä ole mitään oikeaa tietoa Siionin toiminnasta, vaan ovat väärän hapatuksen täyttämiä. Väärä on sokaissut heidän sydämensä ja silmänsä näkemään mitään todellista totuutta, he elävät eriseuran tuomassa vikoilussa ja katkerassa kaivelussa.
    Mutta näinhän se pitääkin olla raamatun mukaan; kun he eivät halunneet totuutta uskoa, uskoivat he valheen totuudeksi.

    Äänestä

  • TevWa kirjoitti:

    Jumalan omat ovat kuin linnut pesässään, minne ei metsämiehen luoti yllä.Vanh.lest.palstakirjoitukset oikeasta uskosta ja Siionin elämästä ovat täyttä huuhaata, jonka monet ottavat valitettavasti täydestä.
    Palstan aktiiviset kirjoittajat eivät ole kymmeniin vuosiin käyneet esim. seuroissa , eikä heillä ole mitään oikeaa tietoa Siionin toiminnasta, vaan ovat väärän hapatuksen täyttämiä. Väärä on sokaissut heidän sydämensä ja silmänsä näkemään mitään todellista totuutta, he elävät eriseuran tuomassa vikoilussa ja katkerassa kaivelussa.
    Mutta näinhän se pitääkin olla raamatun mukaan; kun he eivät halunneet totuutta uskoa, uskoivat he valheen totuudeksi.

    aikuisten oikeesti on.

    Äänestä

  • Naatus- ja muut myrskyt vesilaseissa ennen koko vähemmistön yli lyövää tsunamia - niitä esijäristyksiä

    Äänestä

  • tiedetään. Siitä antoi Aimo Hautamäki juuri äsken näytteen Kalevassa. Valehtelua ja härskiä tosiasioitten kieltämistä.

    Minäkin haluan olla joskus paeta ikäviä tosiasioita ja kaivaudun rauhaan viltin alle romaanin ja suklaalevyn kera. Mutta jossakin syvällä itsessäni tiedän, että se on valherauhaa.
    Samanlaista se on teillä: pää pensaassa on mukava olla, kunhan muistaa olla ajattelematta.

    Äänestä

  • Palstalaiset vain haluavat kääntää maata, mutta siihen ei oikein tahdota antaa lupaa. Tallattu savinen pinta on ilmeisesti parempi kasvualusta.



    Palstalaisten puolesta

    Sectori

    Äänestä

  • "Ulkopuolelta näkyy vain se multainen ja savinen pelto, jossa varmasti rikkaruohojakin kasvaa, mutta peltoon kätketyn kauniin ja kalliin aarteen näkevät vain sen omistajiksi päässeet. Jos näkisivät, tottapa kilvan tänne kiiruhtaisivat, mutta ei näy tungosta Jumalan valtakunnan ovella.Silloin tällöin kuitenkin muutamia Jumalan lain ahdistamia tulee sisälle ja hämmästyvät. Hämmästyvät sitä rauhaa ja vapautta, joka on armahdetuilla syntisillä."

    Kun tuolla tavalla kirjoitit, voisit kyllä jatkoksi kertoa mitä ovat vl-rauha ja vl-vapaus.

    Vl-rauhan voi vielä jotenkin ymmärtää kun ajattelee sitä kuinka ympäristöstään eristäytyt ja suljettu yhteisö vl-liike on. Kun on rakentanut korkean, lähes ylittämättömän muurin ympärilleen, muurin suojaamassa umpiossa saattaa tuntea olonsa rauhalliseksi ja turvalliseksi. Mutta muurin sisällä ei helposti huomaa sitä, että happi alkaa loppumaan, ilma käy tunkkaiseksi ja homekasvusto leviää. Jotkut ovat tämän sentään huomanneet.

    Mitä vl-vapauteen tulee, tekee mieli kysyä, että millaista vapautta voi tuntea esim. jatkuvilla pakkosynnytyksillä äärimmilleen rasitettu ja väsytetty vl-äiti? Ylipäätään, millaista vapautta voivat tuntea lukemattomien höpösyntien taakan alle puserretut rivijäsenet?

    Äänestä

  • Vai onko teillä jo suunnitelmissa aloittaa uusi "taistelujen aika", kuten SRK hoitokokousoperaatioaansa nimittää?

    Kenen kimppuun seuraavaksi hyökkäät hoitomiesveljinesi? Olisiko perheenäidit sopiva kohde tällä kertaa?

    Äänestä

"Sionin sisällä vallitsee ihana rauha :)" Sen voi tarkistaa vaivattomasti netissäkin:
http://www.siion.net/

Äänestä
  • Olen samaa mieltä noista kiehunnoista. Jumalanlasten keskuudessa vallitsee rauha! Kun käy seuroissa eripuolella Suomea, niin tämä rauha näkyy ihmisten kasvoilta ja suurena nuorten joukkona.

    Nämä jotka täällä vuodesta toiseen vaativat julkisia anteeksi pyyntöjä, eivät sillä tule autuaaksi, vaan parannuksen ahtaan portin kautta käy jokaisen tie lammashuoneeseen, jossa Jeesus on ovi.

    Tämä keskustelu on kyllä herätellyt siinä mielessä,että ne jotka etsivät tunnolleen rauhaa osaavat tulla sitä kyselemään oikeasta paikasta.
    Jotka ovat menneet tuhlaajapojan retkille, ovat monet paaduttaneet tuntonsa, eivätkä enään saa tuntoa synneistään, ja täällä yrittävät kirjoituksillaan hämätä ulkopuolisia ja ovatkin saaneet pilkkaajat liikkeelle.

    Mutta Jumala varjelee lapsensa.

    Äänestä

ne ihmiset, jotka Raamattu nimeää lähimäisiksesi, LOISIA.
"Loiskiehunta palstalla edelleen jatkuu."
Ehkä olet varannut itsellesi hyvänkin pestin kiehuvan kattilan hämmentämisessä.

Äänestä
  • Alustuksessa nimitellään lähimmäisiä loisiksi. Ei ole tuollainen kristityn ihmisen puhetta! Ei alkuunsakaan! Jeesus käski rakastaa lähimmäistään _niin kuin_ itseään. Mitähän aloittaja ajattelee itsestään?

    Äänestä

  • kun alustuksen luin kirjoitti:

    Alustuksessa nimitellään lähimmäisiä loisiksi. Ei ole tuollainen kristityn ihmisen puhetta! Ei alkuunsakaan! Jeesus käski rakastaa lähimmäistään _niin kuin_ itseään. Mitähän aloittaja ajattelee itsestään?

    Epäuskoiset ovat kokonaan vl-rakkauden ulkopuolella. Heitä saa kohdella ihan miten haluaa -varsinkin entisiä vl:iä!

    Äänestä

  • rakasta! kirjoitti:

    Epäuskoiset ovat kokonaan vl-rakkauden ulkopuolella. Heitä saa kohdella ihan miten haluaa -varsinkin entisiä vl:iä!

    oikean uskon suhteen jotkut tekevät tuollaisia avauksia. Keskusteluissa vaarallisimmiksi nämä loiskiehuttelijat kokevat erotettujen ja itse vapaaehtoisesti liikkeestä eronneiden kirjoitukset. Tuskaa ei lievennä sekään, että jopa omien joukosta kuuluu kritiikin ääntä. Sitä eivät loiskuihuttajat salli, että vl-liikkeen sisäisistä asioista julkisesti puhutaan arvostelevaan sävyyn. Lintukoto ei olekaan täydellinen, kuten haluttaisiin uskottavan.

    Äänestä

ja saatanan oppien opettaminen jatkuu koko ajan vl-herätysliikkeessä. Loisia ovat SRK:n miehet ja vl-puhujat. Piru kiehuttaa soppaa.

Äänestä

Kuvailepa nyt ihan omin sanoin, mitä loiskiehunta on.
Nestehän kiehuu silloin, kun siinä tapahtuu höyrystymistä kauttaaltaan.
Jonkin aasinsillan vanhoillislestadiolaisuuteen voisit myös rakentaa kuvailuusi.

Äänestä

Atomifysiikkatermin loiskiehunta alkuperäinen merkitys tähdentää vähäisiä seikkoja, jotka voivat haitata kokeita tai turmella ne kokonaan.

Vl-loiskiehunta –termi merkitsee sitä, että varsin pienet ja vähäpätöiset soraäänet
saattavat väärällä kriisin hetkellä lausuttuna romahduttaa hartaasti rakennetun vl-korttitalon.

Äänestä

sitä että, tämän palstan antaman kuvan ja todellisuuden välillä on huikea ristiriita: sen voi jokainen vl-liikettä läheltä seuraava todeta ihan omin silmin.
Tällä palstalla muutama 70-luvulle jämähtänyt homekorva kiehuu omassa hoitokokousliemessään ymmärtämättä lainkaan omaa surkeaa tilaansa.

Äänestä
  • peili, ja katso itseäsi! Jämähdä peilin eteen ja tarkista aluksi omat homeiset korvasi ja se liemi, mikä niissä surkeissa korvissa kiehuu. Voi olla, että kauhistut korviesi surkeaa tilaa.

    Muutokseen ei tarvita aina kovinkaan suurta sysäystä, joten aloita korvista. Okei?

    Äänestä

  • Mikäs yhteenlasku se tämä on, rakkauden summako?Ei taida olla. Eikö sinun Raamatussasi lue sellaista kohtaa ollenkaan, että tulee rakastaa vihollistakin? Saati lähimmäistä, joka on kärsinyt vääryyttä? Kuka sinulle antaa luvan vihalla lyödä tuolla tavalla, määrittää lähimmäisen tila ja usko? Minä luulen, että se on itse sielunvihollinen perkele. Jos sinä jotakin haluat tehdä, tee se rakkauden nimissä lähimmäisesi, vaikkapa hoidetunkin, hyväksi, äläkä tuollaista rakkaudetonta puhetta enää jatka.

    Äänestä

  • Tästähän tässä on kymysys.

    Äänestä

  • näin soon kirjoitti:

    Tästähän tässä on kymysys.

    Soot samanlaanen suunpieksäjä kun tuo ylähälle kirjoottanu jätkä, vai ittekkö ittelles vastasit? Oot kova pilkkaamahan ja huutamahan, mutta soon kuule aikalaalla kaukana rakkauresta tuollaanen huuteleminen. Sullakin on sellaanen Raamatun virhepainos käytössä, jossa sanotahan, että pilkkaa lähimmäästäsi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


palstalla kirjoitti:

näköjään edelleen jatkuu, mutta Sionin sisällä vallitsee ihana rauha :)

Psalttari 46:
"5. Kuitenkin on Jumalan kaupunki ihana virtoinensa, jossa Korkeimman pyhät asumiset ovat.
6. Jumala on hänen keskellänsä, sentähden se kyllä pysyy: Jumala auttaa häntä varhain.
7. Pakanain pitää hämmästymän ja valtakunnat lankeeman; ja maa hukkuu, kuin hän äänensä antaa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu