Miten se alkoi? Oliko liian paha olo vai mikä?
Itse olen ottanut sen ensimmäisen ja varsin tärkeän askeleen, eli olen todennut, että juomiseni hallitsee minua ja en halua elää sellaista elämää, että tärkeinta on se milloin saan kylmän oluen eteeni ja saan siitä elämälleni taas potkua. Ja se olut ei jää yhteen.
AA.n sivustoilla kävin ja minua hieman epäilyttää tuo jumalkokemus, kun en millään tavalla ole uskonnollinen tai muutenkaan hihhulointiin taipuvainen. Yhteisöllisyyskin on tällaiselle sinkulle aika vierasta. Tai siis yhteisöllisyyttä koen lähes ja ainoastaan juomingeissa, joissa on hauskaa.
Voinko siis raitistua ihan yksin, ilman mitään apuja?
Kalliolan myllyryhmässäkin on melkein vaatimus, että perhe tai läheiset tulevat mukaan jossain vaiheessa, mutta kun ei ole läheisiä perheenjäseniä saatika miestä. Miten siis yksinäinen nainen voi hakea apua ongelmaansa, joka hävettää ja lisäarvoa tuo sille, että on niin epäonninen, ettei edes miestä ole saanut, saati sitten lapsia. Ruma en kyllä ole, enkä lihava mutta elämä koulii meitäkin.
Itse olen ottanut sen ensimmäisen ja varsin tärkeän askeleen, eli olen todennut, että juomiseni hallitsee minua ja en halua elää sellaista elämää, että tärkeinta on se milloin saan kylmän oluen eteeni ja saan siitä elämälleni taas potkua. Ja se olut ei jää yhteen.
AA.n sivustoilla kävin ja minua hieman epäilyttää tuo jumalkokemus, kun en millään tavalla ole uskonnollinen tai muutenkaan hihhulointiin taipuvainen. Yhteisöllisyyskin on tällaiselle sinkulle aika vierasta. Tai siis yhteisöllisyyttä koen lähes ja ainoastaan juomingeissa, joissa on hauskaa.
Voinko siis raitistua ihan yksin, ilman mitään apuja?
Kalliolan myllyryhmässäkin on melkein vaatimus, että perhe tai läheiset tulevat mukaan jossain vaiheessa, mutta kun ei ole läheisiä perheenjäseniä saatika miestä. Miten siis yksinäinen nainen voi hakea apua ongelmaansa, joka hävettää ja lisäarvoa tuo sille, että on niin epäonninen, ettei edes miestä ole saanut, saati sitten lapsia. Ruma en kyllä ole, enkä lihava mutta elämä koulii meitäkin.
Vastaukset 16
Vanhimmat
en ole ihan samassa asemassa kanssasi, koska minulla on yksi lapsi. Hän on nyt jo aikuinen (olen lähes saman ikäinen kuin sinä). Viimeiset 15 vuotta olen kuitenkin asunut yksin (tai siis ensin yksinhuoltajana eli ainoana aikuisena perheessä, nykyisin yksin kun lapsi on maailmalla). Uskon siis tietäväni jotain noista tunteista, mistä mainitsit. Turvattomuuden lisäksi olen itsekin tuntenut myös häpeää. Olen törmännyt myös ihan sellaisiin käytännön ongelmiin kuin kenet laittaa lähiomaiseksi sairaalan papereihin - siinä vaiheessa itsensä tuntee todella yksinäiseksi, kun ei ole ketään ketä nimetä.
Olen huomannut itsessäni kateuden ja katkeruuden merkkejä kuullessani aika ajoin AA-palavereissa muiden puhuvan perheestään tai kumppanistaan ja siitä kuinka nämä tukevat häntä. Ärtymys on välillä kasvanut itse asiassa kiukuksi (tiedän, ettei vika ole puhujissa vaan omassa asenteessani). Eikä itsesääli ollut kaukana silloinkaan, kun lääkäri ehdotti tension neck -päänsärkyjeni helpottamiseksi "ihan tavallista kotihierontaa". Itsekö minun pitäisi hartioitani hieroa? Saman tien voisin nostaa itseni niskasta ilmaan... >:-/
Eli pointtini (joka melkein hukkui matkalla) oli, että ainakaan AA:ssa et ole ainoa, joka on yksin; siellä on ihmisiä, jotka tietävät mistä puhut. Eivätkä kaikki siellä ole yhteisöllisiä ja seurallisia, sekaan mahtuu meitäkin erakkoluonteita.
Olen lukenut paljon kommenttejasi ja tuntuu jotenkin turvalliselta saada niitä nimenomaan naiselta. Kai tämä on sitten sitä vertaistukea, jota jokainen kaipaa. En ihan sitä AA-ryhmääkään ole poissulkenut ajatuksistani, mutta juuri tuo yhteisöllisyys vähän vaivaa minua. Häpeästäni olen pääsemässä ja jotenkin on vain hyvä tehdä itsestään sellainen yleinen olio, joka hokee etten nyt juo. Mikä tahansa mantra on aina parempi kuin se ettei anna sen perkeleellisen aineen vaivata. Varmasti osa porukasta on nyt sitä mieltä, että voit sinä nyt yhden ottaa seuran vuoksi ja olen sitä mieltä ollut itsekin varsin pitkään. Minulle kun se yksi ei riitä edes malliksi, vaan painun kotiini kittaamaan sinne varattuja viinoja kaksin käsin, jottei tule muille väärä käsitys juomiseni laadusta.
Hirveätä säätämistä koko elämä ja tämä viina-homma pyörii päässäni koko ajan. Vapautuksen haluan tästä ja mielenrauhan. Sitä haluan. On mennyt niin kauan jo tässä ajatellessa, että jotain on pakko tehdä. Voin kyllä kuvitella itseni noissa lähiökuppiloissa hyvien frendejen kanssa työttömyysrahoja ryyppäillessä ja saahan siitäkin yhteisöllisyyden tunnetta, mutta toisaalta näen itseni paremmin vaikka sitten yksin sauvakävelyllä ja palkitsemassa itseäni vaikka jäätelöllä.
Olen siis alkuperäinen aloittaja ja käyn tällä palstalla lähes päivittäin lukaisemassa ajatuksianne. Niistä on suunnattomasti ollut lohtua ja apua tähän yksinäiseen elämään. En ole ihan surkea, sillä on minulla ystäviä ja työ jossa saan olla asiakkaiden kanssa tekemisissä, joten vapaalla ei ole ihan pakko seurustella koko ajan.
Raitistumisenkin ympärille on syntynyt riiteleviä kuppikuntia, jotka pitävät menetelmäänsä ainoana oikeana.
AA:nkin saivat melkein hajoamaan linjariidoillaan.
Itsellenikin sen askeleet ja perinteet edustavat aataminaikuista uskonnollista mytololgiaa, jota ei voi olla kummastelematta.
Ja sekään ei sovi minulle, että pitäisi loppuelämä ryhmässä harrastaa itsensäpaljastamista ja ruoskia itseään loputtomalla hokemalla "tänään en juo, olen alkoholisti", koska tiedän sen muutenkin ilman muille julistamista maailman tappiin.
Kysyt, voitko raitistua ihan yksin, ilman mitään apuja?
Varmasti voit, mutta se taas riippuu henkisestä kantistasi, eli kuinka vahva on itsekontrollisi.
Takuulla tässä maassa raististuneista ylivoimainen enemmistö on tehnyt sen yksin omalla päätöksellä, mutta he eivät näy eivätkä kuulu, kun eivät tee itsestään mitään numeroa, joten tässä onkin valmis kiistelyn aihe ryhmäraittiususkoon tulleiden kanssa.
Koska olet ns. itsellinen ihminen, voit pystyä prosessoimaan mielessäsi sen, mitä alkoholi on aiheuttanut sinulle.
Palauta kriittisinä aikoina mieleesi pahimmat kankkuset, ja niiden tuomat olotilat. Muistele harmeja, mitä juominen on aiheuttanut elämässäsi.
Aina kun tekee mieli lähteä kapakkaan, ajattele seuraavan aamun heräämistä.
Kannattaa muistella omaa juomishistoriaansa, ja vetää siitä yhteenvetoja, millaisia kielteisiä tuloksia juomalla on syntynyt eri elämän alueilla.
Tällainen aivotyöskentely jättää jälkensä alitajuntaan, ja saa ihmeekseen huomata, että ei tee viinaa mielikään.
En kirjoittanut tätä ilkeilläkseni AA:laisille. Yksi sopii yhdelle, toinen toiselle. Arvostan kuitenkin heidän toimintaansa, koska tulostakin syntyy, mutta kaltaisillemme sooloileville yksinäisille susille se on menemätön paikka.
Jäljelle jää vain itse järjestellä oma yläkertansa, sillä sieltä se raittius kuitenkin lähtee. Ei muista.
Enpä tiiä noista aa- ja muista jutuista, mutta tältä palstalta olen ainakin saanut paljon hyvää vinkkiä siitä, miten hyvää on viinakseton elämä ja myös vinkkejä siihen mitä tehdä, jos alkaa juotattaa. Saakohan mistään "nettiaakummeja"?
miten kauan olet raitistellu ja miltä nyt tuntuu?
Oletko ihan ilman kummia saanut raittiutta ja onko pysynyt korkki kiinni? Sitkeä nainen olet jos yksin pystyt siihen.
Nettikummeinahan me ollaan toinen toisillemme, mutta näitäkin jaarituksia voi kirjoitella vaikka parin promillen pieruissa. Ja ei tarvii pestä tukkaansa tai laittaa meikkiä.
Tietysti uskon sen että tänne voi kirjoittaa vaikka putini pöhnässä, mutta jollain lailla uskottavia ovat tämän palstan raittiuskirjoitukset. Pistin korkin kiinni puolessa välissä kesää tipoteltuani kuutisen vuotta, se on totuus. Minua rupesi ällöttämään turvonnut olotila, suhmuraiset aamut ja huonosti nukutut yöt. Se miksi raittius on ollut helppoa, on se kuinka paljon elämänlaatu on parantunut, nukun yöni hyvin ja jaksan päivät paljon paremmin. Eli join liian usein niin että minulla oli huono olo. Joku kirjoitti tänne, että tarvitaan kolmen päivän katko raittiuden aloittamiseksi, jotain sellaista koen minäkin. Alkuun pääsy oli hankalinta, se ensimmäinen ilta ilman kylmää kaljaa, mutta siitä se lähti. Eilen olin lähibaarissa ja join alkoholitonta olutta. Tämä aamu palkitsi taas kerran suuresti, kun sain herätä vailla kohmeloa. En tiedä mistä motiiveista tänne kirjoitellaan, minulla ei ainakaan työssäkäyvänä ole liikaa aikaa hengailla netissä enkä tiedä mitä lisäarvoa elämälleni toisi kirjoitella täällä huuhaata. Tältä palstalta olen saanut arvokasta tukea viinaksettomalle elämälle. Niin sen vain koen.
Näitä voi kirjoitella vaikka missä pierussa..mutta kyllä se omakohtainen kokemus ja tarkoitusperät aina
tahtovat kuultaa läpi..kuka todella välittää toipumisesta ja kuka on jollain muulla ristiretkellä..:)
tässä on sivuja luettavaksi vaikka kuinka. suurin osa kommenteista ihan asiallista ja tai sitten muuten vaan sivuntäytettä ja pulinaa. huomaat kyllä .
yksin voi raitistua. se on se vaikein tapa ja sitä juoppo ensin koettaa.
kaikki tavat ovat oikeita, jos vaan jonkun raitistaa.
eikä mikään tapa ole väärä, jos se raitistaa jonkun.
raittiutta et saa käymällä kuukauden kurssin ja että se olis siinä sitten loppuelämä saman tein raittiutta.
raittiutta ei saa kuin tavaraa kaupan hyllystä tai kuin tavaraa netin kautta tilaamalla, ettei vaan kukaan tiedä ja että se tulisi nopeasti ja kerralla.
raittius muuttaa koko elämää ja tapoja.
sulla on hyvässä mallissa alku, kun itse huomaat ja myönnät ongelman. siitä se lähtee.
mulla on jonkun aikaa raitista aikaa ja yksin se ei onnistunut. se tuli kokeiltua niiiin moneen kertaan.
vertaistuki, ongelman myöntäminen itselle ja muille, raittiuden haluaminen ilman mitään jos-mutta- ehtoja tai takaporttia.
se oman pohjan löytäminen.
nämä kaikki mahdollisti minulle raittiin tämän päivän. kivalta tuntuu.
luettavaa. tää on ollu ennenki palstalla mutta kun on hyvin kirjoitettua ja asiaa. minun tuotosta eivät ole, en osaa noin hienosti. lainattuja ovat.
------------------------------------------------
Jokainen lopettaa alkoholin käytön jossain vaiheessa. Monet alkoholistit tekevät sen vielä eläessään. Liian moni menee hiekkahoitoon tuhoten myös läheistensä elämän.
---------------------------------------------------------
" en halua vanhana muistella alkolinhuuruista elämää...
nyt kuvittelen et pystyn yksin hoitamaan tämän asian mut taitaa sekin olla vaan harhaa.tarvitsen varmaan jonkun tueksi joka tukee mua olemaan juomatta. "
Siinä valitettavasti käy monesti niin, ettei enää ole edes muistelemassa.
-----------------------------------------------------
Yksinkin alkoholismin niskan päälle voi päästä mutta vertaistuella huomaat miten monet kamppailevat aivan samojen ongelmien kanssa. Ja mikä tärkeintä, he pystyvät kertomaan miten sieltä kuopasta pääsee pois. Suosittelen lämpimästi tuen vastaanottamista.
Kirjaa itsellesi listaan ne kestävät edut joita saat alkoholista. Kirjoita viereen ne haitat joita alkoholi sinulle aiheuttaa. Elämästä tulee kestämätöntä viinan kanssa.
Älä yritä pysyä ottamatta viikkoa. Ole ottamatta vain tämä päivä. Huomisesta et voi luvata mitään. Jos et päivää, sitten hetki kerrallaan.
----------------------------------------------------------
Tunnetusti mikään muu keino ei auta kuin se, että laittaa elämänsä kestävään kuntoon ja myös raitistuu. Se tuo tasapainoisen elämän mahdollisuuden. Se ei ole tiukkapipoisuutta vaan oman tilansa ymmärtämäistä.
Jos ja kun nyt laitat asiat menemään määrätietoisesti oikeaan suuntaan, voit nauttia niistä elämän herkuista, joita sillä on tarjottavana, vielä kymmeniä vuosia. Juovana alkoholistina eläminen ei ole nautittavaa eikä pitkäikäistä. Et edes voi kuvitella miltä olosi voi tuntua ensivuonna tähän aikaan kun nyt teet sen eteen päättäväisesti ja lujasti töitä!
--------------------------------------------------------------
Vinkkejä toipumiseen. Nämä ajatukset ovat alkoholistien kokemia asioita ja ne ovat hyväksi havaittu kun henkilö haluaa ottaa vastuun tervehtymisestään. Toipuminen on prosessi joka etenee ja kehittyy kun sen eteen tekee työtä.
- Kohtele alkoholismia kuin mitä muuta vakavaa sairautta tahansa. Ymmärrä, että kehon tarve alkoholiin on sairaalloista -se johtuu sairaudesta.
- Alkoholismi ei ole hengellinen sairaus. Sitä ei pidä myöskään pitää moraalisena ongelmana.
- Alkoholista luopuminen on valtava kriisipiste. Suru, joka siitä seuraa, on verrattavissa pieneen kuolemaan tai rakkaimman i hmisen menetykseen (Atik Ismail).
- Kukaan ei voi kieltää minua juomasta -se on valinta jonka voin itse tehdä.
- Ymmärrä, että olen saavuttanut toisen sijan kilpailussa alkoholin kanssa. Se on selättänyt minut monta kertaa eikä sitä ottelua tarvitse uusia toistamiseen. Tiedän miten siinä tulee käymään. Aina.
- Ota päivä kerrallaan. Et voi tehdä raittiuslupausta mutta lupaa hoitaa raittiuttasi joka päivä! Jos lupaat olla juomatta kaksi kuukautta, se tarkoittaa kääntäen sitä, että kahden kuukauden päästä juot taas. Älä petä itseäsi.
- Mikään asia ei ole niin huonosti ettei sitä juomalla saisi vielä huonommaksi. Voit kyllä yrittää mutta hinta tulee olemaan kova.
- Muista seuraukset. Mieti edellistä juomistasi joka lähti käsistäsi. Muista kamala krapula ja morkkis. Saman saat helposti takaisin.
- Jokainen juo oman pohjansa - minun ei tarvitse käydä katsomassa teho-osastoa, monet ovat jo käyneet siellä. Minun ei tarvitse menettää perhettäni, työpaikkaani, ystäviäni, rahojani, itsekunnioitustani. Ymmärrä lopettaa NYT kun voit.
- Mahtipontisuus, uhma ja usko omiin voimiin loppuelämäksi ovat uhka raittiudelle.
- Tunnista mitkä tilanteet aiheuttavat painetta. Ole silloin erityisen varovainen, älä hanki tekosyitä juomiseen.
- Alkoholismi on tunne-elämänkin häiriö. Kummeli laulaa alkoholistin ratkaisumalleista seuraavasti; jos joku morkkaa niin pullo korkkaa, jos joku pännii niin vedä kännii, jos joku mokaa niin ala dokaa, vedä silloin pelti kii...
- muuta ajattelutapaasi. ”Raittius on sitä, että on päässyt eroon pullosta ja lapsellisuudestaan”, sanoo eräs lääkäri. Toisin sanoen juomisen lopettamisen lisäksi täytyy myös sisäinen ihminen saada muuttumaan. Muuten juominen jatkuu.
- Mitä teet yhdellä paukulla tai viinipullolla -kiusaat itseäsi. ÄLÄ OTA ENSIMMÄISTÄ! - Harvaan hoitamattomana kuolemaan johtavaan sairauteen on näin helppoa hoitokeinoa. Ensimmäinen on liikaa ja tuhat sen jälkeen liian vähän.
- Syö säännöllisesti. Jano ja nälkä ovat vaarallisia, alkoholisti kokee tällöin suurempaa tarvetta alkoholiin mielihyvän saamiseksi.
------------------------------------------
http://www.paihdelinkki.fi/testaa/sadd
http://www.taitolaji.fi/modules.php?name=News&file=article&sid=24
http://www.ktl.fi/portal/suomi/osastot/mao/alkoholi_ja_terveys/alkoholin_haittavaikutuksia/?ord=1
http://www.juwanet.org/sosterv/alkoholi/default.htm
http://www.suomenaa.fi/
http://www.aa-varsinais-suomi.com/anonyymit14.htm
http://www.aasuomi.fi/
http://www.webalcoholic.com/
http://www.aatieto.info/
----------------------------------------------
Krapularyypyt, jos niitä pystyy ottamaan usein, ovat erittäin huolestuttava merkki.
Sitä virhettä ei kannata tehdä. Jos krapula tulee, on viisainta kestää se pois.
Alkoholismin tunnuspiirteitä:
Viehtymys alkoholiin: Alkoholisti odottaa juomistilaisuuksia. Kun hän ei juo, hän usein ajattelee alkoholia.
Kontrollikyvyn menettäminen: Vaikka hän olisi tehnyt miten lujan päätöksen tahansa, hän juo todennäköisesti enemmän kuin on aikonut. Tähän liittyy myös se, että yrittää vähentää juomista tai pitää pausseja.
Jääräpäisyys: Omatekoisilla selityksillään (”en koskaan juo yksin”, ”en koskaan työssä” ,"ei ennen klo 18.00" ja niin edelleen) alkoholisti yksinkertaisesti salaa todellisen sääntönsä: ”Älä anna minkään häiritä juomistasi.”
Lisääntynyt alkoholin sietokyky: Poikkeuksellinen kyky juoda paljon siitä sen pahemmin humaltumatta ei ole mikään etu. Päinvastoin se on usein ensimmäisiä alkoholismin merkkejä. Tähän liittyvät myös nuo krapularyypyt
Haitalliset seuraukset: Kohtuukäyttö ei turmele perhe-elämää, elämänuraa eikä fyysistä ja psyykkistä kuntoa. Alkoholismi turmelee.
Kieltäminen: Alkoholisti keksii tekosyitä käyttäytymiselleen ja vähättelee ja puolustelee sitä.
--------------------------------------
Tässä myös hyvä kooste, tämäkin on lainaus
Jos yksi (tai useampi) näistä merkeistä sopii Sinuun, niin se merkitsee, että Sinulla on alkoholiongelma.
1) Alkoholin sietokyvyn kohoaminen:"minä voin juoda nuo kaikki pöydän alle.."
2) Satunnaiset tai osittaiset muistin menetykset: "teinkö minä todella noin viime yönä?.."
3) Juomisen puolustelu: "olinpa todella juovuksissa viime yönä...olisi pitänyt syödä ennenkuin otin alkoholia"
4)Lisääntynyt riippuvuus alkoholista: "en viitsi tässä odotella..otan tässä pienet.."
5) Ryyppyjen ahnehtiminen: "tarvitsen yhden ylimääräisen..kukapa sitä huomaa.."
6) Alkoholin varaaminen: "Alko on kiinni viikonloppuna..varaampa pullon pyhäksi.."
7) Kiivastuminen, kun juomisesta keskustellaan: "se ei ole ollenkaan teidän asianne..minä hoidan työni ja pidän huolen
omista asioistani.."
8) Epäonnistuminen raittiuspyrkimyksissä: "nyt lopetan juomiseni kokonaan ja minun täytyy onnistua.."
9) Kontrollin menetyksen järkeistäminen: "jos noilla toisilla olisi minun ongelman, niin kyllä hekin joisivat.."
----------------------
Ja vielä
Aamuiset muistiaukot
Riitaa perheen/ystävien kanssa
Käsien aamutärinät
Häpeä/syyllisyys juomisesta
Viinaharmit työpaikalla
Velvollisuuksien laiminlyöntiä
Krapularyypyt
Lopettamisvaikeudet
Alkoholista riippuvuuden pelko
Rohkaisuryypyt
Taloudellinen harmi
Harrastuksista luopuminen viinan hyväksi
Juomisen salailu
Juomisputket useita päiviä
Väkivaltaisuus humalassa
Putkareissu humalassa
= jos tästä viimeisestä saa 4 tai enemmän "kyllä"-vastausta, ja asiat toistuvat, lopettaisin juomisen heti ja täyttäisin
alkoholin paikan jolloin kestävämmällä, muuten tulee pää vetäjän käteen.
----------------------------------------------------
" mutta välilla tuntuu että on pakko päästä kaljalle, siis aivan PAKKO!! "
Tämän takia vertaistuki on tärkeää. Toinen alkoholisti käsittää mikä tämä tunne on, terve ihminen saattaa yrittää ymmärtää mutta tunnetta hän ei tiedä. Jos kaksi juovaa alkoholistia tukevat toisiaa, he löytävät itsensä nopeasti baarista. Alkoholistin pitää olla toipunut tai pitkällä toipumassa.
Kannattaa olla jäljittelemättä kaikkia sellaisia tapoja ja tunneyhtymiä joihin on liittynyt juominen. Alkoholisti joutuu opiskeleman uudet tavat ja hänen täytyy tehdä itselleen selväksi, ettei hän voi toimia kuten ennen. Kaikkien korvikkeiden käyttöä kannattaa ja tulee välttää. Kylässä kukaan ei kuole janoon eikä juominen ole niin iso juttu kohtuukäyttäjälle kuin holistille, ei siinä tarvitse kestään huolehtia. Saunaan voi ehkä varata itselleen ison pullon raikasta vishyä.
-----------------------------------------------------------
"välillä taas pelottaa maksan ym sisäelinten kunto. "
Juominen ajaa kuitenkin ohitse. Moni alkoholisti, joka tuntee epämääräistä vatsakipua tai käy läpi haimatulehduksen lähellä kuolemaa, juo silti kun olo on taas vähänkin hyvä. Aivot ovat muuten sellaiset, joita ei oikein voi mitata, pahimmat vahingot tulevat sinne. Moni pitää rajana ratista kärähtämistä tai potkuja työpaikalta mutta sekään ei pysäytä, riippuvuus ajaa kaiken ohi. Tulisi ymmärtää, että on sairastunut ennenaikaiseen kuolemaan johtavaan sairauteen, jonka määritelmä on tässä:
National Council on Alcoholism and Drug Dependence ja America Society of Medicine antoi 23-miehiselle eri tieteenalojen harjoittajista koostuneelle komitealle tehtävän määritellä alkoholismi. Tulos julkaistiin arvossa pidetyn lääketieteellisen aikakauslehden elokuun numerossa vuonna 1992 erikoisraportissa, jonka allekirjoittajina olivat Robert K. Morse ja Daniel K. Flavin. Määritelmä kuuluu näin: ”Alkoholismi on primäärinen, krooninen sairaus jonka kehitykseen ja oireisiin vaikuttavat geneettiset, psykososiaaliset ja ympäristölliset tekijät. Sairaus etenee usein asteittain ja johtaa kuolemaan. Siihen kuuluu luonteenomaisesti juomisen hallinnan menettäminen, ajatusten keskittyminen päihteeseen alkoholin haitallisista vaikutuksista huolimatta sekä häiriintynyt ajattelukyky, lähinnä tilan kieltäminen. Jokainen näistä oireista voi olla jatkuva tai ajoittainen”
Alkoholismi on "ei kenenkään syytä" sairaus. Yksikään ihminen ei ryhdy juomaan alkoholia päämääränään tulla alkoholistiksi. Alkoholi on sosiaalisesti ja kulturellisesti hyväksytty aine, josta on ihmiselle myös hyötyä, muutenhan kukaan ei sitä käyttäisi ja vieläpä maksaisi siitä. Mutta tietyille ihmisille, noin kymmenelle prosentille käyttäjistä - muuttuu hyöty karvaiksi tappioiksi. Myös nämä ihmiset aloittivat alkoholin käytön siinä uskossa, että heillä on samat edellytykset kuin kaikilla muillakin, mutta heidät kohtasi sairaustila, jota ei voi havaita ennenkuin se on muuttunut vaikea-asteiseksi. Sen vuoksi ei ole heidän vikansa, että heistä tuli alkoholisteja. Se ei ole myöskään kenenkään muun vika. Eihän kukaan ole pakottanut alkoholistia juomaan viinaa. Alkoholisti ei ole vastuussa sairastumisestaan, mutta hän on ehdottomasti vastuussa tervehtymisestään!
Korostan sitä, ettei toipuminen ole vain harvojen herkkua.
Siihen pystyt sinä ja minä. Häpeä ja syyllisyys, arvottomuuden tunne täytyy jättää taakse. Täytyy tehdä päätös, että tämä sairaus saadaan hallintaan. Se onnistuu määrätietoisella toiminnalla. Alkoholismia ei saada ikinä kuriin sillä, että pidetään lakkoja, vähennetään juomista, siirrytään mietoihin. Ei myöskään sillä, että kielletään oma tila tai oletetaan taudin parantuvan tai ottavan askeleita taaksepäin. Moni kieltää sairautensa hautaan asti ihmetellen, mikä häntä oikein vaivaa.
-----------------------------------------------------
Pääset jyvälle ajan kanssa niistä valheista joilla perustelet juomisen oikeutusta.
Tässä se on itselle todistelu siitä, ettei ongelmaa olekaan tai, että näin pitkän juomattoman ajan jälkeen on OIKEUS juoda.
Jollain syyllä "myyt" tuon ajatuksen itsellesi. Tiedät asian järjettömyyden, mutta ehkä mietit, että ehtiihän tuohon asiaan vielä puuttua. Tai nyt on niin vaikeaa ettei se onnistu. Mitä haittaa siitä on jos odotan ja juon vielä? Ehkä mietit, että kyllähän nämä vinkit ovat hyviä sellaiselle joka on alkoholististi. Minä en taida kuitenkaan olla holisti vaan juon koska..Eihän toinen voi minua tuntea netin kautta..Kieltäminen eli addiktiivinen ajatusmalli alkaa kehittyä suojelemaan sinua alkoholismisi todellisuudelta.
Muita verukkeita: "Alkoholi ei aiheuta mitään ongelmia. Itse asiassa tunnen oloni "hyväksi" ja pystyn ratkaisemaan ongelmani paremmin juotuani.","Hyvä on, minä ryyppään;...muttei se ole niin vakavaa...juon vain viikonloppuisin. Annan riittävästi rahaa vaimolle perheestä huolehtimiseen. En käytä liikaa rahaa juomiseeni, kuten hän valittaa. Se ei varmasti aiheuta mitään taloudellisia ongelmia niin kuin saattaisi näyttää.","Vaimoni ei kunnioita minua. Puurran vain hänen ja lasten vuoksi. Mutta hän ei ymmärrä minun ongelmiani. Hän on jatkuvasti niskassani. Hän ei välitä lainkaan tunteistani. Juon vain unohtaakseni onnettomuuteni.", "Esimieheni valittaa jatkuvasti, etten ole tehnyt töitäni ajoissa. Se johtuu siitä, että hän on täysin ennakkoluuloinen minua kohtaan eikä ole koskaan yhteistyössä, kun pyydän apua! Juon vain rauhoittaakseni hermojani!" Alkoholisti myönnä, että alkoholi on todellinen syy hänen huonoon suoritukseensa.
Järkeistäminen tai tunteiden poispyyhkäisy: Tässä henkilö välttää kohtaamasta alkoholista johtuvat ongelmansa käsittelemällä niitä pinnallisen yleisinä, teoreettisina tai älyllisellä tasolla."Minä olen lääkäri ja minä tiedän mitä alkoholistina oleminen on. Kuinka ikinä voit epäillä, että minä joisin liikaa ja vahingoittaisin siten maksaani ja aivojani? Luuletko todella, että olisin niin tyhmä?
No joka tapauksessa en ole sinulle vihainen, koska se ei kuitenkaan hyödytä mitään!"
Vihamielisyys: kieltämisen muoto, jota alkoholisti hyödyntää, on kiukku ja ärtymys. Esimerkiksi hän saattaa tulla äärimmäisen vihaiseksi ja aggressiiviseksi, milloin hyvänsä alkoholista tulee puhe, koska on huomannut, että hänen vihansa saa toiset välttämään aihetta tai poistumaan.
Puhumattomuus: Alkoholisti pysyy täysin tuppisuuna, olipa aiheena mikä hyvänsä. Hän käyttää tätä menetelmää vetäytyäkseen todellisuudesta.
-----------------------------------------------------
- Kriisi on mahdollisuus - sen ei tarvitse olla mikään pelottava tila.
Vastuu on täysin sinun. Sinä päätät koska rupeat toipumaan. Jokainen ryyppäyskerta vie toipumista vaikeammaksi.
Eikö totta, että kaikki baarit ovat täynnä väärin ymmärrettyjä herkkiä taiteilijoita.
Nämäkin ovat syitä jatkaa juomista, todellisuudessa sehän on vain itsesääliä.
Tee päätös ruveta taistelemaan vastaan ja hanki apua. Toivut kyllä!
----------------------------------------------------------------
"pahimmat vaikutukset taitavat tulla tuonne päähän, ennenkuin tuo elimistö rupeaa oireilemaan eri vaurioilla."
Valitettavasti alkoholismi käytännössä havaitaan aina liian myöhään, eli silloin kun se on jo täydessä vallassaan. Siitä ei voi vain peruuttaa pois ja palata entiseen.
----------------------------------------------------------------
"Olen kuitenkin jatkanut juomattomuutta "
Hienoa!
Alku on aina hankalinta ja joskus toivottoman tuntuista. Sitä luulee, että ajatus ja houkutus juomiseen ei milloinkaan häviä. Mutta se ei ole onneksi niin. Se menee ohi aikanaan. Kun on saavuttanut oman raittiutensa, ymmärtää miten hyvää ja välttämätöntä ponnistelu raittiutta kohti oli ja on.
Kun raittiutta ei näe enää uhrauksena vaan kiitollisena mahdollisuutena laadukkaaseen elämään, on jo pitkällä toipumisessa.
Henkilön täytyy hyväksyä hämmennyksen, häpeän, kyvyttömyyden ja levottomuuden tunteeseensa varsinkin raittiuden alkuvaiheessa. Tänä johtuu siitä, että tunteet on saatu ja koettu niin pitkän ajan kuluessa vain ottaneena. Olo on hämillään kun johonkin tilanteeseen (vaikka perjantai-iltaan) tullaankin selvin päin. Aluksi hyvin epämukavaa.
Toki pitkäänkin raittiina olleen mieleen voi tulla juoda tai ainakin saada sama euforinen tila kuin juovana aikana. Tuo ajatus ei kuitenkaan enää lähde pyörittämään tai vaivaamaan. Nyt jo tietää, että tunne on hyvin väliaikainen ja se menee ohi.
On hyvä muistaa, että kun pahin tarve alkoholiin tulee, maltaa, malttaa, se menee ohi.
Raittius vahvistuu ajan kanssa. Ei ole oikein vaatia itseltään tasapainoista oloa vain hetken juomattomuuden jälkeen.
Tulisi päästä sinuksi ---pysyvän raittiuden tarpeensa-- kanssa. Kun tarve on, nyt vain työkalut kuntoon miten tavoitteeseen pääsee ja eteenpäin...
Kaikkein tärkeintä on, että potilaan itse täytyy sitoutua täydellisesti järjestelmälliseen toipumisohjelmaan, joka sisältää koko sydämestä tapahtuvan yrityksen oppia uudelleen oikeat ajatustottumukset, tunteiden ilmaisun ja käyttäytymisen hallinnan. Toipujalla täytyy olla voimakas halu muuttua. Hänen täytyy lopettaa muiden syyttely ja ottaa täysimittainen vastuu omasta elämästään.
Mitä jos tapahtuu relapsi eli repsahdus? Tämä osoittaa selvästi sen, että raittius ei ole kenenkään omaisuutta. Se on lainassa aina päivän kerrallaan. Eli ---raittiutta pitää vaalia, hoitaa---. Kaikkia muitakin vakavia sairauksia hoidetaan. Raittius ei ole vain harvojen herkkua tai jotain kovin vaikeaa, sen saavuttaa suunnitelmallisella työskentelyllä.
Jokainen joka näkee tilanteensa toivottomana voi todella toipua. Ensi vuoden syksy voi olla jo elämän parasta aikaa vaikka nyt olisi kuinka syvässä suossa tahansa!
------------------------------------------------------------------------
"Joten tässä on varmasti ensimmäiset puoli vuotta tosi vaikeata, ja siihen saa varmasti varautua, että retkahtamisia tulee,
sun muuta."
Retkahtaminen on mahdollista mutta sitä ei saa pitää mahdollisuutena. Kun perehtyy ajatukseen "yksi päivä kerrallaan", on jo aika hyvällä polulla. On täysin turha tehdä mitään lupauksia, lakkoja tai aikarajoja. Tänään minun ei tarvitse enää koskaan käyttää.
Yksi asia, josta on päästävä irti on häpeä. Kukaan ei ole juonut alkoholia tullakseen alkoholistiksi. Ajatus on ollut sama kuin muillakin; rentoutua, viettää hauskaa aikaa jne.. Alkoholismi on monilla jo perimässä niin vahvana, ettei sitä yksinkertaisesti edes huomaa milloin tuon veteenpiirretyn rajan yli on astunut. Toipumisen edetessä löytää usein jo alkoholistista juomista pitkän ajan takaa. Alkoholismi kehittyy hyvin salakavalasti ja siihen liittyy oleellisesti tilan kieltäminen. Haluaa kieltää itseltään ja muilta että tässä olisi mitään ongelmaa. Hyvin inhimillistä.
Tässä joitain ajatuksia RETKAHTAMISESTA eli relapsista.
Monet uskovat, että toipumisessa on kysymys vain siitä, ettei käytä päihteitä. Retkahtaminen olisi täydellinen epäonnistuminen ja pitkät käyttämättömyysjaksot olisivat merkki täydellisestä onnistumisesta. Tämä käsitys on liian yksinkertaistettu.
Retkahdus voi olla se raastava kokemus joka saa henkilön yhä vahvemmaksi raittiuden puolesta. Toisaalta henkilö voi olla ollut pitkään päihteittä mutta rehellisyyden puute ja itsepetos estävät kunnolla nauttimasta toipumisesta. En siis täysin eri asia olla päihteittä kuin elää raittiina.
Vaikka kaikki holismi on samankaltaista, niin yksilöt eroavat mm. sairastamisen asteen että toipumisen tason suhteen toisistaan. Jos addikti keinolla millä hyvänsä voi edes joksikin (esim. pariksi kuukaudeksi) aikaa päästä käyttämisen tarpeesta, hän saa vaihtoehdon hetken mielijohteen mukaiselle ajattelulle ja pakonomaiselle toiminnalle. Silloin hän on saavuttanut käännekohdan, joka saattaa olla ratkaiseva tekijä hänen toipumisessaan. Toisinaan todellisen riippumattomuuden ja vapauden tunne päihteestä on hiuskarvan varassa. Toipumisessamme on usein kausia, jolloin vanhat pelot kummittelevat mielessämme. Elämästä voi jälleen tulla merkityksetöntä, yksitoikkoista ja tylsää. Saatamme uupua henkisesti uusien ajatusten kertaamiseen ja toteuttamiseen. Toisaalta tiedämme, että jos emme kertaa niitä, palaamme aivan varmasti vanhoihin tapoihimme. Tällaiset kaudet ovat usein parasta kasvun aikaa. Ihminen kehittyy juuri epämukavuusalueella – on meistä kiinni, mihin suuntaan.
Jotkut palaavat tässä vaiheessa käyttäjiksi. Kontaktit muihin toipuviin katkeavat ja vähättely alkaa. He unohtavat, että juuri se ensimmäinen annos käynnistää kierteen. He yrittävät hallita sitä, käyttää kohtuullisesti tai käyttää vain tiettyjä aineita/juomia. Mikään näistä hallintamenetelmistä ei toimi addiktille. Hänen ajattelunsa ja asenteensa kietoutuvat yhä voimakkaammin käyttämisen ympärille.
Retkahdukset voivat olla kohtalokkaita eikä niitä tietenkään voi suositella. Siitä saattaa alkaa kierre jota ei olisi odottanut. Tavallisesti jokainen retkahdus menee huonompaan ja rankempaan suuntaan ja syventää riippuvuutta jatkuessaan. Joskus menee työpaikka, perhe, terveys, itsekunnioitus, alkaa vakava masennus, somaattinen sairaus ja retkahdus on aina uhka todelliselle karille ajolle. Joku retkahduksista voi viedä hautaan pitkällä tai lyhyellä tähtäimellä. Retkahtaminen itsessään ei ole häpeällistä mutta se, että jättää itsensä hoitamatta on sitä. Parempi niellä ylpeytensä ja ymmärtää sairautensa tuhoava voima.
Retkahdus ei koskaan tapahdu vahingossa. Retkahdus on merkki siitä, että olemme jättäneet takaportin auki päihteen käyttämisen mahdollisuudelle. Löydämme porsaanreikiä päivittäisessä elämässämme ja olemme varmoja että selviämme omalla voimallamme ilman tukea. Jossain vaiheessa meidät valtaa harhakuvitelma, että päihde tekee elämän helpommaksi. Kykymme olla avoimin mielin katoaa. Meistä voi tulla vihaisia ja katkeria kaikille ja kaikesta. Ehkä alamme hyljeksiä niitä, jotka ovat meitä lähellä. Eristäydymme. Kyllästymme itseemme nopeasti. Kun uskomme päihteiden ratkaisevan tai helpottavan ongelmiamme, olemme todellakin vaikeuksissa ja saatamme allekirjoittaa oman tuomiomme elämään nähden. Pieni tunnemyllerrys saattaa käynnistää retkahduksen. Meitä täytyy muistuttaa siitä, mistä tulimme ja siitä, että sairautemme etenee käytämmepä tai emme.
Addiktiivisessa tilassa on jotain, joka hakee epäonnistumista. Meistä useimmista tuntuu, että emme ansaitse menestymistä tai että kuitenkin retkahdamme joskus. Tämä on riippuvaisten joukossa yleinen teema. Tälle ei kuitenkaan ole perusteita. Kun on löytänyt itsensä toipumisen tielle, ei ole yhtään hyvää syytä olettaa etteikö toipuminen etene kun vain tekee sen eteen töitä.
--------------------------------------------------------------------
Seulonnan tavoitteena on tunnistaa sairaus sen oireettomassa varhaisvaiheessa. Alkoholiriippuvuus ei sovellu seulottavaksi, koska sillä ei ole oireetonta varhaisvaihetta. Voidaan siis sanoa, että kun alkoholismi havaitaan, se on aina liian myöhäistä kohtuukäyttö silmämääränä. Päinvastoin, alkoholiriippuvuuspotilaat ovat yleensä juoneet rajusti jo ennen riippuvuuden alkamista. Monet muutkin juovat nuorena rankasti satunnaisesti tulematta kuitenkaan alkoholista riippuvaksi.
Yhtä asiaa ei voi unohtaa; alkoholistia tuetaan usein hyvää tarkoittavilla keinoilla jotka lopulta saattavat tappaa alkoholistin. Kohtuukäytön suosittelu, väärien korvikkeiden suosittelu (riippuvuudessa kiinni pitävät tai uusia vahingollisia riippuvuuksia, bentsot jne) ja yrittäminen pitää kiinni jostain hoitotavasta vaikka se ei selvästi ole ratkaissut ongelmaa. Usein tarvitaan keinojen yhdistelmää ja aina sen ymmärtämistä, että alkoholistille ei sovi alkoholi missään muodossa eikä missään määrin. Ei nyt eikä kahden kuukauden päästä. Alkoholismi on krooninen, tappava sairaus.
Vain toinen toipunut alkoholisti voi tietää, miltä tuntuu kun keho ja mieli vaativat alkoholia huolimatta kaikista niistä haitoista joita se aiheuttaa. Sitä ei terve ihminen voi ikinä kokonaan ymmärtää. On helppo huutaa kuopan reunalta ohjeita kuoppaan pudonneelle, varsinkin jos ei tiedä kuinka vaikeaa siellä on. Toipunut alkoholisti voi kertoa, että hän ja hänen kaverinsa ovat olleet tuossa samassa kuopassa ja päässeet sieltä näillä ja näillä keinoilla ylös. Siksi juuri alkoholismissa vertaistuki on tehokkainta hoitoa. Usein siihen kannattaa liittää monipuolinen tukikokonaisuus.
Läheisten pitää ymmärtää se, että tietyssä mielessä heidän pitää lopettaa alkoholistin "tukeminen". Se ei ole auttanut eikä se tule ratkaisemaan asiaa. Alkoholistin on itse otettava vastuu toipumisestaan ja läheisten tulee tehdä samoin oman toipumisensa suhteen. Tietenkin kannustava ilmapiiri on välttämätön prosessissa.
-----------------------------------------------------------------------
lainaus todellisen asiantuntijan (calmato) mielipiteestä juomarille, joka asiaansa puntaroi .
1) voit jatkaa överiksi menevää juomista
2) voit jatkaa viinan kanssa ja elää kuvitelmassa, että ensi kerralla ei mene överiksi
3) voit elää ilman päihteitä
Olen toki tätä palstaa seurannut ja hyviä vinkkejä ja vertaistukea löytänyt. Sinulla on ollut hyviä kirjoituksia, samoin kuin ex-Jasulla.
Mitään takaportteja ja optioita juomiselle ei todellakaan kannata antaa. Eli ihan periaatteella, että tänään ilman alkoholipitoisia juomia. Vaikeaahan se on, mutta kun ihastuin jo 14-vuotiaana siihen viina-nimiseen aineeseen ja sen seurassa olen viettänyt kaikki juhlat ja viime aikoina arjetkin. Viime aikoina en tarkoita paria tai kolmea vuotta, vaan oikeastaan kaksikymmentä vuotta. Niin tärkeää se on ollut minulle ja uusien elintapojen oppiminen on aina vaikeaa tällaiselle 45-vuotiaalle sinkulle. Jos olisi edes ollut lapset tai mies, joiden eteen tulisi käyttäytyä kunnolla. Miehiä on ollut, mutta jostain syystä baarista löytyneitä ja holisteja hekin. Nyt ei ole miehen haku kiikarissa, vaan ihan oman itseni hoitaminen.
Myllyhoitoon olen menossa ja toivon, että sieltä saan ainakin alustavasti jotain tukea. Ei toki mikään kuuden viikon hokkuspokkus-konsti aiheuta mitään lopullista raittiutta, vaan se pitää elää joka päivä uudeksi ja tuo "tänään en juo" systeemi toimii. Yksin en ole siihen pystynyt ja nyt on pakko tulla ulos tästä ahdistavasta kaapistani. Möykky on rinnassani ollut jo pitkään ja mikä ettei, saan kerrottua sen jollekin muulle ja vertaistuki on varmaan tarpeen. Unelmoin, että sitten kun olen vankemmalla pohjalla, voisin itsekin auttaa muita.
osuvasti todettu: "raittiutta et saa käymällä kuukauden kurssin ja että se olis siinä sitten loppuelämä saman tein raittiutta."
Tuo on niin totta! Alkoholiriippuvuudesta ei toivuta kuten keuhkoputkentulehduksesta eli hakemalla lääkäriltä antibioottikuuri ja syömällä se, ja sitten paha pöpö on poissa. Ainakin omalla kohdallani raittius on merkinnyt melkoista ajatusmaailman mullistusta, ja niiden uusien ajatusmallien omaksuminen ja toteuttaminen jatkuu joka ikinen päivä. Minun on ollut tärkeää ymmärtää oma vastuuni; olen ollut tyypillinen itsesäälijuoja, eli kun "elämä on potkinut päähän", niin olen saanut aiheen juoda. Ja kun elämä ei ole juuri sillä hetkellä potkinut, niin ainakin vanhoja muistelemalla olen löytänyt "oikeutuksen" juomiselle. Niiden menneisyyden asioiden läpikäyminen ja taakse jättäminen on ollut tärkeää. Samoin kuin sen ymmärtäminen, että voin tänäänkin itse valita joko itsesäälissä rypemisen tai vastuun ottamisen omista valinnoistani. Minussa ei ole sellaista nappia, jota painamalla joku toinen ihminen voisi herättää minussa vihaa, kiukkua, surua tai muitakaan tunteita. Olen itse vastuussa tunteistani. Viettämällä liian paljon aikaa itsesäälissä ja katkeruudessa saisin kyllä maailmankuvani taas heilahtamaan sellaiseksi, että alkaisin kaivata "puudukkeita".
Alkuperäiselle: Jos AA tökkii, niin yksilökeskusteluihin voit hakeutua A-klinikalle. Joillakin paikkakunnilla toimii Naistenkartanon Novat-ryhmiä nimenomaan naisille. Yksityinen psykoterapeutti on kallis vaihtoehto mutta sellainenkin on olemassa. A-kilta lienee lähinnä vertaistuki- ja ryhmätoimintaa, joten jos et viihdy ryhmässä niin en tiedä viihdytkö siellä, mutta ainakin sieltä puuttuu se hengellinen aspekti joka sinua AA:ssa vierastuttaa.
Itse olen ollut reilut 4,5 vuotta raittiina AA:n avulla. Olen mitä suurimmassa määrin yksinäinen susi, eikä tulisi mieleenikään käydä päivittäin tai edes viikoittain kertomassa ryhmälle omia asioitani. Oma ymmärrykseni AA:n toiminnasta on hieman erilainen. Suomessa on paljon ryhmiä, joissa kerrotaan juomatarinoita ja toistetaan "olen alkoholisti" -mantraa ja kehotetaan käymään usein palavereissa (uhkaillaan jopa juomisella, jos ei käy riittävän usein) - turha sitä on kaunistella. Mutta jos kiinnostut AA:sta, voit itse tutustua kirjallisuuteen ja tehdä johtopäätöksesi siitä, mistä on kysymys.
Mitä jos sinäkin täyttäisit joskus päivästi vähän muulla kuin näillä alkoholiasioilla ja niihin liittyvillä julmetun pitkillä kirjoituksilla. Eikö elämässäsi ole mitään muuta sisältöä kuin raitistuminen? Käytännössähän olet edelleen riippuvainen tuosta teemasta jan viinasta - henkisesti? Ei käy kateeksi.
käykö lukemassa päivittäin palstaa. jos ei joku kirjoitus miellytä niin sen voi harpata yli, nimimerkki tai tunniste on kaikissa . tai no puskapaavot on sitte erikseen.
totta kai minä olen jollain tasolla loppuelämäni riippuvainen alkoholista ! kuten sinäkin.
minulle selvin päin olo vaan on jo varsin luontevaa, pinna vaan on joskus turhan lyhyt.
se pikainen rentoutus, jonka aikoinaan alkolla sai aikaiseksi, sen korvaaminen muilla asioilla on vielä kesken. mihinkäs tässä kiire olisi ?
ei ainakaan kaljalle.
on kai se positiivistä , että ei käy kateeksi ? noilla antamillasi tiedoilla tunne on molemmin puolista. liekö rakkautta ?
Samanlainen puskajussi olet itsekin, kun et ole nimimerkiäsi rekisteröinyt. Sitäpaitsi ihan kaikkitietävä et ole sinäkään. Minä en nimittäin tietääkseni ole riippuvainen alkosta.
Hyvä idea. Kävin sen 90-luvun alussa, silloisessa
Bembölen- yksikössä. En tosin silloin vielä raitistunut, mutta sieltä sain hyviä työkaluja
omaan raitistumiseeni. Se käsitys alkoholismista
mikä myllyhoidossa annetaan on realistinen ja hyvä pohja ajatusmaailman muuttamiseksi. Tyotä se vaatii
mutta kannattaa..onnea sinulle!
olen 43 v. nainen, murrosikäisen pojan äiti. Olin 8 v. juomatta omin voimin. Viime kesänä luulin että voin sen viinilasin tai oluen ottaa ns. "sivistyneen" malliin. Niin ei tosiaankaan käynyt. Juomisessani oli "sivistys" kaukana.
Huomasin pian että minulla piti olla viinikanistereita ja olutta jemmassa jokaiselle päivälle. Niinpä yhtenä aamuna oli muka pakko ottaa se krapulan parantamishörppy. (illaksi oli töihinmeno). Hörpittely jatkui ja huomasin että puoli kanisteria oli mennyt. Joten työpaikka meni välittömästi.
Ymmärrän jos sinulla on aa:ta kohtaan epäilyttävä olo. Siellä puhutaan Jumalasta tai korkeimmasta voimasta ja ne tarkoittavat sitä voimaa ja sitä jumalaa jonka itse koemme tärkeäksi sismmässämme jotta pysyisimme raittiina.
AA ei missään nimessä ole mikään uskonnollinen järjestö. Omalla kohdalla olen tullut siihen tulokseen että yksin en selviä raittiina pysymiseen. En tuputa sinulle aa-ryhmää. Sitten kun ja jos olet valmis, voithan käydä ainakin tutustumassa ko. toimintaan.
Olen itse ollut nyt vähän yli kuukauden raittiina, otan päivän ja hetken kerrallaan. Aamuisin on ihana olo kun ei tarvi mennä kaappeja koluamaan löytääkseni oloa parantavaa "ihme juomaa".
Toivon sinulle sydämestäni tsemppiä.