Lieksan Lehti kertoi taas miten juhlallisesti, tippa silmässä muisteletiin Rukajärven sjuunnan sankaritekoja Lieksassa.
En käsitä mitä jaksaa vielä vanhat ukot muistella Rukajärven suuntaa ja seistä asennossa vanhojen sotanilkkien edessä, ja tehdä heille ohimarsseja.
Minun ukki oli siellä kans monta vuotta, menetti siellä terveytensä ja sanoi että hän ei ikinä enää halua niitää aikoja muistella eikä halua seistä jossain katselmuksessa. Sai niistä ihan tarpeekseen nuorena miehnä.
Joku sotahulluusko vaivaa vai seniiliys? Sen ymmärrän, että mentiin kun olisi muuten teloitettu mutta osa taisi mennä ihan halusta ja jopa nauttiakin siitä.
En käsitä mitä jaksaa vielä vanhat ukot muistella Rukajärven suuntaa ja seistä asennossa vanhojen sotanilkkien edessä, ja tehdä heille ohimarsseja.
Minun ukki oli siellä kans monta vuotta, menetti siellä terveytensä ja sanoi että hän ei ikinä enää halua niitää aikoja muistella eikä halua seistä jossain katselmuksessa. Sai niistä ihan tarpeekseen nuorena miehnä.
Joku sotahulluusko vaivaa vai seniiliys? Sen ymmärrän, että mentiin kun olisi muuten teloitettu mutta osa taisi mennä ihan halusta ja jopa nauttiakin siitä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jos joku kaihoten muistelee Rukajärven tietä ja Omelian motin metsäpaloja niin antaa heidän muistella. Suurin osa siellä olleista käsitykseni mukaan haluaisi kyetä unohtamaan ne ajat ja tapahtumat.
Typeryys on sitten vielä oma lukunsa. Kun oma elämänkokemus on rajallinen, on niin helppo arvostella toisia, enemmän kokeneita ja nähneitä.
rajallinen. Tiesi elämästä ja sodasta varmaankin hiukkasen enemmän kuin mitä sinä satut tietämään. Vai tiedätkö ehkä korpisodasta enemmän kuin siellä vuosia mukana mesonut ja sirpaleesta saanut?
Mutta kerro kokemuksistasi enemmänkkin, olisihan tuo ihan kiva kuulla.
se juttu. Sinun ukkisi on kertonut elämänkokemuksesi sinulle. Ei se oikeuta sinua arvostelemaan muita Rukajärven kävijöitä, jos vaikka he keskenään haluavatkin muistella. Minä en ole sotaa kokenut, ainoastaan isäni etupuolella Syvärillä käynyt. Appiukkovainaa oli Rukajärven poppoossa. Ei varmasti reissun tavoitteita arvostanut, eikä herrojen touhuja. Mutta tuon ajan kavereita halusi tavata jos tilaisuus siihen tuli. Seitsemänä peräkkäisenä vuonna armeijan kirjoissa. Olisi varmasti halunnut nuoruutensa muulla tavoin viettää. Mutta ei se, että hän ei matkalla pahoin siipeensä saanut eikä henkisestikään täysin katkeroitunut, anna aihetta leimata häntä ja hänenlaisiaan minkäänlaisiksi sodan ihailijoiksi.
mitä minä satun sodasta tietämään verrattuna sodan kokeneeseen ukkiisi. Mutta aina minä siitä enemmän tiedän kuin sinä.
***Mutta aina minä siitä enemmän tiedän kuin sinä.****
On se sentään hyvä kun sinulla on tuo itseluottamus tallella. Sitä tarvitaan.
Ei sotakaverien tapaamisessa mitään pahaa ole. Näissä juhlissa vaan on paljon muutakin. Ollaan vähän kuin alokkaat rivissä. Entiset pomot tekee katselmuksia, ennen pidettiin ohimarsseja ja muuta sellaista "hauskaa".
Sellaisesta soopasta luulisi saaneen tarpeekseen. Minä ainakin kyllästyin totaalisesti sellaiseen temppuiluun jo intti-aikanani. Vanhoja kavereita voisin silti tavata, siinä ei mitään pahaa ole.
Jos joku kaihoten muistelee Rukajärven tietä ja Omelian motin metsäpaloja niin antaa heidän muistella. Suurin osa siellä olleista käsitykseni mukaan haluaisi kyetä unohtamaan ne ajat ja tapahtumat
Älä sinä pilkaa veteraaneja. Et tiedä meistä mitään kun et ollut siellä missä me olimma.
no kun ajattelee asiaa vähän siltä kantilta, että jos itse olisi viettänyt nuoruudessa vuosia jossain sellaisessa olosuhteissa, joissa sotiemme veteraanit elämäänsä viettivät, niin varmaan niitä asioita muisteltaisiin. Ja kun muistetaan, että vuosikymmeniä nuo sankaripapat joutuivat vaikenemaan kokemuksistaan ja vasta nyt heitä on julkisesti alettu arvostamaan, niin ihan täysin sallittua ja ymmärrettävää pitäisi sotamuisteloidenkin olla.
Minunkin ukkini oli Rukajärven veteraani. Hän ei koskaan kertonut sotakokemuksiaan muuta, kuin kerran ihan ennen kuolemaansa talvella 2004 satuin istumaan hänen kanssaan telkkarin ääressä katsomassa jotain sotadokkaria ja ukki siinä sitten vaan totesi, että hän muistaa kyllä kuinka talvella hiihtopartiossa he törmäsivät joskus venäläisiin, jotka joutuivat välittömästi paniikkiin. Venäläiset olivat heittäneet sukset jalastaan ja lähteneet umpihangessa kahlaamalla pakoon. "Ja senhän tietää, kuinka siinä kävi", sanoi ukki.
Kun reissaa tuolla Neuvostoliiton vallan alle toisen maailmansodan jälkeen jääneissä maissa, tajuaa, että mistä paskasta veteraanimme meidät pelastivat. Joten antaa veteraanien muistella ja osoitetaan vähän kiitollisuutta heille siitä, mitä he meille lapsenlapsilleen niillä sotavuosillaan pystyivät tarjoamaan.
puhuneet keskenään sotajuttujaan. Mutta että kaikenmaaliman paraateja ja katselmuksia ja sotaherrain pokkurointeja. Suurin osa veteraaneista pitää sellaista touhua aika tyhjänpäiväisenä.
Ei kai sinne ole kenenkään pakko pokkuroimaan mennä?
ja ihmettelenkin kun moni menee. Eikö saaneet tarpeekseen kun siellä monta vuotta olivat pokkuroimassa.