helpoimman tien ja menemme yhteen sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ole se suuri rakkautemme kohde? Itse olen tehnyt näin-olin pelkuri. Rakastuin pari vuotta sitten erääseen mieheen, mutta jänistin suhteesta ulos. Tunteet olivat niin pelottavan voimakkaat. Seuraavalla viikolla tapasin uuden miehen, josta välitän, mutta jonka kanssa suhteemme on enemmän kaveruutta ei suurta rakkautta. Olen hänen kanssaan kihloissa, mutta silti ajattelen koko ajan tätä toista miestä.
Olen pelannut varmaan päälle, mutta ei kai se ole elämän tarkoitus? Nykyään olen masentunut ja olen vihainen itselleni. Ottaa päähän se, että lähdin ulos suhteesta, joka oli parasta mitä minulle oli koskaan tapahtunut. Liekö lapsuuden aikaiset pettymykset ja hylätyksi tulemiset vaikuttaneet päätökseeni. En uskaltanut olla todella onnellinen, koska siitä olisi matka vain alaspäin.
Ja mikä on sitten päätökseni tulos? Kuten sanottu olen masentunut, elämässäni ei ole tippaakaan intohimoa, tuntuu että olen luovuttanut. Tein ns. järkipäätöksen, jota saan katua varmaan koko elämäni.

Vastaukset 9
Vanhimmat
aina sitä samaa
Tervetulo kerhoon. Vuodesta 2002? eikai sentään.
Tekee mieli laittaa se vähäinen elämä niin päin vittua kuin se on mahdollista, ei tartte haaveilla mistään muusta kuin hautapaikasta jos sitääkään, kaatopaikkalle kipata oma paskanen ruho.
Läheisriippuvuudesta kärsivä ihminen tarttuu vaikka helppoon ettei tarviis olla yksin, sitten itketään ja erotaan.
Jos rakkaus on läheisriippuvuutta. Musta apn teksti ei kuvasta läheisriippuvuutta. Mutta se onkin vain oma mielipide, jos se mielestäsi tekstistä paistaa niin hyvin läpi.
On se kummallista, että kaikkenlainen käyttäytyminen diagnosoidaan
niin kuin tämä " läheisriippuvuus ".
Ihminen voi olla onnellinen yksinkin, jos takana on rankkoja
kokemuksia parisuhteesta , ei kukaan halua kokea sellaista uudestaan.
Kyllä sitä itketään ja erotaan silloinkin, kun suhde perustuu
Suureen Rakkauteen ja Intohimoon !
Järkeään käyttämällä voi elää tasapainoista ja onnellista elämää
päättyy se sitten eroon tai ei .
Ei ihmissuhteita pidä valita millään järkipäätöksellä vaan tunteiden perusteella.
Uskon että olet onneton jos et tunne tätä miestä kohtaan niitä oikeita tunteita. Parempi olisi olla rehellinen ja kertoa tunteistaan, sillä päivä päivältä loukkaa tätä toista ihmistä jos et häntä rakasta ja tunne intohimoa häntä kohtaan.
Juttele asiasta ystäviesi kanssa ja mieti asiaa oikeasti sillä ei ole pakko katua koko loppuelämää ja varsinkaan antaa toisen ihmisen elää harhassa. Jos hän myöhemmin saa kuullaa siitä voit olla varma että nykyinen kihlattusi ei anna sitä ikinä anteeksi.
Olen naisen kanssa jota en rakasta mutta joka rakastaa minua. Toista rakastan, mutta tämä ei rakasta minua. Kumpi on tärkeämpää siis, se että itse rakastaa jotakuta vai että joku rakastaa sinua?
Tärkeää on tulla rakastetuksi, mutta tämä on kaksisuuntainen tie: hän, joka rakastaa sinua ansaitsee tulla rakastetuksi itsekin. Kuka siis rakastaa naistasi?
Sulla voi olla vain itselläsi siihen vastaus. Onko tärkeämpää tulla rakastetuksi vai rakastaa itse? Kumpi tekee sinulle hyvää?