Kävelin yksin kotiin valkosten hiutaleiden leijueessa hiljalleen maahan. Puisto oli tyhjä, siellä oli vain minä ja hiljaisuus. Ei muuta. Katsoin taivaalle siellä näkyi tähtiä ja yksi yksinäinen lintu lentämässä johonkin.
Olisi se helppoa vaan ponkaista ilmaan ilman huolenhäivää ja lentää kauas pois. Jättää kaikki taakseen ja lentää uuteen paikkaan. Mutta se ei vaan ole niin yksinkertaista, aina on jotain muistuttamassa vanhasta. Se voi olla mitä tahansa, tuttun näköinen tavara, paikka, ihan mikä tahansa. Ja silloin kaikki muistuu mieleen, niin hyvät kuin huonotkin asiat.
mietteissäni olin kävellyt jo kotiin. seisoin kotini puisilla rappusilla, katsoen vanhaa puu ovea. Muistin kun ensimmäisen kerran näin jamin seisomaasa siinä edessäni postissa tullut paketti kädessään. Se oli kai mennyt väärään osoitteeseen. Että olen kiitollinen postijakajalle joka vei tuon paketin väärään osoitteeseen.
Kysyin jamilta hänen nimeään ja mitä hänellä oli asiaa. Hän vastasi hymyillen ja ystävällisesti että paketti oli mennyt väärään osoitteeseen.
Olin päässyt ovesta sisälle, eteeni oli auennut näkymä keittiöön ja olohuoneeseen. Keittiössä olimme Jamin kanssa tutustuneet. Olohuoneessa olimme pitäneet toisistamme huolta ja välittäneet toisistamme.
Otin kengät pois jalasta, takin päältä ja menin keittämään kahvia.
Istuin kahvikuppi kädessäni sohvalle ja aloin katsomaan vanhoja kuvia.
Niissä oli minä ja jami. Yhdessä kuvassa istuin jamin turvallisessa sylissä ja hymyilin. Onnellisena siitä että minulla oli hänet lähelläni. Valokuva kansion välistä tippui lehdestä leikattu pala.
Siinä luki isolla *MIES KUOLI SUOJELLESSAAN LASTA RAISKAAJALTA*. Purskadin itkuun. Itkin niin kauan ettei enää kyyneleitä tullut.
Mietin että miksi juuri minun jamini piti olla siellä, miksi ei joku muu? En varmaan koskaan tule sitä ymmärtämään.
Samalla käänsin sivua valokuva kansiossa. Siellä oli kuvia mitä en ollut ennen nähnyt. Jami oli varmaan ne sinne laittanut juuri ennen kun lähti pois. Siinä oli kuva jossa istuimme käsi kädessä kalliolla auringon laskiessa ja viimeisten auringon säteiden hivellessä järven pintaa.
Kuvan alla oli teksti *I never let you go, I love you always*. Hymyilin, pitkästä aikaa minä hymyilin. Tajusin että minun oli päästettävä irti ja jatkaa elämääni. Jami olisi halunnut minun olevan jälleen onnellinen.
Laitoin valokuva kansion pois, mutta otin sieltä yhden kuvan ja kävelin keittiöön. Laitoin sen jääkaapin oveen, niin että näkisin sen aina kun menisin keittiöön. Sieltä kaikki yhteinen alkoi, ja sinne se myös loppui.
Ovelta kuului hento koputus ja menin avaamaan.
Siellä seisoi mies paketin kanssa. naurahdin, ja mietin miten tämä tapahtui uudestaan.
Pyysin miehen sisälle ja keitin kahvit. Hän oli petter naapurista ja oli tullut tuomaan postiani joka oli mennyt väärään osoitteeseen.
Katsoin kerran ulos ja näin siellä Linnun jonka viereen lensi toinen lintu.
Olisi se helppoa vaan ponkaista ilmaan ilman huolenhäivää ja lentää kauas pois. Jättää kaikki taakseen ja lentää uuteen paikkaan. Mutta se ei vaan ole niin yksinkertaista, aina on jotain muistuttamassa vanhasta. Se voi olla mitä tahansa, tuttun näköinen tavara, paikka, ihan mikä tahansa. Ja silloin kaikki muistuu mieleen, niin hyvät kuin huonotkin asiat.
mietteissäni olin kävellyt jo kotiin. seisoin kotini puisilla rappusilla, katsoen vanhaa puu ovea. Muistin kun ensimmäisen kerran näin jamin seisomaasa siinä edessäni postissa tullut paketti kädessään. Se oli kai mennyt väärään osoitteeseen. Että olen kiitollinen postijakajalle joka vei tuon paketin väärään osoitteeseen.
Kysyin jamilta hänen nimeään ja mitä hänellä oli asiaa. Hän vastasi hymyillen ja ystävällisesti että paketti oli mennyt väärään osoitteeseen.
Olin päässyt ovesta sisälle, eteeni oli auennut näkymä keittiöön ja olohuoneeseen. Keittiössä olimme Jamin kanssa tutustuneet. Olohuoneessa olimme pitäneet toisistamme huolta ja välittäneet toisistamme.
Otin kengät pois jalasta, takin päältä ja menin keittämään kahvia.
Istuin kahvikuppi kädessäni sohvalle ja aloin katsomaan vanhoja kuvia.
Niissä oli minä ja jami. Yhdessä kuvassa istuin jamin turvallisessa sylissä ja hymyilin. Onnellisena siitä että minulla oli hänet lähelläni. Valokuva kansion välistä tippui lehdestä leikattu pala.
Siinä luki isolla *MIES KUOLI SUOJELLESSAAN LASTA RAISKAAJALTA*. Purskadin itkuun. Itkin niin kauan ettei enää kyyneleitä tullut.
Mietin että miksi juuri minun jamini piti olla siellä, miksi ei joku muu? En varmaan koskaan tule sitä ymmärtämään.
Samalla käänsin sivua valokuva kansiossa. Siellä oli kuvia mitä en ollut ennen nähnyt. Jami oli varmaan ne sinne laittanut juuri ennen kun lähti pois. Siinä oli kuva jossa istuimme käsi kädessä kalliolla auringon laskiessa ja viimeisten auringon säteiden hivellessä järven pintaa.
Kuvan alla oli teksti *I never let you go, I love you always*. Hymyilin, pitkästä aikaa minä hymyilin. Tajusin että minun oli päästettävä irti ja jatkaa elämääni. Jami olisi halunnut minun olevan jälleen onnellinen.
Laitoin valokuva kansion pois, mutta otin sieltä yhden kuvan ja kävelin keittiöön. Laitoin sen jääkaapin oveen, niin että näkisin sen aina kun menisin keittiöön. Sieltä kaikki yhteinen alkoi, ja sinne se myös loppui.
Ovelta kuului hento koputus ja menin avaamaan.
Siellä seisoi mies paketin kanssa. naurahdin, ja mietin miten tämä tapahtui uudestaan.
Pyysin miehen sisälle ja keitin kahvit. Hän oli petter naapurista ja oli tullut tuomaan postiani joka oli mennyt väärään osoitteeseen.
Katsoin kerran ulos ja näin siellä Linnun jonka viereen lensi toinen lintu.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ihan kiva muuta kirjoitus virheitä oli aikalailla ja aihe aika kulunu.