myös Yhdysvalloissa on paljon kosteusvauriorakennuksista johtuvia sairauksia. Kun suuressa maailmassa ollaan, niin siellä sitten huippujuristit hoitavat "homman kotiin".
Alla olevasta linkistä voit tutustua USA:N tilanteeseen:
http://members.aapa.org/aapaconf2006/syllabus/6146HollingsworthToxicMold.pdf
Valitettavasti vain USA:ssa syytetään ongelmista homeiden erittämiä myrkkyjä eli mykotoksiineja. Pääsisivät paljon helpommalla, jos syyttäisivät esim. allergista alveoliittia. Ilmeisesti myös rapakon takana on "pallo hukassa", kun ei tajuta, että itiöt keuhkorakkuloihin menneessään aiheuttavat häiriöitä Th1-lymfosyyttireittiä pitkin etenevään immuunipuolustukseen. Kyseessä sairastuneiden kohdalla on vakava häiriö ns. mikrobipuolustuksessa. Siis siinä järjestelmässä, jonka tehtävänä on pitää ihminen hengissä.
Huomatkaa, että tässä artikkelissa puhutaan vain HOMEIDEN myrkkyjen aiheuttamasta vaarasta. Jenkit eivät ilmeisesti vielä tiedä sitä, että kosteusvaurion jatkuessa vaara kasvaa ja mukaan tulevat BAKTEERIEN itiöt ja niiden erittämät myrkyt. Kuten jo tiedämme, niin pahimman uhan bakteereista aiheuttavat aktinobakteerit eli kansanomaisesti sanottuna "sädesienet". Tunnetuin aktinobakteereista on Streptomyces.
Me kosteusvauriokohteessa sairastuneet emme tietenkään muitta mutkitta niele tämän sivuston väitettä, että mykotoksiineista ei olisi terveydelllistä vaaraa. Sivusto yrittää oikein olan takaa vähätellä Stachybotruksen vaaraa.
No kaikesta huolimatta tällä sivustolla on myös varsin mielenkiintoista ja hyödyllistä tietoa. Luulisi, että ainakin tästä sivuston mainitsemasta artikkelista löytyisi vahvistus sille, että kosteusvauriomikrobit aiheuttaisivat ASTMAN:
2: Richardson G, Eick S, Jones R.Related Articles, How is the indoor environment related to asthma?: literature review.
J Adv Nurs. 2005 Nov;52(3):328-39. Review.
Mutta katin kontit! Pölypunkkihan se siellä kotonamme saattaa aiheuttaa astman!
Ei jenkit ihan huu-haa-juttuja näytille laita. Ovat sitä mieltä tällä sivustolla, että ainakin allergioita ja infektioita kosteusvaurion HOMEET aiheuttavat:
Health Hazards Known to be
Associated with Mold Inhalation
- IgE mediated allergic responses
- Fungal pneumonias: Aspergillosis,
fusariosis, scedosporium, blastomycosis
- Fungal sinusitis: immunocomprimised host
- Inhalational fevers: organic dust
syndrome, humidifier fever
- Allergic bronchopulmonary aspergillosis
- Hypersensitivity pneumonitis
Ylläkuvattuihin sairauksiin me kyllä, jotka olemme asioista perillä, yhdymme!
Kuten huomaame, niin kyllä Aspergillus on monella tavalla esillä, niin kuin kotimaamme oppikirjoissakin lukee.
Mutta mitä tämä lause tarkoittaa:
"IgE mediated allergic responses" ?
Siinä se on sanottu, että allergiaa syntyy, mutta tietysti IgE-vasta-aineen välityksellä. Eli jos syntyy HOMEESTA astma, niin sitä vastaavaa IgE-vasta-ainetta on löydyttävä.
Listan hännänhuippuna, mutta ei tietenkään minään harvinaisena ja vähäpätöisenä tulee:
"Hypersensitivity pneumonitis"
eli suomeksi sanottuna yliherkkyyskeuhkokuume eli keuhkorakkulatulehdus eli allerginen alveoliitti eli homepölykeuhko!
Kuten huomaatte, niin ODTS on lyhentynyt muotoon ODS. Ovat joutuneet jättämään "toksinen" sanan pois, koska ovat sitä mieltä, että homemyrkyt eivät aiheuta mitään vaaraa.
Näin saimme jälleen kansainvälisen vahvistuksen sille, että kosteusvauriomikrobit eivät aiheuta ensisijaisena sairautena ASTMAA!!!
ystävällisin terveisin
Pekka Nikkola
tutkiva A. fumigatus -homeallergikko
Alla olevasta linkistä voit tutustua USA:N tilanteeseen:
http://members.aapa.org/aapaconf2006/syllabus/6146HollingsworthToxicMold.pdf
Valitettavasti vain USA:ssa syytetään ongelmista homeiden erittämiä myrkkyjä eli mykotoksiineja. Pääsisivät paljon helpommalla, jos syyttäisivät esim. allergista alveoliittia. Ilmeisesti myös rapakon takana on "pallo hukassa", kun ei tajuta, että itiöt keuhkorakkuloihin menneessään aiheuttavat häiriöitä Th1-lymfosyyttireittiä pitkin etenevään immuunipuolustukseen. Kyseessä sairastuneiden kohdalla on vakava häiriö ns. mikrobipuolustuksessa. Siis siinä järjestelmässä, jonka tehtävänä on pitää ihminen hengissä.
Huomatkaa, että tässä artikkelissa puhutaan vain HOMEIDEN myrkkyjen aiheuttamasta vaarasta. Jenkit eivät ilmeisesti vielä tiedä sitä, että kosteusvaurion jatkuessa vaara kasvaa ja mukaan tulevat BAKTEERIEN itiöt ja niiden erittämät myrkyt. Kuten jo tiedämme, niin pahimman uhan bakteereista aiheuttavat aktinobakteerit eli kansanomaisesti sanottuna "sädesienet". Tunnetuin aktinobakteereista on Streptomyces.
Me kosteusvauriokohteessa sairastuneet emme tietenkään muitta mutkitta niele tämän sivuston väitettä, että mykotoksiineista ei olisi terveydelllistä vaaraa. Sivusto yrittää oikein olan takaa vähätellä Stachybotruksen vaaraa.
No kaikesta huolimatta tällä sivustolla on myös varsin mielenkiintoista ja hyödyllistä tietoa. Luulisi, että ainakin tästä sivuston mainitsemasta artikkelista löytyisi vahvistus sille, että kosteusvauriomikrobit aiheuttaisivat ASTMAN:
2: Richardson G, Eick S, Jones R.Related Articles, How is the indoor environment related to asthma?: literature review.
J Adv Nurs. 2005 Nov;52(3):328-39. Review.
Mutta katin kontit! Pölypunkkihan se siellä kotonamme saattaa aiheuttaa astman!
Ei jenkit ihan huu-haa-juttuja näytille laita. Ovat sitä mieltä tällä sivustolla, että ainakin allergioita ja infektioita kosteusvaurion HOMEET aiheuttavat:
Health Hazards Known to be
Associated with Mold Inhalation
- IgE mediated allergic responses
- Fungal pneumonias: Aspergillosis,
fusariosis, scedosporium, blastomycosis
- Fungal sinusitis: immunocomprimised host
- Inhalational fevers: organic dust
syndrome, humidifier fever
- Allergic bronchopulmonary aspergillosis
- Hypersensitivity pneumonitis
Ylläkuvattuihin sairauksiin me kyllä, jotka olemme asioista perillä, yhdymme!
Kuten huomaame, niin kyllä Aspergillus on monella tavalla esillä, niin kuin kotimaamme oppikirjoissakin lukee.
Mutta mitä tämä lause tarkoittaa:
"IgE mediated allergic responses" ?
Siinä se on sanottu, että allergiaa syntyy, mutta tietysti IgE-vasta-aineen välityksellä. Eli jos syntyy HOMEESTA astma, niin sitä vastaavaa IgE-vasta-ainetta on löydyttävä.
Listan hännänhuippuna, mutta ei tietenkään minään harvinaisena ja vähäpätöisenä tulee:
"Hypersensitivity pneumonitis"
eli suomeksi sanottuna yliherkkyyskeuhkokuume eli keuhkorakkulatulehdus eli allerginen alveoliitti eli homepölykeuhko!
Kuten huomaatte, niin ODTS on lyhentynyt muotoon ODS. Ovat joutuneet jättämään "toksinen" sanan pois, koska ovat sitä mieltä, että homemyrkyt eivät aiheuta mitään vaaraa.
Näin saimme jälleen kansainvälisen vahvistuksen sille, että kosteusvauriomikrobit eivät aiheuta ensisijaisena sairautena ASTMAA!!!
ystävällisin terveisin
Pekka Nikkola
tutkiva A. fumigatus -homeallergikko
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kirjoitat paljon, ja varmalla otteella,
että juuri Sinun tietosi on oikea,
nyt jopa usa on väärässä.
Saanenko näin ollen kysyä oletko
tiedemies, ja ehkä väitellyt
tohtoriksi näistä aiheista?
Ja missä olet töissä, oletko jossain
tutkijaryhmässä - ja olet professori
tason ihminen eli maailman huipputiedemies?
sitä perustietoutta, jota sain opiskellessani biokemiaa/mikrobiologiaa.
Veronmaksajat maksoivat koulutukseni, joten pitää siitä olla jotain hyötyä heillekin.
Tuolla linkistä löytyvällä sivustolla oli hauska juttu:
Myths and Legends
If you say it long
enough and loud
enough the myth
becomes legend
and the legend
becomes fact!
Eli jos sanot riittävän kauan (alkoi 1995) ja tarpeeksi kovaa (Suomen Lääkärilehti: Majvik I ja II) myytistä tulee legenda ja legendasta tulee fakta (kosteusvauriomikrobien aiheuttama astma).
PN
If you say it long
enough and loud
enough the myth
becomes legend
and the legend
becomes fact!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000028861775#22000000028861775
Toisto on se, joka tälläkin palstalla rulaa. Kun sanoo monta kertaa, että kosteusvauriomikrobit eivät aiheuta astmaa, niin uskoohan sen blondikin. Ei edes pyydä perusteluita.
Myths and Legends:
Poimintoja nimimerkki nisuiisun kirjoituksista:
Usko nyt jo! Kosteusvauriomikrobit eivät aiheuta ASTMAA.
Vai vielä ASTMA! Kyseessä ei ole astma, niin kuin me vakiintuneet tämän sivuston lukijat tiedämme.
Meillä ei ole astmaa, joten puhallustehojen ei kuulukkaan laskea.
Kosteusvauriomikrobit EIVÄT aiheuta ASTMAA!
En osallistu enää millään muulla tavalla tämän palstan kirjoitteluihin.
Kosteusvariomikrobit EIVÄT aiheuta astmaa! Allerginen alveoliitti tapahtuu täysin eri mekanismilla ja paikkana on keuhkorakkulat. Kosteusvauriomikrobit AIHEUTTAVAT alveoliitin.
Nämä asiat on jo aikoja sitten tutkittu! Ei niitä enää tarvitse tutkia! Tuliko selväksi?
Luulisi, että homeasioihin perehtyneet tohtoritason ihmiset tietäisivät, että kosteusvauriomikrobit EIVÄT aiheuta astmaa.
On se ihmeellistä, että ei mene kaikille jakeluun se asia.
HÄPEÄ!
Siis vielä kerran: Kosteusvauriomikrobit eivät aiheuta ASTMAA!"
Mutta pointti onkin se, että KOSTEUSVAURIOMIKROBIT eivät aiheuta astmaa!
TULIKO TÄMÄ NYT KAIKILLE SELVÄKSI!!
Kosteusvauriomikrobit EIVÄT aiheuta ASTMAA! Tosin Paavo Lipposen hallitus päätti vuonna 1995 kuultuaan sosiaali- ja terveysministeriään Sinikka Mönkärettä, että kosteusvauriomikrobit aiheuttavat astmaa.
Eikä Sinulla astmaa ole!
Minä olen nämä asiat kertonut tässä parin vuoden aikana jo moneen kertaan, joten en enää KOSKAAN kerro niitä tällä palstalla uudestaan.
Vielä kerran tytöt ja pojat: KOSTEUSVAURIOMIKROBIT EIVÄT AIHEUTA ODTS:ää!!!!
eikä ASTMAA! (tämän olemme jo aikaisemmin oppineet)
Kosteusvauriomikrobien itiöt EIVÄT aiheuta ASTMAA
Älkää hyvät ystävät enää sotkeko astmaa meidän sairauteemme. Tuliko selväksi?
Siis vielä kerran: Kosteusvauriomikrobit eivät aiheuta ASTMAA!
ON SE KUMMA KUN NÄIN YKSINKERTAISET ASIAT EI MENE JAKELUUN!
Tottakai se ärsyttää limakalvoa, mutta se EI aiheuta ASTMAA!!!
On se ihmeellistä, että ei mene kaikille jakeluun se asia.
Tiesi perhanan hyvin, ettei homepöly aiheuta astmaa.
Tämän kirjoitukseni myötä vetäydyn tältä palstalta lopullisesti. En kirjoittele enää mitään tänne, koska olen nyt sanonut kaiken tästä asiasta. Toivottavasti olette oppinut. Tämän oppimisen voi kiteyttää yhteen lauseeseen: Kosteusvauriomikrobit eivät aiheuta astmaa.
kosteusvauriomikrobit eivät aiheuta ammatti-astmaa.
Kyllä Riska tietää, että kosteusvauriomikrobit eivät aiheuta astmaa, vaan allergisen alveoliitin!
Nyt pääsette minusta eroon! Jos kirjoittelen vielä jotain, niin kirjoittelen sillä toisella keskustelupalstalla, josta on ollut puhe!
Valitettavasti vain kosteusvauriomikrobien itiöt eivät aiheuta pienuutensa vuoksi astmaa.
että mahtaisiko löytyä ASTMAA. Siis sairautta, jota kosteusvauriomikrobit EIVÄT aiheuta. Voi hyvä luoja, miten epärehellisyys rehottaa maassamme
On taitanut keksiä tämän kosteusvauriomikrobien aiheuttaman astman yhdessä Sinikka Mönkäreen kanssa!
P.S. Kerron myös huomenna jotain mielenkiintoista!
(se alkaa otsikolla JÄ-BÄ DÄ-BÄ DOO!)
Pyydän nyt kohteliaasti, että et enää johda sairastuneita harhaan tällä palstalla. Kyllä Sinullakin on siis allerginen alveoliitti ja vielä sen ns. krooninen muoto.
Muista kosteusvauriopöly ei aiheuta ASTMAA, vaan homepölykeuhkon eli allergisen alveoliitin!
kuten tiedämme, kosteusvauriomikrobien itiöt EIVÄT aiheuta astmaa. Tämän tiedon me olemme jo hyvin sisäistäneet
En osallistu enää millään muulla tavalla tämän palstan kirjoitteluihin.
Turha toivo, kosteusvauriomikrobien itiöt eivät aiheuta allergista astmaa.
Siis vielä kerran tytöt ja pojat! Kosteusvauriomikrobit EIVÄT aiheuta ASTMAA!!!
Kuten saatat ehkä tietää, jos olet lukenut tätä palstaa, niin kosteusvauriomikrobit EIVÄT aiheuta astmaa. Ne aiheuttavat yliherkkyyskeuhkokuumeen eli allergisen alveoliitin.
mutta oletko tietoinen siitä, että kosteusvauriomikrobien itiöt eivät aiheuta astmaa?
jne jne jne jne jne
loputtomasti loputtomasti loputtomasti
ihmetellä sinun mikrobiologian opintojasi? Oliko montakin opintoviikkoa? Onko sinulla oikeus käyttää itsestäsi nimitystä mikrobiologi?
En nimittäin satu tuntemaan ketään toista mikrobiologia, jolla ei olisi hallussaan tietoa esim. mikrobien itiöiden kokoluokista.
nyt jouda vastaamaan, niin kerron, että hän oli ennen sairastumistaan tuntiopettajana ammattikoulussa. Opetti ATK:ta ja jotain muuta ainetta, jota en nyt muista. Tämän hän on itse julkisuudessa kertonut.
Huomasitko, että oivakin on jo kyseenalaistanut "oppisi".
ei-ihmisperäiset proteiinit voivat aiheuttaa astmaa! Miksi siis kosteusvauriomikrobit eivät voisi sitä aiheuttaa?
proteiini-sanan.
Olen tästä aiheesta jo puhunut esim. tässä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000028529894#22000000028529894
Kosteusvauriotalossa on erilainen mikrobikanta kuin muualla, esim. ulkoilmassa.
Niistä mikrobien itiöistä, jotka ovat päässeet keuhkorakkuloista elimistöön jää immunologinen jälki mm. IgG:n muodossa. Näitä IgG-vasta-aineita on kaikilla ihmisillä, koska ne kuuluvat syteemiin, jonka tarkoituksena on pitää ihminen hengissä.
Kuten tiedät, niin astma on keuhkoputkea ahtauttava sairaus keuhkoputken LIMAKALVOLLA. Jos hengityselinten limakalvolle syntyy allerginen sairaus elimistölle vieraan proteiinin vaikutuksesta, niin se on IgE-välitteinen. Kun on astma, niin silloin on vallitsevana tulehdussolumuotona eosinofiiliset valkosolut.
Eli, jos kosteusvauriomikrobien itiöt aiheuttaisivat astman, niin keuhkoputken limakalvoilta pitäisi löytyä jonkun kosteusvauriomikrobin IgE-vasta-ainetta ja totta kai myös eosinofiiliaa.
Minä en kerta kaikkiaan voi sille mitään, että ne itiöt, jotka ovat peräisin ns. kosteusvauriomikrobeista eivät aiheuta astmaa. Sen sijaan jotkut, kuten Cladosporium ja Alternaria -homeitiöit voivat aiheuttaa todellisen IgE-välitteisen astman, jossa on tietysti myös eosinofiiliaa. Ne ovat kuitenkin normaaleja ulkoilman homeita.
Mistään päin maailmaa ei löydy siis tietoa, että kosteusvauriot aiheuttaisivat astmaa. TTLn Työsuojelurahaston tuella tehdyt "tutkimukset" ovat tietenkin bluffia, varsinkin tämä:
http://www.tsr.fi/tutkimus/tutkittu/hanke.html?id=97090
Tunnettu asia on se, että kosteusvauriossa oleskelu saattaa aiheuttaa astman kaltaisia oireita. Minullakin on niitä. Kerran oli jopa bronkodilaatiokoe positiivinen.
Pekka Nikkola
"Sen sijaan jotkut, kuten Cladosporium ja Alternaria -homeitiöit voivat aiheuttaa todellisen IgE-välitteisen astman, jossa on tietysti myös eosinofiiliaa. Ne ovat kuitenkin normaaleja ulkoilman homeita."
TUO minua alkoi kiinnostamaan ULKOILMAN HOMEET >kerropa mitkä ovat sisäilman homeet ?
vastaustasi siihen, miksei sisätilan homeet voi aiheuttaa astmaa siinä kuin ulkoilmankin?
Ei taida sokea kreetakaan niellä teorioitasi.
Ihan samoja homeitahan ne on ulkona ja sisällä.
>
Lasten astmatutkimusta tuskin on rahoitettu Työsuojelurahastosta. Onko siinä sitten kysymys jostain yleisestä salaliitosta Supon ja sosialidemokraattisen puolueen ja Lipposen ja Terhon ja Haahtelan ja Cronbergin ja .......
http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/lehdet_2007/nro_4_2007/kotien_homevauriot_lisaavat_lasten_alkavan_astman_riskia/
vauriota, niin sisällä on tietenkin samanlainen homekanta kuin ulkoilmassa.
Jos syntyy kosteusvaurio, niin HOMEET alkavat kasvaa nopeaan tahtiin ja niiden pitoisuus tulee huomattavasti suuremmaksi kuin aikaisemmin.
Hengityselintemme limakalvot ovat tehokkaita itiöiden suodattimia. Limakalvot eivät kuitenkaan pysty suodattamaan alle 5 µm itiöitä. Ne joutuvat keuhkorakkuloihin, joista niitä alkaa poistamaan ns. Th1-lymfosyyttijärjestelmä. Se onnistuukin monien kohdalla tehtävästään kiitettävästi, vaikka oleskelisikin kosteusvauriotiloissa. Merkkinä keuhkorakkuloihin asti päässeistä itiöistä, ovat niiden IgG-vasta-aineet.
Kun kosteusvaurio jatkuu, niin kosteusvaurion homekanta muuttuu toisenlaiseksi ja vallan saavat sellaiset homeet, joiden itiöiden koko on tarpeeksi pieni päästäkseen keuhkorakkuloihin. En ala luettelemaan nimeltä tässä erikseen mitään kosteusvauriokohteessa viihtyviä homeita. Ne löytyy alan julkaisuista. Nämä homeet pilkkovat orgaanisen aineen pienemmiksi ja sen jälkeen tulevat maaperästä lähtöisin olevat BAKTEERIT, koska niille löytyy tämän homeiden pilkkomistyön jälkeen ravintoa.
Huomatkaa siis nyt, että tästä eteenpäin on kyse bakteereista, ei niinkään homeista.
Monet homeista, kuten Stachybotrys ja Penicillium ovat tuottaneet itiöinnin lisäksi homemyrkkyjä eli mykotoksiineja. Nyt näiden lisäksi tulee BAKTEERIEN itiöt ja niiden tuottamat myrkyt ja haihtuvat orgaaniset yhdisteet (m-voc). Tunnetusti bakteerien itiöt ovat pieniä ja pääsevät näin ollen keuhkorakkuloihin aiheuttaen IgG-vasteen. Toki niitä jää keuhkoputken limakalvolle, josta ne lima-värekarva-systeemi kuljettaa helposti nieluun. Lima-värekarva-systeemi tietysti saattaa viottua ennen pitkään. On typeryyden huippu, että nykyinen STM:stä johdettu terveydenhoitojärjestelmä antaa sen tapahtua. Aikaa olisi rutkasti välttää se!
Tällä hetkellä julkaisuista ei löydy varmaa tietoa kuin siitä, että A. fumigatus ja aktinobakteerit aiheuttaisivat alveoliittia KOSTEUSVAURIORAKENNUKSESSA, ei siis muut. Tämä riittää, koska kosteusvauritalossa on aina A. fumigatusta ja aktinobakteereita eli kansanomaisesti sanottuna sädesieniä. Näin ollen alveoliitti on erittäin potentiaalinen sairaus kosteusvauriokohteessa sairastuneelle.
Kerron lähitulevaisuudessa, mihin "tietoon" perustuu, että kosteusvauriomikrobit aiheuttaisivat muka astmaa.
Pekka Nikkola
asia kuin olisi jo sairastunut astmaan.
Aivan varmasti myös aikuisilla RISKI sairastua astmaan kasvaa, jos oleskelevat kosteusvauriotiloissa. Jos kosteusvauriokohteessa oleskeleva sairastuu astmaan, niin kyllä sen aiheuttaa viimekädessä ns. normaalit ympäristöallergeenit, ei kosteusvauriomikrobit. Laukaisevana tekijänä on tietysti kosteusvauriomikrobien herkistämät hengityselinten limakalvot. Jos allerginen astma on tullakseen, niin sitä ennen on melkoisella varmuudella syntynyt jo allerginen nuha.
On typeryyden huippu väittää, että astmassa tai allergisessa nuhassa eosinofiilit eivät olisi vallitsevana tulehdussolumuotona.
Mihin muuten unohdit Mönkäreen?
PN
Sanalla "home" tarkoitetaan tässä yhteydessä homesienien lisäksi myös hiivoja. Listoja voi peilata nisuiisun esittämiin "teorioihin".
Tavallisimmat luonnossa esiintyvät homeet:
Cladosporium
Penicillium
Aspergillus
Fusarium
Aureobasidium
Trichoderma
Paecilomyces
Phoma
Rhizopus
Stachybotrys
Mucor
aktinomykeetit
Tavallisimmat ulkoilman homeet:
Cladosporium
Penicillium
Botrytis
Fusarium
Aureobasidium
Geotrichum
Verticillium
Mucor
Alternaria
Aspergillus
Helminthosporium
Phoma
Nigrospora
Rhizopu
Epicoccum
Stemphyliu
Curvularia
Scopulariopsi
Cephalosporium
Chaetomium
Trichoderma
Tavallisimmat kosteusvauriotalojen homeet ja niiden keskimääräiset itiökoot:
Acremonium 2.5
Alternaria 14.4
Aspergillus 3.5
Aureobasidium 5.0
Chaetomium 5.5
Cladosporium 9.0
Cryptococcus 5.5
Epicoccum 17.3
Eurotium 5.7
Exophiala 1.4
Fusarium 11.5
Mucor 7.5
Paecilomyces 3.0
Penicillium 3.3
Phialophora 1.5
Phoma 3.2
Rhizopus 8.0
Rhodoturula 14.0
Scopulariopsis 6.0
Stachybotrys 5.6
Trichoderma 4.0
Ulocladium 15.0
Wallemia 3.0
aktinobakteerit
Siis kosteusvauriotaloissa on vain riski sairastua astmaan, mutta oikeesti ei sairastu. Sen sijaan kaikki altistuneet sairastuvat allergiseen alveoliittiin ja kuolevat ja siksi allergiseen alveoliittiin sairastuneita on maassamme jo ainakin 750.000.
teksti tarkoittaa:
"Tutkimuksessa alkavaksi astmaatikoksi määriteltiin lapsi, jolla todettiin sairaalassa toinen astmaan sopiva hengenahdistuskohtaus."
Ei astmaan sopiva hengenahdistuskohtaus ole = astma!
Esitä nyt jotain tähdellistä, etkä lapsellista vouhotusta. Minäkin alan jo hävetä puolestasi! Ei puhe- ja sanavapaus tarkoita sitä, että ihan tolkuttomia päästää suustaan. Sananvapaus tarkoittaa myös sitä, että vastaa kirjoitustensa sisällöstä.
" Esitä nyt jotain tähdellistä, etkä lapsellista vouhotusta. Minäkin alan jo hävetä puolestasi! Ei puhe- ja sanavapaus tarkoita sitä, että ihan tolkuttomia päästää suustaan. Sananvapaus tarkoittaa myös sitä, että vastaa kirjoitustensa sisällöstä. "
siihen. Sitä on kysytty jo vuosikaupalla ilman mitään järkeenkäypää vastausta. Ei sitä saanut homesairaiden suosikkilääkäri Paananenkaan:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conf erence=4500000000000608&posting=22000000008425332
homentikolle ja nisuiisulle
Kirjoittanut: matti paananen 16.5.2005 klo 10.38
En oikein ymmärrä väitettä ettei IgE-välitteistä homeallergiaa kosteusvaurioympäristöistä olisi voitu osittaa. Minulla on potilaita, joilla astma on puhjennut kosteusvaurioisessa kiinteistössä, löytyy jopa IgE-vasta-aineita, joka ei ole sinänsä kovin yleistä, inhalaatioaltistus on ollut positiivinen, kl. kuvakin sopii hyvin tähän. Monet potilaat käyvät valvotusti epäillyissä kiinteistöissä, jonka vierailun aikana heille tulee allergia- ja astmaoireita, asukultoidaan lisääntynyt obstruktio, spirometria-arvot laskevat, ulosheng. typpioksiditaso on lisääntynyt, s-ecp-taso nousee, kokonaiskuva samanalainen, kuin minkä tahansa spesifisen altistuksen jälkeen. Mitä se tällainen sitten olisi??
Olen samaa mieltä kanssasi siinä, että inhottavan usein potilaan pääsy Työterveyslaitokselle viivästyy, ja akuutti reaktio on hoidettu sairauslomin ja tukevin kortisonihoidoin, tableteilla ja inhalaatiokortisonein, jotka aivan varmasti modifiovat tilaa niin,että diagnostiikka vaikeutuu merkittävästi.
En tiedä, mutta toivoisin kuitenkin, että alveoliittikuvio olisi tullut selvitetytyksi jo primaarivaiheessa, diagnoosin teossa auttavat hyvä anamneesi, huolellinen kl. tutkimus, spirometria- ja diffuusiotestit ja thx:n radiologiset tutkimukset.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conf erence=4500000000000608&posting=22000000008425829
Miksi ihmeessä pidät totena, että IgE-välitteistä homeallergiaa EI kosteusympäristöistä ole voitu osoittaa? Mikä ominaisuus / mekanismi tekisi homeet ja hiivat sellaisiksi, ettei IgE-välitteistä allergiaa voi syntyä niille? Eikö niissä ole sellaisia komponentteja, joille voisi herkistyä? Onko ihmisessä sellaisia mekanismeja, joka ehkäisisivät sellaisia prosesseja? –
Olen huolissani siitä, että homeallergioita ihan oikeasti esiintyy, mutta niiden esiintymistä ja aiheuttaman sairauden vaikeutta vähätellään. Ammattitautiin sairastunutta kohdellaan ällistyttävän yleisesti huonosti, tilaa väheksytään, ja vaikuttaakin, että homeallergiadiagnoosia pidetäänkin enemmän työkykyä lisäävänä kuin vähentävänä seikkana, tällaiseen olen päätynyt ihmetellessäni vakuutusyhtiöitten ja työnantajien esittämiä arvioita sairastuneen tilasta, työkyvystä ja taudin ennusteesta..
matti paananen
kaiken tämän homesairaiden alistamisen takana.
Vakuutusyhtiöt hallinnoivat käytännössä maassamme ns. sosiaalituomioistuimia kouluttamiensa yli 350 vakuutuslääkärin avulla.
Koska vakuutusyhtiöt voimassaolevien lakien mukaan joutuisivat maksamaan ammattitauteihin sairastuneille tapaturmaeläkettä(85% palkasta) tekevät ne kaikkensa, ettei näitä eläkkeitä myönnetä.
Hyvin vakuutusyhtiöt ovat toimissaan onnistuneet, koska Suomessa tapaturmaeläkettä maksetaan alle 2000 tapaturmissa,potilasvahingoissa ja liikenneonnettomuuksissa vammautuneille mukaanlukien kaikki ammattitautipotilaat!!!
Koska vakuutusyhtiöiden kouluttamat vakuutuslääkärit istuvat tuomarinvalan vannoneina tuomareina näissä ns. sosiaalituomioistuimissa, hylkypäätösten määrä(yli 90%) ei yllätä ketään.
Vakuutusyhtiöt hallinnoivat käytännössä myös Kelan toimintaa, samoin eläkeyhtiöiden toimintaa.
Vakuutuslääkärit määrittelevät täysin työkyvyttömän ihmisen useimmiten vähintään 50% työkykyiseksi, jolloin eläkettä leikataan sen mukaan.
Niin kauan kun eduskunta ja maan hallitus hyväksyvät vakuutusyhtiöiden rikollisen toiminnan, ne jatkavat vammautuneiden riistämistä ja aiheuttavat mm. kipupotilaiden itsemurhia yli 200 vuosittain.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000005554790#22000000005554790
jotka eivät tutki kunnolla kosteusvauriokohteessa sairastunutta?
Kun lukee tätä palstaa, niin ei löydy oikeastaan ketään, joka olisi saanut rehellisen ja oikeudenmukaisen kohtelun mennessään valittamaan sairastumistaan kosteusvauriokohteessa.
Tuohon 350 tulisi lisätä ainakin 3500 muuta, jotka tekevät kaikkensa sen eteen, että kosteusvauriokohde ei aiheuta mitään vaaraa.