olisi kiva kuulla miten härkäM ja vesimiesN kävisivät astrologisesti yhteen
Tiedättekö te miten
hyvin kävisi..
21021
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
nimittäin yksi tummaihoinen, palavasilmäinen, härkämies on valinnut minut. Omien sanojensa mukaan häntä ei valita, vaan hän valitsee. On jo 52 vuotias ja bisnesmies.
Kertokaa millainen on aikuinen härkämies.
Oikea namu, mutta sitten kaihertaa mielessä eräs ärhentelevä leijonamies.
vuoden seurustelun jälkeen. Ensin oli vesimiesN, aika etäinen ja vaikeasti tavoiteltava. Mutta kun lopetin perässä juoksemisen ja väleistä kyselemisen, kävi päinvastoin. Nyt veskari on minun perässäni vuorostani. Muuten on hyvin synkannut välit ja osataan jopa riidelläkin nykyään jo.