Tapaus Häkämies diagnoosi?

Alkoholi laukaiseen aina tämän poikkeavan käyttäytymisen. En juo änkyräkännejä tai perskännejä juuri koskaan. Silloin kun on niin pitkälle mennyt niin se on ollut ihan vahinko. En juo humaltuakseni kovasti. Kyllä ainakin minä ohjaan juomistani. Tämä ei ole kyllä ihan alkoholinkäyttöasia.

Joku vaivaa ja se toisinaan esiintyy huonona käytöksenä humalassa kun on niinkuin primitiivivaistot enemmän käytössä.

Oisko tässä sellainen älykkään ihmisen frustraatio yhdistettynä peitettyyn huonoon itsetuntoon ja ulkoisten odotusten luomiin paineisiin. Sitten kun ei enää jaksa käyttäytyä niin on sama kaikelle.

Karppa mainitsi että tällaisesta suomalainen mies selviää vain kahdella tavalla: uskoon tulemalla tai hirttäytymällä. Meitä yhdistää myös kova ankaruus itseämme kohtaan. Ymmärrän kunnian säilyttämisen itsemurhalla ratkaisun tekemisen yhteydessä.

Arppa kirjoitti:

Alkoholi laukaiseen aina tämän poikkeavan käyttäytymisen. En juo änkyräkännejä tai perskännejä juuri koskaan. Silloin kun on niin pitkälle mennyt niin se on ollut ihan vahinko. En juo humaltuakseni kovasti. Kyllä ainakin minä ohjaan juomistani. Tämä ei ole kyllä ihan alkoholinkäyttöasia.

Joku vaivaa ja se toisinaan esiintyy huonona käytöksenä humalassa kun on niinkuin primitiivivaistot enemmän käytössä.

Oisko tässä sellainen älykkään ihmisen frustraatio yhdistettynä peitettyyn huonoon itsetuntoon ja ulkoisten odotusten luomiin paineisiin. Sitten kun ei enää jaksa käyttäytyä niin on sama kaikelle.

Karppa mainitsi että tällaisesta suomalainen mies selviää vain kahdella tavalla: uskoon tulemalla tai hirttäytymällä. Meitä yhdistää myös kova ankaruus itseämme kohtaan. Ymmärrän kunnian säilyttämisen itsemurhalla ratkaisun tekemisen yhteydessä.

Ensiksi tuli mieleeni tuo liikaa juominen, koska ns. juopon persoonnallisuus saattaa muuttua aikaa myöten pysyvästi "änkyräksi". Mutta kerroit, että viinalla ei luonnettasi kokonaan selitetä.

Nyt kun uudestaan luin luonnekuvauksesi "Olen melko vittumainen luonne ja pirun itseriittoinenkin. Erittäin vaativa toisten suhteen ja tunnetusti kova jätkä. Olen älykäs ja vihaan tyhmiä..." niin kyllähän sinussa on erityisluonteenpiirteitä ilman piristeitäkin puhumattakaan, jos vielä alkoholi niitä korostaa.


Tunnistan kuvauksestasi muutamia tuttavia ja ohimennen tapaamiani henkilöitä. Jos kuvauksesi oikein tulkitsin, niin kyllä luonteesi on lähipiirille vaativa.

Vaikka omassa mielessäni ajattelin kohdatessani kaltaisiasi, että onkohan tuohon saatavilla jotain hoitoa, en kuitenkaan tältä istumalta tunnista vammaa eikä tuttavani läheiset ole kertoneet muusta kuin alkoholiongelman hoidosta. Korkeintaan ovat todenneet, että vanhetessa ego vain suurenee ja käyttäytyminen sen mukaisesti.

Tunnistatko itsessäsi narsististin luonteenpiirteitä:
http://edtech.oulu.fi/sampo/99-2000/appro/sopeutumattomat/persoonallisuus.html

Tukiasemalla on käsitelty jos jonkinlaista mielen vammaa:

http://www.tukiasema.net/

Tottahan se korvien väli kannattaa tutkia ja hoitaa. Varmaan parantaa elämänlaatua, jos käytökseensä ei ole edes itse tyytyväinen. Posittivista on, että sen itse havaitsee.

Isosisko kirjoitti:

Ensiksi tuli mieleeni tuo liikaa juominen, koska ns. juopon persoonnallisuus saattaa muuttua aikaa myöten pysyvästi "änkyräksi". Mutta kerroit, että viinalla ei luonnettasi kokonaan selitetä.

Nyt kun uudestaan luin luonnekuvauksesi "Olen melko vittumainen luonne ja pirun itseriittoinenkin. Erittäin vaativa toisten suhteen ja tunnetusti kova jätkä. Olen älykäs ja vihaan tyhmiä..." niin kyllähän sinussa on erityisluonteenpiirteitä ilman piristeitäkin puhumattakaan, jos vielä alkoholi niitä korostaa.


Tunnistan kuvauksestasi muutamia tuttavia ja ohimennen tapaamiani henkilöitä. Jos kuvauksesi oikein tulkitsin, niin kyllä luonteesi on lähipiirille vaativa.

Vaikka omassa mielessäni ajattelin kohdatessani kaltaisiasi, että onkohan tuohon saatavilla jotain hoitoa, en kuitenkaan tältä istumalta tunnista vammaa eikä tuttavani läheiset ole kertoneet muusta kuin alkoholiongelman hoidosta. Korkeintaan ovat todenneet, että vanhetessa ego vain suurenee ja käyttäytyminen sen mukaisesti.

Tunnistatko itsessäsi narsististin luonteenpiirteitä:
http://edtech.oulu.fi/sampo/99-2000/appro/sopeutumattomat/persoonallisuus.html

Tukiasemalla on käsitelty jos jonkinlaista mielen vammaa:

http://www.tukiasema.net/

Tottahan se korvien väli kannattaa tutkia ja hoitaa. Varmaan parantaa elämänlaatua, jos käytökseensä ei ole edes itse tyytyväinen. Posittivista on, että sen itse havaitsee.

Tuleehan tuota juotuakin ainakin kerran kuussa juhlittua. Pari lasia viiniä 5 krt viikossa tai joskus joku olut niiden tilalla.

Olen lyönyt kahta entistä avovaimoani. Molempia kerran. Kumpikin on riidellessämme aloittaneet lyömään minua. Toinen harrasti nyrkkeilyä ja osui aika hyvin. Molemmille kerroin että jos täällä joku lyö, niin sitten kaikilla on lupa lyödä. Kerroin etukäteen että jos hän vielä lyö vastaan lyönnillä. Toistin asian, että varmasti ymmärivät. Toista löin kerran avokämmenellä poskelle noin kymmenestä nyrkin iskusta vastaukseksi. Ei tullut fyysisiä vammoja kummallekaan, mulle ainakin tuli henkisiä. Kaduin vaikka tein sen harkitusti. Toista, tätä nyrkkeilijää löin kahdesti avokämmenellä zip-zap edestakaisin ja pyöräytin häntä 360 asteteen ympyrän paidasta kiinni pitäen. Häneltä halkesi huuli ja hän luuli minun menettäneen järkeni. Hän oli lyönyt nyrkkeilylyöntejä päähäni noin 10, enkä ollut viitsinyt väistää. Kaduin ja kadun edelleen noita kaikkia lyöntejä. Tiesin olevani täysin ylivoimainen heille molemmille fyysisesti. En väistellyt naisten lyöntejä, kerroin vain etten hyväksy lyömistä ja vastaan samoin keinoin jos he eivät lopeta. En saanut koskaan tekojani anteeksi.

Molemmat suhteet loppuivat kohta näiden tapahtumien jälkeen. Ehkä hyvä niin. Anteeksiantoa ei miehen lyönneille ole, oli tilanne mikä tahansa. Nykyiseen parisuhteeseeni ei kuulu fyysinen väkivalta. Ei kyllä henkinenkään. Sääli että niiden juttujen piti päättyä niin.

Olen siis todistetusti väkivaltainen ja luultavasti juuri tällainen narsisti. Pystyn kyllä ihmissuhteisiinkin, pitkiin ja lyhyisiin. Minulla on ystäviä, hyvät välit perheeseeni ja paljon kavereita sekä harrastuksia. Pystyn keskittymään pitkäjänteisesti töihini ja maltan olla rauhassa yksin tai yhdessä. En vaadi menoa koko ajan. Olen jotenkin vain kokonaisvaltainen persoona ja yleensä sellainen v-mainen tyyppi.

Tällaisia me naistenhakkaajat ollaan.

Arppa kirjoitti:

Tuleehan tuota juotuakin ainakin kerran kuussa juhlittua. Pari lasia viiniä 5 krt viikossa tai joskus joku olut niiden tilalla.

Olen lyönyt kahta entistä avovaimoani. Molempia kerran. Kumpikin on riidellessämme aloittaneet lyömään minua. Toinen harrasti nyrkkeilyä ja osui aika hyvin. Molemmille kerroin että jos täällä joku lyö, niin sitten kaikilla on lupa lyödä. Kerroin etukäteen että jos hän vielä lyö vastaan lyönnillä. Toistin asian, että varmasti ymmärivät. Toista löin kerran avokämmenellä poskelle noin kymmenestä nyrkin iskusta vastaukseksi. Ei tullut fyysisiä vammoja kummallekaan, mulle ainakin tuli henkisiä. Kaduin vaikka tein sen harkitusti. Toista, tätä nyrkkeilijää löin kahdesti avokämmenellä zip-zap edestakaisin ja pyöräytin häntä 360 asteteen ympyrän paidasta kiinni pitäen. Häneltä halkesi huuli ja hän luuli minun menettäneen järkeni. Hän oli lyönyt nyrkkeilylyöntejä päähäni noin 10, enkä ollut viitsinyt väistää. Kaduin ja kadun edelleen noita kaikkia lyöntejä. Tiesin olevani täysin ylivoimainen heille molemmille fyysisesti. En väistellyt naisten lyöntejä, kerroin vain etten hyväksy lyömistä ja vastaan samoin keinoin jos he eivät lopeta. En saanut koskaan tekojani anteeksi.

Molemmat suhteet loppuivat kohta näiden tapahtumien jälkeen. Ehkä hyvä niin. Anteeksiantoa ei miehen lyönneille ole, oli tilanne mikä tahansa. Nykyiseen parisuhteeseeni ei kuulu fyysinen väkivalta. Ei kyllä henkinenkään. Sääli että niiden juttujen piti päättyä niin.

Olen siis todistetusti väkivaltainen ja luultavasti juuri tällainen narsisti. Pystyn kyllä ihmissuhteisiinkin, pitkiin ja lyhyisiin. Minulla on ystäviä, hyvät välit perheeseeni ja paljon kavereita sekä harrastuksia. Pystyn keskittymään pitkäjänteisesti töihini ja maltan olla rauhassa yksin tai yhdessä. En vaadi menoa koko ajan. Olen jotenkin vain kokonaisvaltainen persoona ja yleensä sellainen v-mainen tyyppi.

Tällaisia me naistenhakkaajat ollaan.

Maistelultahan tuo ottamisesi kuulostaa eikä luulisi alkoholin vaikuttavan tähän ellei lasisi ole ylisuuria.

Saa kyllä käsityksen, että jollain lailla naiset testasivat sinua, jos kerta mätkivät surutta kielloistasi huolimatta. Tai sitten he olettivat riitelevänsä niin turvallisessa ympäristössä, että luulivat sinun lopettavan lyömisen muulla tavoin vahvemman voimalla.

Mutta ihminen on vaan niin kumma otus, että saattaa pitää jostain periaatteestaan kiinni vaikka se on loppujen lopuksi vahingollista kaikille. Ja sinä olit päättänyt olla periaatteen mies. (Jokin vitsikin on periatteen miehestä, mutta en nyt muista.)

Yllätyshän se lyöminen naisille oli, koska päättivät suhteet. Näin menettelevät sellaiset naiset, joiden periaate on, että sama mies voi lyödä heitä vain kerran: ensimmäisen ja samalla viimeisen. Parhaimmillaan lähdetään samalta seisomalta taakse päin katsomatta.

Kirjoituksestasi huokuu itseironia. Väkivaltaan ei saa vastata väkivallalla, jos se on muuten torjuttavissa niin kuin tässä tapauksessa. Kerrot, että et siedä tyhmiä ihmisiä. Sellaisesko luokittelit naiset, kun eivät älynneet lopettaa ajoissa, jolloin opetukseksi tempaisit. Eihän heillä älyn käyrä tosin ollut ylämaissa, realiteetti ei ainakaan. Viisaana ei voi nyt pitää kumpaakaan.

Muistaakseni joka 5. nainen kokee väkivaltaa. On kyllä suuri ongelma ja valitettavasti tabu. Pitäsi hankkia joka miehelle oma nyrkkeilysäkki, jokin muu kuin nainen.

Isosisko kirjoitti:

Maistelultahan tuo ottamisesi kuulostaa eikä luulisi alkoholin vaikuttavan tähän ellei lasisi ole ylisuuria.

Saa kyllä käsityksen, että jollain lailla naiset testasivat sinua, jos kerta mätkivät surutta kielloistasi huolimatta. Tai sitten he olettivat riitelevänsä niin turvallisessa ympäristössä, että luulivat sinun lopettavan lyömisen muulla tavoin vahvemman voimalla.

Mutta ihminen on vaan niin kumma otus, että saattaa pitää jostain periaatteestaan kiinni vaikka se on loppujen lopuksi vahingollista kaikille. Ja sinä olit päättänyt olla periaatteen mies. (Jokin vitsikin on periatteen miehestä, mutta en nyt muista.)

Yllätyshän se lyöminen naisille oli, koska päättivät suhteet. Näin menettelevät sellaiset naiset, joiden periaate on, että sama mies voi lyödä heitä vain kerran: ensimmäisen ja samalla viimeisen. Parhaimmillaan lähdetään samalta seisomalta taakse päin katsomatta.

Kirjoituksestasi huokuu itseironia. Väkivaltaan ei saa vastata väkivallalla, jos se on muuten torjuttavissa niin kuin tässä tapauksessa. Kerrot, että et siedä tyhmiä ihmisiä. Sellaisesko luokittelit naiset, kun eivät älynneet lopettaa ajoissa, jolloin opetukseksi tempaisit. Eihän heillä älyn käyrä tosin ollut ylämaissa, realiteetti ei ainakaan. Viisaana ei voi nyt pitää kumpaakaan.

Muistaakseni joka 5. nainen kokee väkivaltaa. On kyllä suuri ongelma ja valitettavasti tabu. Pitäsi hankkia joka miehelle oma nyrkkeilysäkki, jokin muu kuin nainen.

Kumpikaan suhde ei päättynyt lyönteihini. Nämä ratkaisut tehtiin enemmän tai vähemmän yhdessä myöhemmin. Ne jäivät aika varmasti häiritsemään eniten minua, en pitänyt itsestäni lyöjänä, joksi minut oli ajettu tarkoituksellisesti. Tarkoitus oli saada minut tekemäään jotakin anteeksiantamatonta, ja siinä onnistuttiin. En väistä vastuutani ja häpeän niitä lyöntejä ikäni. Saatoin menettää jotakin todella paljon noiden lyöntien kautta.

Nämä molemmat naiset tunsivat käyttäytymistäni. He tiesivät että tilanteen kärjistyessä rauhoitun ensin puhumattomaksi ja mietteliääksi, jonka jälkeen toivon seuraavan rauhoittunutta keskustelua ongelmasta. Ellei tätä ole mielestäni saavutettavissa, lähden pois paikalta. Poistun riitelypaikalta ja menen muualle nukkumaan, jotta tilanne selkiytyisi ja hetken hengähdys saisi mielen kuohunnan jälkeen järjen ja tunteen tasapainoon. Tämä ei käynyt kummallekaan heistä. Käyttäytymismallini oli täysin tuomittava ja sen he tekivät minulle selväksi. He pitivät sitä pakona ja läheisen hylkäämisenä heikolla hetkellä, raukkamaisuutena. Hysteerisen naisen huuto ja mellastus on jotain mihin on aika vaikea suhtautua. Jos olet rauhalllinen hän raivostuu enemmän koska rauhallisuus on ilkeyttä ja väliinpitämättömyyttä. Jos taas vastaat edes lähellekään samankaltaisella raivokkuudella juttu on vielä pahempi ja raivo nousee edelleen . Yritin pysytellä näiden ääripäiden välillä. Silloin alkavat lyönnit, joilla on ilmeinen tarkoitus herättää nössössä mies. En ole fyysisesti uhkaava tai pelottava normaalisti. Toisaalta voin sanoa että osaan näyttää raivostuneelta ja täysin hallitsemattomalta sekä pelottavalta, niin tahtoessani. He molemmat kaivoivat tämän piirteen esille, tahallaan ärsyttämällä ja jatkamalla vaikka pyysin lopettamaan. Todellakin vastasin heidän nyrkkeihinsä avokämmenellä poskelle. Toiselle yksi ja toiselle lyönti molemmille poskille. Ei jälkiä, lievästi haljennut huuli toiselle.

Pidän näitä molempia naisia älykkäinä, kaiken tietämäni perusteella. Muuten he eivät olisi seruassani koskaan olleetkaan. Kummankin kanssa jaoin erityisen intohimoisen parisuhteen. Jopa enemmän kuin koskaan aikaisemmin, niin heille, kuin minullekin ainutlaatuisen kiihkeän.

Me kaikki säikähdimme fyysisyyttä, mikä ilmeni jopa väkivaltana parisuhteessa. Väkivallalla ei niissä suhteissa uhkailtu, eikä sillä alistettu ketään toisen tahtoon. Ne väkivallanteot olivat ääritilanteissa tapahtuneita purkauksia, jolloin sanat loppuivat ja tunnekuohu laukaisi primitiivireaktiot. Minä löin tarkoituksella ja harkitusti - olisin voinut jättää lyömättäkin. Jos nimittäin olisin ollut hallitsemattomissa, seuraukset olisivat olleet paljon vakavammat. En ole koskaan menettänyt malttiani ja käynyt silmittömään, tuhoavaan väkivaltaan, mihin meistä jokainen pystyy.

Nämä molemmat suhteet loppuivat mielestäni moraaliseen epätietoisuuteen ja kyvyttömyyteen asettaa keskinäinen, molemminpuolinen ja yksittäinen väkivaltatilanne sille kuulluvalle paikalle mielissämme.

Näin yhdestä lyönnistä tullaan naisenhakkaajaksi loppuiäkseen. Naisenhakkaaja on yleistetty parantumattomaksi rikolliseksi, joka uusii tekonsa varmasti. Sellaista riskiähän ei kukaan elämäänsä voi ottaa, ei mieskään voi elää riskikäytöksensä kanssa. Miehen väkivaltaisuus naista kohtaan ei ole anteeksiannettavaa missään olosuhteissa, meidän moraalikäsityksemme tulkinnassa. Käyttäkää naiset toki tätä kun haluatte vaikuttaa miehen mieleen pysyvästi, ehkä hänen loppuelämäkseen.


Kannattaa toki muistaa että naisen lyömisen kielto ja sen ehdoton moraalittomuus voi tasa-arvon mukana olla muuttumassa vähemmän merkittäväksi kuin sääntö: kohtele toista niin, kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.

Arppa kirjoitti:

Kumpikaan suhde ei päättynyt lyönteihini. Nämä ratkaisut tehtiin enemmän tai vähemmän yhdessä myöhemmin. Ne jäivät aika varmasti häiritsemään eniten minua, en pitänyt itsestäni lyöjänä, joksi minut oli ajettu tarkoituksellisesti. Tarkoitus oli saada minut tekemäään jotakin anteeksiantamatonta, ja siinä onnistuttiin. En väistä vastuutani ja häpeän niitä lyöntejä ikäni. Saatoin menettää jotakin todella paljon noiden lyöntien kautta.

Nämä molemmat naiset tunsivat käyttäytymistäni. He tiesivät että tilanteen kärjistyessä rauhoitun ensin puhumattomaksi ja mietteliääksi, jonka jälkeen toivon seuraavan rauhoittunutta keskustelua ongelmasta. Ellei tätä ole mielestäni saavutettavissa, lähden pois paikalta. Poistun riitelypaikalta ja menen muualle nukkumaan, jotta tilanne selkiytyisi ja hetken hengähdys saisi mielen kuohunnan jälkeen järjen ja tunteen tasapainoon. Tämä ei käynyt kummallekaan heistä. Käyttäytymismallini oli täysin tuomittava ja sen he tekivät minulle selväksi. He pitivät sitä pakona ja läheisen hylkäämisenä heikolla hetkellä, raukkamaisuutena. Hysteerisen naisen huuto ja mellastus on jotain mihin on aika vaikea suhtautua. Jos olet rauhalllinen hän raivostuu enemmän koska rauhallisuus on ilkeyttä ja väliinpitämättömyyttä. Jos taas vastaat edes lähellekään samankaltaisella raivokkuudella juttu on vielä pahempi ja raivo nousee edelleen . Yritin pysytellä näiden ääripäiden välillä. Silloin alkavat lyönnit, joilla on ilmeinen tarkoitus herättää nössössä mies. En ole fyysisesti uhkaava tai pelottava normaalisti. Toisaalta voin sanoa että osaan näyttää raivostuneelta ja täysin hallitsemattomalta sekä pelottavalta, niin tahtoessani. He molemmat kaivoivat tämän piirteen esille, tahallaan ärsyttämällä ja jatkamalla vaikka pyysin lopettamaan. Todellakin vastasin heidän nyrkkeihinsä avokämmenellä poskelle. Toiselle yksi ja toiselle lyönti molemmille poskille. Ei jälkiä, lievästi haljennut huuli toiselle.

Pidän näitä molempia naisia älykkäinä, kaiken tietämäni perusteella. Muuten he eivät olisi seruassani koskaan olleetkaan. Kummankin kanssa jaoin erityisen intohimoisen parisuhteen. Jopa enemmän kuin koskaan aikaisemmin, niin heille, kuin minullekin ainutlaatuisen kiihkeän.

Me kaikki säikähdimme fyysisyyttä, mikä ilmeni jopa väkivaltana parisuhteessa. Väkivallalla ei niissä suhteissa uhkailtu, eikä sillä alistettu ketään toisen tahtoon. Ne väkivallanteot olivat ääritilanteissa tapahtuneita purkauksia, jolloin sanat loppuivat ja tunnekuohu laukaisi primitiivireaktiot. Minä löin tarkoituksella ja harkitusti - olisin voinut jättää lyömättäkin. Jos nimittäin olisin ollut hallitsemattomissa, seuraukset olisivat olleet paljon vakavammat. En ole koskaan menettänyt malttiani ja käynyt silmittömään, tuhoavaan väkivaltaan, mihin meistä jokainen pystyy.

Nämä molemmat suhteet loppuivat mielestäni moraaliseen epätietoisuuteen ja kyvyttömyyteen asettaa keskinäinen, molemminpuolinen ja yksittäinen väkivaltatilanne sille kuulluvalle paikalle mielissämme.

Näin yhdestä lyönnistä tullaan naisenhakkaajaksi loppuiäkseen. Naisenhakkaaja on yleistetty parantumattomaksi rikolliseksi, joka uusii tekonsa varmasti. Sellaista riskiähän ei kukaan elämäänsä voi ottaa, ei mieskään voi elää riskikäytöksensä kanssa. Miehen väkivaltaisuus naista kohtaan ei ole anteeksiannettavaa missään olosuhteissa, meidän moraalikäsityksemme tulkinnassa. Käyttäkää naiset toki tätä kun haluatte vaikuttaa miehen mieleen pysyvästi, ehkä hänen loppuelämäkseen.


Kannattaa toki muistaa että naisen lyömisen kielto ja sen ehdoton moraalittomuus voi tasa-arvon mukana olla muuttumassa vähemmän merkittäväksi kuin sääntö: kohtele toista niin, kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.

Sanot, että "Minä löin tarkoituksella ja harkitusti - olisin voinut jättää lyömättäkin."

Miksi löit sitten, jos kerran pystyit harkitsemaan? Mielestäni tämähän on paljon raskauttavampaa, jos pystyit punnitsemaan vaihtoehtoja ja valitsit sen raaimman, ei ollut äkkipikaisuuksissa. Parempi valinta olisi ollut vaikka poistua paikalta käpyjä potkiskelemaan tai rantaa raivaamaan.

"Näin yhdestä lyönnistä tullaan naisenhakkaajaksi loppuiäkseen. Naisenhakkaaja on yleistetty parantumattomaksi rikolliseksi, joka uusii tekonsa varmasti."

Lyöntehänhän oli kaksi, joista uusintana oli jo yksi kerta. Siitä se kuuleman mukaan lähtee. Ja kuta useampi lyönti ja kerta, alkaa tuntua tavanomaiselta, ikään kuin elämään kuuluvalta pikku askareelta niin kuin ekan kerran jälkeen mikä vain tapa.

Rikolliseksi?! Mitä vielä, jos kuoliaaksi pahoinpidellään, saattaa linnaa saada. Vapaanahan ne muut mätkijät kulkee.

"Miehen väkivaltaisuus naista kohtaan ei ole anteeksiannettavaa missään olosuhteissa, meidän moraalikäsityksemme tulkinnassa."

Sanoisin mieluummin, että väkivalta ihmisten kesken ei ole anteeksiannettavaa missään normaalissa olosuhteessa. Poikkeuksena jotkin edunvalvonta ja puolustustilanteet ja niissäkin siiihen pisteeseen, että pääsee pälkähästä. Niissäkin täytyy ottaa huomioon voimasuhteet. Mutta totta maar on sanonta, että kunnon mies ei naista lyö missään olosuhteissa. Hyvä periaate.


"Käyttäkää naiset toki tätä kun haluatte vaikuttaa miehen mieleen pysyvästi, ehkä hänen loppuelämäkseen."

Nyt kyllä syyllistät sekä entiset naisystäväsi sekä koko hamenväen siitä syystä, että tunnet kärsineesi vääryyttä. Tietysti kertomasi perusteella sinulla oli ko. tilanteessa lieventäviä asianhaaroja, mutta kuitenkin sanot tietoisesti valinneesi lyömisen.

Ei meitä tarvitse yllyttää. Arvelen, että kieroa ja mätiä meistä on tässä suhteessa vähän. Paljon, paljon enemmän on niitä, joita pieksetään mielin määrin ja alistetaan henkisesti niin alas, ettei jaksa edes kassia pakata. Ja mikä pahinta, naiset eivät uskalla lähteä pois vielä pahemman väkivallaan pelossa. Erotilanteessa on monille naisille taivaan portit avautuneet. Oliko heitä peräti 100 vuodessa?!

No kuitenkin, tehtyä ei saa tekemättömäksi ja siksi kannattaa pohtia tämä asia loppuun saakka, jos vaikka seuraavalla kerralla pystyt valitsemaan sen väkivallattoman vaihtoehdon. Silloin voit jo todeta, että olet päässyt henkisesti sen yli ja pikkasen kasvanutkin.

Ja voipihan olla, että siitä on muutakin hyötyä. Koskaanhan ei voi olla varma, miten vähäinenkin väkivaltatilanne loppujen lopuksi päättyy. Loppuja on yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin.

En minäkään mikään viaton ole, että siinä mielessä ei ole tarkoitus puukkoja heitellä selkääsi. Jokaisella meistä tulee hetkiä, jolloin suunaton suuttumus ja viha valtaa mielen, joskus tällaisessa tilanteessa tulee suoranainen black out. Ja silloin voi tapahtua mitä vain, jos ei hallitse itseään.

Isosisko kirjoitti:

Sanot, että "Minä löin tarkoituksella ja harkitusti - olisin voinut jättää lyömättäkin."

Miksi löit sitten, jos kerran pystyit harkitsemaan? Mielestäni tämähän on paljon raskauttavampaa, jos pystyit punnitsemaan vaihtoehtoja ja valitsit sen raaimman, ei ollut äkkipikaisuuksissa. Parempi valinta olisi ollut vaikka poistua paikalta käpyjä potkiskelemaan tai rantaa raivaamaan.

"Näin yhdestä lyönnistä tullaan naisenhakkaajaksi loppuiäkseen. Naisenhakkaaja on yleistetty parantumattomaksi rikolliseksi, joka uusii tekonsa varmasti."

Lyöntehänhän oli kaksi, joista uusintana oli jo yksi kerta. Siitä se kuuleman mukaan lähtee. Ja kuta useampi lyönti ja kerta, alkaa tuntua tavanomaiselta, ikään kuin elämään kuuluvalta pikku askareelta niin kuin ekan kerran jälkeen mikä vain tapa.

Rikolliseksi?! Mitä vielä, jos kuoliaaksi pahoinpidellään, saattaa linnaa saada. Vapaanahan ne muut mätkijät kulkee.

"Miehen väkivaltaisuus naista kohtaan ei ole anteeksiannettavaa missään olosuhteissa, meidän moraalikäsityksemme tulkinnassa."

Sanoisin mieluummin, että väkivalta ihmisten kesken ei ole anteeksiannettavaa missään normaalissa olosuhteessa. Poikkeuksena jotkin edunvalvonta ja puolustustilanteet ja niissäkin siiihen pisteeseen, että pääsee pälkähästä. Niissäkin täytyy ottaa huomioon voimasuhteet. Mutta totta maar on sanonta, että kunnon mies ei naista lyö missään olosuhteissa. Hyvä periaate.


"Käyttäkää naiset toki tätä kun haluatte vaikuttaa miehen mieleen pysyvästi, ehkä hänen loppuelämäkseen."

Nyt kyllä syyllistät sekä entiset naisystäväsi sekä koko hamenväen siitä syystä, että tunnet kärsineesi vääryyttä. Tietysti kertomasi perusteella sinulla oli ko. tilanteessa lieventäviä asianhaaroja, mutta kuitenkin sanot tietoisesti valinneesi lyömisen.

Ei meitä tarvitse yllyttää. Arvelen, että kieroa ja mätiä meistä on tässä suhteessa vähän. Paljon, paljon enemmän on niitä, joita pieksetään mielin määrin ja alistetaan henkisesti niin alas, ettei jaksa edes kassia pakata. Ja mikä pahinta, naiset eivät uskalla lähteä pois vielä pahemman väkivallaan pelossa. Erotilanteessa on monille naisille taivaan portit avautuneet. Oliko heitä peräti 100 vuodessa?!

No kuitenkin, tehtyä ei saa tekemättömäksi ja siksi kannattaa pohtia tämä asia loppuun saakka, jos vaikka seuraavalla kerralla pystyt valitsemaan sen väkivallattoman vaihtoehdon. Silloin voit jo todeta, että olet päässyt henkisesti sen yli ja pikkasen kasvanutkin.

Ja voipihan olla, että siitä on muutakin hyötyä. Koskaanhan ei voi olla varma, miten vähäinenkin väkivaltatilanne loppujen lopuksi päättyy. Loppuja on yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin.

En minäkään mikään viaton ole, että siinä mielessä ei ole tarkoitus puukkoja heitellä selkääsi. Jokaisella meistä tulee hetkiä, jolloin suunaton suuttumus ja viha valtaa mielen, joskus tällaisessa tilanteessa tulee suoranainen black out. Ja silloin voi tapahtua mitä vain, jos ei hallitse itseään.

Olet oikeassa, valinta oli minun ja ainakin jälkeenpäin päätös vastata lyönnillä oli väärä. Mielestäni äkkipilaistuksissaan lyöminen ja itsehillinnän pettäminen on paljon vaarallisempaa. Siitä seuraa pahoja kun patoutunut väkivalta purkautuu ja sumentuneessa järjessään käydään lyömään. Ja näissä asioissa on eroa. En ole saanut black outia ja ryhtynyt raivoissani lyömään. Näistä sumenemista ne vakavimmat seuraukset koituvat. Löin osoittaakeni lyömisen typeryyden, kun ei sanat kummallakaan riittäneet ja toinen oli päättänyt käyttää lyömistä. Useiden varoitusten jälkeen osoitin kykeneväni vastaamaan tälläkin kommunikaation tasolla. Se oli väärin, mutta viesti meni perille. Silti ei ollut oikea eikä hyvä valinta. Olisi pitänyt kävellä pois, mutta kuten kerroin se mahdollisuus oli minulta kutistettu jo aiemmin.

Luin juuri Hotakaisen kirjaa Juoksuhaudantie ja kuinka ollakaan siinäkin päähenkilö on leimautunut naisenhakkaajaksi yhden lyönnin perusteella. Osoittaa ilmiön olemassaolon reaalitodellisuudessamme. Minua nyt ei ole sellaiseksi leimattu, vaan leima on mielessäni vahvimpana.

Varon varmasti ottamasta tavakseni, enkä ole lyönyt 7 vuoteen. Ei ole väkivalta koskaan hyvä periaate. Se kuuluu kuitenkin ihmisen ominaisuuksiin. Sitä on kaikkialla, henkisenä ja fyysisenä. Se on erottamaton osa ihmisen psyykeä ja kykyä puolustaa itseään, vastata uhkaavaan vaaraan fyysisesti. Parisuhteessa jaetaan kaikki elämän osa-alueet. Niin ainakin minä ajattelen. Miksi väkivalta olisi siis poikkeus. Kyllä sillekin pitää ymmärtää tilansa. Se ei koskaan voi olla hyvä ratkaisu, ei hyväksyttävää vaan yhdessä hallittavaa. Siinä sen olemus parisuhteessa, koska se on kuitenkin olemassa.

Olet oikeassa, syyllistän koko hameväkeä em. asian ymmärtämättömyydestä. En sanallakaan halua tehdä väkivaltaa hyväksytyksi käyttäytymismalliksi vaan pragmaattisesti otettavaksi vakavaksi kysymykseksi. Jos lapset tappelevat pihalla, siitä ei synny ikuista leimaamista tappelijaksi. Ei yksi lyönti tee kenestäkään naisenhakkaajaa, mutta liioitetltu syylistäminen voi jopa johtaa tuomittavassa käytöksessä syvemmälle.

Ihmisen tulee saada jotakin oikeasti anteeksi toisilta.


Koen kasvaneeni tämän asian suhteen. Omatuntoni ei kuitenkaan puhdistune koskaan. Luulen että pystyn vallitsemaan väkivallattoman vaihtoehdon. Luulen pystyväni olemaan lyömättä, vaikka minua lyötäisiin.


Nyt kun muistelen, niin on minua lyönyt useampikin nainen. En siis ole aina vastannut lyömiseen lyönneillä. Nämä tässä mainitsemani ovatkin siis poikkeuksia käytöksessäni.

Muistakaa naiset kuitenkin että lyöntinne loukkaavat miestä ehkä enemmän kuin voivat milloinkaan satuttaa fyysisesti. Siksi ei naistenkaan tulisi aloittaa lyömistä. Lähes kaikki miehet tajuavat naisen lyömisen olevan tuomittavaa. Mies ei ehkä tajua tai voi sietää sitä, ettei hän saa lyödä jos häntä lyödään. Älkää siis naiset tekään lyökö, ettei lyöminen ainakaan siitä saa alkuaan. Se on tasa-arvoa.

Kiitos Isosiskolle! Sain kummasti mieltäni kevennettyä ja jatkan vrmasti itsetutkiskeluani edelleenkin.

Arppa kirjoitti:

Olet oikeassa, valinta oli minun ja ainakin jälkeenpäin päätös vastata lyönnillä oli väärä. Mielestäni äkkipilaistuksissaan lyöminen ja itsehillinnän pettäminen on paljon vaarallisempaa. Siitä seuraa pahoja kun patoutunut väkivalta purkautuu ja sumentuneessa järjessään käydään lyömään. Ja näissä asioissa on eroa. En ole saanut black outia ja ryhtynyt raivoissani lyömään. Näistä sumenemista ne vakavimmat seuraukset koituvat. Löin osoittaakeni lyömisen typeryyden, kun ei sanat kummallakaan riittäneet ja toinen oli päättänyt käyttää lyömistä. Useiden varoitusten jälkeen osoitin kykeneväni vastaamaan tälläkin kommunikaation tasolla. Se oli väärin, mutta viesti meni perille. Silti ei ollut oikea eikä hyvä valinta. Olisi pitänyt kävellä pois, mutta kuten kerroin se mahdollisuus oli minulta kutistettu jo aiemmin.

Luin juuri Hotakaisen kirjaa Juoksuhaudantie ja kuinka ollakaan siinäkin päähenkilö on leimautunut naisenhakkaajaksi yhden lyönnin perusteella. Osoittaa ilmiön olemassaolon reaalitodellisuudessamme. Minua nyt ei ole sellaiseksi leimattu, vaan leima on mielessäni vahvimpana.

Varon varmasti ottamasta tavakseni, enkä ole lyönyt 7 vuoteen. Ei ole väkivalta koskaan hyvä periaate. Se kuuluu kuitenkin ihmisen ominaisuuksiin. Sitä on kaikkialla, henkisenä ja fyysisenä. Se on erottamaton osa ihmisen psyykeä ja kykyä puolustaa itseään, vastata uhkaavaan vaaraan fyysisesti. Parisuhteessa jaetaan kaikki elämän osa-alueet. Niin ainakin minä ajattelen. Miksi väkivalta olisi siis poikkeus. Kyllä sillekin pitää ymmärtää tilansa. Se ei koskaan voi olla hyvä ratkaisu, ei hyväksyttävää vaan yhdessä hallittavaa. Siinä sen olemus parisuhteessa, koska se on kuitenkin olemassa.

Olet oikeassa, syyllistän koko hameväkeä em. asian ymmärtämättömyydestä. En sanallakaan halua tehdä väkivaltaa hyväksytyksi käyttäytymismalliksi vaan pragmaattisesti otettavaksi vakavaksi kysymykseksi. Jos lapset tappelevat pihalla, siitä ei synny ikuista leimaamista tappelijaksi. Ei yksi lyönti tee kenestäkään naisenhakkaajaa, mutta liioitetltu syylistäminen voi jopa johtaa tuomittavassa käytöksessä syvemmälle.

Ihmisen tulee saada jotakin oikeasti anteeksi toisilta.


Koen kasvaneeni tämän asian suhteen. Omatuntoni ei kuitenkaan puhdistune koskaan. Luulen että pystyn vallitsemaan väkivallattoman vaihtoehdon. Luulen pystyväni olemaan lyömättä, vaikka minua lyötäisiin.


Nyt kun muistelen, niin on minua lyönyt useampikin nainen. En siis ole aina vastannut lyömiseen lyönneillä. Nämä tässä mainitsemani ovatkin siis poikkeuksia käytöksessäni.

Muistakaa naiset kuitenkin että lyöntinne loukkaavat miestä ehkä enemmän kuin voivat milloinkaan satuttaa fyysisesti. Siksi ei naistenkaan tulisi aloittaa lyömistä. Lähes kaikki miehet tajuavat naisen lyömisen olevan tuomittavaa. Mies ei ehkä tajua tai voi sietää sitä, ettei hän saa lyödä jos häntä lyödään. Älkää siis naiset tekään lyökö, ettei lyöminen ainakaan siitä saa alkuaan. Se on tasa-arvoa.

Kiitos Isosiskolle! Sain kummasti mieltäni kevennettyä ja jatkan vrmasti itsetutkiskeluani edelleenkin.

Totta puhut, että äkkipikaisuuksissa syntyy monesti tosi pahaa jälkeä, siinä mielessä harkittu ja ohjattu tempominen on parempaa. Ihmettelin vaan sitä, että kun pystyit tällaisessa kärjistyneessä tilanteessa yleensä harkitsemaan niin kuinka ihmeessä päädyit väkivaltaan. Olen käsittänyt, että nimenomaan harkinnan puute on se suurin ongelma.

Silloin nuorempana kun minussakin oli enemmän "sähköä", huomasin joskus black outin jälkeen, että kaikki oli jo tapahtunut tai tapahtumassa, ennen kuin harkinta ja uusi päätös asioiden kulun toivotusta suunnasta valkeni. Käytännön esimerkki (subjekti on keksitty): Lautanen on lähtenyt kädestäni ja kiitää vinhaa vauhtia oikeaan kohteeseen (siis esineen lähtöhetkellä oleva oikea kohde)...Lautasta on mahdotonta enää millään tavoin ohjata sen nykyisellä lentoradalla, vaikka harkinta on tullut tehtyä ja maalikin harkinnan myötä muuttunut (pihalle hankeen, kiitos). Miten saada lautasen lentorata muuttumaan. On sattumaa, minne tai mihin osuu ja miten käy. Mutta, jos harkintaa olisi ollut alusta pitäen, lautanen olisi edellen pöydällä. Tätä tarkoitin.


Mielenkiintoista, Hotakaisen kirjat ovat lukulistallani, mutta toisesta syystä, "lukematon", palkittu kirjailija.

Jos tulkitsen oikein kirjoituksiasi, olet ehkä liian paljon kiinnittynyt pohtimaan menneitä asioita. Tosin pitäähän niitä käsitellä ja pohtiakin, niinhän syvällinen ihminen tekee, mutta oletko jo ehkä niihin liikaa ankkuroitunut, paikoilleen entiseen jämähtänyt?! Oletko miettinyt, katsotko jo liikaa taustapeilistä, 7 vuotta?!

Omaatuntoahan voi kuunnella, mutta ei sen moukarointia ole tarkoitus loppuelämää sietää. Anteeksianto, ainakin itsellesi, on jo kohtuullista. Väkivallan tai vääryyden kohde saattaa olla antamatta anteeksi milloinkaan, se on ymmärrettävää, mutta myös kohteelle kuluttavaa, tiedän ma.

Ei kenenkään tarvitse alistua mätkittäväksi, ei miehen eikä naisen, muitakin keinojakin katkaista väkivalta kuten kirjoteltiin: kiinnipito ja sitten pois metsään potkiskelemaan käpyjä tai myrkkysieniä tai rantaa raivaamaan tai kiviä pyörittämään kuten... Kummankaan sukupuolen ei tarvitse alistua mihinkään, älä tee sinäkään.

Kaikki vaihtoehdot eivät ole joko tai mustavalkoisia vaihtoehtoja, muitakin on.

Kiitos myös sinulle, Arppa, mielenkiintoisesta keskustelusta! Ota tämä keskusteluna, äläkä syyllistä itseäsi siitä kaikesta kritiikistä, mistä yleisellä tasolla sinua tuntematta kirjoitin. Näiden keskustelujen osalta itsetutkiskelua ei kannata jatkaa kovin pitkään, sillä kirjoitin yleisluontoisesti monesta eri lukemastani, tietämästäni ja tuntemastani tapauksesta, tällä rintamalla saamastani yleiskuvasta.

Olen hyvällä mielellä, jos minusta oli vähäkään tukea sinulle tai jollekin muulle. Kaikkea hyvää!

Tuo narsismi on mulle ainakin ihan vierasta. Olen yhtä komea kuin Karppakin joten ei hurraamista eikä sillä ulkonäöllä ole merkitystäkään. Tietysti on korrektia olla siisti, puettu yms. mutta ei yli. Ei minussa ole niin paljon ihannoitavaa. En pidä itseäni loistavana tai juuri ketään parempana. Ihan tavallisena, ainutlaatuisena toisin ja tiedän että olen tavallista älykkäämpi. Sitä en tiedä osaanko lainkaan hyödyntää lahjakkuuttani, voisin kai paremminkin sen tehdä. Normaali itsetuntoisuus ei ole narsismia. Narsismi on valtavaa itseihailua - minä kylläkin naurelen itselleni toisinaan ainakin.

Mitä tuo epävakaus on? Miten se ilmenee psyykessä ja mitä muita tyypillisiä oireita siihen liittyy?

Se ei hyödytä mitään. Hän esittää väitteensä "potilaan" mielisairaudesta pelkällä mutu-tuntumalla löytämättä mitään pitävää todistetta väitteelleen, silti mielisairausoletuksesta pidetään kiinni maailman tappiin asti.

"Potilaalla" on käännetty todistustaakka oman mielenterveytensa suhteen, mutta kun hän kumoaa psykologin väitteen vaikka kuinka pitävillä tosiasioilla tahansa, ei niitä huomioida vaan ne määritellään mielisairauden oireiksi. Psykologilla on siis valikoiva kuulo.

Kun psykologi huomaa "potilaan" turhautuvan väittelyyn, se tulkitaan mielisairauden oireeksi.

Kun psykologi kirjoittelee papereita, hän laittaa sinne riidan toisen osapuolen ja oman näkemyksensä tapauksesta itsestään selvänä kiistattomana tosiasiana, jonka perusteella päätökset tehdään.

Ainoa painoarvo psykologin sanoilla on se että niillä on lainvoima ja se että kukaan merkittävä yhteiskunnallinen taho ei ole sanoutunut niistä irti. Älyllistä painoarvoa psykologin sanoilla ei ole, koska diagnosointi tapahtuu niin farssimaisesti.