Miksi nykyään toitotetaan joka puolella vaan masennuksesta, uupumuksesta yms. Olenko ainoa erilainen?
Olen aina ollut todella äkkipikainen (ja väkivaltaan taipuvainen pikkusadisti) ja pikaistuksissani saatan tehdä ja sanoa aivan mitä tahansa. Olen kyllä yhtä nopea rauhoittumaan kuin suuttumaan ja tajuan saman tien, että mitä typerää sitä tuli taas tehtyä ja sanottua. Nanosekunti tuntuu ikuisuudelta sen rinnalla kuinka nopeasti suutun... ja lepyn. Viime aikoina on tullut räjähdeltyä erityisen paljon, en tiedä miksi. Sanoin jo miehellekin, että kuinka hän kestää minua, mutta se kuulemma on mukava haaste minussa. Ja eikä hän kuulemma ole itsekään helpoimmasta päästä (olen samaa mieltä), eikä kukaan "normaali" voisi olla kummankaan kanssa.
Olen yrittänyt hillitä mieltäni ja kieltäni vaikka miten, mutta kun päässä naksahtaa ja sumenee niin takuuta lopputuloksesta ei ole. Käsirysyäkin on tullut kotona harrastettua, yleensä minä alotan. Eikä ikäkään ole tehnyt tehtäväänsä, pikemminkin päinvastoin.
Työssäni (hoitoalalla :-} ) ja kodin ulkopuolella olen erittäin rauhallinen, ehkä liiankin. Mutta kun joku uhkaa minua, varsinkin fyysisesti, en takaa mitään. Eikä vastustajan koolla ole väliä... Eikä omalla terveydellä.
Lähiomaisilla on ollut masennusta/uupumusta ja siihen lääkitystä. Itse olen harkinnut pimpamien (rauhoittavien) hankkimista. Ei mene tasan...
Onko kellään vastaavia kokemuksia ja vinkkejä ongelmaan?
Olen aina ollut todella äkkipikainen (ja väkivaltaan taipuvainen pikkusadisti) ja pikaistuksissani saatan tehdä ja sanoa aivan mitä tahansa. Olen kyllä yhtä nopea rauhoittumaan kuin suuttumaan ja tajuan saman tien, että mitä typerää sitä tuli taas tehtyä ja sanottua. Nanosekunti tuntuu ikuisuudelta sen rinnalla kuinka nopeasti suutun... ja lepyn. Viime aikoina on tullut räjähdeltyä erityisen paljon, en tiedä miksi. Sanoin jo miehellekin, että kuinka hän kestää minua, mutta se kuulemma on mukava haaste minussa. Ja eikä hän kuulemma ole itsekään helpoimmasta päästä (olen samaa mieltä), eikä kukaan "normaali" voisi olla kummankaan kanssa.
Olen yrittänyt hillitä mieltäni ja kieltäni vaikka miten, mutta kun päässä naksahtaa ja sumenee niin takuuta lopputuloksesta ei ole. Käsirysyäkin on tullut kotona harrastettua, yleensä minä alotan. Eikä ikäkään ole tehnyt tehtäväänsä, pikemminkin päinvastoin.
Työssäni (hoitoalalla :-} ) ja kodin ulkopuolella olen erittäin rauhallinen, ehkä liiankin. Mutta kun joku uhkaa minua, varsinkin fyysisesti, en takaa mitään. Eikä vastustajan koolla ole väliä... Eikä omalla terveydellä.
Lähiomaisilla on ollut masennusta/uupumusta ja siihen lääkitystä. Itse olen harkinnut pimpamien (rauhoittavien) hankkimista. Ei mene tasan...
Onko kellään vastaavia kokemuksia ja vinkkejä ongelmaan?
Vastaukset 1
Vanhimmat
asennemuutos.
Kun kotona alkoi olla enemmän muovi-kuin posliinilautasia ja kuppeja, päätin että on aika alkaa luonteen muokkaus. Jokunen vuosi siihen meni, ( ihan ilman lääkkeitä tai ammattiapua) ja kas, elämä on todella paljon helpompaa kun ei joudu liemeen siksi, mitä tuli sanottua äkkipikaistuksissaan vaikkapa ventovieraalle joka launtai ruuhkassa talloi vahingossa varpaita.
Ihan pienestä se alkoi, eli siitä, että kun tuntee hermojen menevän,laskee kymmeneen ja lähtee tilanteesta pois. Yksi oikein hyvä keino oli kuvitella itsensä ulkopuolisen silmin kun saa primitiivireaktion; se oli noloa.
Ja kun vielä on pieni ja lapsellisen näköinen, niin myös tajuttoman koomista.
Nykyään mitään hermojen menetystä tulee ehkä kerran vuodessa sen entisen kerran tunnissa sijasta...Ommmmmm, happy place!