Olen vuoden alussa valmistumassa opettajaksi, mieheni on jo työelämässä. Olemme nyt jättäneet ehkäisyn pois, toiveissa saada oma pikkuinen mahdollisimman pian. Ikää meillä kummallakin 27v, että ihan nuoriakaan ei enää olla.
Joskus ajattelin, että haluan ehdottomasti vakituisen viran ennen raskautta, mutta kun ikää alkaa olla jo tuon verran, ei tunnu viisaalta lykätä tuota lapsiasiaa. Sitähän ei tiedä kuinka kauan joutuu tekemään pätkätöitä. Sitäkään ei tässä vaiheessa tiedä kuinka pian "tärppää", mutta joka tapauksessa on nyt yritykset käynnissä.
Nyt minua sitten mietityttää, että jos meitä pian lykästää, niin minkä mukaan saan äitiyspäivärahaa? Jos ehdin keväällä tehdä sijaisuuksia ja näin tienata, niin ilmeisesti äippäraha lasketaan sen mukaan? Toki mieheni käy töissä ja toimeentulomme on näin turvattu, mutta toki olisi kiva jos ei ihan pienintä äippärahaa itse saisi.
Sitten olen myös miettinyt että miten työmarkkinoilla suhtaudutaan jos olen useamman vuoden kotona lapsen kanssa valmistuttuani ja vasta sitten haen töitä. Haaveissa meillä on useampi lapsi, joten useampi vuosi menisi helposti kotona.
En todellakaan tiedä kannattaisiko vielä odottaa ja lykätä lapsen yrittämistä vai yrittää nyt ajatuksella että tärppää jos tärppää. Minusta ei todella tunnu viisaalta lykätä lapsen yrittämistä, koska jos ilmenee jotain ongelmia, käy aika äkkiä vähiin. No olemme 27 joten emme ihan ikäloppuja vielä, mutta kun aika kuluu niin nopeaa...
Ehkä minua vain jännittää tuleva ja sitä on toisaalta turha murehtia etukäteen. Tulee vain pyörittyä näillä palstoilla kun vauvakuume on kova kummallakin.
Kiitos jos joku vastailee :) Kertokaa vaikka missä tilanteessa olette itse yrittäneet lasta tms. Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia ja pohdintoja.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Moi!
Itse kun olen monta vuotta halunnut tulla raskaaksi, eikä se ole onnistunut vaan on turvaututtavaa lapsettomuus klinikkaan niin tekisi mieli Sinulle sanoa, että älä odotta!
Siis oikeesti, kuka ei voi tietä, tuleeko raskaaksi tai ei, tärppääkö ekalla kerralla tai vasta vuoden kuluttua tai onnistuuko ollenkaan.
Minusta alkaa teillä ikää jo olla senverran, etten itse odottaisi enää hetkeäkään. Päätös on tietysti teidän, mutta uskon, että te kyllä pärjäte kun vauvan kanssa kotiin jäät.
Onnea yritykselle ja kaunista syksyä!
Mäkin oon miettinyt noita työmarkkinajuttuja.. Olen muuten saman ikäinen, ja valmistun kohta inssiksi, ja itseasiassa olen jo äitiyslomallakin :) Meillä on myös suunnitelmissa hankkia toinenkin lapsi, mutta mietin kanssa tulisikohan siitä liian pitkä aika odottaa työelämää....
Toisaalta olen miettinyt että periaatteessahan työnantajalle on plussaa, jos lapset on hankittu, koska silloin ei ole heti jäämässä äitiyslomalle.. Ja onhan se luonnollista, että nainen jää äitiyslomalle jossain vaiheessa elämästä..
Toisaalta on taas se miinusta, ettei sitten ole tehnyt töitä pariin vuoteen.. Mutta onhan monetmonet naiset töissä vaikka lapset on hommattu.. Niin kai sitä jostain luulisi töitä saavan..
Oon pyöritellyt tota asiaa niiin monelta eri kantilta, että lopulta oon tullut siihen johtopäätökseen, ettei sillä ole merkitystä millon lapsen hommaa.. Ehkä enemmän se voisi riippua vaan yksittäisestä työnantajasta, millainen suhtautuminen hänellä on. Voisihan periaatteessa joku työnantaja olla palkkaamatta jos on pieniä lapsia, kun sitten voisi olla sairauspoissa oloja. Lapsetonta, koska jäisi pian äitiyslomalle.. jne.....
Noh, tulevaisuus näyttää... Toivottavasti mun sepustuksesta saa jotain selvää..
Niin joo, ja äitiysrahan voi ottaa edellisen 6kk:n työtulojen mukaan
Kuten tässä jo monet ovat sanoneet ei lapsen teolle ole oikeaa eikä väärää aikaa. Jos uraa ajattelee, kaikki ajat ovat yhtä epäsopivia, mikä minun näkövinkkelistäni tekee niistä sopivia. :)
Ja se, että koska se vauva tulee, ei ainakaan meillä ole mennyt ihan suunnitelmien mukaisesti. Teen valtion pätkätöitä tutkijana yliopistolla ja aikanani reilu 3 vuotta sitten kun päätettiin miehen kanssa antaa lapselle mahdollisuuden tulla, kelailin asioita tosi paljon. Mietin kanssa, että miten saan töitä sitten enää, jos jään äikkälomalle ja miten paljon jää tavallaan jälkeen tällä nopeasti kehittyvällä alueella tiedoissaan ja taidoissaan jos on poissa kuvioista vuoden. Kun näitä asiota on kelaillut nyt tässä sen 3 vuotta, niin nyt olen kyllä todella vakuuttunut siitä, että kevättalvella syntyvä esikoisemme syntyy juuri sopivaan aikaan (aivan: meillä tähän projektiin kului 3 kokonaista vuotta).
Jos maailma ehtii äippälomani aikana muuttuvan niin paljon, että en enää ole hyvä di ja olen täysin kykenemätön suorittamaan jatko-opintoni loppuun tai työnantaja ei jatkakaan äippäloman ajaksi työsopimustani, niin se olkoon sitten niin. Kyllä tässä maailmassa muutakin tekemistä siinä tapauksessa löytyy - ihan varmasti. :)