Mitähän

sitten ajattelette kaikki te kiihkeästi aborttia vastustavat ihmiset jotka olette niin varmoja asiastanne ?
Jos kerran abortti on aina ehdottoman väärin ja murhaa niin kai sitten olen murhaaja minäkin. Minulla oli kohdun ulkoinen raskaus ja meneillään oli jo yhdeksäs raskausviikko eli sydän jo löi. Alkio oli kuitenkin munajohtimessa ja minut hätäleikattiin. Toinen munajohdin poistettiin, koska repeämistä oli jo tapahtumassa. Jos ei olisi toimittu näin olisin kuollut varmasti, koska verenvuoto on munajohtimen revetessä (kipujen lisäksi) kuulemma aika massiivistaja minulla on vielä verenvuototauti diagnosoitu.
Henkinen tuska oli kova ja lapsia on syntynyt tämän jälkeen vielä onneksi toinen. En jaksa uskoa että aborttitilanteet ovat kenellekään kovin helppoja.
Mielestäni kyseisen toimenpiteen ei pitäisi olla ns. perusehkäisyä, vaan ehkäisy asioita pitäisi tehostaa muuten. On kuitenkin väistämättä sellaisia tilanteita joissa ei välttämättä ole vaihtoehtoja. Ketään ei kuitenkaan voi pakottaa tekemään omalla kehollaan asioita joita ei halua.
Lämpimiä ajatuksia syksyyn kaikille!
1235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ja sen ymmärtää kaikki. Kuitenkin elintaso-aborttien määrä on kasvanut rajusti. Ja sitä taasen en ymmärrä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikein . .. . kirjoitti:

sitten ajattelette kaikki te kiihkeästi aborttia vastustavat ihmiset jotka olette niin varmoja asiastanne ?
Jos kerran abortti on aina ehdottoman väärin ja murhaa niin kai sitten olen murhaaja minäkin. Minulla oli kohdun ulkoinen raskaus ja meneillään oli jo yhdeksäs raskausviikko eli sydän jo löi. Alkio oli kuitenkin munajohtimessa ja minut hätäleikattiin. Toinen munajohdin poistettiin, koska repeämistä oli jo tapahtumassa. Jos ei olisi toimittu näin olisin kuollut varmasti, koska verenvuoto on munajohtimen revetessä (kipujen lisäksi) kuulemma aika massiivistaja minulla on vielä verenvuototauti diagnosoitu.
Henkinen tuska oli kova ja lapsia on syntynyt tämän jälkeen vielä onneksi toinen. En jaksa uskoa että aborttitilanteet ovat kenellekään kovin helppoja.
Mielestäni kyseisen toimenpiteen ei pitäisi olla ns. perusehkäisyä, vaan ehkäisy asioita pitäisi tehostaa muuten. On kuitenkin väistämättä sellaisia tilanteita joissa ei välttämättä ole vaihtoehtoja. Ketään ei kuitenkaan voi pakottaa tekemään omalla kehollaan asioita joita ei halua.
Lämpimiä ajatuksia syksyyn kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu