Ettehän te lääkäreitä ole, mutta pakko kysyä.. Olen aina ollut ujo ja jotenkin ahdistunut sosiaalisissa tilanteissa. Olen mielestäni noin vuoden verran kärsinyt asiasta enemmän, uskomattoman paljon. En pysty useinkaan enää nauramaan vapautuneesti hieman vieraampien ihmisten seurassa (joskus en ollenkaan ja joskus en pysty jopa hymyilemään)Olen siis ihan lukossa ja tunteeni eivät näy kasvoillani, vaikka periaatteessa kokisinkin jonkun asian hauskaksi. Kokeilin ottaa yhden rauhoittavan Opamoxin, kun meille tuli vieraita ja kas kummaaa edellä mainitut oireet lievenivät pirusti. Olen alkanut välttelemäänkin sosiaalisia tilanteita. Kaiken kukkuraksi opiskelen sosiaalista alaa eli sosiaalialaa. Viimeinen vuosi käynnissä.. Mitä tämä on? Voiko kenelläkään olla samanlaisia kokemuksia tästä ilottomuudesta? Onko kyseessä pelkotila vai kenties masennukseen liittyvä asia? Miten tällaisia hoidetaan? Rauhoittaviakaan ei uskalla paljoa syödä, kun jää koukkuun. Tuhoudun tämän asian kanssa ja elämänsuunnitelmat ja kaikki menee mönkään ellen saa pian apua. Tästä olisi kovin vaikea puhua ääneen..
APUA!
riutunut nainen
1330
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä on samoja tunteita liiankin usein,siviilipuolella tuo jännitys poistuu muutamalla oluella mutta eihän sitä työmaailmassa voi lääkkeenä käyttää.
Varmaankin pitäisi puhua jollekkin lääkärille,kokemus kuitenkin osoittaa että näitä tohtoreita on vaikea saada ymmärtämään asioita ennen kun melkein ns."hermostuu",jos ei osaa selittää mikä oikeasti on vialla niin poistut toden näköisesti masennuslääke resepti kädessä,ujouteen ne eivät kyllä auta,tekevät olon vaan sellaiseksi että mikään ei tunnu oikein miltään.
Ole päättäväinen kun juttelet lääkärille ja kokeile toista jos et tunne saavasi vastakaikua ongelmallesi.
Voimia ja uskallusta toivotan.