Niin rupesin tässä miettii, että onko vanhempien horoskoopilla merkitystä..itse olen neitsyt, ja mun äiti on scorppioni..ja isä on syntyny maaliskuussa..Tietoja kaivataan..
Vanhempien horoskoopilla merkitystä..
1
430
Vastaukset
- merkitsee...
Tosin en oikein tiedä mitä tarkoitat tuolla "merkitsemisellä". On totta, että eri planeettojen yms. kartan tekijöiden asemat ns. "periytyvät". Esimerkki omasta elämästä. Minun kuuni on ravussa ja äitini aurinko on kauriissa (joka siis ravun vastamerkki). Äidin isäni oli aurinkomerkiltään rapu samoin isän isäni. Isän siskoni kuu on myös ravussa. Siskoni nousumerkki on kauriissa. Tähän voisi lisätä vielä muutaman muunkin pienenmän yksityiskohdan.
Itse olen jo pitkään ajatellut, että eivät evoluutio tai pikemminkin geenit ja astrologia sulje toisiaan pois. Me perimme astrologisesti näitä asemia siksi, että silloin meillä on jonkinlainen linkki siihen perheeseeen johon synnymme. Toisaalta jos juuri ajattelemme geenejä, niin nämä samakaltaisuuden kartoilla, aiheuttavat eittämättä myös sen yhdennäköisyyden joka perheenjäsenillä on.
Astrologia on mielenkiintista kun siihen oikein paneuttuu...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,692522Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242217Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052157Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992121Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod92062Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1071993MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141895Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5971889Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas401447