En kestä enää kauaa!Olen aina ollut ujo ja jotenkin ahdistunut sosiaalisissa tilanteissa. Olen mielestäni noin vuoden verran kärsinyt asiasta enemmän, uskomattoman paljon. En pysty useimmiten enää nauramaan vapautuneesti hieman vieraampien ihmisten seurassa (joskus en ollenkaan ja joskus en pysty jopa hymyilemään)Olen siis ihan lukossa ja tunteeni eivät näy kasvoillani, vaikka periaatteessa kokisinkin jonkun asian hauskaksi. Vaikutan siis ihan jäykkikseltä, vaikka koen olevani aivan muuta oikeasti. Kokeilin ottaa yhden rauhoittavan Opamoxin, kun meille tuli vieraita ja kas kummaaa edellä mainitut oireet lievenivät pirusti. Olen alkanut välttelemäänkin sosiaalisia tilanteita tai ahdistun niistä ennalta. Kaiken kukkuraksi opiskelen sosiaalista alaa eli sosiaalialaa. Viimeinen vuosi käynnissä.. Mitä tämä on? Voiko kenelläkään olla samanlaisia kokemuksia tästä ilottomuudesta ja kasvojen "jäykkyydestä? Onkohan kyseessä sosiaalinen pelko,paniikkihäiriö tai masennukseen liittyvä asia? Miten tällaisia hoidetaan? Rauhoittaviakaan ei uskalla paljoa syödä, kun jää koukkuun. Tuhoudun tämän asian kanssa ja elämänsuunnitelmat ja kaikki menee mönkään ellen saa pian apua. En ole vielä puhunut kenellekään asiasta. Opamoxeja minulla on säilössä, kun sain niitä aikoinaan hankalassa elämäntilanteessa. Itsetarkkailuni tuhoaa minut..Auttakaa!
Auttakaa nyt joku!
Riutunut nainen
078
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.