Eilen oli kaikkinensa ihan kamala päivä... Minua ahdisti tai jännitti koko päivän... se tunne... vatsassa kiertää, jalat ja käsivarret menevät hervottomiksi, joku painaa henkitorvea pienesti, niin että vähän puristaa muttei satu kuitenkaan, keuhkojen tilavuus tuntuu pienenevän, hengität pinnallisesti, melkein hengästyttää, uni ei tule, on liian levoton olo. Sängyssä kutistut itsesi sisään ja tuntuu kuin hampaasi olisivat kerrostalon kokoiset suussasi. Jalat ja kädet nykivät, eivät paljon mutta kiusallisesti. Cipralexia peruslääkkeenä ja Opamoxia ahdistukseen ja Tenoxia nukahtamiseen. Siitähuolimatta uni kiusasi ja odotutti, tuli viimein levottomine elokuvineen ja aamulla olet kuin nukkuneen rukous, silmän aluset tummat ja koko olemus kuin jostain velttolasta. Haukotuttaa ja pisin matka minne jaksat kävellä on postilaatikolle.
Mieli tekisi lähteä vaikka tuonne metsään, tavallaan... tiedän että pitäisi lähteä, en vain saa itsestäni irti sitä että lähtisin. Tänään on iskän syntymäpäivä, käyn sytyttämässä kynttilän joka sitten aikanaan sammuu itsekseen...
Tulitikku hetken hehkuu vaan
Sitten viima liekin sammuttaa
Suojelee, varjelee
Ainoota meistä jokainen
Rakkautta rintaan raapaisin
Sytyit silmiin rikkimenneisiin
Elämää, kylmimpää
tulipää joka lämmittää
Käännä selkä tuuleen ja sytytä sun syliisi mut
kouriisi koita minut piilottaa
Pienen hetkisen, hetken tuulisen
Jokainen tahtoo rakastaa
Aika myrskyn lailla kiiruhtaa
Ikinä en elää saa uudestaan
Kerran vaan tikun saan syttymään ehkä kerran vaan
Käännä selkä tuuleen ja sytytä sun syliisi mut
kouriisi koita minut piilottaa
Pienen hetkisen, hetken tuulisen
Jokainen tahtoo rakastaa
Käännä selkä tuuleen ja sytytä sun syliisi mut
kouriisi koita minut piilottaa
Pienen hetkisen, hetken tuulisen
Jokainen tahtoo rakastaa
Aika myrskyn lailla kiiruhtaa
tulitikku hehkuu hetken vaan
Suojelee, varjelee
Ainoota meistä jokainen
-Miljoonasade-
Mieli tekisi lähteä vaikka tuonne metsään, tavallaan... tiedän että pitäisi lähteä, en vain saa itsestäni irti sitä että lähtisin. Tänään on iskän syntymäpäivä, käyn sytyttämässä kynttilän joka sitten aikanaan sammuu itsekseen...
Tulitikku hetken hehkuu vaan
Sitten viima liekin sammuttaa
Suojelee, varjelee
Ainoota meistä jokainen
Rakkautta rintaan raapaisin
Sytyit silmiin rikkimenneisiin
Elämää, kylmimpää
tulipää joka lämmittää
Käännä selkä tuuleen ja sytytä sun syliisi mut
kouriisi koita minut piilottaa
Pienen hetkisen, hetken tuulisen
Jokainen tahtoo rakastaa
Aika myrskyn lailla kiiruhtaa
Ikinä en elää saa uudestaan
Kerran vaan tikun saan syttymään ehkä kerran vaan
Käännä selkä tuuleen ja sytytä sun syliisi mut
kouriisi koita minut piilottaa
Pienen hetkisen, hetken tuulisen
Jokainen tahtoo rakastaa
Käännä selkä tuuleen ja sytytä sun syliisi mut
kouriisi koita minut piilottaa
Pienen hetkisen, hetken tuulisen
Jokainen tahtoo rakastaa
Aika myrskyn lailla kiiruhtaa
tulitikku hehkuu hetken vaan
Suojelee, varjelee
Ainoota meistä jokainen
-Miljoonasade-
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olipas kiva. Yritä nyt kuitenkin päästä noista lääkkeistä.
Päin vastoin,annostusta lisää.Saahan sitä tosin purkaa tuntojaan ja tämä foorumihan siihen sopii hyvin,mistä sitä tietää vaikka R.Santavuori tilittäs anonyyminä sisäistä oloaan.
että purin tuntoja... en tee sitä enää. Olen pahoillani.
Murtunutta on niin helppo lyödä. Oma paha olo ei tunnu niin pahalta, kun lyö toista avonaiseen haavaan. Palstan sheriffin kuuluu siivota törky pois.
jonkun aukoa päätään toisen pahalle ololle.
Tietenkin syynä on oma paha olo.
Mutta purkakaa se itse tänne,ei toiseen ihmiseen.
Raivostuttaa tuo ylimielinen letkauttelu.
Kukaan meistä ei ole joka lailla yhtä vahva.
Jokaisella on heikko kohtansa.
Jos oikeasti on kokenut jotain samankaltaista kun keskustelun ap.ei voi pilailla noin,tämä on teille kahdelle lääkkeistä räkyttäville tyypeille.Hyi.
Säteetön,muista,että maailmassa on kaikenlaisia ihmisiä...sinulle voimaa ja tsemppiä.
varjolilja ja kamrat*... kiitos teille... tuli aika paha mieli noista muista kommenteista. Mutta se riskihän se pitää aina ottaa että joku ottaa hampaisiinsa, lisää vaan riskiä kirjoittaa tänne kun ei tuo itsetunto ole ihan huipussaan... mutta yritetään mennä etiäpäin...
Tekisi mieleni sanoa sinulle jotain lohduttavaa, mutta en osaa. Murheesi ja masennuksesi on kuin äänetön huuto, kuin Edvard Munckin taulussa "Huuto". Kun on niin voimaton olo ei jaksa mitään, ei jaksa edes ajatella. Ei ole menneisyyttä eikä tulevaisuutta. On vain se hetki, jossa on, ja sen hetken tuska. Kaiken merkitys katoaa, millään ei ole enää väliä. Kaikki vain virtaa hiljaa ja itse on sen virran äyräällä ja hiljaa seuraa virran äänetöntä ohikulkua.
Onneksi on jotain. On oma lapsi, tuo viaton ja vilpitön, luottavainen olento. Lapsi pitää kädestä kiinni ja sen kanssa uskaltaa hitaasti laskeutua takaisin tuohon virtaan, josta on aikaisemmin irtautunut. On lapsi, jonka vuoksi nousee sängystä ylös, joka puhuu ja kommunikoi väsyneen äitinsä kanssa.
Tiedän, millaista on olla voimaton. Ei jaksa mitään, ei edes kävellä kuin muutaman askelen. Minulla se ei ollut pitkäaikaista, mutta se voi tulla takaisin, jos olen huolimaton ja liian rohkea. Ei jaksa ajatella kuin sitä hetkeä, jossa on. Masennuksesta toipuu, se on lohtuni. Se on parantuva vaiva, vaikka synkissä syövereissä ollessa sitä on vaikea uskoa ja ymmärtää. Jaksamme tämän päivän ja sen jälkeen taas seuraavan yön. Vain pienen matkan kerrallaan, pienillä voimillamme. Jaksamme kuitenkin.