mitä tehdä tilanteessa jossa itse elää hyvässä suhteessa mutta silti on ihastunut toiseen eikö pysty unohtaa tätä ihastumisen kohdetta...? :´(
hetken huumaa?
page down
41240
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Et ole todellakaan ainut joka ihastuu.
Itse elän onnellisessa parisuhteessa, kohta 10 vuotta yhdessä. Ensimmäistä kertaa ihastuin nyt kesällä toiseen mieheen ja olin aivan paniikissa. Ihastus on edelleen, mutta alkaa vähitellen laimentua, kun on tutustunut ihastuksen kohteeseen ja ei hän olekaan sellainen jonka vuoksi kannattaisi luopua onnesta nykyisen miehen kanssa.
Ihminen ihastuu monta kertaa elämänsä aikana (myös varatut). Ja varmasti kumpikin osapuoli. Siinä testataan samalla oletteko oikeasti toisellemme sopivat kumppanit. Toisiin ihmisiin saa tutustua, mutta parisuhteessa olevan tulee ymmärtää missä menee tutustumisen raja. Joissakin parisuhteissa rajat ovat laajemmat ja joissain suppeammat, mutta niistä kannattaa keskustella.
Minä otin rohkeasti ihastumiset mieheni kanssa keskustelussa esiin, ja helpotti, kun sai tietää että on miehellänikin ihastuksia ollut.
Sillehän ei voi mitään, antaa vaan ajan kulua ja katsoa mihin tie vie. Suhde kannattaa pitää kunnossa, eikä antaa ihastuksen pilata sitä. Yleensä sitä purkaa kiukun ja kaiken kumppaniinsa tälläisessä tilanteessa.. Minä ainakin jotenkin "vinksahtaneena" ihastun kerran vuodessa, ja ihastus katoaa ajan myötä tai lopulta paljastuu jotain hänestä mikä ei kiinnosta ja näin hän unohtuu..
Mutta vaikea tämmöinen tilanne on, sitä ei voi kieltää, ajatukset pyörii muussa kuin pitäisi ym.. Jotkut uskaltaa ottaa riskin ja jättää kumppaninsa ihastuksen tietä.. minä en pystyisi kuitenkaan, vaikka monesti olen asiaa ajatellut.
Oleellista on se kuinka usein näitä ihastuksia tulee. Jos ihastut koko ajan johonkin toiseen kuin omaan kumppaniisi, niin ehkä suhteessanne on jotain vikaa? Onko reilua kumppaniasi kohtaan että pidät häntä tällä tavoin toisella varasijalla. Jos itse olisin ihastunut johon kin toiseen koko ajan, jättäisin kumppanini.
minullakin. Tunne on välillä ylivoimaisen suuri. Melkein joka päivä vielä näkeekin toista ja on sitten vaikea välttyä. Joka päivä päätän, että nyt loppu tämä, mutta ei. Me ollaan juteltukin tästä sen mun ihastuksen kanssa ja se vasta olikin vikatikki. Vaik molemmat kyllä puhuttiin (n.3kk sitten), että tämä on mahdotonta ja loukkaa turhan monia ihmisiä. Mä en silti saa häntä pois mielestäni. Toivon mukaan hänellä on tämän asian laita paremmin. Omassa miehessäni ei ole mitään vikaa, miksi silti tulee tällaisia vastaan? Kai tämä on joku 7 vuoden juttu. Harmittaa... ja joskus syyllisenä toivon, että asiat olis toisin. Ehkä tämä olis kuulunut tuonne järki ja tunteet osastolle.