ALAKULOINEN

Olen rv 27.Mulla jo heinäkuussa ol muutama alakulopäivä,ja muutamia ollut muutenkin.Nyt meni muutama viikko ihan hyvin.Nyt kuiteskin viikonloppuna ja varsinkin tänään olen ollut aikas alamaissa.Mua väsyttää ja tekis mieli maata tai nukkua vaan.En edes nyt jaksa kauheesti iloita vauvasta vaan mulle iskenyt paniikki ja ajattelen jopa välillä että en ehkä haluisi koko vauvaa vaan että elämäni palais ennalleen.Olimme onnellisia mieheni kanssa ennenkin.Samalla iskee syyllisyys sillä en todellakaan halua että vauvalle mitään tapahtuu.Kun mulla on ns.normaali päivä niin olen onnesta sekaisin.Onkos jollain muulla tälläsiä tuntemuksia vai onko tää alkavaa masennusta? Mulla ollut masennus v.95 ja pelkään sn uusiutuvan joko nyt tai synnytyksen jälkeen.
Ja kun niin toivoin tätä lasta ja nyt nää inhoittavat fiilikset.En kehtaa edes kertoa kellekkään, edes miehelle,äidille tai ystäville.
4386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mulla on vähän samaa kuin sinulla. Minä olen aina ollut alakuloisuuteen taipuvainen ihminen. Ja olen välillä ollut aika rankastikin masentunut. Lääkärissä en ole kylläkään koskaan asiaani käynyt kertomassa. Olen vain yksikseni "taistellut".

Nyt olen siis viikolla 28 raskaana. Ja olen yhtäaikaa innoissani / onnellinen ja sitten kuitenkin väsynyt / ahdistunut. Olen ollut pari kertaa nyt töistäkin sairaslomalla väsymyksen takia. Sairasloma auttaa kyllä fyysiseen väsymykseen, mutta ei henkiseen juurikaan.

Minua ahdistaa tässä tulevassa elämänmuutoksessa kaikkein eniten se, että miltä minä tulen näyttämään raskauden jälkeen. Saattaa kuulostaa pikkumaiselta, mutta siltä minusta tuntuu. Pelkään, että minun vatsastani tulee kamala perunasäkki. Minua on nimittäin lähes koko lapsuuteni haukuttu siitä, että olen aika rotevaa tekoa ja myöskin ylipainoinen. Minua haukkui mm. koulukaverini ja jopa oma perheeni. Tiedän, että tuollaisen ei pitäisi enää 26-vuotiaaseen vaikuttaa. Mutta se on alkanut nyt vaikuttaa minuun raskauden myötä uudelleen.

Lisäksi minua ahdistaa ja mietityttää se, että pääsenkö enää koskaan pitämään hauskaa, eli siis pubiin, baariin, ryyppäämään jne... En ole aiemminkaan sellaista kovin usein harrastanut, mutta nyt jotenkin pelkään kai menettäväni vapauteni. Näen jopa painajaisia, joissa olen lähtenyt esim. laivaristeilylle ja kaikki siellä menee täysin päin peetä tai että olen pubi-kierroksella ja yht'äkkiä se pubi esim. kaatuu kyljelleen tms... Siis kaikkea ihan älytöntä!!

Tietenkin minua myös ahdistaa se, että tuleeko minulla ja miehelläni olemaan enää koskaan omaa rauhaa. Ja myös se, että osaammeko me olla kunnollisia vanhempia, jne... Itse synnytys minua ei juurikaan ahdista. Mutta minua pelottaa, että miltä se tuntuu kun synnytys alkaa ja tunnistanko sen, että synnytys alkoi...

Mutta minä luulen, että tuollaisia asioita miettii lähes jokainen odottava äiti (tai miksei isäkin). Eiköhän se ole ihan normaalia. Mutta, jos liikaa ahdistaa, niin pitäisi kai puhua siitä jollekin "ammattiauttajalle".

Äänestä
  • ..sinua ymmärretään, kannattaa puhua tuntemuksistaan siellä. Onhan sinulla varmaan sukulaisia ja ystäviä, joiden puoleen voit kääntyä, kun tarvitset hieman omaa aikaa ja yhteistä aikaa miehesi kanssa..? Kaikki tietävät, että äitikin tarvitsee omaa aikaa jaksaakseen vauva-arkea...Mll:sta voi myös saada käsittääkseni lastenvahdin...Älä stressaa etukäteen, keskustele neuvolassa..muuta en nyt osaa sanoa...

    Äänestä

Oon rv12 ja risat, ja välillä tulee noita huonoja päiviä.. Välillä on tosi hyvä olo ja ihan innoissani oon vauvan tulosta ja höösään jo kauheasti, mutta välillä varsinkin nukkumaan mennessä) tulee lievä paniikki ja pahamieli ja tuntuu että ei tästä mitään tule. Tuntuu että en pärjää vauvan kanssa, pelottaa jos isä ei olekkaan se toivotumpi vaihtoehto (hyvinä päivinä ei tuommoiset mietitytä) ja oikeasti oon ihan kauhuissani synnytykseen menosta, pelkään kipuja ja särkyjä ja että kaikki menee päin peetä. En tiiä millä tästä synnytyspelosta pääsis eroon :/ Mutta onneks on myös niitä hyviä päiviä! Lopetin masennuslääkityksen kun tulin raskaaksi, ja aion jatkaa vasta kun synnytys ohi. Synnytyksen jälkeen kun se masennus on aika yleinen, ja voin uskoa että minulle se ainakin tulee.
En minäkään ole kenellekkään oikein tästä puhunut, mutta kyllä aina ystävien kanssa kaikesta pitäisi voida ja kehdata puhua. Ja veitikka1, entä jos puhut asiasta vaikka neuvolassa? Siellä ainakin ymmärtävät varmaan ja ovat kuulleet paljon pahempiakin juttuja =)
Tsemppiä sinulle :)

Äänestä

isekin muistan kun odotin esikoista että välillä masensi ihan tosissaan ja mielessä pyöri että haluanko edes tätä lasta. tuo ajatus on varmasti ihan normaali kun on kysymys kuitenkin niin isosta asiasta kuin uuden perheenjäsenen syntymästä! ja vielä syntymän jälkeenkin minulle on tullut hetkellisiä tunteita että en halua tätä elämää.

nyt odotan toista lasta rv.19 3 ja taas mielialat heittää! äsken itkin puoli tuntia koska koiran tassut likaantuivat ulkona ja se toi ne kurat sisälle.. normaalitilassa ei niinkään kauhea katastrofi.

eli siis kaikenlaiset tunteiden heilahdukset ovat varmasti ihan normaaleita! onnellista odotusta sinulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


veitikka1 kirjoitti:

Olen rv 27.Mulla jo heinäkuussa ol muutama alakulopäivä,ja muutamia ollut muutenkin.Nyt meni muutama viikko ihan hyvin.Nyt kuiteskin viikonloppuna ja varsinkin tänään olen ollut aikas alamaissa.Mua väsyttää ja tekis mieli maata tai nukkua vaan.En edes nyt jaksa kauheesti iloita vauvasta vaan mulle iskenyt paniikki ja ajattelen jopa välillä että en ehkä haluisi koko vauvaa vaan että elämäni palais ennalleen.Olimme onnellisia mieheni kanssa ennenkin.Samalla iskee syyllisyys sillä en todellakaan halua että vauvalle mitään tapahtuu.Kun mulla on ns.normaali päivä niin olen onnesta sekaisin.Onkos jollain muulla tälläsiä tuntemuksia vai onko tää alkavaa masennusta? Mulla ollut masennus v.95 ja pelkään sn uusiutuvan joko nyt tai synnytyksen jälkeen.
Ja kun niin toivoin tätä lasta ja nyt nää inhoittavat fiilikset.En kehtaa edes kertoa kellekkään, edes miehelle,äidille tai ystäville.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu