Kys:illä

pula??????????????????????
Ihmetellä täytyy, käytitte koko kesän työntekijöitä eripisteissänne kys:illä,julkulassa,niuvassa,harjulassa ja muissa kohteissa. Syksyn tullen niitä töitä ei sitten ollutkaan kun perseen nuolijoille??
Mihinkä katosi näiden ammatillisesti jopa ylipätevien kesänaikana työskennelleiden ammattitaitoisuus syksyn tullen?Ovat nyt kys:in työttömyyskortistossa sekä julkisessa työvoima toimessa työttöminä. Piruako sitten itkette että on pulaa työntekijöistä kun näin ei ole.
81421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mielenkiintoista tuo hoitoalan ay-logiikka. Hoitajatarve kuulemma poistuu sillä, että jo virassa olevien hoitsujen palkkakustannuksia nostetaan kymmenillä prosenteilla. Sittenhän sitä on hyvät lähtökohdat palkata lisää niitä kaivattuja lisätyöntekijöitä. Kun se suurin ongelma niillä kuuluu kuitenkin olevan vielä se, että kun se työ on niiiin kiireistä ja raskasta!!

Ja ala ei muka houkuttele nuoria. No minkähän takia sitten jokaiseen hoitajakouluun on edelleenkin joka vuosi moninkertainen määrä hakijoita siihen verrattuna, mitä voidaan kouluttaa?

Äänestä

Kuulin eräältä tutulta, että työntekijät voivat kulkea päivystysvuoroissa taksilla!
Kys maksaa! Vaikka oma auto seisoo pihassa.Jos on vaikka kylässä käymässä kutsutaan taksi sinne ja jätetään oma-auto kaverin pihaan parkkiin.
Olisiko tässäkin asiassa järjenkäyttö sallittu!
Kannattaisiko nämäkin rahat käyttää uusien palkkaamiseen.

Äänestä
  • Niuvanniemen sairaala on valtion mielisairaala eikä kuulu KYS:n piiriin niinkuin Harjula!!
    Kesällä loman sijaisia palkataan paljon, syyskuu yleensäkin hiljaisempi kuukausi lomien ja sijaisten suhteen.

    Äänestä

  • niuvan hoitajatar kirjoitti:

    Niuvanniemen sairaala on valtion mielisairaala eikä kuulu KYS:n piiriin niinkuin Harjula!!
    Kesällä loman sijaisia palkataan paljon, syyskuu yleensäkin hiljaisempi kuukausi lomien ja sijaisten suhteen.

    Eipä kuulu Harjulakaan KYS:lle, vaan Kuopion kaupungille. Harjula on terveyskeskuksen vuodeosasto-sairaala, perusterveydenhuoltoa siis. Eri asia kuin erikoissairaanhoito eli KYS. Ja niuva sitten asia erikseen, niinkuin sanoitkin.

    Äänestä

  • niuvan hoitajatar kirjoitti:

    Niuvanniemen sairaala on valtion mielisairaala eikä kuulu KYS:n piiriin niinkuin Harjula!!
    Kesällä loman sijaisia palkataan paljon, syyskuu yleensäkin hiljaisempi kuukausi lomien ja sijaisten suhteen.

    Samanlaisia työvoimanvähyyttä itkeviä ketkuilijoita kuuluuvat olevan kuin kaikki edellä mainitut muut paikatkin.

    Äänestä

  • Taas aukoo päätään sellaiset jotka ei mistään mitään tiedä, vielä vähemmän hoitajien työstä tai päivystämisistä. Kaikilla ei ole omaa autoa, ja kas kun työmaalla on velvollisuus olla alle 20 min. jos päivystyskutsu tulee. Sinä varmaan menisit odottamaan bussipysäkille seuraavaa bussia kaupunkiin??

    Äänestä

Mutta ajat ovat huonoja huonoille ja hyviä hyville. Näin se vaan on...

Äänestä
  • kalikka kalahti. Eli sielläpä vastasi taas joku itseään täynnä oleva mahdollisesti puolikoulutettu perskärpäsen ruskea paperiveikko.
    Varo että ei ruskea paperi jää roikkumaan lahkeestasi, toiset kompastuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hoitaja kirjoitti:

pula??????????????????????
Ihmetellä täytyy, käytitte koko kesän työntekijöitä eripisteissänne kys:illä,julkulassa,niuvassa,harjulassa ja muissa kohteissa. Syksyn tullen niitä töitä ei sitten ollutkaan kun perseen nuolijoille??
Mihinkä katosi näiden ammatillisesti jopa ylipätevien kesänaikana työskennelleiden ammattitaitoisuus syksyn tullen?Ovat nyt kys:in työttömyyskortistossa sekä julkisessa työvoima toimessa työttöminä. Piruako sitten itkette että on pulaa työntekijöistä kun näin ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu