rujo, juro ja puhumaton antisosiaalinen töllikkä, jolla on todella huono itsetunto ja aina kun olen ihmisten, varsinkin naisten seurassa vahdin koko ajan ilmeitäni ja eleitäni. Häpeän myös helposti kaikkea mitä suustani päästän. Monesti tulkitsen ihmisten katseista, että he pitävät minua sekopäänä. Kuitenkin minullakin on sosiaalisia tarpeita eli haluan välillä päästä ihmisten joukkoon ja olla vuorovaikutuksessa heidän kanssaan, mutta heti kun olen tyydyttänyt sosiaaliset tarpeeni niin ihmisten läsnä olo alkaa ahdistaa ja muutun antisosiaaliseksi. Alkoholi muuttaa minut kuitenkin äänekkääksi ja sosiaaliseksi, se heittää persoonallisuuteni ylösalaisin ja uskallan jopa jutella rennosti naisille. Vastenmielinenhän minä tietysti kännipäissäni olen, mutta en häpeä itseäni humalassa ja uskallan mennä ihmisten sekaan, enkä jurota ollenkaan. Noista edellämainituista luonteenpiirteistä johtuu myös se, että en ole ikinä saanut naista ja ikää on jo 24 vuotta. Tästä johuten vihaan itsäni, mutta suuntaan vihan teot muihin. Pyrin siis aiheuttamaan ihmisille kärsimystä ja nautin siitä täysin siemauksin. Omaan myös todella hirveän kuulloisen puheäänen, joka on omiaan karkoittamaan naiset.
Minä olen
Antirento
2602
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Teksti on kuin suoraan minun kynästäni. Paitsi että olen nainen. Ja kännissää muutun, jos mahdollista, entistä sisäänpäinkääntyneemmäksi. Että siinä suhteessa voit olla jopa onnellinen.
Hyvää huumoria. Kun löydät sen oikean, teillä tulee olemaan hauskaa.