Onkohan tämä BEDiä?

asc8

Tuli tässä viikonloppuna mieleeni, että voisikohan minullakin olla BED tai ainakin jotakin oireita siihen suuntaan? Käyn noin kolmen tai neljän viikon välein viettämässä viikonlopun äitini luona eri paikkakunnalla kuin missä itse vakituisesti asun ja näinä vierailuviikonloppuina syömiseni lähtee aina täysin käsistä. Saatan syödä yhden päivän aikana esimerkiksi pullapitkon, paketillisen tai pari keksejä, kokonaisen kotona leivotun marjapiirakan, litran jäätelöä, ison pussillisen tai pari karkkeja ja kokonaisen suklaalevyn (näiden herkkujen lisäksi päivän aikana "normaalit" ruokailut). Ja sama toistuu seuraavana päivänä. Kun palaan viikonlopun jälkeen omaan kotiini, palaan samalla terveellisempiin ruokailutapoihin: jätän pois kaikki leivonnaiset ja karkit, syön terveellisesti ja monipuolisesti sekä harrastan liikuntaa noin viisi kertaa viikossa. Olen omasta mielestäni hieman pyöreä, mutta muiden mielestä ja painoindeksin mukaan mitattuna normaalipainoinen. Saan painoni pysymään kurissa hallitsemalla syömiseni ja liikkumalla paljon kotonani. Mutta itseäni vaivaavat kovasti nuo äitini luona toistuvat ahmimiskohtaukset, syön niin paljon makeaa, että minun on sekä fyysisesti että henkisesti paha olo. En vain jotenkin pysty hillitsemään itseäni noiden viikonloppujen aikana vaikka haluaisinkin. Päätän joka kerta ennen vierailua, että tällä kertaa hallitsen syömiseni, mutta joka kerta päätös pettää ja viikonlopun jälkeen on todella paha olo. Onko teillä muilla samanlaisia kokemuksia ja oletteko saaneet tilanteen jotenkin hallintaan?

2

1189

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • :-(

      Kuulostaa tutulta. Tosin käyn vanhempieni luona lähes joka viikonloppu. Pääsin tavasta eroon kun asuin hetken ulkomailla, mutta nyt kun olen palannut suomeen samat kuviot pikkuhiljaa palautuvat. Vihaan noita hallitsemattomia ahmimiskohtauksia yli kaiken! Vedän vuoronperään suolaista ja makeaa, ja jos kotoota ei tarpeeksi löydy niin lähden kauppaan hakemaan lisää. Sitten kun olen taas omassa asunnossani syön äärettömän terveellisesti. Tavallaan se että olen poissa omista ympyröistäni aiheuttaa sen että kontrolli pettää täysin, toimin tavalla jolla en koskaan normaalisti toimisi.

      • asc8

        Onpa ihanaa kuulla, että joku on samassa veneessä kuin minä. Tai siis tässä meidän ongelmassahan ei tosiaankaan ole mitään ihanaa, mutta itseäni helpotti jo todella paljon kun sain ensimmäisen kerran puettua olotilani sanoiksi ja kirjoitettua siitä tänne ja sitten vielä luin vastauksesi ja tajusin, etten ole ainoa jolla on juuri samanlainen ongelma.

        Ensi viikonloppuna olen taas menossa äitini luokse käymään ja toivoisin todella, että saisin tällä kerralla pidettyä syömiseni jotenkin kohtuullisena. Olisi niin mahtavaa, kun onnistuisin jotenkin oppimaan nauttimaan kaikista herkuista kohtuullisesti, eikä ainoat vaihtoehdot olisi täydellinen kieltäytyminen tai tolkuton mässäys.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      208
      2824
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      167
      2501
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1172
    4. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1015
    5. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      124
      1002
    6. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      67
      1000
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      269
      948
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      320
      921
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      899
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      768
    Aihe