Olipa taas tylsät seurakuntapäivät. Pääasiassa puhujaveljet olivat äänessä ja pari muuta rohkeaa, jotka heidätkin oli jo edeltäkäsin pyydetty puhumaan.
Tietysti kaikilla olisi vapaus mennä suuren yleisön eteen puhumaan, mutta kukaan ei kehtaa, uskalla, viitsi, rohkene.
Miksi rauhanyhdistyksiin ei ole perustettu niin kutsuttuja raamattupiirejä, jollaisia esim. kirkon piirissä järjestetään eri ikäisille ryhmille ? Tähänkin on SRK.ssa vastattu sanomalla, ettei mitään erillisiä kuppikuntia ole viisasta perustaa, vaan kaikkien Jumalan lasten tulee olla vauvasta vaariin aina yhdellä koolla.
Mitä pienempi keskustelupiiri, sitä paremmin arkajalkakin uskaltaisi avata suunsa monille kysymyksille. Onhan tietysti SRK:lla omat viikonloppuleirinsä, jonne voi mennä, mutta sielläkään ei voi keskustella vapaasti ja kun sekin on työläs lähteä ja maksaa hunajaa.
Helpompaa olisi, jos lähellä oman rauhanyhdistyksen olisi esim. naimattomien aikuisten oma raamattu ja keskustelupiiri.
Naisteniltaan ei ole yksinäisellä naisella asiaa. Siellä on vain mummoja ja isojen perheiden äitejä, joiden kanssa ei taatusti synny henkevää keskustelua. Tämä palsta ei korvaa aitoa kasvoista kasvoihin keskustelua kipeimmistä kysymyksistä.
Ehdotin kerran johtokunnan ukkoille tällaista raamattupiiriä, mutta eipä kiinnostanut. Sanoi vaan, että voittehan keskutella kyläilloissa.
On niin vähän sellaisia ystäviä, joita voi pyytää kylään. Raamattupiiriin voi helposti tulla oudompiakin.
Mutta kaipa sitä vierastetaan tällaista kirkollista termiä kuin raamattupiiri uskovaisten joukossa.
Palatakseni vielä seurakuntapäiviin, niin niitä olisi kyllä uudistettava jotenkin, sillä tähänastinen tapa, jossa puhujat vain esittää omia ajatuksiaan, tuntuu, ettei anna oikein mitään.
Tietysti olen nyt epäuskoinen teidän mielestänne, kun tällä tavalla arvioin uskovaisten tapaa toimia, mutta kertokaapa itse, saatteko kyseisillä päivillä mitään, kun ette itse pysty avaamaan suutanne.
Toki voisin mennä sinne ylistämään ja kehuskelemaan seurakunnan elämää ja sitten minut kohta pyydettäisiin johonkin vaativaan seurakunnalliseen tehtävään.
Sen olen nähnyt, miten eräskin veli, käytyään aina puhumassa ylistäviä sanoja, asetettiin kohta puhujaksi. Kyllä olisi mukava puhua mieltä painavista uskonasioista, mutta eihän sellaisia saa puhua, vaan tiettyyn tyyliin, joka minua taas ei huvita. Tuo puhetyyli suorastaan ärsyttää.
Kun joku menee eteen puhumaan, hän ensin kertoo iloisena, miten uskovaisena on hienoa olla, miten hyviä asioita veljet ovat tuoneet täällä esiin. Sitten puheenvuoron pitäjä alkaa nyyhkimään, kuinka huonosti se oma uskonelämä onkaan onnistunut ja pyytää sitten lopuksi seurakunnalta siunausta vakuuttaen halua uskoa yhdessä samankaltaisesti toisten jumalan lasten kanssa.
Haluaisin päästä puhumaan erilailla, haluaisin purkaa epäilyksiäni ja kyseenalaistamaan uskonasioita. Haluaisin, että minulle vastattaisiin muulla tavalla, kuin korulausein.
En hyväksy, että minulle sanotaan vaan näin: "Usko sinä sisar kaikki eppäilyksesi visusti anteeksi, sillä se on epäusko, joka saa tuommoisia kyselemään!"
Tietysti kaikilla olisi vapaus mennä suuren yleisön eteen puhumaan, mutta kukaan ei kehtaa, uskalla, viitsi, rohkene.
Miksi rauhanyhdistyksiin ei ole perustettu niin kutsuttuja raamattupiirejä, jollaisia esim. kirkon piirissä järjestetään eri ikäisille ryhmille ? Tähänkin on SRK.ssa vastattu sanomalla, ettei mitään erillisiä kuppikuntia ole viisasta perustaa, vaan kaikkien Jumalan lasten tulee olla vauvasta vaariin aina yhdellä koolla.
Mitä pienempi keskustelupiiri, sitä paremmin arkajalkakin uskaltaisi avata suunsa monille kysymyksille. Onhan tietysti SRK:lla omat viikonloppuleirinsä, jonne voi mennä, mutta sielläkään ei voi keskustella vapaasti ja kun sekin on työläs lähteä ja maksaa hunajaa.
Helpompaa olisi, jos lähellä oman rauhanyhdistyksen olisi esim. naimattomien aikuisten oma raamattu ja keskustelupiiri.
Naisteniltaan ei ole yksinäisellä naisella asiaa. Siellä on vain mummoja ja isojen perheiden äitejä, joiden kanssa ei taatusti synny henkevää keskustelua. Tämä palsta ei korvaa aitoa kasvoista kasvoihin keskustelua kipeimmistä kysymyksistä.
Ehdotin kerran johtokunnan ukkoille tällaista raamattupiiriä, mutta eipä kiinnostanut. Sanoi vaan, että voittehan keskutella kyläilloissa.
On niin vähän sellaisia ystäviä, joita voi pyytää kylään. Raamattupiiriin voi helposti tulla oudompiakin.
Mutta kaipa sitä vierastetaan tällaista kirkollista termiä kuin raamattupiiri uskovaisten joukossa.
Palatakseni vielä seurakuntapäiviin, niin niitä olisi kyllä uudistettava jotenkin, sillä tähänastinen tapa, jossa puhujat vain esittää omia ajatuksiaan, tuntuu, ettei anna oikein mitään.
Tietysti olen nyt epäuskoinen teidän mielestänne, kun tällä tavalla arvioin uskovaisten tapaa toimia, mutta kertokaapa itse, saatteko kyseisillä päivillä mitään, kun ette itse pysty avaamaan suutanne.
Toki voisin mennä sinne ylistämään ja kehuskelemaan seurakunnan elämää ja sitten minut kohta pyydettäisiin johonkin vaativaan seurakunnalliseen tehtävään.
Sen olen nähnyt, miten eräskin veli, käytyään aina puhumassa ylistäviä sanoja, asetettiin kohta puhujaksi. Kyllä olisi mukava puhua mieltä painavista uskonasioista, mutta eihän sellaisia saa puhua, vaan tiettyyn tyyliin, joka minua taas ei huvita. Tuo puhetyyli suorastaan ärsyttää.
Kun joku menee eteen puhumaan, hän ensin kertoo iloisena, miten uskovaisena on hienoa olla, miten hyviä asioita veljet ovat tuoneet täällä esiin. Sitten puheenvuoron pitäjä alkaa nyyhkimään, kuinka huonosti se oma uskonelämä onkaan onnistunut ja pyytää sitten lopuksi seurakunnalta siunausta vakuuttaen halua uskoa yhdessä samankaltaisesti toisten jumalan lasten kanssa.
Haluaisin päästä puhumaan erilailla, haluaisin purkaa epäilyksiäni ja kyseenalaistamaan uskonasioita. Haluaisin, että minulle vastattaisiin muulla tavalla, kuin korulausein.
En hyväksy, että minulle sanotaan vaan näin: "Usko sinä sisar kaikki eppäilyksesi visusti anteeksi, sillä se on epäusko, joka saa tuommoisia kyselemään!"
Vastaukset 16
Vanhimmat
Toivottavasti saatte uudistusta aikaan.Rukoillaan yhdessä että mahdollisuuksia
muutokseen avautuisi.
Helsingissä järjestetään kerran kuussa nuorten aikusten keskusteluiltoja. Keskustelu on avointa ja vapaata. Tervetuloa!!
hoitokokousasiasta, Kalliokosken halusta saada viini kauppoihin, Naatuksen hyllyttämisestä, ehkäisystä, televisiosta ym.
vl-uskovan kommentti. Tätä ei kukaan voi väittää ulkopuolisen tekemäksi.
Siinä kuvastuu tahdikkaalla tavalla se mielipiteiden vaihdon puute, joka yhteisössä vallitsee.
Ainoat asiat, jotka voi vapaasti sanoa ovat: "Mennään kahville", "mennään tupakalle", on ihanaa olla uskomassa", "meille on taas siunaantumassa perhelisää", "mukava olla uskomassa", "kivaa päästä taas suviseuroinin", yms. fraaseja.
Mutta tässäpä tuli vielä iskevämpi kommentti elävästä elämästä ja talostelutyylistä jumalan lasten keskuudessa.
Nyt vasta huomaan itsekkin, että juur tuollaistahan se sananvaihto todella on.
Sama juttu Päivämiehenkin seuratarinoissa.
Kahvi maistui väliajalla ja oli muka vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa tiestä ja matkasta.
Kun äidin maidosta asti imee kaiken tavat,fraasit ei mitään muuta tarvita.
Sulla on alkanut parantumis prosessi, tervetuloa normaalien ihmisten joukkoon täällä digataan myös jeesuksesta mut avoimesti.
70-luvun lopulla eräällä paikkakunnalla yksinäiset uskovaiset naiset kokoontuivat raamatun äärelle keskustelemaan uskonasioista.
Asia tuli ilmi hoitokokousten alkaessa ja naiset joutuivat puhutteluun, koska mitään erillisiä kuppikuntia ei haluttu. Edessä oli parannuksen paikka ja niin loppui sekin raamattupiiri.
Eihän kukaan tietenkään estä sitä, jos uskovaiset kyläillessään puhuvat uskonasioista. Eikä sekään ole pahasta vaikka Raamattukin otettaisiin esille.
Onhan näitä sisar-ym.iltoja joissa voisi mieltä askarruttavista asioista keskustella.
Siitä ei saa kertoa kellekään. SRK:n kanta on, ettei mitään kuppikuntia saa perustaa. Kokoontumisesta saattaa seurata hoitokokous.
Myöskin kahdenvälisissä keskusteluissa tulisi välttää liikaa avoimmuutta. Etenkin Raamatun lukeminen yksin tai liian pienessä piirissä on paheksuttavaa, sillä siitä saattaa saada vääriä käsityksiä. (=SRK:n opetuksen vastaisia).
Niin ei tuosta saa puhua. Enkä usko heteäkään siihen että raamattupiirejä tulee ry:n toimintaan mukaan. Ei ainakaan naisille.
Joskushan jäjetetään telogi-iltoja telogeille tai alaa opiskeleville. Varmaan tarpeelisia niin saavat vl kysyä vl mien mukaiset vastauksen opinnoissa eteen tulleisiin - kiusallisiin kysymyksiin.
Muistaakseni kuulin huhuja että "keksutelupalsta" olisi lopetettu kun ihiset kyselivät "liian vaikeita". Tämä oli vain "kuulopuhetta" koska kun kuulin tuosta palstasta sitä ei enää "löytynyt".
Juuri tuo tulee olemaan esteenä raamatupiireille - maallikot voivat vaikka saada vääriä käsityksiä.
Joka sinäsä perjaateelisella tasolla on totta mutta ajattelisi että kun tuollisia ristiriitoja tulee vastaan ne voitaisiin sitten avoimesti keskutella halki vaika seurakuntapäivillä.
Hsssssssss! Taitaa olla toive ajattelua.
Koska nyky-SRK:n kannanolmaisut ja Päikkärissä julkaistavat puhujainkokousalustukset ym organisaation itseääntäydentävää harvainvaltaa ylläpitävät julistukset ovat niin valikoivaan raamatuntulkintaan perustuvia, on aivan välttämätöntä pitää tavallinen rahvas tietämättömänä Raamatun laajemmasta sisällöstä.
Johtomiesten ja saarnaajien puheiden ja toimien arviointi Raamatulla ja tunnustuskirjoilla on pystyttävä pitämään syntilistalla. Tämä ei onnistu jos uskovaiset rohkaistuvat lukemaan Raamattua itsenäisesti tai pikkuporukalla avoimin mielin. On välttämätöntä estää Pyhää Henkeä avaamasta Jumalansanaa.
Tämän tavoitteen tärkein kulmakivi on suomenkielisen Raamatun käyttökielto.
Ei Raamatun lukemiseen, tiestä ja matkasta keskustelemiseen tarvita lupaa, jos Pyhä Henki Sanan ääreen kehottaa. Kysele ystäväpiiristäsi kiinnostusta ja sovi vain ilta, jolloin yhdessä käytätte vaikkapa tunnin Sanan lukemiseen, siitä keskustelemiseen ja rukoukseen. Kannattaa pysyä Sanassa, jottei porukasta tule kuppikunta, jossa repostellaan toisten asioita. Silloin kenelläkään ei ole vara sormella osoitella kuppikuntaisuudesta.
Jos Sanan tutkimisesta sitten joku huomauttaa, hän ei ole Jumalan asialla.
Opiskeluaikana se onnistui ja hedelmät olivat hyvät. Usko kasvoi enemmän Krsitus-keskeiseksi ja omakohtaiseksi.
Näinhän sen tullisi olla, mutta muistan kun eräässä hoitokokouksessa hoitajana ollut saarnamies löi nyrkkiä pöytään ja jyrisi että "en minä ole teille siihen mitään lupaa antanut", kun sisar parat yrittivät puolustautua sillä, että olimmehan siitä sinulta kysyneet ja sinä annoit siihen luvan.
En ole kuullut että tuo saarnamies olisi käynyt puheitaan perumassa. Ehkä tämäkin tapaus oli niitä pikkuisiä ylilyöntejä.
on varmaan sopimatonta tutkia suuremmalla joukolla kodeissa Raamaatua, kun puhujatkin ovat niin sanoneet.
Ei siis ole lupa kokoontua Raamatun äärelle vapaamuotoisesti.
Tuli mieleen että kyllähän me voidaan itse perustaa oma raamattupiiri ry:llä. Ei se vaadi mitään ylhäältä päin tulevaa käskysä tai komentoa. Sen kun päätetään alkaa kokoontua ja keskustella!
Niin uskovaiset on aika kautta historian toimineet. Ei sitä tarvitse odottaa että johtajat keksii meille meidän toimintamuodot. itse me voidaan omassa yhdistyksessämme toimia haluamallamme tavalla.
Perutetaan vaan keskustelu- ja raamatunlukupiiri.