Eli nyt kaivataan kertomuksia henkilöiltä jotka ovat kokeneet rakastumisen aiheuttaman tuskan kun ei voi olla rakastetun kanssa. En kaipaa nyt syitä miksi ette voi olla yhdessä, vaan milloin tuska hellittää. Tapasin tämän miehen 2 vuotta sitten, ihastuttiin, rakastuttiin, ei olla oltu yhdessä, mutta en ole unohtanut häntä sillä näemme lähes päivittäin. Tuskani on kasvanut sietämättömäksi, levottomat yöt, väsyttää/ päätä särkee päivällä, työnteko kärsii, en kohta jaksa enää mitenkään. Auttakaa! Helpottaako tämä koskaan?
mahsottomasta
rakastumisesta
1323
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kannattaa kertoa tunteistasi sille miehelle. Olin itse samanlaisessa tilanteessa ja heti helpotti kun kerroin vaikka tunteisiini ei tullut vastakaikua.
T:Mies