Olin tutustunut netin kautta kiinnostavaan mieheen ja noin viikon viestittelyn jälkeen sovimme tapaamisen. Olin tavannut netin kautta muutamia poikia aikaisemminkin, mutta nyt minua jännitti vähän enemmän, sillä mies oli 10 vuotta minua vanhempi. Ennen olin käynyt ulkona vain oman ikäisteni, parikymppisten poikien kanssa, enkä tiennyt miten tuo vanhempi mies minuun suhtautuisi…
Katselin peilistä kuvaani: nuori nainen polvipituisessa ruudullisessa hameessa ja valkoisessa puuvillaneuleessa, pitkät ruskeat hiukset laskeutuivat rinnoille ja mustat polvisukat jättivät muutaman sentin paljasta reittä näkyviin. Näytin itse asiassa hyvin nuorelta, ihan koulutyttömäiseltä.. mutta nuori opiskelijahan minä olinkin. Tunsin itseni hyvin söpöksi ja seksikkääksikin ja vatsanpohjaani kouraisi ajatus siitä, että tuo tuntematon mies kohta katselisi minua.
Istuin sopimamme kahvilan pöytään odottamaan. Ristin jalkani ja hameen helma jäi tarkoituksella hieman koholle paljastaen pehmeän reiden. Olin kumman kiihottunut jännityksestä. Katsahdin ylöspäin ja näin edessäni valokuvasta tutun miehen, joka rohkeasti katseli minua. Vatsaani kouraisi kun tunsin hänen silmiensä hitaasti siirtyvän paljasta reittä ylöspäin ja katseen porautuvan suoraan hameeni alle. Hieman hämilläni korjasin äkkiä helman paikoilleen.
Mies kävi tilaamassa meille lasilliset ja istuutui pöytään. Taitavasti ja rauhallisesti hän alkoi jutella niitä näitä ja pian rentouduin itsekin äskeisen hämmennyksen jäljiltä. Mies oli luonnossa vielä komeampi kuin olin odottanut, pitkä, tumma, harteikas ja siististi pukeutunut, kaikkein mieleenpainuvinta hänessä kuitenkin oli intensiivinen, lähes röyhkeä katse, jolla hän minua silmäili. Kiinnitin huomiota siihen, että mies tahallaan jutellessaan otti koko ajan ikäeromme esille. Hän kyseli paljon koulustani ja kertoi omista opiskeluajoistaan –silloin kauan sitten- sekä puheli minulle hyvin setämäiseen sävyyn pieniä elämänohjeitaan. En kuitenkaan voinut mitään sille, että tunsin häntä kohtaan mieletöntä vetovoimaa ja tahdoin tietää, missä kaikessa se elämänkokemus ja ikä kenties voisi näkyä…
Lasillisten jälkeen välillemme laskeutui hetken hiljaisuus. Kello alkoi olla aika paljon, ja minun olisi ollut syytä jo lähteä kotiin päin, sillä koulu alkoi aikaisin aamulla ja sanoinkin tämän miehelle. Yllättäen hän kuitenkin ehdotti, että lähtisin hänen luoksensa, kävelymatkan päähän kahvilastamme. Häkellyin suorasta ehdotuksesta, mutta tunsin kiihottuvani sen röyhkeydestä…vastasin myöntävästi.
Sisällä asunnossa mies auttoi takin päältäni ja pyysi istuutumaan olohuoneen sohvalle. Itse hän istuutui minua vastapäätä olevaan nojatuoliin. Hänen katseensa edessä tunsin itseni hyvin pieneksi ja hennoksi.”Vai on sulla huomenna aikainen kouluaamu?” mies sanoi ja nyökkäsin.
”Sun pitäisi olla kotona tekemässä läksyjä, eikä täällä…vieraan miehen asunnolla” , hän jatkoi käheästi. ”Taidatkin olla aika tuhma tyttö”. Menin aivan sanattomaksi miehen sanojen röyhkeydestä ja ivallisesta äänensävystä ja tunsin pienen pelon väristyksen…samalla kuitenkin kiihotuin entistä enemmän. ”Tulehan tänne”, mies komensi ja kiltisti nousin ylös. Hän taputti polveaan ja istuuduin sille. Mies laski kätensä reidelleni ja tahtomattani huoahdin. ”Sähän olet varsinainen pikku lutka, mies sanoi, ”Sua täytyy selvästi vähän opettaa. Kiltit tytöt on kotona lukemassa tähän aikaan…senkin tuhma lutka ”.
Käsi puristi voimakkaasti reittäni, hivuttautuen vähitellen ylemmäs. ”Ota paita pois”, mies komensi seuraavaksi. Melkein täristen vedin neuleen pääni yli ja näin itsekin miten rintani kohoilivat tiukoissa valkoisissa liiveissä kiihtyneen hengitykseni tahtiin. Mies huokaisi ja näin hänen ahmivan rintojani katseellaan. ”Tahdon katsella sinua”, hän sanoi sitten. ”Nouse ylös eteeni”. Nousin seisomaan puoliksi ujona ja peloissani, puoliksi kiihoittuneena. ”Pyllistä minulle”, kuului seuraava käsky. Taivutin vartaloni eteenpäin ja jäin odottamaan. Kuulin kuinka mies nousi seisomaan takanani ja tunsin hänen nostavan hameen helmaani ja näkevän paljaan peppuni, verhona vain valkoiset stringit. Äkkiä tunsin läimäytyksen pepullani ja huudahdin säikähdyksestä. ”Tuhma pikku lutka!” toinen läimäytys ja pienen kivun keskellä tunsin kuuman aallon leviävän jalkovälissäni. ”Opitkohan tästä… olemaan kiltti tyttö” , mies huohotti takanani ja alkoi puristella pakaroitani.
Olin edelleen seisoma-asennossa, pylly pystyssä ilman paitaa vieras mies takanani. tunsin hänen sormensa pikkuhousujeni reunalla ja äkkiä ne työntyivät sisään, suoraan pilluuni. Otin käsillä kiinni pöydän reunasta, jotten olisi kaatunut työnnön voimasta ja päästin huudahduksen: ”Aaaah..” ”mikä pikkupillu sulla täällä onkaan” , mies sanoi ivallisesti ”ja ihan märkänä… tiukka, märkä lutkan pillu oikeen… valmiina vieraalla miehelle! Sä tosiaan kaipaat opetusta, pikku lutka!” Mies venytti stringini sivuun ja alkoi nussia minua sormillaan. ”Ja vielä nautit tästä.. voi mikä pikku lutka sä ootkaan..”
Vyön kilinästä kuulin miehen avaavan housunsa. ”Nyt saat kyrpää pikku pilluusi”, mies kähisi takanani ja survoi yhdellä kovalla työnnöllä kivikovan kalunsa sisääsi. Huusin ääneen. Mies alkoi työnnellä hitaasti, pitäen kiinni vyötäröstäni. Joka työnnöllä hän kutsui minua pikku lutkakseen, huorakseen, jakorasiaksi, tuhmaksi pikku tytökseen…
”Ja nyt…”mies sanoi, ”saat opetuksen. Näin tehdään tuhmille tytöille jotka eivät lue läksyjään.” Mies kurottautui ottamaan jotain pöydältä ja samassa tunsi jotain liukasta peppureiälläni. ”Äläh..” voihkaisin, mutta samassa mies jo painoi isoa värisevää dildoa sisääni. Tunsin melkein pökertyväni, puoliksi kivusta, puoliksi ihan uudenlaisesta nautinnon tunteesta. Mies jatkoi nussimistani hitaasti, painaen kalunsa joka työnnöllä pohjaan asti. Samaan tahtiin hän liikutteli dildoa peppureiässäni. ”Nyt sä näytät kunnon lutkalta: iso kyrpä sun pikku pillussa ja iso dildo sun pikku perseessä”, mies sanoi ja samassa tunsin läimäytyksen pakarallani. ”Sä oot ollut niin tuhma tyttö… sano että oot ollut tuhma! Sano se!” ”Oonh..ollut.. tuhmah..” huohotin ja tunsin kuinka pilluni alkoi värähdellä orgasmin lähestyessä. Voihkin kovemmin ja kovemmin, miehen nussiessa minua kyrvällään ja dildon väristessä peppureiässäni, kovat kämmenet läimäyttelivät pakaroitani. Huusin kun tulin, mutta kuulin miehen silti kähisevän korvaani ”Tuhma pikku lutka…”
Mies istuutui nojatuoliin ja veti minut eteensä. Olin aivan pökerryksissä voimakkaasta orgasmista, mutta hän ei antanut minulle hetkeäkään aikaa hengähtää vaan painoi polvilleni maahan. ”Älä ota sitä dildoa pois perseestäsi” mies komensi. ”Tahdon katsella kun se sojottaa sun pikku perseestä samalla kun nussin sua suuhun, senkin huora.” Mies kahmaisi hiukseni kimppuun toiseen käteensä ja kiristi otettaan..tunsin pientä kipua ja pelkoa kun hän painoi pääni alas ja upotti kovan kalunsa syvälle kurkkuuni. Kaoin ja silmiini kirposi vesi, mutta mies jatkoi suuni nussimista kovaa, tukistaen hiuksiani. ”Voi mikä huora…”mies kähisi. ”Tää on sulle ihan oikein..iso dildo perseessäs imet kovaa kyrpää…senkin kyrvänimijä lutka..huora.. tuhma pikku tyttö… ime kovaa mun kyrpää!” Tunsin melkein tukehtuvani miehen isoon, kovaan kaluun. ”Kohta saat spermat naamallesi senkin huora. Tahdon nähdä ku tollanen pikku jakorasia lutka on ihan spermassa… kasvot ja rinnat mällissä. Nyt lutkutat pikku tyttö sitä kyrpää pikku suullasi, dildo pikku perseessäs. Tää on sun rangaistus huora…” Äkkiä mies lopetti ja riuhtaisi minut kauemmas, kuumaa spermaa suihkusi kasvoilleni ja vartalolleni, sotkien rintsikkani ja hameeni.. ”Tuhma tyttö..”
Olin aivan lopen uupunut saamastani rangaistuksesta ja mies kantoi minut sängylleen, riisui ja peitteli. Nukahdin melkein saman tien, mutta ehdin vielä tuntea hänen kevyesti paijaavan hiuksiani ”Hyvää yötä pikkuinen…”
Heräsin kännykän herätyskellon piipitykseen. Tokkurassa sohin puhelimen kiinni ja olin jo vaipumassa takaisin uneen, kun tunsin kuuman käden pepullani. ”Nyt on aika herätä” mies sanoi hiljaisella mutta vaativalla äänellä. ”Ei ihan vielä…” mutisin ”Ihan kohta…anna mä nukun vielä ihan vähän..”. Läimäytys pepullani havahdutti minut. ”Etkö sä oppinut mitään eilisestä, lutka” mies kähisi suu niskassani. ”Sä myöhästyt kohta koulusta ja niin ei kiltit tytöt tee..” Kovakouraisesti mies levitti jalkovälini ja tuli taakseni. Makasin vatsallani, avuttomana miehen katsellessa jalkoväliäni. ”Nosta pyllysi ylös ja levitä se mulle, lutka!” mies komensi. Työnsin peppuani häntä kohden ja tunsin hänen sormensa pillullani. ”Taas sä oot ihan märkä senkin pikku huora” mies kähisi ja levitti märkyyttäni peppureiälleni. Hän työnsi sormen peppuuni ja huokasin syvään… Toisella kädellään mies alkoi läimiä pakaroitani, joka läimäytyksellä kutsuen minua huorakseen. Tahtomattani aloin nauttia sormesta peppureiässäni, mies työnteli sitä rauhallisesti edes takaisin ja voihkintani kiihtyi. Äkkiä hän kuitenkin lopetti. ”Nyt saat kovaa kyrpää pieneen perseeseesi huora” mies sanoi ja survaisi kalunsa sisään reiästäni. Aluksi tunsin repeäväni kivusta..”Runkkaa itseäsi lutka” mies komensi. ”Tahdon nähdä kätesi pikku pillussasi”. Aloin hyväillä klitoristani ja nopeasti kipu vaihtui valtaisaan hyvän olon tunteeseen. Aloin lähestyä orgasmia ja joka kerta miehen läimäyttäessä minua pilluni kouristeli, kunnes muutamalla syvällä ja kovalla työnnöllä mies sai minut tulemaan, laueten samalla itsekin peppureikääni. ”Ihana, tuhma tyttö..” mies kähisi korvaani.
Mies komensi minut suihkuun ja käski nopeasti pukeutumaan. Autolla hän heitti minut koululleni, juuri ajoissa. Automatkan olin aivan hiljainen, enkä voinut kuin tuijottaa spermatahroja hameessani. Peppuni oli arka ja pikkuiset stringit vieläkin aivan märät. Mies pysäytti auton koulun parkkipaikalle. ”Kiirehdihän nyt tunnille” hän sanoi. Noustessani autosta tunsin vielä röyhkeän kouraisun pakarallani ”Muista opiskella ahkerasti ja olla kiltti tyttö”.
Olen ekakertalainen kirjoittaja ja olisi kiva saada kommentteja:)

Vastaukset 6
Vanhimmat
täydellinen:D!
Ihan hyvin kirjoitettu tarina ja ennen kaikkea se oli varsin kiihottava. Johtuu varmaan siitä, että itse kiihotun vastaavasta asetelmasta - eli siitä kun saan nuorta pikkulutkaa ;) Oliko tarinasi sattumoisin tositapahtumiin perustuva vai pelkkää fantasiaa?
Kiitos kommenteista:)
Tarina kyllä perustuu tositapahtumiin, suomi24n treffien kautta tapaamani miehen kanssa vietettyyn yöhön. Kiitos vaan sinullekin muuten jos satut lukemaan ja tunnistat itsesi;) Toki mukaan on lisätty vähän omaa mielikuvitustakin..
Huh, kyllä sedällä alko seisomaan tota lukiessa. Anna mullekin...
...no niin varmaan joo... näin muuten juuri kuinka lehmä lensi ikkunan ohi...
Ihana tarina ja hyvin kirjoitettu! Alkoi tekemään mieli aivan tajuttomasti ;)
tarinan tyttö voisi laittaa viestiä:
marakatti69 ät wippies.com